torstai 14. syyskuun 2017

Syysflunssan ehkäisy- ja hoitokeinot

HEIPPAHEI!

Se tunne, kun aamulla herää ja huomaa, että kaktusperhe on yön aikana vallannut kurkun. Kun työpäivän aikana lihaksia kolottaa ja silmiä kirvelee. Kun työkaverit riisuvat villatakkejaan pois sitä mukaa, kun itse kaivat lämpimämpää päälle. Tuttu tilanne? Minä olen aina vannonut, että en juuri koskaan sairasta. Tai jos sairastan, niin teen sen joulu- tai kesälomalla. Ja tämä pitää edelleen paikkansa. Yksi poikkeus kyllä on; syysflunssa iskee eittämättä aina jossain muodossaan päälle. Niin tänäkin vuonna. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Lifen kanssa ja sen myötä aloin pohtimaan luonnolisempia keinoja syysflunssan selättämiseen ja ennaltaehkäisyyn.

Viime viikon lopulla se kaktusperhe muutti kurkkuuni, mutta onneksi viikonlopun aikana tajusi pakata kamansa ja muuttaa pois. Jättäen jälkeensä kaverinsa hätsiun ja nuhajuhan. Jälleen kerran epäonnistuin ehkäisemään syysflunssan. Helppo olisi syyttää työn alkamisesta johtuvaa väsymystä. Immuniteetti on varmaan ollut alhaalla ja pöpöt tarttuneet sen takia herkemmin, mutta olisinko silti voinut tehdä asialle jo jotain?

Olisin toki! Tutustutaan flunssan ehkäisykeinoihin vähän myöhemmin. Veikkaan, että siellä ruudun toisella puolella on tällä hetkelläkin kohtalotovereita, joilla nuhajuha jyllää ja yöt ovat tuskaa, kun ei pysty hengittämään nenän kautta 🙂 Kerron siis ennen flunssan ehkäisykeinoja ne keinot, joiden avulla helpotan oloani ja mahdollisesti lyhennän myös flunssan kestoa. Itselläni harvoin nousee kuume ja nytkin flunssa alkoi ilman lämpöä. Kovassa kuumeessa toki sitä tulisi levättyä, mutta näin ilman kuumetta minun on vaikea rauhoittua aloilleni. Ehkä pitäisi, tiedä häntä.

Kuulin ystävältäni, että hänen espanjalainen miehensä alkaa juomaan aina runsaasti vettä kun flunssa pyrkii päälle tai viimeistään silloin kun flunssa on jo päällä. Vesi kuulemma huuhtoo pöpöt pois elimistöstä. Ehkä tämä on taas niitä uskomusasioita, mutta voipi olla että tuo vedenjuonti hieman auttaa. Yritän juoda vettä ilman flunssaakin päivittäin sen pari litraa, joten flunssan aikana täytyy pitää huoli, että juo vettä, mutta ei liikaa. Toki kovassa kuumeessa nesteytyksen tarve kasvaa.

Jotkut parantavat flunssansa raa’alla valkosipulilla. Vanhan kansan rohto, jota muistan Oriveden mummuni syövän päivittäin ympäri vuoden. Enkä kyllä muista, että mumski olisi koskaan flunssassa ollut. Itse en raakaa valkosipulia tykkää syödä. Mutta huomaan flunssakauden jyllätessä suosivani keittoja, joissa valkosipulia saa olla reilusti. Itämainen kananuudelikeitto, josta valkosipulin lisäksi löytyy luonnon toista rohtoa eli inkivääriä on omiaan niinäkin päivinä, kun se kaktusperhe pitää kurkussa juhlia. Rauhoittaa ainakin itselläni ärtyneen kurkun nopeasti. Mitä enemmän chiliä keittoon lisää, niin sitä paremmat mahdollisuudet on myös saada se dukossa oleva dokka auki 🙂

Jotkut uskovat höyryhengityksen nimeen, minä uskon lämpimiin suihkuihin. Ollakin, että se ei ehkä ole ekologisimmasta päästä. Viisi minuuttia lämpimän suihkun alla ja tuntuu, että koko kylpyhuone on yhtä isoa höyryhuonetta. Tukkoisen nenän lisäksi auttaa myös avaamaan keuhkoja, jotka rohisevat. Tätä keinoa suosin myös lasten flunssissa, sillä tuo höyryhengittely kuuman kattilan päällä pyyhe pään päällä ei välttämättä ole se kovin turvallisin vaihtoehto.

Jos inkivääriä laitan itämaiseen kananuudelikeittoon, niin laitan sitä flunssassa myös itse keittämääni teehen. Kanelinen tee on erittäin helppo valmistaa; keitän pari desiä vettä ja lisään kiehuvaan veteen 1-2 cm pätkän raastettua inkivääriä. Pari teelusikallista kanelia, puolikas sitruuna viipaloituna ja loraus hunajaa. Annan porista viisi minuuttia. Siivilöin inkiväärit ja sitruunaviipaleet pois ja nautin lämpimänä. Monta kertaa päivässä. Mies sai asiakkaaltaan ihan ehtaa pakurikääpää, joten sitä voisi tähän teehen myös laittaa. Tai vaihtoehtoisesti pakurikääpäjauhetta, josta enemmän tuonnempana.

Kun se flunssa on jo päällä, niin olen todennut, että ei ole oikotietä onneen. Edellisillä keinoilla saa helpotettua oloa ja mahdollisesti lyhennettyä syysflunssan kestoa. Mutta on toki myös asioita, joilla voi ennaltaehkäistä flunssaa. Luonnollisempia tapoja. Kävin tuossa taannoin taas Lielahden Life-myymälässä Maaritin juttusilla.

Tällä kertaa aiheenamme oli varsin ajankohtainen syysflunssa. Tuntuu, että koulujen ja työpaikkojen lomien loppumisen myötä syyskuussa flunssa-aallot jyllää. Monipuolinen vitamiinien syöminen, ympärivuotisesti, on paras keino ennaltaehkäistä flunssaa. Monipuolisesta ravinnosta, levosta ja liikunnasta huolehtimisen lisäksi. Mikä sitten on paras luontaistuotekombo niin flunssan ennaltaehkäisyyn  ja sen hoitamiseen? C-vitamiinihan on luonnollisesti se vitamiini, jota flunssan kourissa kannattaa nauttia. Talviflunssassa meillä kuluu mandariineja pussi jos toinenkin 🙂 Mutta C-vitamiinia kannattaa syödä toki ympäri vuoden, flunssaa ehkäisevästi. Toinen vitamiini, joka ehkäisee myös flunssaa, muiden hyötyjensä lisäksi, on tuo meille suomalaisille elintärkeä D-vitamiini. Pohjoisissa olosuhteissa D-vitamiinia on vaikea saada auringosta etenkin talvisin, ja nykyään viranomaiset suosittelevatkin lähes kaikille D-vitamiinilisää. Se on tärkeää kaikkien kudosten normaalille toiminnalle, muun muassa suolistolle, joka on yksi tapa miten Life D -vitamiini vaikuttaa vastustuskykyyn.  

Siinä missä D-vitamiini auttoi immunitettiin suoliston kautta ovat myös maitohappobakteerit elintärkeitä suoliston kunnon ylläpitämisessä. Joidenkin tutkimusten mukaan jopa 80% vastustuskyvystä perustuu suoliston kuntoon, siksi on tärkeä huolehtia suoliston kunnosta ja hyvästä bakteerikannasta. Koko perheelle soveltuva Probiootti Comp sisältää kuusi miljardia maitohappobakteeria päiväannoksessa ja Probiootti Strong huikeat 100 miljardia.

Maarit antoi mukaani myös Lectinect-paketin, joka myös se lisää ohutsuolen sietokykyä ja puhdistaa huonoja bakteereja pois suolen pinnalta.  Se sisältää aktiivisia lektiinejä, jotka ovat peräisin seljanmarjasta sekä kalsiumia, joka tukee ruuansulatusentsyymien normaalia toimintaa.

Jotkut valmisteet jatkavat voittokulkuaan vuodesta toiseen. Yksi tällainen on Vogelin Echinaforce punahattu-uute. Jota jo molemmat mummuni käyttivät aikoinaan. Se on rohdosvalmiste vilustumisoireisiin ja niiden ennalta ehkäisyyn. Echinaforce kohottaa yleistä vastustuskykyä tulehdustauteja vastaan. Sitä voi käyttää tulehduksiin, kurkkukipuun, kylmettymiseen, flunssaan, käheyteen, yskään. 

Syysflunssaa kannattaa ehkäistä myös on sinkillä. Sinkki vahvistaa limakalvoja, mikä taas nostaa kehon kykyä vastustaa ulkopuolisia ärsykkeitä. Kuten funssabakteereja. Perheen aikuisväestölle sopii vahva ja monipuolinen Great Earth Zink -sinkkivalmiste, joka auttaa vastustamaan infektioita edistämällä immuunijärjestelmän normaalia toimintaa. Perheen pienimmille taas sopivat paremmin  Valioravinnon Imeskely -sinkkitabletit. Puhdistamon Mustikkapakurijauhe on todellista suomalaista superruokaa, joka sisältää hurjan paljon antioksidanttisia vaikutuksia tukemaan vastustuskykyä. Kuten kerroin tuossa aiemmin, niin meillä mies toi työreissultaan mukanaan pakurikääpää. Sitä lisäämme puuroveteen yöksi likoamaan ja välillä iltateehenkin. Mutta jotenkin helpommalta tuntuu ottaa pakurikääpä jauheena. Mustikan mausta iso plussa!

HUOM! Lifessä on käynnissä  ”Osta 3 maksa 2” –kampanja, joka koskee kaikkia Lifen omia Life-brändin tuotteita.  Kampanja on voimassa vain Life-myymälöissä (ei verkkokaupassa) ajalla ​11.-.​17​.9. Tarjous koskee kaikkien Life-tuotesarjan tuotteita, joista löytyy laajasti valikoimaa. Life tarjoaa ostajalle kolmesta Life-tuotesarjan tuotteesta edullisimman veloituksetta.

Olisi kiva kuulla teidän vinkkinne syysflunssan ennaltaehkäisyyn tai hoitamiseen! 🙂

TORSTAITERKKUSIN,

 

 


12 Responses to “Syysflunssan ehkäisy- ja hoitokeinot”

  1. Viivi sanoo:

    Syön D-vitamiinia reiluin annoksin ympäri vuoden sekä sinkkiä. melko hyvin tällä pärjäillyt, sillä flunssassa olen noin kerran vuodessa ja senkin olen saanut yleensä taltutettua melko nopeasti. Kuitenkin flunssaa enteilevä olo saattaa pyrkiä joskus pinnalle, kurkkua karheilee, nenässä tuntuu nuhan aavistus. Silloin otetaan sinkkiä ja D:tä vielä reilummin, Burana ja juodaan vaikkapa lämmintä sipulivettä. Viimeksi nappasin vielä kotipihlajasta kolme marjaa suuhuni C-vitamiinin tarpeiksi. Johan lähti eikä toivottavasti takaisin tule koko syksynä. Kumma kyllä usein se yksi ja ainoa flunssa iskee juuri joulun alla. Joulustressiäkö?

    • Maria sanoo:

      Moikka Viivi

      ja hei kiitos vinkeistä! 🙂

      Ihailtavaa, että muistat syödä koko vuoden D-vitskua ja sinkkiä. Täytyisi laittaa itsekin kaikki vitskut näkyville, että ne muistaisi ottaa 😀

      Juu, se on juurikin se joulustressi joka tuon aiheuttaa. Itselläni sama juttu!

      Muksaa alkanutta viikkoa <3

  2. Miilu sanoo:

    Täällä yksi kaktuskurkku, joka on yönsä valvonut. Täysin kädetön, koska olen ulkomailla enkä kotona oman ”lääkearsenaalini” luona; tyrnimarjat, inkivääri, vitskut, auringonhattu-uute… Kaikki kotona!

    • Maria sanoo:

      Oi ei,

      kuulostaa kamalalle taudille….nyt pikaista paranemista <3

      Mutta tuo lääkearsenaalisi kuulostaa erittäin hyvälle 🙂

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  3. Pia sanoo:

    Mä oon jo vuosia perheeni kanssa käyttänyt päivittäin gefilus-tuotteita, esim. mehua, piimää jne. ja voin vannoa, että olemme olleet tosi harvoin flunssassa tms. tarttuvassa taudissa. Tyttöni käyttää sytostaatti-lääkitystä (vastustuskykyä alentava lääkitys) sairautensa vuoksi, ja silloin, kun lääkitystä aloitettiin, ravitsemusterapeutti vinkkasi tuosta maitohappobakteerien hyvästä vaiktuksesta.
    Itse olen myös töissä päiväkodissa, eli pöpöjä pörrää ympärillä jatkuvasti, ja varmasti tuon niitä kotiinkin, ja silti olemme kaikki sairaana vähemmän, kuin moni ystäväperheemme.
    Olen koittanut kertoa kaikille tästä helposta keinosta pitää suolisto kunnossa, ja sitä kautta koko vastustuskyky kunnossa! Meillä se ainakin on toiminut!

    • Maria sanoo:

      Moi Pia

      ja hei kiitos vinkistä sinullekin <3

      Se on kyllä totta, että kun suolisto voi hyvin, niin vastustuskykykin on hyvä! Päiväkodissa tosiaankin varmasti tarttuisivat kaikki taudit ellei vastustuskyky ole kunnossa.

      Mukavaa alkanutta viikkoa! 🙂

  4. Riikka sanoo:

    Inkivääri on käytössä meilläkin ympäri vuoden. Parasta, kun kiehauttaa palan inkivääriä veden kanssa, kaataa lasikannuun ja heittää sekaan muutaman viipaleen sitruunaa. Yön aikana siitä tekeytyy ihana aamujuoma, johon voi sekoittaa vaikka msm-jauhetta 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikkuli Riikka (taas, mulla nää kommenteihin vastaamiset vähän nyt laahaa tuon reissun takia :))!

      Oih, kiitos vinkistä – tuo inkiväärijuoma kuulostaa hyvälle! Ja hei kiitti muistutuksesta, msm-jauhekin on taas unohtunut kaapin perukoille <3

  5. Meri sanoo:

    Heippa! Minä syön sinkkiä ympärivuoden + maitohappobakteereja. Flunssa on pysynyt poissa (”koputtaa puut”)joten ehkäpä näillä on jotain vaikutusta ollut 🙂 D-vitamiinia minun pitäisi vielä hakea talvea vaste niin ehkäpä näillä pärjäisi! Reipasta uutta viikkoa 🙂

    • Maria sanoo:

      Moiksun Meri

      ja kiitos vinkeistä <3

      Itselleni tuli tämän kampanjan myötä ihan uutuutena se, että vastustuskyvynkin kannalta tuo suoliston hyvinvointi on ehdoton. Aiemmin ollaan syötä maitohappobakteereja vain reissuissa. Nyt ne on jokapäiväisessä käytössä 🙂

      Sinne myös, reipasta alkanutta viikkoa! <3

  6. Pilvi sanoo:

    Hei vaan
    Ihan vaan aloin kertomaan turvallisemman tavan höyryhengitykseen. Laita sähkökiuas päälle saunassa. Kun kiuas alkaa lämmetä, ala heitellä sinne vettä ja hengittele höyryä lauteilla istuen. Vaatteet päällä tietenkin, kovia löylyjä ei ole välttämättä flunssaisena hyvä ottaa.

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos vinkistä Pilvi!

      Tuota täytyy kokeilla. Tallinnasta bongasin jonkun taudin ja taas on kaktus kurkussa & nenä tukossa 😀

      Kivaa torstaita!

Kommentoi