perjantai 18. elokuun 2017

Fredagsmys

HEIHEI!

Meni vähän myöhäiselle myyssit, kerron kohta miksi. Mutta kuvitelkaa tilanne; lapset lähtivät ex tempore veljen perheen mökille yökylään. Uuni piippaa valmistuneen ruoan merkiksi ja kelloa katsoessani huomasin, että mies saapuu kotiin minä hetkenä hyvänsä. Pitkästä aikaa ilta aivan kaksistaan, ilman kissanristiäisiä. Otan viinipullon esiin, oikein vuosikertaviiniä ja avaan keittiön alalaatikon. Sitten muistan; viinipullon korkinavajaa ei ole näkynyt sitten muuton. Pikainen katsaus alakerran rojukasoihin (niihin nopeasti purettuihin muuttolaatikoiden sisuksiin). Ei löydy.

Mitä tekee hän? Sen sijaan, että olisi ajanut tuohon lähikauppaan, jonka hyllyssä muistaa nähneensä viinipullon korkinavaajia, löytää hän itsensä alkomaholiliikkeen hyllyjen välistä ihastelemassa luomuviinejä. Kolme luomuviiniä ilman korkkikorkkia ostin ja kotiin tullessani huomasin, että uunissa ollut ruokakin oli säilynyt lämpimänä. Tunti aikataulusta myöhässä, mutta hei – viikonloppu edessä, joten tunti sinne tai tänne 🙂

Vuorossa on siis ihka ekat perjantaimyyssit täältä uudesta kodista. En muista olenko tehnyt vastaavia perunoita aiemminkin ja kirjoitellut blogiin niistä, mutta mikäli olen, niin eipä haittaa laittaa näiden ohje toisenkin kerran. Olivat superhyviä. Mies totesi, että vähän niin kuin nachovuoka. Nachojen tilalla vaan perunalohkoja.

PERJANTAI-ILLAN JUUSTOPERUNAT

5 keskikokoista Rosamunda-perunaa
2 rkl öljyä
suolaa

Maustettu kermaviili
1 kermaviilipurkki
puolikas manhattan sipsimaustepussi

1 mozzarella pallo
1 dl cheddar-juustoraastetta
puolikas pieni kevät sipuli
1 dl savuliharouhetta

-pese perunat ja lohko ne
-kuivaa talouspaperiin
-asettele uunipellin päälle
-lorota päälle öljy ja ripsottele sormisuolaa
-sekoita
-paista 220 asteessa noin 30-35 minuuttia tai kunnes perunat ottavat kultaista väriä
-ota pelti uunista ja lado puolet perunoista uunivuoan pohjalle
-lisää puolet kermaviilistä ja juustoista sekä savuliharouhe perunoiden kanssa
-asettele loput perunalohkot uunivuokaan
-lisää kermaviilin loppu, pienistelty sipuli ja juustot
-paista uunissa grillivastuksen alla noin 5-10 minuuttia (kunnes juustot sulaneet)

Jotenkin nämä viime päivien surulliset tapahtumat maailmalla ja täällä koti-Suomessa saavat kaipaamaan sohvannurkkaan. Jotain kepeää katseltavaa, millä saa ajatukset muualle. Me taidetaan laittaa sauna päälle, kaivautua sinne sohvannurkkaan santsiviinilasillisen kanssa ja katsoa pitkästä aikaa leffa. Eiköhän sinne Apple tv:lle ole toukokuun jälkeen jotain katsottavia leffoja ole tullut 🙂 Mutta ennen sitä molempien täytyy sulkea tietokoneet. #workaholics 😀

PERJANTAI-ILTATERKUIN,


23 Responses to “Fredagsmys”

  1. -kata- sanoo:

    Tuo on varsin hyvä viini omassa hintaluokassaan. Meillä suositaan vain luomuviinejä ja tuo on oikeasti hyvä (varsinkin kun hintaa on vain n. 10e).

    Turun tapahtumat ovat erityisesti järkyttäneet, koska omien lasten koulutie kulkee juuri tuolla tapahtuma-alueella. Onneksi esikoinenkin lähti keskustasta kotiin 30min ennen tapahtumia, osa hänen kavereistaan oli jäänyt vielä keskustaan ja nähneet kaiken 🙁 Aika kamalaa päästää nuo lapset taas koulumatkalle ensi viikolla 🙁

    • Maria sanoo:

      Moi Kata,

      ihan samoilla linjoilla ollaan!

      Apua, aivan järkyttävää. Ei sitä oikein vieläkään usko, mitä on tapahtunut. Tuntuu, että nyt tapahtui aivan liian lähellä 🙁

  2. Marja sanoo:

    Turussa tapahtui kauheita ja täällä värkitään fredagsmyyssiä.

    • Maria sanoo:

      Heippa Marja,

      en tiedä uskotko, jos sanon, että alunperin postaukseni ensimmäinen lause oli, että en tiedä onko tämä soveliasta laittaa tänä iltana perjantaimyyssipostausta, mutta koska joka media on täynnä kamaluuksia, niin haluan tarjota pakopaikan niistä niille, ketkä sitä tarvitsevat <3

      Järkyttäviä tapahtumia ja ahdistaa vielä enemmän nyt kun terroriteko tapahtui näin lähellä 🙁

      • Marja sanoo:

        Hei ja kiitos vastauksestasi.
        Eniten turkulaisena särähti se, että ainoa murhe joka sinulla tuntui perjantaina olleen oli se, ettet löytänyt viinipullonavaajaa :(.

        • Maria sanoo:

          Hei Marja

          ja hei, en ala selittelemään sen kummemmin, mutta pelkästään blogipostauksen perusteella en menisi tekemään noin jyrkkiä ja osaltaan alentavia arvioita.

          Elämä kun on jossain muualla kuin blogissa ♥

  3. Sari Riekkola sanoo:

    Surullisia uutisia niin maailmalta kuin koto suomestakin, juuri tänään puheltiin äidin kanssa Espanjan kauheuksista ja mietittiin, että koskakohan on Suomessakin jotain tälläista? Iltapäivän uutisista sen sitten sai kuulla, kamalaa ja sydäntä särkevää, terrorismiä tai ei, kuitenkin aivan tyrmistyttävää!

    Mekin täällä sytyteltiin kynttilät, nautittiin parit lasit viiniä ja käperryttiin sohvan nurkkaaan piiloon pahaa maailmaa.

    Ihanat myyssit teillä, nauttikaa <3

    • Maria sanoo:

      Moi Sari,

      aivan kamalaa ja kun miettii, mikä ajoitus tuolla mun ”Mikään ei ole ikuista” -postauksella oli. Huh. Kylmänväreet kiirii 🙁

      Samat meiningit oli meilläkin ja nyt tultiin mökkikuplaan.

      Kamalia tekoja, mutta nyt on vain näytettävä niille pahoille, että elämä jatkuu…eikä saisi antaa pelolle valtaa.

  4. R-a sanoo:

    Itse olen vähän sekaisin, sattuneesta syystä. Oltiin tytön kanssa elokuun alussa Barcelonassa. Siellä rantakadulla mun vaisto sanoi, että täällä voisi tapahtua jotain. Sanoin sen tyttärellenikin ja katsoin vaistomaisesti taakse. Rysähtihän siellä sittenkin, pienellä viiveellä ja n. kilometrin verran sivussa. Nyt ollaan oltu molemmat surullisia ja muisteltu niitä ihmisiä siellä. Auttavaisia ja hymyileviä, jotka pelastivat meidät pulasta kun sählätttiin metrossa ja milloin missäkin.
    Eipä siinä vielä mitään, Turussakin olen asunut. Joten syystäkin on mieli rauhaton ja tulee mietittyä kaikenlaista. Osalla kavereista meni kylmät väreet kun kerroin mun vaistosta. Jostain syystä vaisto kertoo kaikki ei niin mukavat- asiat.

    • Maria sanoo:

      Ihan kamala,

      mulla on ystävä juurikin Ramblasilla hotellissa tämän viikon ja onneksi on kunnossa. Myös Turun Hansakorttelissa asuva ystävä ja miehen sukulaiset Turussa ovat kunnossa <3

      Kaikilla ei niin hyvä tuuri ollut 🙁

      Tiedätkö, musta tuntuu että mullakin on osaltaan tuo vaisto...torstaina "Mikään ei ole ikuista"-postausta kirjoittaessani oli vaan sellainen fiilis, että kaikki ei ole hyvin.

  5. Tuija L. sanoo:

    Turun surulliset tapahtumat pyörineet nyt yli vuorokauden mielessä, itsekin olin Hansan kauppakeskuksessa asioimassa tapahtuma-aikaan.
    Näille terroristeille ei saa antaa periksi, vaan elämän on jatkuttava.
    Fredagsmys tai muu kevyt postaus saa ajatukset edes hetkeksi pois järkyttävistä asioista. Kiitos sinulle Maria!
    Me blogiasi pitkään seuranneet tiedämme , että osaat kyllä kirjoittaa myös henkisistä teemoista. Juuri torstain ”Mikään ei ole ikuista” osuu hyvin näihinkin tapahtumiin.

    • Maria sanoo:

      Heippa Tuija

      ja apua, olit niin lähellä <3 Onneksi selvisit. Tosin henkisellä puolella on varmasti vielä tekemistä.

      Tuonne ylös Marjalle kerroinkin, että piti laittamani tämän postauksen alkuun lause siitä, että haluan tarjota kauheuksien keskellä pakopaikan niille, ketkä sitä tarvitsevat. Ihana, että ymmärrät pointtini <3

      Sanos muuta, tuo torstain postaus osui vähän liian oikeaan aikaan 🙁

  6. Anna sanoo:

    Mullakin Maria särähti ”vähän ” korvaan tää sun postaus. . Oon ehkä vanhanaikainen, mutta musta tämmöisen vois julkaista ehkä vähän eri päivänä, kuin tuommoisena terroripäivänä Suomessa. Saa toki nauttia elämästään jne, mutta ehkä vähän tahdikkaampi vois olla.

    • Maria sanoo:

      Moi Anna,

      pahoitteluni, jos tämä postaus loukkasi sinua <3

      Joka media on täynnä kauheuksia ja niin kuin Marjalle tuolla ylhäällä kirjoitin, niin tarkoitukseni oli ekassa lauseessa koko postausta selvittää miksi, tämän teen.

      Elämän on pakko jatkua, sillä näille p*skiaisille ei saa antaa sitä nautintoa, että lamaannumme 🙁

    • Anna sanoo:

      Heippa!
      Musta tässä postauksessa ei ollut mitään pahaa tai väärää, päinvastoin. Ihmiset tarvitsevat muuta ajateltavaa jaksaakseen eteenpäin, vaikka tapahtumat kuinka riipaisevatkin. Marian blogia pitkään seuranneena olen tosi suivaantunut että tänne tullaan kommentoimaan tahdittomuudesta tai vähän niinkuin turhan kevyestä suhtautumisesta elämään. Marialla on ollut surua ja menetyksiä elämässään ihan riittämiin, mutta loistavalla elämänasenteellaan jaksaa silti tuoda iloa ja hyvää mieltä lukijoiden päiviin. Syvällisiä pohdintoja tulee tämän tästä. Mitäpä jos mielensäpahoittajat pysyisivät uutissivustoilla silloin kun haluavat lukea ajankohtaisista tapahtumista, eikä yksityisen henkilön tavallisesta elämästä.
      Tää on eka kerta kun kommentoin, mutta olen lukenut blogiasi vuosia. Kiitos ihanista ja elämänmakuisista teksteistä ja inspiksestä sisustusasioissa!
      Kaikkea hyvää sinulle ja pusutukset ihanalle Tobylle<3

      • Maria sanoo:

        Moi Anna numero 2 🙂

        Ja kiitos ♥

        Hyvin ymmärrän kyllä senkin, että perjantain tapahtumat järkyttävät ihmisiä. Niin minuakin. Mutta kuten todettua, niin sen sijaan, että jakaisin epätoivoa täällä blogissa ajattelin kääntää positiivisemman puolen päälle 🙂

        Kiitos kaunis, Toby lähetti märkiä pusutuksia takaisin :)♥

  7. -A- sanoo:

    Kukaan ulkopuolinen ei voi (eikä varsinkaan blogipostauksen perusteella) sanoa kuinka paljon Turun kamala tapahtuma sattuikaan bloggaajaan? Emme voi tietää hänen suruaan ja murheitaan. Ja olen varma, että kaikkia meitä tämä kamala, kamala uutinen satutti paljon. On ihan hyvä, että tunteitaan voi purkaa vaikkapa blogissa ja yrittää edes vaikka pikkuhetkeksi unohtaa tapahtuneen. En asu Suomessa, mutta minulla on Turussa asuvia ja työskenteleviä kavereita, kyllä sitä jäi miettimään. Pidetään huolta toisistamme ja hyvää sunnuntaita kaikille.

    -A-

    http://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    • Maria sanoo:

      Heipsan A sinne Saksan maalle 🙂

      Juuri näin, kukaan ei voi tietää mitä ruudun toisella puolella käydään läpi. Mutta erittäin järkyttävä ja surullinen tapahtuma. Jota toisaalta osasi jo odottaakin. Emme valitettavasti elä lintukodossa.

      Juuri näin, pidetään huolta toisistamme ♥

  8. Tiina sanoo:

    Kauheat tapahtumat pysäyttävät, mutta elämän on jatkuttava ja mieluummin istun läheisten kanssa yhdessä kynttiläpöytään kunnioittamaan monien ihmisten surua ja keskustelemaan näistä asioista ja löytämää lohtua kaikesta siitä hyvästä ja kauniista mitä meillä tässä maassa ja maailmassa kuitenkin on. Kiitos kaikkien jotka yrittivät paikan päällä auttaa uhreja ja muita järkyttyneitä. Minusta pahinta on jos ja kun media vatvoo näitä ikäviä asioita paljon julkisuudessa ja ihmiset tuijottavat niitä lamaantuneina sohvillaan. Kannustan kaikkia huolehtimaan omassa lähipiirissään hyvän olon luomiseen ja huomioimaan esimerkiksi lapsensa tai naapurin lapset, etteivät kauheudet saa liian suurta osaa heidän arjessaan. Voimia kaikille, ja kiitos sinulle Maria monista hyvistä postauksistasi niin tärkeistä pohdiskeluistasi kuin muistakin aiheista! 🙂

    • Maria sanoo:

      Aamen Tiina ♥

      Sepä se, että on hyvä olla tietoinen asioista, mutta asioiden turha vatvominen julkisuudessa ei auta. Ei uutisten (jotka eivät edes juuri päivity sitä tahtia kuin niitä lukee) lukeminen kerta toisensa jälkeen samasta asiasta auta surun ja mielipahan poistamisessa.

      Kiitos, jatketaan samaan malliin 🙂 ♥

  9. Sanna sanoo:

    Sitäkin suuremmalla syyllä kun maailma on näin pimeä,tarvitaan kauneutta ja hyvää mieltä.Postauksessa ei ole mitään epäkorrektia.Me vietettiin vkonloppu mökillä turun saaristossa,tapahtumat painoivat mieltämme kokoajan.
    Niin turhaa ja surullista.

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna,

      ja kiitos ♥

      Itse uskon myös positiivisen ajattelun voimaan (ellei ole tullut vielä selväksi ;D) ja uskon, että itsekin pääsin perjantain tapahtumista nopeammin yli, kun luin ihan muita aiheita lehdistä ja blogeista.

      En muutenkaan ole ihminen, joka jää vatvomaan asioita. Eteenpäin on mentävä ja toivottavasti vielä turvallisemmassa satavuotiaassa Suomessa ♥

  10. Niina sanoo:

    Multa katkes ajatus siitä, mitä pitikään kommentoida, kun luin muiden jättämiä kommentteja. Me jotka olemme olleet täällä pidempään, osasimme ajatella tämän juuri sopivana postauksena tähän väliin. Jos kokee tällaiset artikkelit huonoina perjantain kaltaislle päiville, niin miksi itse lukee niitä silloin? Perjantai oli mahaa kouriva, huolta ja surua aiheuttava päivä. Se kosketti varmasti kaikkia, toisia enemmän ja toisia kokonaisvaltaisesti. Kaikkien arki ei jatku entisenlaisena vielä pitkään aikaan ja toisien ei koskaan. Mutta kuten tänään luin, moni Turussakin oli iloinen nähdessään ihan tavallista arkea, sillä siitä näki, ettei pelko tai viha ollut täysin voittanut. Me tarvitsemme (lopulta) valoa silloin kun on pimeintä. Minua on tänään vielä pelottanut ja itkettänyt, mutta ehkä se muuttuu huomenna.

    Ainiin, Nacholautanen taitaa olla tämän illan menu 🙂

Kommentoi