torstai 07. syyskuun 2017

Syksyisen vaatekaappini kulmakivet & arvonta

HEIPPAHEI!

Pikkuisen hävettää myöntää, mutta olen vasta parin viime vuoden aikana kiinnittänyt vaatteideni hoitamiseen enemmän huomiota. Sitä ennen ihmettelin, miksi mustat housut menettivät värinsä. Miksi valkoinen paita alkoi ajan saatossa muuttua sävylliseksi. Miksi kirkkaimmat vaatteet menettivät sitä hohdettaan. Eikä ole ensimmäinen tai toinen kerta, kun olen pesukoneesta nostanut paidan, joka sinne mennessään on ollut omaa kokoani vastaava. Sieltä pois tullessaan on sopinut paremmin esikoiselle kokonsa puolesta. Bio Luvilin ja Comfortin kaupallisen yhteistyön myötä pääsen kertomaan teille syksyisen vaatekaappini kulmakivistä sekä siitä, miten pidän nykyään huolen vaatteistani.

Vuodesta toiseen on tiettyjä vaatteita, jotka muodostavat vaatekaappini perusrungon. Vaatteita, joihin ehkä tulee satsattua enemmän rahallisesti. Laadukkaatkin vaatteet kuitenkin tuppaavat huononemaan käytössä mikäli niistä ei pidä hyvää huolta. Sen olen joutunut opettelemaan kantapään kautta. Ennen kuin esittelen teille vaatekaappini kulmakivet haluaisin kertoa teille hieman meidän pyykinpesujutuista. Meillä on pyykkihuolto sijoitettu pesukoneen ja kuivausrummun osalta yläkerran kylpyhuoneeseen. Siellä sijaitsevat myös kaksi likapyykkikoria. Toinen valkoisille ja toinen värillisille. Yleensä siitä ollaan laitettu valkoiset omaan pesuunsa, värilliset omaansa ja sitten toki mustat vielä omaansa. Vasta viime aikoina olen kiinnittänyt enemmän huomiota vaatteiden pesuohjeisiin. Välillä etsinyt netistä symboleja kuvaavia merkkejä selityksineen. Pesuohjeen puuttuessa hyvä ohjenuora on pestä vaatteet 30 asteessa ja pikaohjelmalla.

Lajittelu värien, pesulämpötilojen, materiaalin ja likaisuuden mukaan on ihan ensimmäinen huomioon otettava asia pyykinpesussa. Pesuainemerkintöjen tarkistaminen kannattaa aina. Nimimerkillä kantapään kautta oppinut. Lisäksi olisi hyvä jos kaapista löytyisi erikseen pesuaineet värilliselle, valkoiselle, mustalle ja erikoispyykille, kuten villalle. Pyykinpesuaine kannattaa aina valita pestävän pyykin mukaan. Mikä siinä onkaan, että sitä yleensä tarttuu kaupan pesuainehyllyllä siihen yhteen ja samaan pyykinpesuaineeseen. Meillä se on ollut nestemäinen Bio Luvil Classic. Olen pessyt sillä niin mustat farkut kuin valkoiset paidatkin (onneksi ei samassa koneellisessa). Tämän asian suhteen olen myös skarpannut viimeisen vuoden suhteen. Asia, jonka suhteen silmäni aukesivat vasta tämän kampanjan myötä on huuhteluaine. Huuhteluaine antaa pestävälle vaatteelle viimeisen silauksen. Käytättekö te huuhteluainetta? Itse käytän varsin satunnaisesti. Tai olen tätä ennen käyttänyt. Nyt siihen asiaan tuli muutos.

Huuhteluaine antaa vaatteille ihanaa pehmeyttä. Vaatteet ovat sen myötä miellyttävämpiä iholla. Se myös poistaa sähköisyyttä ja yllätyin kuinka paljon huuhteluaine vaikuttaa vaatteen silitettävyyteen. Koska meillä kuivatetaan suurin osa vaatteista kuivausrummussa auttaa huuhteluaine suojaamaan vaatteita mekaaniselta kulutukselta. Ei vain kuivausrummun osalta vaan myös pesukoneen osalta. Kuten pyykinpesuaine niin myös huuhteluaine auttaa säilyttämään vaatteiden värin kirkkaimpina pidempään. Se, mikä itselleni tuli uutena tietona on, että huuhteluaine nopeuttaa vaatteiden kuivumista! Kun pyykinpesukone on sammunut ja pyykit ripustettu kuivumaan, niin on tärkeää muistaa jättää pyykinpesukoneen ovi auki.

Näiden neuvojen ja vinkkien myötä siirrytään sinne vaatekaappini kulmakiviin. Niihin, joiden varaan turvaan vuodesta toiseen. Ollakin, että kulmakivien lisäksi vaatekaappi täydentyy aina jolloin uudella idealla. Kuten tänä syksynä värillisillä kukkapaidoilla. Vaatekaappini kulmakiven muodostavat mustat kapeat housut, valkoiset tai vaaleat kauluspaidat sekä villatakit ja -paidat. Näin syksyllä villatakit ja -paidat saavat olla ihanan muhkeita ja lämmittäviä. 

MUSTAT KAPEAT HOUSUT. Syksystä kevääseen. Kesällä nämä yleensä jäävät käyttämättä. Laskin tuossa, että minulta löytyy mustia kapeita housuja tällä hetkellä kaapista yhdeksät. Joista kahdet ovat jo jonkin verran kulahtaneet. Mustat kapeat housut istuvat silloin hyvin päälleni, kun niissä on hieman strechiä ja mitä enemmän ikää tulee, niin sitä enemmän sitä arvostaa korkeaa vyötäröä. Pesuaineista näille sopii parhaiten Bio Luvil Black, joka on kehitetty erityisesti mustille ja tummille vaatteille. Pesuaineessa ei ole värejä haalistavaa valkaisuainetta, minkä ansiosta se pitää tummat värit tummina. Nestemäinen pesuaine pesee ja huuhtoutuu hyvin myös matalammissa lämpötiloissa. Muutamat mustat housuni pesen 30 asteessa, sillä pelkään niiden kutistuvan isommissa lämpötiloissa, vaikka ohjeen mukaan ne voisikin pestä 40 asteessa.

Huuhteluainetta en suosittele strech-housuille, ettei elastisuus vain katoa. Mustia housujani en laita kuivausrumpuun juuri kutistumisvaaran takia. Sen vuoksi meillä on kuivausteline kovassa käytössä. Tykkään kuitenkin pestä housut muutaman käyttökerran jälkeen.

VALKOISET JA VAALEAT KAULUSPAIDAT. Ihan perinteiset sellaiset sekä nyt viime aikoina kauluspaidat, joissa on joku juju. Esimerkiksi rypytyksiä tai koristeellisemmat napit. Toimistolle tykkään pukea hieman skarpimman kauluspaidan, kun taas kotitoimistolla saatan viihtyä pehmeässä ja sallittavissa määrin ryppyisessä kauluspaidassa. Meillä mies käyttää työnsä puolesta aina välillä valkoista kauluspaitaa ja olen huomannut niin hänen kuin omienkin kauluspaitojen kaulusten välillä ottavan ihosta väriä ja kellertyvän. Bio Luvil Classic, joka meillä on ollut käytössä jo vuosikausia, sopii valkoisen ja vaalean, sekä yleispyykin pesuun. Sitä löytyy myös valkaisuaineellisena jauheena, joka on omiaan valkoisille kauluspaidoille, sillä pesee tehokkaasti, mutta hellävaraisesti, pois nuo pinttymät kauluksista.

Vaikken strech-housuihin käytäkään huuhteluainetta, niin kauluspaitoihin kuten myös niihin kauluspaitoihini, joissa on ihan vähäsen strechiä käytän huuhteluainetta. Comfort Sensitive -huuhteluaine on hajuton ja herkälle iholle suunniteltu huuhteluaine. Kun pyykinpesuaineessa on tuoksu, niin yleensä se jo itsessään riittää tuomaan vaatteisiin tarpeeksi tuoksua. Lakanat ja pyyhkeet ovat sellaisia, joihin lisään hajusteellista huuhteluainetta. Comfort Lavender Fields -huuhteluaine tuoksuu nimensä mukaisesti laventelille. Se suojaa ikäviltä hajuilta ja säilyttää raikkauden pidempään. Mikäs sen ihanampaa kuin sujahtaa nukkumaan laventelilta tuoksuvien puhtaiden lakanoiden syleilyyn.

MUHKEAT VILLATAKIT JA -PAIDAT. Syksyssä rakastan ehkä eniten sitä, että saa kietoutua muhkeisiin neuleisiin. Meillä on töissä melko viileää ja työpöytäni edessä olevasta ikkunasta käy vetoa, niin villatakit tulevat tarpeeseen. Ainoa haittapuoli on se, että harvoin omistamistani villatakeista löytyy merkintä, joka sallisi pesukoneessa pesun. Eli käsinpesuksi menee. Muutamia neuleita onneksi saan pestä pyykinpesukoneen villaohjelmalla. Oli kyse sitten käsinpesusta tai koneen villaohjelmasta, niin pyykinpesuaineeksi kannattaa ehdottomasti valita hellävarainen pesuneste. Bio Luvil Wool & Silk on kehitetty erityisesti villan ja silkin pesuun, mutta sopii myös yleisesti kaiken käsin pestävän pyykin pesemiseen. Se ei sisällä villan ja silkin proteiineille haitallisia entsyymejä, vaan pesee luonnonkuidut niitä heikentämättä.

Villatakkien ja -paitojen pesun yhteydessä skippaan huuhteluaineen, kuten myös strech-housujenkin kanssa. Myöskään muiden elastaania sisältävien vaatteiden kanssa en käytä huuhteluainetta, ettei vaatteen joustavuus kärsi.

Tämän syksyn hitti vaatekaapissani on nuo kukkapaidat, joista olikin jo juttua viime viikolla. Niiden pesemiseen käytän Bio Luvil Color -pyykinpesunestettä, joka on suunniteltu kirjopyykille. Mikäli haluaa vielä saada pyykkiinsä ihania kesämuistoja, kannattaa pesun yhteydessä lurauttaa koneeseen hieman Comfort Sunburst -huuhteluainetta. Aurinkopesua vaatteille. Tuoksun muodossa, värit säilyttäen 🙂

Mikäli kaipaatte lisää neuvoja ja vinkkejä pyykinpesuun tai tuotetietoa, niin niitä löydätte Bio Luvilin ja Comfortin sivuilta!

Löytyykö sieltä samanlaisia vaatekaapin kulmakiviä? Kerrohan kommenttiosiossa oman vaatekaappisi kulmakivet ja voit voittaa hemmottelupaketin vaatteillesi. Sain luvan arpoa teidän kesken kolme vaatteita hellivää pakettia, jotka sisältävät Bio Luvil -pyykinpesunesteen ja Comfort -huuhteluaineen. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Arvonta alkaa nyt ja loppuu viikon päästä torstaina 14.9. klo 12.00.

TORSTAITERKUIN,

PS. Comfort haastoi minut testailemaan huuhteluainetta laajemminkin arkikäytössä. Testitulokset löydätte täältä.

 


66 Responses to “Syksyisen vaatekaappini kulmakivet & arvonta”

  1. Riittale sanoo:

    Hei !
    Pakko kysyä, mistä ovat nuo ihanat nilkkurit ?

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta,

      ne ovat ostettu Zarasta 🙂
      Niin mukavat jalkaan, että oksat pois!

      Ihanaa torstaita <3

      • Marjukka sanoo:

        Olen itse noita ihaillut Zaran sivuilta ja miettinyt tilaamista. Vastasiko koko normaalia kokoasi?

        • Maria sanoo:

          Juu, kyllä vastasi! 🙂
          Noissa on aika kapea lesti, joka aluksi tuntui vähän, muttei enää.

          Suosittelen <3

  2. Mar3ngi sanoo:

    Minun vaatekaapin kulmakivet ovat mustat pillifarkut eikä mitkä vain vaan TopShopin Jamiet. Kun kerran olen löytänyt täydelliset niin luotan niihin. Olen aika hankalan mallinen joten inhoan housujen ostoa.
    Toisena luottovaatteena on Arelan valkoinen Kim t-paita. Aivan täydellistä laatua ja materiaalia.
    Noiden lisäksi olen hyväksi todennut Samsoe&Samsoen sekä Gapin mustat neuletakit.

  3. MJV sanoo:

    Oman vatekaappini kulmakiviä ovat hyvin istuvat farkut sekä selkeälinjaiset ja -väriset neuleet ja yksiväriset tai korkeintaan raidalliset paidat tai paitapuserot. Kukalliset ja kirjavat vaatteet näyttävät hyviltä kaupan rekeissä ja muiden päällä, mutta itselläni toimivat vaatteissa farkunsininen, harmaa (eri sävyissä), musta ja valkoinen.

  4. Tuija sanoo:

    Mun vaatekaapin kulmakivet taitaa olla tätä nykyä ns. mukavat ja vaivattomat päällä (ja myös pyykkihuollossa;) eli farkut, tunikat ja neuleet. Kesäaikaan myös legginssit niin töissä kuin vapaalla. Jalassa usein ballerinat ja tennarit.

  5. Nina sanoo:

    Niin on kuin olisi omaan vaatekaakapiini katsonut. Mun vaatekaappini kulmakivi tai oikeastaan peruskallio on mustat kapealahkeiset stretch- housut. Ja ne on tietenkin nytkin jalassa. Ne sopii paidan kuin paidan kanssa ja on aina tyylikäs pohja puheutumiselle, oli se sitten tuo klassinen valkoinen kauluspaita ja neule- yhdistelmä tai jotain värillistä ja räväkämpää. Mitä tulee noihin neuleisiin, samoilla linjoilla siinäkin mennään. Pehmeää, muhkeaa ja lämmintä. Ah! Tänä kesänä löysin pellavapaidat, mikä onkaan tyylikkäämpi kuin valkoinen pellavapaita ja se sopii hyvin myös neuleen alle.
    Pyykinpesijänä olen ”kehittynyt” vuosien varrella yrityksen ja erehdyksen kautta. Silti meidän taloudessa edelleen se pendantimpi osapuoli on kuitenkin mies. 🙂 Hän monesti ohjeistaa minua, jos näkee jotain väärää sujahtavan koneeseen. Hyvä niin…

  6. Laura V sanoo:

    Tällä hetkellä työpukeutumisen ollessa rento on vaatekaappini kulmakiviä hyvin istuvat farkut (MUST), lämpimät neuleet ja villapaidat sekä makeet nillkurit. Yläosia yhdistän sitten muodin ja sesongin värien mukaan.

  7. Maria M sanoo:

    Vaatekaappini kulmakivet ovat hyvin istuvat housut joko mustat tai perusfarkut, neuleita ja neuletakkeja joka lähtöön, peruspaitikset ja tunikamekot. Olen viime aikoina oppinut karsimaan vaatteita, niitä kun on oikeastaan ihan hirmuinen määrä. Toisaalta kiva kun löytää jotain ”uutta” kaapista:-)

  8. -A- sanoo:

    Vaatekaappiini kulmakivet ovat varmasti farkut, neuleet ja paitapuserotyyppiset paidat (olipas hämärästi selitetty). Pidän keskisinisiä kapeita farkkujani niin usein, että kun vedin ylleni tummemmat farkkuni (eivät mitkään superuudet) ystäväni kysyi, että ai, olet ostanut uudet housut. Pidän niin usein niitä lemppareita, että kukaan ei tiedä minun omistavan muun värisiä farkkuja. 😉 Pidän liehuvahelmaisista, keveistä neuleista joihin on ihana kääriytyä, jos onkin hieman viileää ja pidän myös kovasti huiveista ja niitä onkin paljon. Ja edelleen vaikka ne samat keskisiniset farkut olisi jalassani päivästä toiseen, asu muuttuu erilaiseksi huiveja, koruja, puseroita ja kampausta vaihtamalla.

    Ihanaa loppuviikkoa sinulle, kaunista päivää.

  9. Ansku sanoo:

    Vaatekaapistani löytyy muutamat hyvinistuvat laadukkaat farkut ja pitkiä neuleita. Laadukkaita puseroita tuntuu olevan hankala löytää peruskaupoista nykyään..

  10. Jonna sanoo:

    Mustilla farkuilla mennään täälläkin.
    Koska töissä on omat työvaatteet, sinne vois mennä vaikka pyjamassa joten joskus, kun on pukeutunut muiden mielestä ”normaaleihin työvaatteisiin”’ mun lapset kysyy oonko lähdössä jonnekin:)) Ne on tottunut näkemään mut leggareissa.
    Kääk.

  11. KastehelmiB sanoo:

    Hei, aikalailla samoilla kulmakivillä mennään. Mustat kapeat farkut, valkoiset paidat ja neuleet. Jakku tiukempiin työpäiviin. Musta nahkahame oli myös kevään luottovaate, joka oli helppo yhdistää erilaisiin yläosiin. Neuleita käytän paljon töissä ja vapaa-aikana, ne ovat niin ihania. Tuuletan yleensä neuleet työpäivän jälkeen ulkona ja näin saa pesuväliä pidennettyä huimasti. Kyllä, pesuaineilla on merkitystä ja olen aina ollut huolellinen vaatteiden pesussa – valkoinen valkoisena ja musta mustana.

  12. Jenni sanoo:

    Mun vaatetus nojaa mustiin ja sinisiin farkkuihin, lasdukkaisiin puuvillapaitoihin ja mahdollisimman laadukkaisiin neuleisiin (aina ei ole varaa sijoittaa). Kesällä lähestulkoon aina mekkoihin.

    Ja pakko vielä kommentoida tuosta huuhteluaineen käytöstä. Oikeasti mitkään tekstiilit ei hyödy siitä että huuhteluainetta käytetään, se on käytännössä mainosmiehen kikka. Turhia kemikaaleja vaan kertyy vaatteen pintaan ja sitä kautta ihoon ja elimistöön. Plus huuhteluvesi kuljettaa sen ympäristöön ja vesistöihin ja myös muovipakkaukset kuormittavat luontoa. Mä en ole varsinaisesti mikään ”luomu-luonnonsuojelija” tyyppi mutta jos pystyn välttämään turhaa muovijätettä tai altistumista (ja lasteni altistamista) kemikaaleille niin mieluusti sen teen. Sen sijaan pieni loraus etikkaa toimii raikastajana ja vaatteen silitys vähentää sähköisyyttä.

  13. Maarit L sanoo:

    Minun vaatekaappini kulmakivet ovat mustat pillifarkut, yksiväriset t-paidat ja neuletakit. Mahdollisimman neutraalia ja yksinkertaista 🙂

  14. Ripi sanoo:

    Mitä enemmän on tullut ikää, sitä rennommin tunnun pukeutuvan. Kolmekymppisenä olin enemmänkin jakkupukutyyppiä, nyt viisissäkymmenissä työasu muodostuu siisteistä farkuista neuletakista/neuleesta. Joku juju pitää vaatteessa olla, mutta asun pitää tuntua mukavalta päällä.

  15. manna sanoo:

    Farkut, valkoinen pusero ja neule.

  16. Sari sanoo:

    Moikka!
    Kyllä kulmakivenä on ihan perus farkut ja suosikkiväriset (musta, harmaa, valkoinen ja beige)paidat, neuleet ja tunikat. Omistan muutaman kirjavan huivin, joilla sitten kun siltä tuntuu saa väriä ja ilmettä.

  17. Tiina sanoo:

    Mustat kapeat housut raidallinen pitempi paita ja päälle musta villatakki.
    Musta valkoista. Värejä vieroksun itselläni.

  18. Kati sanoo:

    Täälläkin luottovaatteina mustat farkut/strechhousut, perusfarkut sekä musta ja harmaa neuletakki.

  19. Riikka sanoo:

    Vaatekaapin kulmakivet joihin palaan aina uudelleen ovat mustat farkut ja mustat paidat. Suosin melko yksinkertaisia vaatteita, joista ei näy ns. ”aika”.

  20. Annika.J sanoo:

    Mekot ja mustat farkut 🙂
    tykkään myös bändipaidoista

  21. Sari sanoo:

    Mustat farkut ja sen kera kauluspaitoja eri väreissä/pituuksissa/malleissa. Niin helppoa jotta 😀

  22. Tiina sanoo:

    Kesällä siniset farkut, talvella yleensä mustat. Puuvillaneule jonka kanssa usein jokin iso huivi.

  23. nelliina sanoo:

    Farkut ja pitkät neuletakit on mun luottovaatteita. Mukaan kivaan arvontaan. Ihanat noi nilkkurit!

  24. Ulla sanoo:

    ”Retsihousut” ja joku kiva (omasta mielestä) yläosa.
    Paitapuserotyyppiä en ole ollenkaan.
    Verkkareissa en myöskään viihdy.

  25. sikkuralla sanoo:

    Mustat joustavat ja kapeat housut sekä mustat t-paidat. Ne ovat luottovaatteitani.

  26. Jenni sanoo:

    Hyvin istuvat mustat farkut ja siisti neule. Neuleen alle tulevaa paitaa vaihtamalla voi muuttaa asun ilmettä. Huivilla saa vielä lisätwistiä kokonaisuuteen 🙂

  27. Marika sanoo:

    Vaatekaapista löytyy ”muutamat” perusfarkut mustina ja tumman sinisinä, napakoita t-paitoja pehmeiden neuleiden aluspaidoiksi. Tällä setillä arki sujuu mutkattomasti.

  28. Kristiina sanoo:

    Farkut (mustat ja siniset), perusteepaitoja, neuletakkeja…rentoa ja mukavaa arkipukeutumista.

  29. Miikku sanoo:

    Farkut,trikoopaidat ja neuletakit

  30. Marjuska sanoo:

    Hei,

    Luottovaatteitani ovat hameet ja mekot. Ja näin syksyllä nilkkureiden ja paksujen sukkahousujen kanssa.
    Kivaa syksyä!

    -Marjuska

  31. Sirkkuli sanoo:

    Luottovaatteitani ovat neuleet ja farkut. Niiden kanssa ei voi ikinä pukeutua väärin 🙂

  32. Kaura sanoo:

    Eri värisiä farkkuja, converset ja neuleet (näin syksyllä). Tykkään yhdistää sporttisuutta pukeutumiseeni. a

  33. Elise H. sanoo:

    Vaatekaappini kulmakiviä ovat siniset farkut, erilaiset t-paidat sekä college- ja neuletakit 🙂
    Mukana kivassa arvonnassa!

  34. anna s. sanoo:

    Lemppareitani on ehdottomasti vapaaajalla käytettävät pehmeät kollarit ja musta toppi 🙂

  35. Appa sanoo:

    Nyt kun olen hoikka taas niin kotelomekkoja ja niiden kanssa vaihtelen erilaisia asusteita.

  36. Hennajenniina sanoo:

    Farkut ja niiden kanssa toppi.

  37. Pee sanoo:

    Kyllä mustat farkut ja t-paita on minulle se ykkösjuttu.

  38. Minttu sanoo:

    Mustat farkut täälläkin!

  39. Airiina sanoo:

    Vaatekaappini on suuri ja nyt ovat kulmakiveksi muodostuneet Ponchot ja mustat pillifarkut.

  40. Tarjahelena sanoo:

    Luotan merinovillaneuleuisin ja nahkatakkeihin

  41. Seija sanoo:

    Hei! Kyllähän se vaatekaappi aina syksyisin melko mustalta näyttää, vaikka kuinka päättäisin panostaa väreihin. Hyviä vinkkejä ovatkin nuo neuleet ja paitikset ilmettä piristämässä

  42. Tiina sanoo:

    Mun vaatekaapin kulmakivi on suppea värikartta (lue tylsyys). Musta, tummansininen, harmaa ja valkoinen. Pääsääntöisesti näitä, joskus joku väripilkku esim. huivin muodossa. Yhdisteleminen on helppoa, enkä oikein viihtyisikään väri-ilottelussa.
    Tiina

  43. JennaO sanoo:

    Mustat ja tummansiniset farkut, siistit korkokengät ja converset, sekä muutama valkoinen t-paita ja kauniita paitapuseroita!

  44. SannaMi sanoo:

    Ihan perus farkut (eri värisiä) ja laadukkaat neuleet ja neuletakit 🙂

  45. hilkka sanoo:

    Musta paita ja siniset farkut 🙂

  46. Nina sanoo:

    Istuvat, mustat housut ja rento paita, joka peittää ongelmakohtani. 😀

  47. Tuuli sanoo:

    Mä tykkään käyttää mekkoja ja paksuja sukkahousuja, välillä myös tosi värikkäitä.

  48. susannna_ sanoo:

    Vaatekaapin kulmakiviä on minulla leviksen 710 superskinny farkut, niitä on 5 eri värissä. Aivan mahtava malli. lisäksi v-aukkoiset t-paidat ja erilaiset villaneuleet(etenkin merino) ovat syksystä kevääseen jatkuvasti käytössä.

  49. tiiu sanoo:

    kyllä ne on hyvinistuvat farkut

  50. Anna sanoo:

    tummansiniset tai mustat kapeat farkut, ja isot mukavat neuletakit ehdottomasti!

  51. piitu sanoo:

    Mustat housut

  52. Siinatar sanoo:

    Farkut ja neuletakit =). Mukaan kivaan arvontaan!

  53. Hanna sanoo:

    Pidän värit hyvin yksinkertaisina. Panostaan tummiin farkkuihin, valkoisiin paitoihin ja pitkiin neuletakkeihin. Näissä viihdyn.

  54. sarita sanoo:

    Farkut, vähän hienommat yläosat ja neuletakit.

  55. Tähtikukka sanoo:

    Rakastan värejä ja vaatteita. Syksyllä käytän paljon pitkiä neuletakkeja ja neulepuseroita. Tykkään käyttää ponchoja. Suosin mekkoja ja tunikoita. Vaatemakuni on laaja.

  56. ansu88 sanoo:

    Farkut ja t-paita sekä hupparit. Niitä tulee eniten käytettyä.

  57. Ville sanoo:

    Hyvin istuvat farkut 🙂

  58. Teija sanoo:

    Näin syksyn tullen suosin pitkiä neuleita ja farkkuleggareita, jotka säilyttävät ryhtinsä ja värinsä vielä monen pesun jälkeenkin.

  59. Salli sanoo:

    Tummanharmaat farkut ja harmaa neuletakki näin syksyllä ovat mieluisia.

  60. ese sanoo:

    Farkut ja t-paidat

  61. minttu47 sanoo:

    Farkut ja tunikat, ne ovat tärkeimmät

  62. Hiisukas sanoo:

    Erityisiä luottovaatteita ovat musta t-paita, neuleet, kapeahkot farkut ja leggingsit (joita olen vasta viime aikoina alkanut käyttää myös ihmisten ilmoilla).

  63. […] huolta myös niistä ihan arkivaatteistakin. Muistatteko tuossa reilu kuukausi sitten kerroin pyykinpesurutiineistamme? Kerroin, että käytän huuhteluainetta, mutta erittäin harvoin ja valikoiden. Muun muassa […]

Kommentoi