sunnuntai 20. elokuun 2017

Selviytymiskeinoista & vaistosta

HEIPPAHEI IHANAT! 

Miten jatkaa elämää, kun siihen turvalliseen elämään tulee särö? Miten jatkaa elämää, kun siltä viedään hetkellisesti pohja pois? Luin aika paljon alan kirjallisuutta silloin, kun elämä oli vaikeinta. Silloin kun se toinen niistä elämäni ensimmäisistä rakkauksista oli yhtäkkiä poistunut elämästäni kolmisen vuotta sitten. Kaikissa kehotettiin, että suru pitää surra. Mutta mitä pikimmin pääsee arkirutiineihin kiinni, niin sen parempi. Kun elämä järkkyy, niin olen huomannut, että rutiinit ovat ne, jotka kantavat ja vievät eteenpäin. Tuon toisen elämäni rakkauden poismeno vuosi sitten olikin sitten jo helpompaa. Sillä tiesin, että elämä jatkuu. Kun sille antaa mahdollisuuden jatkua.

Kukin meistä käsittelee surua, vihaa, järkytystä ja epätoivoa erilailla. Omalla kohdallani tuo prosessi tapahtuu pitkälti ihan omien ajatusteni voimalla. Toki miehen kanssa jutellaan paljon ja hän on se suurin tuki ja turva, kun perusturvallisuus järkkyy. Mutta jotenkin minulle on vain sisäsyntyisesti rakentunut sellainen toimintamalli, että mun on vain pakko prosessoida ajatukset itse. Päättää, että ryhdistäydy ja löytää ne asiat, joiden avulla saa fokusoitua siihen mikä on tärkeintä. Elämän jatkumiseen. Kun maailma ympärillä järkkyy, se ei tarkoita että siellä mun pääni sisällä tai saatikka tuossa vasemmassa puolen rintaa ei järkkyisi. Päinvastoin. Olen joutunut tekemään töitä sen eteen aikoinaan, että en ota kaikkia maailman murheita kannettavakseni. Etten menetä yöunia jokaiset kympin uutiset katsottuani ja ihmisten hätää todistettuani.

Osa tuosta pääni sisällä jylläävästä prosessoinnista päätyy tänne blogiin. Murto-osa. Suurin osa omaa selviytymistäni asioista tapahtuu hiljaisesti. Se, että meillä vietetään kaikista maailman kamaluuksista huolimatta perjantai-iltaa rutiinien mukaan, ei tarkoita sitä, että parin viime päivän tapahtumat eivät koskettaisi minua. Se on osa sitä selviytymistä. Pitäytyä niissä rutiineissa. Ruudun toiselle puolelle ei näy kenties surusta punastuneet silmäni tai nenän pielet, jotka olen niistänyt rikki. Kuvissa, joita näkyy ulospäin saattaa näkyä hiljaisia merkkejä osanotosta ja kunnioituksesta. Esimerkiksi kynttilän liekki, joka lepattaa heille kaikille. Symbolisoiden sitä, että elämä jatkuu.

Pakopaikka maailman pahuudesta, sitä tämä blogini on. Itsellenikin. Kun iltapäivälehdet vilkkuvat keltaisenaan hälyyttäviä uutisia, niin haluan paikan, jonne tulla pakoon tuota kaikkea. Hädän hetkellä en ole se, joka haluaa mässäillä median uutisilla. Haluan olla se, joka ymmärtää vähemmästäkin, kuinka hauras elämä on. Haluan olla se, joka surun ja epätoivon äärellä luottaa niihin pieniin merkkeihin, jotka kertovat, että kaikki on hyvin. Haluaisin olla se, joka toivoo maailman rauhaa. Ei voi toivoa, että kaikki maailman pahuus poistuisi, sillä sitä ei tule valitettavasti tapahtumaan. Sen sijaan haluan keskittää energiani hyvään. Siihen, että omalla toiminnallani en ainakaan edesauta pahuutta. Siihen, että vaikka kuinka voisin vihata, niin he eivät ole vihani arvoisia. Eivätkä he ole sen arvoisia, että pahojen tekojen avulla saavat mut pelkäämään. Tai pahimmassa tapauksessa minua lopettaa elämästä.

”Eräänä iltana vanha cherokee-intiaani kertoo lapsenlapselleen ihmisten sisällä tapahtuvasta taistelusta ja sanoo:
 “Poikani, meidän kaikkien sisällä taistelee kaksi sutta.”
“Toinen on Paha. Se on kiukku, kateus, mustasukkaisuus, suru, katumus, ahneus, ylimielisyys, itsesääli, syyllisyys, inho, alemmuudentunne, valheet, väärä ylpeys, ylemmyydentunne ja ego.”
“Toinen on Hyvä. Se on ilo, rauha, toivo, tyyneys, nöyryys, lempeys, hyvänsuopuus, empatia, anteliaisuus, totuus, myötätunto ja usko.”

Lapsenlapsi ajattee asiaa hetken ja kysyy sitten isoisältään:
“Kumpi susi voittaa?”
Vanha cherokee vastaa yksinkertaisesti:
“Se, jota ruokit.””
Ote kirjasta Myötätunnontie / Christopher K. Germer

Riikka tuossa perjantai-illan postauksen kommenteissa puhui vaistosta. Musta tuntuu, että tavallaan itsellänikin on joku vaisto, joka osaa varoittaa että kohta tapahtuu jotain. Torstaina, kun piti taas kirjoitella makkarin sisustuksesta ja unista, sormet alkoivat näpyttelemään tekstiä siitä, että mikään ei ole ikuista. Rinnassa oli sellainen tunne, että nyt on vain pakko muistuttaa siitä. Illalla saimme kuulla Barcelonasta kauhutarinoita ja perjantaina nuo järkyttävät uutiset valitettavasti tulivat vielä lähempää. Jo torstai-iltana ajattelin itsekseni, että tästä se levoton olo sinä aamuna kertoi. Levoton olo jatkui koko perjantain. Kulminoituen perjantai-illan tapahtumiin.

Joten rakkaat lukijat, muistattehan aina sen, että se elämä, mitä blogeissa vietetään ei ole se koko totuus. Vaikka siellä blogeissa kippisteltäisiin ja nautittaisiin elämästä, niin ei se tarkoita, etteikö se kippistelijä tai elämästä nauttija tuntisi. Ainakin täällä ruudun toisen puolella istuu bloggaaja, joka hitto vie tuntee välillä vähän liikaakin. Pidempään mukana olleet kyllä sen varmasti tietävätkin. Mutta ihan tiedoksi teille uusillekin lukijoille.

Hei, vaihdetaanko takaisin kepeä vaihde silmään? Huomenna luvassa nimittäin neljän viikon arkiruoat 🙂 Arkiruoat, joiden avulla ajattelin taas saada kesällä repsahtamaan päässeet ruokakustannukset kuriin! Pysykäähän siis kuulolla – arkiruokajutut kun tuntuvat olevan yksi blogini suosituimmista aiheista!

RAKKAUTTA! 


23 Responses to “Selviytymiskeinoista & vaistosta”

  1. Tuuli sanoo:
  2. Mari sanoo:

    Hei!

    Olen kanssasi täsmälleen samaa mieltä! Se, että jatkamme elämäämme ja rutiinejamme, ei ole mitenkään pois heiltä, joiden elämä on juuri päättynyt tai joita on vakavasti satutettu. Paikoilleen jähmettyminen olisi liian suuren vallan antamista pahalle. Sitähän terroristit toivovatkin.

    Me kaikki tunnemme myötätuntoa ja surua uhrien vuoksi, mutta elämä jatkuu. Välillä suremisesta on hyvä ottaa pieni tauko ja sukeltaa hetkeksi ihanaan blogimaailmaan. Kiitos siitä sinulle!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Mari ♥

      Elämä on siitä jännä juttu, että se on luonut meille tavallaan ikäänkuin suojautumismekanismin. Itselläni ainakin sitä alkaa automaattisesti surun ja tuskan keskellä ajattelemaan niitä elämän positiivisia puolia 🙂

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  3. Kati sanoo:

    Voi niin täyttä asiaa, ruokin mielelläni kuitenkin sitä hyvää sutta, tuota vihaa on muutenkin aivan liikaa 🙁
    Nimim. Vihaan kyllästynyt

    P.s Olet mahtava positiivisuuden lähettiläs <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Kati,

      positiivisuuden lähettiläskin välillä kyllä kokee ei niin positiivisia hetkiä, mutta pääosin ollaan sata lasissa 🙂

      Just näin, hyvä susi vallatkoon meidät kaikki ♥

      Ihanaista alkanutta viikkoa!

  4. Sanna sanoo:

    Niin se menee.Surun/trauman kohdatessa tärkeintä on pitää kiinni rutiineista.Se saa pitämään kiinni elämän syrjästä ja nousemaan aamulla ylös.Ne pienet arkiset,jokapäiväiset asiat.Kun elämässä tapahtuu kauheita on selviytymiskeino paeta juurikin vaikka blogin pariin.Niihin itselle tärkeisiin ja rakkaisiin asioihin.
    Se ei ole keltään pois,eikä tarkoita sitä ettei surisi.Kunpa me ihmiset vain tukisimme hädän keskellä toisiamme,emmekä arvostelisi niin kärkkäästi muita.Jokainen suree omalla tavallaan.

    • Maria sanoo:

      Heipsan,

      ja just näin – saamme toisistamme niin paljon voimaa ja tukea ♥

      Onneksi ainakin median osalta näyttäisi, että Turussa, kuten muuallakin Suomessa, arki alkoi näin maanantaina. Kyllä me tästä vielä selvitään 🙂

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  5. Anu sanoo:

    Sinä se osaat niin hienosti pukea ajatuksia sanoiksi. Kun suru kohtaa ja tulee lähelle, on tärkeää pitää kiinni rutiineista ja arjesta, ne kantavat pahimman yli ja pikku hiljaa oppii taas nauttimaankin elämästä ja löytää ilon.

    Mielelläni luen arkiruokapostauksia, ne on juuri niitä hankalimpia, kun joka ikinen perjantai pitää miettiä 7(!) seuraavan päivän ruoat, en ole voinut hyödyntää Prisman noutokassipalvelua, kun osa ideoista tulee vasta kaupassa, mutta jospa sinun vinkkiesi avulla kykenisin siihen ja suunnittelemaan jo torstaina ruoat…

    Ihanaa alkavaa viikkoa sinulle, kaikista ikävistä uutisista huolimatta!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Anu ♥

      Arki ja rutiinit ovat ihmisen parasta aikaa (en väitä ettei lomakaan huono olisi ;))!

      Ruokasuunnittelu on kyllä välillä haastavaa, mutta olen huomannut, että kun sen tekee pariksi viikoksi (tai kuukaudeksi) eteenpäin, niin se helpottaa. Ja toki viikon sisään vaihdetaan usein ruokia. Ei se ole niin päivään sidottu….keskiviikkona voidaan syödä torstain ruokaa yms 🙂

      Sinne myös, ihanaa alkanutta viikkoa!

  6. Tosi hyvin kirjoitettu ja itsekkin mietin, että voinko ja viitsinkö jatkaa blotin kirjoittamista tänään ilman mainintaa viime viikon tapahtumista? Tietenkin uutisia lukee kuin hullu kaikki ja tahtimat järkyttävät varmasti kaikkia, mutta blogista ja blogeista soisin noiden aiheiden pysyvän pois, koska karuille uutisille on mukava olla olemassa myös jotain muuta mieleen tuova pakopaikka. Mukavaa alkuviikkoa sinulle ❤️

    • Blotin eli blogin siis!!!

      • Maria sanoo:

        Moi Sara

        ja kiitos ♥

        Näin mäkin ajattelen. Maailma kun on täynnä sitä pahaa tällä hetkellä, niin sellainen hetken hengähdyspaikka tulee tarpeeseen. Toisaalta nämä ovat niin isoja ja järkyttäviä asioita, että tiedä sitten mikä on se oikea tapa toimia 🙂

        Ihanaa alkanutta viikkoa myös sinne!

  7. Johanna sanoo:

    Hei,

    mietin jo kommentoimista perjantaimyyssi postauksesi jälkeen ja tänään jo kertaalleen aloitinkin kirjoittamisen… Ja nyt kun kirjoitit tämän jutun – niin ajattelin vihdoinkin kirjoittaa ajatukseni tänne.

    Minusta on niin surullista ja ikävää se kun ihmiset tulevat arvostelemaan ja moittimaan sinua ja muitakin bloggaajia kommenttikentissä. Turun tapahtumat koskettivat varmasti kaikkia suomalaisia ja muidenkin maiden kansalaisia. Se, että sinä julkaisit perjantaina postauksesi, ei vähennä yhtään sitä mitä sinä ja me muut tunnemme näistä ikävistä asioista. Eräänlaista terroria se on myös kun kiukuttelee toisille some-maailmassa. Kunpa kaikki ymmärtäisivät, että vain hyvyydellä on merkitystä – myös täällä somessa, jossa voit olla kasvoton.

    Arkkipiispa Kari Mäkinen totesi hienosti Turun tapahtuman yhteydessä: ”Mitä enemmän elämä jatkuu arkisena, sitä nopeammin voimme käsitellä asiaa”. Ja näin se on. Tapahtui mitä vaan niin elämä jatkuu. Jos pysähtyisimme, silloin paha olisi voittanut. Elämän jatkaminen ei tarkoita sitä ettemmekö surisi ja kunnioittaisi niitä ihmisiä, jotka ovat menettäneet rakkaitaan.

    Yrittäkäämme kaikki olla ystävällisempiä toisillemme <3

    Terveisin, Johanna

    Ps. Perjantaimyyssi postaukset ovat ihanan kodikkaita ja vie minut ainakin aina ansaitun viikonlopun tunnelmaan 😉

    • Maria sanoo:

      Heippa Johanna! ♥

      Toisaalta ymmärrän myös, että jonnekin se paha olo on purettava. Olkoon se sitten nämä blogit 😀 Itse otan jokaisen kommentin nöyränä vastaan, mutta sitten jos mennään arvostelemaan toimintaani pintapuolisen yhden postauksen takia, niin siinä menee tietyllä tapaa raja. Kuitenkin kun on kyse näin suuresta asiasta, joka ihan varmasti vaikuttaa ihan jokaiseen suomalaiseen ja jättää jäljet. Kukaan meistä ei ole niin sydämetön, että viittaisi kintaalla perjantain tapahtumiin.

      Justiinsa näin, arkkipiispa Kari Mäkinen on todennut asian hienosti. Kuten myös sinäkin ♥

      Ihanaa, ystävällistä ja rakkuauden täyttämää viikkoa ♥

  8. Seija sanoo:

    Huomenta Maria. Hieno kirjoitus ja pohdinta. Ymmärrän kirjoituksesi. Rauhaa maailmaan, ymmärrystä. Voisin pohtia tätä vaikka kuinka pitkään. RAKKAUS! Fredagsmys on huippu. Arkiruoka Jes! Sinä olet huippu, hyvää viikkoa ❤

    • Maria sanoo:

      Heippa ihana Seija,

      ja kiitos ihanasta kommentistasi ♥

      Minä voisin myös pohtia tätä asiaa vaikka kuinka kauan….meidän pitäisi joskus pitää sellainen livepostaus, jossa vain pohdittaisiin elämää teidän lukijoiden kanssa. Perjantai-ilta viinilasin äärellä 🙂

      Kiitos ja sinne myös ♥

  9. Johanna sanoo:

    Hyvin kirjoitettu. Intiaaniviisaus on niin totta, itselläni vielä vähän opettelemista tuon kanssa. Pääasiassa kuitenkin nykyisin jo muistan kumpi susi on ruokansa ansainnut. Arkiruokapostaus tulee NIIN tarpeeseen, huippua! En jaksa nyt selata postauksia mutta oliko niin, että päätit kokeilla gluteenitonta ruokavaliota kipuihin? Siitä ja vaikutuksista olisi kiva kuulla lisää jossain vaiheessa vaikka onkin kovin henkilökohtaisia asioita. Ihanaa viikkoa!

    • Maria sanoo:

      Heippa Johanna ja kiitos ♥

      Voi kun voitaisiin kaikki alkaa vain hyviksi cherokee-intiaaneiksi! Työtä se vaatii itse kultakin, mutta jos sitä kohden mennään 🙂

      Juu, aloitin gluteenittoman viime viikolla ja hienosti on mennyt. Viikonloppuna tuli syötyä muutama ruiskeipä. JA tänään tuota pastavuokaa 😀 Auts.

      Sinne myös ihanaa viikkoa!

  10. Anna sanoo:

    Hei, minä se ainakin yksi olin joka kritisoin perjantamyyssi postausta. Tai en niinkään postausta, vaan sitä ajoitusta. Olen myöskin lukenut Marian blogia useamman vuoden ajan ja tiedän Marian menetyksistä ja elämän vaikeuksista.

    Itse en edes Turun lähellä asu, mutta tuo terroriteko järkytti melko kovasti mieltäni. Eikä vähiten siksi, että olen vähän päälle vuoden ikäisen lapsen äiti ja toinen on nyt mahassa, eli raskaana olen. Ehkä sen myös hormonihuuruissa kirjoitin, kun tosiaan puukkoiskun kohteeksi joutui myös lastenrattaita työntänyt pienen lapsen äiti.
    Ajoitusta nimenomaan tässä siis tarkoitin, ei itselläni ollut ekana mielessä kepeä perjantaimyyssi, kun hirveyksiä sattuu ja näin lähellä. Tämä on kyllä niin sitä, että jokainen oikeasti suree eri tavalla.

    Itselläni oli tuon jälkeen koko päivän vain mielesä tuo tapahtuma ja halusin saada turvaa ja puhumista siitä muiden kanssa. Tämä on niin ihmiskohtaista, ja pahoittelut jos loukkasin jonkun mieltä. Ajoituksesella meinaan

  11. Anna sanoo:

    Että sen tapahtuman olisi ehkä voinut silti mainita ekassa virkkeessä jo, ennen kepeää aihetta. Tykkään kyllä siis tosi paljon näistä perjantai myyssi postauksista ♡
    Tulee vähän mieleen se, kun oma rakas pappani kuoli yli 10-vuotta sitten, ja oma maailmani musteni. Turvaa ja lohtua hakeakseni soitin yhdelle ystävälleni, ja hän vain lohdutti sanomalla : kyllä se siitä. Silloin en vain voinut käsittää, miten joku voi noin sanoa. Kun oma elämäni ihan pysähtyi ja yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni menehtyi. Mutta elämä jatkuu, ja niin sen pitää mennä ♡

    Että olen samaa mieltä teidän kaikkien muidenkin kanssa, että elämän pitää jatkua, eikä saa antaa pelolle valtaa ♡
    Ja Ps. Marian blogista kyĺlä tykkään 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi ihana Anna ♥

      Mä ymmärrän täysin – niin kuin siellä mainitsinkin aiemmalle kommentoijalle, niin postauksen ekana lauseena oli aluksi tuo ”En tiedä onko tämä soveliasta laittaa tänä iltana perjantaimyyssipostausta, mutta koska joka media on täynnä kamaluuksia, niin haluan tarjota pakopaikan niistä niille, ketkä sitä tarvitsevat <3"

      Ehkä se olisi kantsinnut jättää, ettei tule väärinkäsityksiä 🙂

      Se on totta, että tuo kamala tapahtuma järkytti ihan varmasti asuinpaikasta riippumatta kaikkia meitä. Sehän voisi tapahtua ihan kenelle vaan.

      Nyt vain mieli kohti uutta ja luottoa tulevaisuuteen, että tämä oli vain yksi kerta, kun meitä näin koetellaan ♥

      Ihania masunkasvatuksia sinne ja mukavia loppukesän (alkusyksyn) päiviä ♥

  12. Anna sanoo:

    Kiitos Maria ja samoin sinne ihanaa alkusyksyä myös sinulle! ♡

Kommentoi