perjantai 08. syyskuun 2017

Ei se mennytkään ihan niin…

MOIKKAMOI IHANAT!

Voisin aloittaa postauksen sanomalla, että heiiii, se olis taas perjantai! 🙂 Mutta taidan aloittaa kertomalla, että nyt ei hommat mennytkään niin kuin Strömsössä. Eka viikko töissä oli ihana. Olinkin sitä kovin odottanut ja niin kiva oli olla ”ihmisten ilmoilla”. Näprätä numeroiden kanssa ja painaa hommia kelloa vastaan. Nauraa työkavereiden kanssa ja huomata, että se sisarellinen naljailu koko työyhteisössä elää yhä. Tykkään, että oli oikea aika palata takaisin töihintöihin.

Kolikon kääntöpuoli on sitten taas se, että siinä missä nautin suunnattomasti töissä olemisesta kaihersi takaraivossa tietynlainen kaiho siitä, että en ehdikään blogin pariin päivittäin. Olin kirjoitellut tälle viikolle postauksia valmiiksi, mutta ei tuntunut oikealta laittaa niitä eetteriin. Yksittäisiä juttuja ilman sen päivän akuutteja juttuja. Tavallaan koen, että blogissani on joku punainen linja. Jatkumo. Jonka varassa blogini hengittää.

Osaltaan senkin takia ehkä uusien lukijoiden on vaikea hypätä mukaan, sillä tarina jatkuu aika usein siitä, mihin se on jäänyt. Historia peilaa teksteissäni vahvasti. Täällä ei nähdä lyhytnovelleja vaan kyseessä on romaani, jolle ei loppua näy. Toki aiheet vaihtelevat (heh, teidän onneksi), mutta oletteko samaa mieltä kanssani, että on mielekkäämpää, kun jutulla on joku juoni? Sisältö, joka kertoo enemmän kuin tuotetietoja tai vain listaa allekkain arkiruokamme ainesosat. Että sieltä tekstin alta paljastuu henkilö, johon samaistua. Iloineen, mutta myös suruineen.

Näin hyvinvoinnin vuotena tuo lempeys ja armo itseään kohtaan on nostanut päätään. Voimakkaammin kuin aiemmin. Tällä viikolla olen joutunut pohdiskelemaan sitä, että miten saavuttaa se kultainen keskitie töiden ja blogin (joka toki vielä on sivutyöni) välillä. Ajanhallinta on noussut yhdeksi isoksi asiaksi. Iltaisin töiden jälkeen en ole halunnut avata tietokonetta. Olen halunnut viettää aikaa perheen kanssa. Uusi arki on ottanut voimille myös lapsille. Koirasta puhumattakaan. Toinen protestoi ja näyttää mieltä siinä, missä ihmislapsetkin 😉

Samalla, niin hölmöltä kun se kuulostaakin olen tuntenut, en nyt varsinaista syyllisyyttä mutta jotain, siitä että ei ole ollut päivittäin resursseja blogiin. Ehkä se jokin on ikävää. Blogi ja te kun olette kuitenkin olleet jo monet vuodet suuri osa päivittäistä elämääni.

Muistelin tuossa, että miten mä aiemmin handlasin näiden kahden lempityöni yhdistämisen. Taisin silloin ruokiksella valmistella postauksia. Nyt tällä viikolla olen ruokiksella, mitäs muutakaan, kuin syönyt 😀 Päätin, että ei tehdä tästä nyt ongelmaa. Jo ihan oman mielenrauhanikin takia. Joten, tästä lähtien en edes yritä tehdä viikon postauksia valmiiksi etukäteen. Ainakaan kokonaan. Olkoon vaikka kuinka ammattimaista tuo suunnitelmallisuus, niin mä tunnen että vaikka se joillekin sopii, niin minulle ei. Postauksia tulee silloin, kun niille on aika tulla. 

Taidan elää hetkessä niin voimakkaasti, että myös tämä bloggaaminen elää hetkessä. Mä ja mun blogi ollaan kokonaisuus eikä niitä voi erottaa toisistaan. Parhaimmat blogipostaukset syntyvät silloin kun tulee tarve avata kone ja kirjoittaa. Tavallaan bloggaaminen on niitä ”kutsumusammatteja”, sillä ainakin itse olen sitä mieltä, että teksteistä kuultaa läpi heti, ellei niitä ole tehty hyvällä fiiliksellä. Pakkopullateksteihin tulee törmättyä valitettavan usein. Itse en halua, enkä suostu sille tielle lähtemään.

Semmoisia mielen päällä tänään. Päivänä, joka on omistettu blogille. Seuraavaksi vuorossa kuvailuja ensi viikon yhtä kamppista varten, tekstin tuottamista, sähköposteihin vastaamista ja hei, siivoamista. Mulla on huomenna sokkotreffit ja kutsuin tuon sokkotreffikumppanin (terkkuja sinne! 🙂 meille kylään! Tänä iltana myysseillään, mutta katsotaan myysseilläänkö blogiin asti. Instagramissa nyt sitten ainakin perjantaimyyssitunnelmia. Ja huomenna, pitkästä aikaa, pääsee mökille. Sitä odotellessa.

IHANAA PERJANTAITA! 


10 Responses to “Ei se mennytkään ihan niin…”

  1. Ihana Maria ja ihana ettei sun tyyli ja tapa kirjoittaa ole kärsinyt siitä, että kirjotat ns. ammatiksesi tätä blogia. Ihan yhtä välitön tunnelma, kuin sillloin joskus Siirappia ja hunajaa-aikoihin. En mä ainakaan ottaisi laisinkaan stressiä postaustahdista ❤️

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Sara

      ja hei kiitos ❤️

      Sä oletkin ollut ihanan pitkään mukana, sieltä siirappisista ja hunajaisista ajoista lähtien. Blogin nimi on muuttunut, mutta jutut pysyy samanlaisina – siirappisina ja hunajaisina 😀

      Suloista sunnuntai-iltaa ❤️

  2. Elma sanoo:

    Ihanaa, kun et suostu alkamaan pakkopullabloggaajaksi. Niitä on jo ihan liikaa, eikä semmosta mainoshumppaa vaan jaksa lukea. Skippaan TV:tä katsoessakin mainokset, samoin täällä blogimaailmassa. Juoni pitää olla! Tarinaa! Tunnetta! Ajankohtaista asiaa! Omakohtaista sisältöä! SIELU!! Sitä onneksi sinulta (useimmiten) löytyy. (Ja jos bloggaaminen on päätyö, ymmärrän toki, että mainostaa täytyy ja rahaa pitää tulla, mutta minun osaltani sieluttomat blogit jää lukematta. Mainoksia vilkuilen sitten vasta, jos olen hankkimassa jotain ja teen vertailua.)

    – Elma –

    • Maria sanoo:

      Hei Elma,

      ja kiitsa ❤️

      Mä koen jotenkin, että yhteistyöpostauksissakin saa ja pitääkin näkyä sielu ja kirjoittaja tekstin takana. Jos ei tuote/palvelu ole sellainen, johon pystyn samaistumaan, en saa siitä mitään otetta. Silloin kieltäydyn yhteistyöstä. Ehkä olen siitä vähän höpsö, että rakastan tehdä myös yhteistyöpostauksia. Vaikkei niitä pakko olisikaan tehdä 🙂

      Joten tarinalla ja tunteella jatketaan 🙂

      Suloista sunnuntai-iltaa sinne ❤️

  3. Johanna sanoo:

    Hei,

    juu, omanlainen täytyy olla ja hyvä, että pidät siitä asiasta kiinni. Luen mielelläni blogiasi juuri sen takia, että jutuissasi on aina henkilökohtainen ote. Mainosjutut eivät oikein uppoa, mutta ymmärrän kyllä yhteistyöpostauksien tarkoituksen. Sen olen huomannut, että saman blogiportaalin alla on aina samoihin aikoihin samoja yhteistyöjuttuja. Silloin tuntuu, että toistoa on liikaa.

    Jatka samaan malliin 🙂 Mukavaa viikonloppua!

    Terv. Johanna

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna

      ja kiitos ❤️

      Yhteistyöpostaukset ovat joskus lukijoiden kannalta se välttämätön paha, se on ymmärrettävää 🙂 Mutta kuten tuossa Elmalle ylhäällä kommentoin, niin rakastan niidenkin tekemistä. Jos ne tuntuisivat pakkopullalta, niin ote olisi aivan erilainen.

      Se on usein niin, että asiakas valitsee kourallisen bloggaajia johonkin yhteistyökampanjaan. Halutessaan juuri toistoja, jotta näkyvyys olisi suuri. Eri blogeilla kun on eri lukijat 🙂

      Jatketaan, kiitos ja hei ihanaa sunnuntai-iltaa sinne ❤️

  4. Yhdyn edellisiin. On aina tuntunut että tunnetaan paremmin kuin oikeasti tunnetaankaan, just kun oot niin aito <3
    Ihanaa viikkistä!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Tiia ❤️

      Aitous ja se tietynlainen ”mariamaisuus” on se, mistä en suostu tinkimään. Oli kyse sitten blogityöstä tai työstä työstä. Oma ote saa näkyä 🙂

      Sinne myös, suloista sunnuntai-iltaa ❤️

  5. Maaruska sanoo:

    Minä ainakin luen ehdottomasti mielummin yhden sielukkaan postauksen viikossa, kuin seitsemän sinne päin☺

    Älä ota paniikkia. Hyvää kannattaa odottaa- ja me lukijat odotamme.

    • Maria sanoo:

      Moikka Maaruska

      ja hei ihanasti sanottu tuo ”seitsemän sinnepäin” 😀 Kiitos kaunis ❤️

      Juu, en ota paniikkia. Näin kun ei ole työtyöpäivää, niin sitä kaipaa blogiin ja tulee mietittyä blogitekstejä. Työpäivien jälkeen kun on niin naatti, että ei edes aivot toimi 😉

      Ihanaa sunnuntain alkuiltaa ❤️

Kommentoi