sunnuntai 27. elokuun 2017

3 x terveellisempi rahkaherkku

HEI HUOMENTA IHANAT!

Sunnuntai on yleensä meillä se päivä, kun aamupalaan panostetaan hiukan enemmän. Milloin paistamme pannukakkuja, milloin herkuttelemme munakkaalla. Joskus muinoin tuli herkuteltua myös croissanteilla ja rapealla pekonilla. Viime vuosina se pyrkimys kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin on kuitenkin saanut vaakakupin kallistumaan kohti terveellisempiä sunnuntaiaamun herkkuja. Arkiaamuina kuittaan usein aamupalan puurolla, mutta kiireessä tulee syötyä maitorahkapurkki mehukeiton kanssa. Niin nopeaa ja helppoa. Hyvääkin! Pääsin haastamaan itseni rahkan suhteen ja kehittelemään sen ympärille uusia herkkuja osana kaupallista yhteistyökampanjaa Ehrmannin kanssa.

On rahkoja, jotka maistuvat omaan makuuni liian paljon rahkalta. Sitten on rahkoja, jotka maistuvat juuri sopivasti rahkalle ollen kuitenkin täyteläisen ja luonnollisen kermaisia. Tällainen on Ehrmannin Rehti ja rasvaton Maitorahka. Se on niin hyvää, että syön sitä jopa pelkältäänkin. Vieläkin muistan ne opiskeluajat, kun treenasin salilla ja salin jälkeen nenästä kiinni pitäen söin rahkapurkin ananasmurskan kanssa. Koska olin nähnyt salin pukkarissa kunnon timmimimmien tekevän niin. En siis pitävän nenästä kiinni syödessään, vaan syövän rahkaa ja ananasta. Voi kun olisin jo silloin älynnyt tutustua Ehrmannin maitorahkaan, joka on ensimmäisiä maitorahkatuotteita Suomen markkinoilla.

Kuvitelkaa mielessänne upeat ja jylhät vuoristomaisemat Etelä-Saksassa. Alppimaisemat, joiden kukoistavan vihreillä niityillä elää onnelliset lehmät. Näistä Allgäun onnellisista lehmistä kerätään Ehrmannin Maitorahkan pääraaka-aine eli maito. Maitoon lisätään paikallisessa tehtaassa vain hapate, joka muuttaa tuon maidon koostumuksen rahkaksi. Ehrmannin Maitorahka on vatsaystävällinen, sillä maito käsitellään eri tavalla kuin Suomessa. Iso plussa myös siitä, että se ei sisällä lainkaan lisäaineita tai keinotekoisia makeutusaineita.

Maitorahkan eri käyttötarkoituksia miettiessäni tulin tulokseen, että sehän on hurjan monikäyttöinen. Käy niin ruoanlaittoon kuin leivontaankin. Suolaisiin piirakoihin, patoihin ja keittoihin. Rahkapulliin, mustikkapiirakkaan ja vaikka juustokakkuun. Itse lähdin kehittelemään maitorahkasta sunnuntaiaamun sulostuttajia. Aamupalapöydän herkkuja, jotka maistuvat kaikille. Myös keliaakikoille. Valkoisen sokerin unohdin resepteistä kokonaan ja käytin makeutuksena muun muassa taateleita, banaania ja hunajaa. Halusin hetkeksi unohtaa myös tuorepuurot, smoothiet ja smoothiebowlit. Korvata ne suussa sulavilla ja ilmavilla rahkapannukakuilla, terveyttä huokuvilla ihanan täyteläisillä mustikkakauramuffinsseilla sekä höyhenen kevyellä kookosrahkamoussella.

Ensimmäisenä rahkapannukakkujen ohje. Pannukakkuja on tullut tehtyä jos jonkinlaisella reseptillä, mutta musta tuntuu, että tämä versio on se, joka meille on tullut jäädäkseen. Täyteläinen maitorahka saa näistä ihan mielettömän mehukkaita. Heti paistamisen jälkeen pannarit ovat myös ihanan ilmavia, joten suosittelen syömään ne lämpiminä. Menevät kyllä myös välipalalla lämmitettyinäkin.

RAHKAPANNUKAKUT
(n. 15 pientä pannaria)

1 prk Ehrmann Rehti & rasvaton Maitorahkaa
2 kananmunaa
1 dl mantelijauhoja
0,5 dl gluteenitonta jauhoseosta
1 tl leivinjauhetta
1 tl suolaa
1 tl kanelia
(loraus hunajaa)

-sekoita rahka ja kananmunat keskenään
-sekoita kuivat aineet keskenään
-yhdistä em. aineet
-makeuta hunajalla, mikäli haluat
-anna taikinan tekeytyä 10 minuuttia
-paista pikkulettupannulla pieniä pannukakkuja
-nauti kookoslastujen, marjojen ja hunajan kanssa

Muffinssit mielletään usein epäterveellisiksi kahvin kanssa nautittaviksi herkuiksi. Olen nyt muutamaan otteeseen tehnyt terveellisempiä muffinsseja. Ilman valkoista sokeria ja ilman rasvaa. Nämä vatsalle hyvää tekevät kuitupitoiset ja maitorahkan ansiosta ihanan kosteat muffinssit sopivat niin aamupalapöytään kuin kahvipöytäänkin. Tällaisen voi hyvällä omalla tunnolla napsaista mukaan vaikka työmatkalle. Nauttia sen bussissa tai junassa. Taatelit toivat muffinsseihin ihanaa makeutta. Eikä tarvitse yhtään huolehtia, jos taatelit ei muuten maistu; näissä muffinsseissa ei taatelin makua maista lainkaan.

MUSTIKKAKAURAMUFFINSSIT
(6 amerikan muffinssia)

1 dl Ehrmann Rehti & rasvaton Maitorahkaa
3 kananmunaa
1 dl gluteenitonta kaurarouhetta
1 dl mantelijauhoja
1 dl riisijauhoja
1 tl suolaa
2 tl leivinjauhetta
2 tl kanelia
5 taatelia (kivet poistettuna toki)
1 banaani

2 dl jäisiä mustikoita

-sekoita kuivat aineet keskenään
-sekoita rahka ja kananmunat keskenään
-yhdista kuivat aineet rahkakananmunaseokseen
-lisää pilkotut kivettömät taatelit ja muussattu banaani
-sekoita joukkoon mustikat
-nosta lusikalla muffinssivuokiin
-paista 175 asteessa noin 20 -25 minuuttia

Mustikkarahkaa meillä tehdään usein sunnuntai-iltaisin. Ihan perinteisen kaavan mukaan kermasta ja maitorahkasta. Olen kuitenkin kaivannut kerman tilalle kevyempää, terveellisempää vaihtoehtoa. Raikas mustikkarahkamousse on höyhenen kevyt. Se menee sellaisenaan, mutta sangen oiva pari se oli myös yllä esiteltyjen rahkapannukakkujen kanssa. Tämä rahkamousse oli siitä ihanaa, että se ei mennyt jääkaapissa miksikään. Päin vastoin, vielä parin päivän jälkeen oli oikein kuohkeaa ja makoisaa. Saisikohan tästä kaverin myös gluteenittomalle mutakakulle?

RAIKAS RAHKAMOUSSE

1 prk Ehrmann Rehti & rasvaton Maitorahkaa
1 dl kookosmaidon jähmeää osaa
loraus hunajaa
vadelmia tai mustikoita

-vatkaa jääkaappikylmän kookosmaidon jähmeä osa kuohkeaksi
-yhdistä kookoskermavaahtoon rahka sekä valitsemasi marjat
-makeuta tarvittaessa hunajalla

Käytätkö sinä maitorahkaa monipuolisesti?  Tämän kampanjan myötä itse tosiaan oivalsin, että maitorahkallahan on monen monta eri käyttötarkoitusta, mutta lisävinkkejä otetaan mieluusti vastaan 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,


18 Responses to “3 x terveellisempi rahkaherkku”

  1. Anne sanoo:

    Kiitos kivoista ohjeista (ja ihanista kuvista!) kaikki lähtevät testiin, uusia käyttötapoja olenkin kaipaillut.

    Tätä lausetta jäin miettimään: ”Ehrmannin Maitorahka on vatsaystävällinen ja sopii myös useimmille laktoosi-intolerantikoille, sillä maito ei tule Suomesta.” Miten tuo ei-suomalaisuus vaikuttaa laktoosin sopivuuteen/sopimattomuuteen? Itse en pysty (normi)maitoa juomaan, mutta laktoosittomat versiot käyvät kyllä.

    • Maria sanoo:

      Heippa Anne

      ja kiitos, kiva että näistä oli hyötyä 🙂

      Kysyimme tuota laktoosittomuusasiaa Ehrmannilta ja saimme vastauksen:

      ”Ehrmannin rahkoissa ei ole laktoositon-merkintää, mutta käytännön kokemukset ovat osoittaneet, että ne sopivat myös monille laktoosi-intolerantikoille. Tutkimuksin vahvistettua syytä asiaan ei ole vielä saatu, mutta se liittyy mahdollisesti maidon käsittelyprosessiin, joka on ulkomailla usein erilainen kuin Suomessa.”

      Tästä muistankin lukeneeni jostain itsekin 🙂 Eräs ystäväni voi syödä esimerkiksi jätskiä ulkomailla, muttei Suomessa. Ihmeellisiä juttuja nämä 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa <3

  2. Elina sanoo:

    Heippa
    Kiitos kivasta blogista ja erityisesti hienoista kuvista.
    Yleensä siedän hyvin (joskus jopa tykkään) yhteistyöpostauksia, mutta tällä kertaa joudun antamaan kritiikkiä ja toivottavasti tämä herätelee myös lukijoita. Miten ihmeessä valistuneet ihmiset ostavat (ja mainostavat) ulkomaisia maitotaloustuotteita? Luulisi että esim myrkkymunat saisivat meidät vähitellen heräämään.
    Tarkoitus ei ole pilata päivääsi (voit jättää tämän julkaisematta), vaan puolustaa suomalaisia maatalousyrittäjiä ja yrittää kampanjoida puhtaan ruoan puolesta.
    Iloa tulevaan viikkoon

    • Maria sanoo:

      Moikka Elina

      ja voi kiitos sinulle <3

      Et sinä ole pilannut päivääni, päinvastoin; rakentava kritiikki on erittäin tervetullutta 🙂 Itsehän olen myös toisen sukupolven suomalainen maatalousyrittäjä (jonka navetta ja pellot tosin ovat ainakin vielä toistaiseksi paketissa) eikä tarkoitus ollut lähteä postauksen myötä suosimaan tuotteita yli muiden tai lähteä vertailemaan tuotteiden puhtautta.

      Sinne myös iloa alkaneeseen viikkoon 🙂 Toivotaan, että kelit pikkuisen vielä lämpenisivät!

    • Teemu sanoo:

      Moi! Ehrmann saksalaisena tuotteena on lähtökohtaisesti samojen eu-lakien ja asetusten alaisuudessa, joten puhtauden puolesta ei tarvitse sen enempää huolehtia. Ehrmannin rahkoissa käyttämä maito tulee saksan alppien läheisyydestä, baijerin alueelta, jossa lehmät saavat olla huomattavan pitkään vihreillä laitumilla. Katso lisää http://www.ehrmann.fi/vastuullisuus/.

      T: Ehrmannin suomen markkinointi

  3. Anni sanoo:

    Hei,
    Kiitos kivasta blogista. Mäkään en tykännyt tästä postauksesta juurikin saksalaisen maitotuotteen johdosta. Miksi emme suosisi suomalaisia tuotteita ja sitä kautta suomalaista kansantaloutta, kun sellaisiakin on saatavilla?

    Mukavaa alkanutta viikkoa!
    Anni

    • Maria sanoo:

      Heippa Anni

      ja kiitos sinulle 🙂

      Näinhän se on, että suosi suomalaista, mutta jos pääosin suosin suomalaista, niin voin toki tehdä pieniä poikkeuksiakin. Ainakin jos kyse on tuotteesta, joka lyö maullaan muut tuotteet.

      Samoin sinne, ihanaa viikkoa (syksyistä sellaista :)! <3

  4. Pia sanoo:

    Kiitos ihanista ohjeista, meillä näitä taatusti kokeillaan. Rakastan rahkaa, mutta olen jättänyt sen kevään aikana pois kun aloitin maidottoman ha gluteenittoman elämän. Tätä rahkaa pitää maistaa ehdottomasti jos vaikka sopisi paremmin. Kuvat ovat todella kauniita ja herkullisia.

    Toivottavasti saadaan vielä nauttia lämmöstä. Meillä koiranpentu joka ei ole ihan vielä sisäsiisti, ulkona juokseminen olisi mukavampaa aurinkoisella ja lämpöisellä säällä:)

    • Maria sanoo:

      Moi Pia

      ja kiitos, ihana kuulla että näistä ohjeista oli hyötyä 🙂 Hih, innostuin vähän kuvailemaan, joten tämä oli siinä rajalla, että tuliko kuvatulva 😉

      Oi ei, rapsutuksia sinne pikkuiselle koiranpennulle ja toivotaan lämpimiä kelejä <3

  5. Anu sanoo:

    Täytyypä myöntää,että entisenä Valiolaisena mietein ekaks myös,että hmm..:D
    Mut sitte muistin,että käyn itekki esim.Lidlissä jne..tiedän kyllä,että enimmäkseen liputat kotimaisuuden puolesta:)

    ajattelin kyllä nyt ottaa kokeiluun kestääkö mun iho Ehrmannin rahkaa.ja lisäksi pakko myöntää,että Valion perusrahka on liian tönkköä/hapanta jogurtin tapaan syötynä.
    Että kiitos vinkistä vaan:)
    Ps.kauniit kuvat Maria!<3

    • Maria sanoo:

      Hei Anu

      ja tiedätkö, sä kävit mun mielessäni tätä postausta kirjoittaessani 😀 Onkohan meillä ollut tuosta aiemminkin puhe?

      Juuri tämän maun takia liputan tässä tapauksessa ulkomaista tuotetta 🙂

      Hei kivoja syksyn alkupäiviä sinne, toivottavasti saadaan nauttia vielä pitkään mökkeilyistä <3
      PS. kiitos <3

  6. -A- sanoo:

    Hei! Minä pidin postauksesta kovasti. Asunhan Saksassa 😉 ja pidän kovastikin rahkasta. Se on maukas aamiainen tai raaka-aine leivonnassa. Ystävättären tsatsikin salaisuus on kreikkalaisen jogurtin kaverina oleva rahka. Hänen miehensä on kreikkalainen ja kaikki sukulaiset rakastuvat hänen tsatsikiin. Salaisuutta en tiedä onko kertonut….

    …ja vielä oma mielipiteeni on se, että uskon tuotteen olevan ihan yhtä maukas, puhdas kuin suomalainen lajitoverinsa. 🙂

    Ihanaa viikkoa kaikille!
    -A-

    • Maria sanoo:

      Heipsan sinä ulkomaan eläjä
      ja kiitos <3

      Oih, ja kiitos vinkistä - tsatsiki on heikkouteni. Heti kun saat ongittua reseptin tuohon rahkapitoiseen tsatsikiin, niin kerrohan ihmeessä 😀

      Ihanaa viikkoa sinnekin, toivottavasti teillä ei ole yhtä syksyistä ja sateista kuin meillä <3 Tai no, onhan tässä oma tunnelmansa 😉

  7. Seija sanoo:

    Hei, olisin ehkä jättänyt kokonaan tuon naa-vertailun tekemättä. Varsinkaan, jos väitteelle ei löydy tutkimuksellista perustetta. Tottahan toki asia kiinnostaa kovastikin laktoosi-intolerikkoja, siis niitä ihmisiä, jotka oikeasti saavat oireita maitotuotteista. Kannattaa siis tässä pitää pientä eroa niihin, jotka muusta syystä välttelevät maitotuotteita. Jos alppien lehmistä saatu maito on oikeasti, eikä siis vain mututuntumalla käypää myös laktoosi-ongelmaisille, tästä löytyy ihan varmasti tieteellisiä tutkimuksia. Eihän tuota olisi edes vaikea tutkia! Silloin tuon väitteen käyttö olisi sallittua mainonnassa.

    Enpä nyt olisi tätä kivaa blogia lukiessani olisi uskonut törmääväni tällaiseen väitteeseen. Asiat voi tietty nähdä eri näkökulmista ja pitääkin. Ravinto on muutakin kuin raaka-aineiden tarkastelua, kuten ihanista postauksistakin on aina välittynyt. Mutta, kun puhutaan terveysvaikutuksista, kyllä sen pitää perustua tutkittuun tietoon. Voin itsekin kokeilla vaikka minkälaisia dieettejä, mutten suosittelisi niitä, kuten en mitään yksittäistä ravintoainetta, vitamiineja, lisäravinteita tms. muille tällä tavoin julkisesti.

    Miksikö? Siksi, että nämä jutut kuuluvat ammattilaisille. Jokainen voi itse kokeilla mitä kommervenkkejä itseä sattuu huvittamaan, mutta siihen se mielellään saisi jäädä. Vain ammattilaiset, joilla on vaadittava koulutus, voivat suositella näitä asioita muille. Ravinto vaikuttaa suoranaisesti ihmisen terveyteen. Tämä on syytä ottaa vakavasti, eikö? Laktoosiasia on tietty pieni juttu samoin kuin se, missä maassa on heille tarjolla parhaita tuotteita. Mietinkin tässä asiaa periatteiden kannalta ja toivon, että sinäkin miettisit tätä asiaa vielä. Mukavaa syksyn jatkoa!

    Seija

    • Maria sanoo:

      Heippa Seija

      ja kyllä, näin jälkikäteen ajateltuna olet oikeassa tuon vertailun olisi voinut jättää tekemättä <3

      Bloggaajana minun ehkä olisi pitänyt kyseenalaistaa tuo tieto, mutta jotenkin luotan myös pitkäaikaisiin empiirisiin kokemuksiin asian tiimoilta. Kommenttisi on myös saatettu asiakkaan tietoon, joten toivottavasti tähän saadaan vielä jonain päivänä tieteellistä tutkimusta taustalle 🙂

      Sinne myös ihania syyspäiviä, toivotaan että saataisiin vähän kuivempia ilmoja <3

Kommentoi