torstai 24. elokuu 2017

Onks vähän noloo hei…osa 2

…jos korttelin ympäri kävelemiseen menee sen normaalin kymmenen minuutin sijaan 27 minuuttia?

…jos jää korttelin matkalla suustaan kiinni, ei vain toisten koiranomistajien kanssa, vaan nykyään myös kissaansa ulkona ulkoiluttavan kanssa?

…viedä roskat pyjamahousuissa, miehen lenkkareilla klonksutellen tuohon tien varteen (joku voisi nähdä!)?

…tapailla kovaa ja korkealta Despacitoa ruoanlaiton lomassa ja huomata sitten, että keittiön ikkuna on auki ja naapurissa ollaan takapihalla?

…mennä ikävissään työreissussa olevan rakkaan vaatekaapille lainaamaan miehen ikivanhaa collegea, pukea se päälle ja nuuskutella tuttua tuoksua?

…laittaa perheen whatsup -ryhmään pelkkiä sydämiä?

…jos nyökkää ja hymyilee Sokoksen hissiin sisään astuessaan?

…reklamoida pikaruokapaikassa saadessaan yhdet ylimääräiset ranskalaiset?

…tilata pienemmälle pupujuliste, kun ei allergian takia voi oikeaa pupua ostaa?

…kysellä lasten kavereilta, kuinka koulu on alkanut ja onko kivaa?

…ylipäätään puhua lasten kavereille jotain? :D

…hakea lapsi luokasta hammaslääkäriin, sillä ei muuten muistaisi lähteä kesken tunnin?

…heilutella koulun parkkipaikalla lasten kavereille?

…ehdottaa lapselle, että laittaisi tuulipuvun takin kouluun, kun mittarissa on vain 9 astetta ja ilmassa on sateen uhka?

…halailla tai jopa vähän pusutella miehen kanssa (”Tää on oikeesti äiti ja iskä kiusallista meille kaikille” :D)?

…olla koko päivä ilman meikkiä? Joskus jopa kaksi päivää putkeen?

…toivottaa kaupan kassalle mukavaa viikonloppua? (”Mistä sä äiti tunnet tuon?…ai et tunne, no miks sä sit toivotit sille hyvät viikonloput?”)

…sanoa ”tuitui” söpölle vastaan kävelevälle koiranpennulle sellaisella ällösöpöllä lässytysäänellä samalla kun rapsuttaa sitä leuan alta?

…jos ei osaa auttaa isomman pikkuisen matikan läksyissä (se jakokulma…)?

…olla bloggaaja eikä tubettaja? Koska kukaan ei kuulemma enää bloggaa. Paitsi meidän äiti.

Eletään taas niitä aikoja, että äiti on maailman noloin ihminen. Ihan jopa hiljaa ollessaan. Nolo äiti since 2015. Täältä löytyy edelliset nolotuksen aiheet. Tiedän, että pieni kiusanhenki minussa ehkä vähän provosoi joskus tilannetta ja laukaisee ”tahattomasti” vääriä asioita väärässä paikassa, kyselee poikkiksista ja välillä utelee ihan liikaa – ihan vain koska nuo pirpanat on niin suloisia hiiltyessään ;)

#gottaloveäitiys 

TORSTAITERKUIN,


18 Responses to “Onks vähän noloo hei…osa 2”

  1. Heini sanoo:

    Ei noloa ollenkaan! ❤️

  2. Hilla sanoo:

    Hehee. Tuttua. Mutta ihanaa sekin, kun ysiluokkalainen neitokaiseni ei enää noloile äitiä. Ollaan taas uudella levelillä :)

    • Maria Maria sanoo:

      Hei jee,

      kiva kuulla että meillä on jossain vaiheessa edessä uus level, ilman noloa äitiä :D

      Ihanaa viikonloppua! ♥

  3. Jonna sanoo:

    Siis ihan sikanoloo!
    Not. Perustetaan nolojen äitien kerho, mä luulen että olis porukkaa!!!

    Noloa on myös se, kun ei muista että on ulkona ilman koiraa mutta tuumaa silti et mentäskö kadun yli.

    Ja noi nolot pussailut. Oikeesti ne tykkää siitä, pussaa sitä sitten niitä tai niiden iskää❤

    • Maria Maria sanoo:

      Eiks olekin? :D

      Mä olen heti mukana tuollaisessa kerhossa :)

      Hihii, ihanaa että on joku muukin joka höpöttää lenkillä issekseen.

      No pakkohan niitten on tykätä, ne vaan leikkii et se on tosi noloo ;)

      Ihkua viikkistä ♥

  4. Havfruen sanoo:

    Ha, ha, niin tunnistettavaa. Minusta joskus tuntui siltä, että oli noloa, että yleensä on äiti. Mutta tämä tietty normalisoituu iän mukana ja nykyään on mummiksi tultuaan on äiti niin tärkeä ja joskus jopa ihan järkevä.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa

      ja hei samat tuntemukset täälläkin – äiti on vaan niin nolo noiden lasten mielestä ;D

      Ihana kuulla, että iän myötä tilanne normalisoituu :)

      Kivaa viikonloppua! ♥

  5. Maria sanoo:

    Muistan kun lapsena mielestäni oli niin noloa kun isäni jäi juttelemaan kaupassa kassalla tai muulle henkilökunnalle. ”Jos joku näkee”, ajattelin silloin. Itse teen nykyään samaa ja monia muita asioita mitä tuntui silloin nololta.
    Minusta oli niin ihana saattaa tytär kouluun aamuisin mutta jossain vaiheessa se oli pakko lopettaa kun ”oli niin noloa”. Sovittiin et saan saattaa tiettyyn risteykseen saakka.
    ja tuo laulaminen, teen välillä sitä itsekkin. Saatan myös samalla tanssia kotona. sovitaan on et cool olla nolo ;)

    Oikein hyvää viikonloppua.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Maria

      ja hei just noi asiat on kanssa meidän tyttöjen kanssa niin noloja :) Voi kun tietäisivät, että jonain päivänä tekevät omien lastensa kanssa ihan samoin :D

      Sovitaan näin!

      Aurinkoista viikonloppua ♥

  6. KastehelmiB sanoo:

    Kuulostaa niin tutulle, onneksi se on kohdallani jo ohi. Voin lohduttaa sillä, että maailman tylsimmästä ja typerimmästä äidistä tulee se maailman paras, rakkain ja ihanin äiti hetken kuluttua – tai no joo, vuosien kuluttua. Tsemppiä!

    • Maria Maria sanoo:

      Moiks!

      Niin ihania nämä lasten vaiheet – meillä pari vuotta sitten oli nolo äiti vaihe, mutta se meni hetkeksi ohi. Nyt se on kyllä takaisin kahta kauheampana :D Mutta onneksi äiti ei ole ainoa nolo. Iskä on kans tosi nolo ja koirakin kuulemma on välillä nolo, kun menee ketarat kohti taivasta tuntemattomien eteen rapsutuksia kerjäämään ;D

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua ♥

  7. Marielisa sanoo:

    Tutulta kuulostaa, oikeastaan ihan joka kohta! mutta jossain vaiheessa se muuttuu. Nyt kun tyttäret ovat jo täysi-ikäisiä, niin yhä vähemmän äidin toimet ovat noloo.
    Joskus vuosia sitten sain nuoremman neidin kaveripiirissä lisänimen ”iigee-mamma” koska kenenkään muun äiti (isistä puhumattakaan!) ei ollut silloin vielä instagramissa. Olin aistivinani nuorison keskuudessa enemmän cool-asennetta kuin myötähäpeää. Nykyään minua puhutellaan niiden samojen kavereiden toimesta ihan etunimellä ja sanomattakin on selvää että moni on ollut seuraajanakin jo pidempään
    Ja hei, tuo Despacitokin – been there, done that.

    Ihanaa viikonloppua sinne teille!

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan Marielisa,

      ihana kuulla, että meitä noloja äitejä on muitakin :)

      Hihii, niin ihana tuo iigee-mamma – siitä saa olla kyllä ylpeä; olit katsos aikaasi edellä :D

      Pitää guuglettaa despaciton sanat, että menisi edes vähän enemmän sinne päin…mä kun en osaa kuin tuon yhden sanan siitä ;)

      Kivaa viikonloppua sinne myös! ♥

  8. Riikka sanoo:

    No jo on noloo ;)
    Aika usein sitä kuuleekin ”äiti!noloo!”. Laulan (en kaikkien kuullen), tanssin, puhun vieraille ihmisille, ja kysyn niiltä kavereilta joskus jotain. Lisäksi, kukaan muu äiti ei kuulemma tule lapsen huoneeseen hillumaan kun ollaan kaverin kanssa kaksin. No jopas on. Sanoinkin, että muut äidit eivät ole kiinnostuneet lapsensa elämästä mutta minä olen (eräänkin kaverin äiti ei kuulemma ole käynyt tyttärensä huoneessa puoleen vuoteen!). Noloo! Ja Facebook, mikä se on? Nyt pitäis vaan snäppäillä ja olla instassa, jos sielläkään. Aika paljon on tuota ”noloo” mutta ajan kanssa helpottaa.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Riikka,

      hei Jonna tuolla ehdotti, että perustetaan nolojen äitien kerho; säkin täytät sen kerhon pääsyvaatimuksien kriteerit ;D ;D ;D

      Mä kyllä kans käy tyttöjen huoneissa, kun on kavereita. Toimittamassa milloin mitäkin juttua :)

      Ihanaa viikonloppua sinne teille! ♥

  9. Kati sanoo:

    Noloo :) Käytän itse koiran aamuisin leopardi kuvioisessa fleeceaamutakissa, pyjama housuissa ja villasukka rocks yhdistelmässä, ”äiti kaverit voi nähä sut”, ei sitten yhtään noloo:) juttelen kavereille ja toivotan tuntemattomille hymyssä suin hyvää viikonloppua.
    Ei nolota olla vähän nolo :)
    Ihanaa viikonloppua Maria <3

Kommentoi