sunnuntai 03. syyskuun 2017

Kuvatulvaa kellarista (sis. ennen kuvia)

HEIPPAHEI IHANAT

ja anteeksi pieni blogihiljaisuuteni. Kellari saatiin remontin osalta perjantaina valmiiksi (ja sitä myötä siis koko talo) ja siitä lähtien on roudattu tavaroita, siivottu, järjestelty, käyty peräkärryn kanssa eräässä ruotsalaisessa huonekaluliikkeessä ja istuttu sohvalla ihmettelemässä. Avattu vihdosta viimein eilen illalla se kupliva ja kippistelty. We made it. Nämä on jälleen niitä hetkiä, kun miettii, että kunpa äiskä ja iskä näkisi… Kunnes päätän jälleen kerran uskoa siihen, että kyllä he näkevätkin ♥ Tämän ajatuksen voimalla sitä pääsee eteenpäin. 

Mancavesta tuli omasta mielestämme ihan superhieno. Eihän se vielä valmis ole; baaritiskin eteen tulee kolme baarijakkaraa (ei todellakaan ne, mitä Insta Storyssä näkyi 😉  ja seinälle dartsitaulu. Bistron puolelle on tilattu Cheers-kyltti ja ehkä vielä jostain löydetään se käytetty surffilautakin seinälle. Liikaa tavaraa emme tänne halua. Tämä on just hyvä ja tyylikäs näin. Jukeboxin ajaa allekirjoittaneen spotify-soittolistat ja kaihoisat countrybiisit 🙂

Keskikerroksesta rappuset alas tultuaan on pieni aula, josta on käynti saunaosastolle. Vasemmalle kädelle jää tekninen tila ja huone, joka toimii tällä hetkellä varastona. Jonain päivänä saamme siitä kuntosalihuoneen. Oikealle astuttaessa näkyy tuo uusi suosikkitilamme koko kodissa. Vasemmalla siellä telkkarin katselupaikka ja oikealla bistro aka apukeittiö. Apukeittiöön tuli mattamustat ovet ja työtasot. Rungot otimme kustannussyistä valkoisena, mutta se tekee sitä että tiettyjä kohtia pitää vielä joko maalata tai laittaa mustaksi dc fixillä. Apukeittiöstä löytyy tason alta jääkaappi ja pakastin. Apukeittiöstä on myös käynti pikkuvessaan.

Tuo bistron tai apukeittiön puoli on vielä vaiheessa sisustamisen kanssa. Miehen vanha kehystetty pelipaita lähtee sieltä kuntosaliin, jahka sen saamme valmiiksi. Seinälle on tulossa joku valaisin, kunhan keksisi mikä 🙂 Lisäksi kaipaisin ehkä hyllyä tai jotain sellaista baariin sopivaa lasitelinettä tuohon korkealle seinälle, M&M -kirjaimien yläpuolelle. Nuo M&M’sit on odottaneet oikeaa paikkaa ostamisesta lähtien. Katsotaan, minne ne tilassa asettuu. Baaritiskin päälle on tilattu lasi ja lasin alle baaritiskiin on ensi viikolla tulossa neljän miehelle tärkeän urheilujoukkueen logot. Bostonilaisia kaikki. Halusimme tilaan pieniä juttuja, jotka ovat tärkeitä meidän perheelle. Happy placesta eli Pyhästä muistuttavat nuo baaritiskin molemmilla puolin olevat kelot. New York taulu tuo muistoja mieleen ja vielä pitää saada mökiltä tänne yksi juttu.

Telkkarin katselutilassa on vanha tv-tasomme, jonka ajattelin aluksi maalata mustaksi. Nyt mietin, että olkoon. Josko niihin baarijakkaroihin (nahkapallit :D) saisi ruskeaa nahkaa niin mätsäisi tv-tason kanssa. Jossain vaiheessa puntaroimme television sijaan tykki+kangas -vaihtoehtoa, mutta päädyimme kuitenkin televisioon. Nahkasohva oli myös haaveena jossain vaiheessa, mutta budjetti ei antanut myöden. Tummanharmaa kangassohva ajaa asiansa loistavasti. Sohvan takanahan oli alunperin autotallin ovi, jonka muurasimme umpeen. Koska tilassa on kivilattia, niin halusimme maton tuomaan pehmeyttä. Harmaa nukkamatto on tarpeeksi iso ja siinä on ihana köllötellä. Muutama iso lattiatyyny pitää vielä hankkia. Mistäköhän sellaisia saisi? Alunperin piti tuoda se musta arkkupöytä tänne, mutta jotenkin tykättiinkin tästä arkkupöydättömästä vaihtoehdosta enemmän.

Eilen kampesimme miehen kanssa kellarista yläkertaan nukkumaan vasta yhden jälkeen. Ei tuolta malta lähteä pois. Tänäänkin olen viettänyt baarin puolella liki koko päivän. Aika huolestuttavaa näin sunnuntaina, eikö? 😉

Vilkaistaan vielä mikä oli lähtötilanne. Alla olevissa kuvissa on toki siivottu suurin osa rojuista jo pois. Autotalli ja sen takana ollut varastotila olivat aivan täynnä tavaraa. Siis ääriään myöten. Televisioseinä näytti vielä viime lokakuussa tältä:

Baaritiskille päin katsottaessa näkymä oli tämä:

Apukeittiö tila oli aiemmin varasto. Huomatkaa kuinka veikka on saanut toteuttaa teini-ikäisenä luovuuttaan 😉

Ja kellarikerroksen vessa oli aiemmin perunavarasto. Sisäänkäynti siihen muutettiin toiselle seinälle, sillä muuten olisi mennyt liian ahtaaksi.

Näin jälkeenpäin täytyy kyllä sanoa, että onneksi ei tiedostettu remontin laajuutta etukäteen. Mutta kyllä se kannatti. Koko kellarikerros rakennettiin uudestaan. Purettiin lattia ja vaihdettiin sorat, piikattiin seinät ja tehtiin ulkopuolelle salaojat tarvittavine lämmöneristyksineen. Tilassa lämpöä tuo lattialämmitys tällä hetkellä. Mutta hei, nyt sunnuntain lempparipuuhaan eli koiran pesemiseen (joka ei todellakaan ole lempparipuuhaa Tobyn mielestä). Palaan illalla edellisten postausten kommentteihin! Ja hei sähköposteihin myös, kiitos niistäkin 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


15 Responses to “Kuvatulvaa kellarista (sis. ennen kuvia)”

  1. Viivi sanoo:

    Voi tää on ihan mieletön luola. Sopii siellä naistenkin pitää saunailtaa. Todella onnistunut ja kivasti tuotu sisustukseen sitä jotain omaa juttua elämästä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Viivi

      ja kiitos <3

      Mä tykkään kyllä kans; mies sai miesluolansa ja sisustuksen omaan makuun. Silti tuo on koko perheen yhteinen luola 😀

      Kivaa keskiviikkoa!

  2. Laura sanoo:

    Hei!

    Ja WAU!!<3 Ihan mieletön on tuo muutos ja todella upea tila tuosta mancavesta tuli. Tosin ei taida vain the man saada siellä ihan yksin rentoutua, kyllä tuolla varmasti riittää porukkaa ihastelemassa ja rentoutumassa. 😀 Näyttelehän sitten taas kuvia, kun saatte vielä viimeiset silaukset tehtyä. Aivan ihana paikka!

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Laura <3

      Hih, lapset ovat vallanneet nyt koulun jälkeen tuon miesluolan ja iltaisin viihdyttään siellä kaikki 😉

      Juu, laitan lisää kuvia tulemaan, kun sisustus valmis!

      Iloista keskiviikoa!

  3. Sari Riekkola sanoo:

    Mielettömän hieno ja tyylikäs luola!!!!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Sari <3

      Tuosta tuli niin paljon ihanampi kuin edes uskalsimme haaveilla. Kyllä nyt kelpaa miehen omassa luolassaan ;D

      Ihanaa keskiviikkoa!

  4. Maarit sanoo:

    On kyllä upea! Ja todella hienosti sisustettu omannäköiseksi! Olisi mukava nähdä lisää kuvia, kun saatte kaiken valmiiksi. Aurinkoista syysviikkoa sinne! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos Maarit <3

      Sehän se just, että tuo on pimeä luola, mutta meidän näköinen. Yläkerroksissa sitten riittää sitä vaaleutta 🙂

      Kiitos ja samoin sinne, ihanaa viikkoa!

  5. eija mäkinen sanoo:

    Ihanan synkkää,mutta niin rauhoittavan oloinen tunnelma silti.Tykkäisin kanssa tuollaisesta paikasta.

    • Maria sanoo:

      Heippa Eija

      ja kiitos <3

      Sehän se, että tuo on synkkä, olematta silti liian "kellarimainen". Saatiin sinne just sellainen hämyinen tunnelma, minkä halusimmekin 🙂

      Kivaa keskiviikkoa!

  6. Kristiina sanoo:

    Vau, onpas upea lopputulos. Noi tummat värit on upeita, tosi kiva nähdä jotain vähän erilaista. Ymmärrän tietty, ettei tavallisissa olohuoneissa yleensä käytetä näin tummaa värimaailmaa, niin mahtava nähdä miten hienolta teidän kellarikerros näyttää!

    Mua muuten kiinnostaisi nähdä kuvia DC fixailuista, jaikka jopa ennen ja jälkeen jos vielä ehdit kuvata. Niitä kun näkee niin monen laisia, mutta sulla on niin hyvä silmä sisustukselle, niin olisi kiva kuulla ja nähdä miten olet ne toteuttanut. 🙂

    • Maria sanoo:

      Moi Kristiina!

      Ja kiitos <3 Haluttiin tänne varsin tumma tunnelma. Seinät on sitä samaa liki mustaa kuin nuo parit tehosteseinät yläkerroksissa. Tuohon vain pehmentämään ruskeaa ja tekstiileilläkin saa tehtyä aika paljon 🙂

      Juu, voisin otella kuvia nyt ennen kuin dc-fixailen ja näyttää sitten ennen jälkeen kuvia...toivotaan että fiksailut onnistuu 😀

      Kivaa keskiviikkoa sinne!

  7. Sanna sanoo:

    Wau!upea on!Tuonnehhan ois muuten hienosti sopinut yksi graffittiseinä:)

    • Maria sanoo:

      Moimoi Sanna

      ja kiitsa <3

      Tuosta tuli niin kotoisa tila, että meillähän on kaksi ylintä kerrosta tällä hetkellä käyttämättä 😀 Paitsi toki makuuhuoneisiin raahaudutaan nukkumaan 😉

      No olisi hienosti sopinut graffitit tuonne, täytyiskö pyytää veljeä tekemään uudet? 😉

      Ihanaista keskiviikkoa!

  8. Sanna sanoo:

    Aivan upea! Rohkeutta laittaa kokonaan mustaksi, toimii hienosti!
    Mistä on tuo sohva ja matto?

Kommentoi