perjantai 11. elokuu 2017

Ruokapöytä löysi paikkansa (& selkäkuulumisia)

MOIKKAMOI!

Heiiii, se olis perjis perjantai. Ihan mahtavaa! Tätä viikonloppua olen odottanut, sillä huomenna on ihanat juhlat tiedossa; veljen perheessä on 80-vuotisjuhlat (40+40). Toivotaan, että se meteorologien ennustama loppukesän myrsky ei yllä tänne meille asti, sillä tuo kaunis puutarha kutsuu juhlimaan ulos. Kyseessä on koko perheen juhlat, joten vipinää ja vilskettä riittää!

Kerroinkin eilen, että ruokapöytä on nyt löytänyt paikkansa. Vaikka mittanauhan kanssa mittailin ja sovittelin sitä tuohon keittiön viereen, niin aina tulin siihen tulokseen, että menee liian ahtaalle. Toissapäivänä huikkasin esikoiselle, että josko vähän rymsteerattaisiin. Jotenkin takaraivossa siinti ajatus, että periksi ei anneta ennen kuin ollaan pöytää tuohon tilaan kokeiltu. Meillä taitaa kulkea tämä rymsteeraus suvussa (mieheltä tosin rymsteerausgeeniä ei löydy ;)), sillä eipä lapsiakaan tarvitse ko. hommaan montaa kertaa kehottaa.

No sopiko pöytä siihen tilaan? Sopi kuulkaa aivan täydellisesti ♥ Tilaa jäi molemmille puolen pöytää eikä käynti keittiöönkään mennyt ahtaaksi. Pidempään mukana pysyneet lukijat tietävätkin mun fiksaatiosta aamuaurinkoon. Siihen, että rakastan koteja, joissa keittiö ja ruokatila on sijoittunut aamuauringon puolelle. Yhtä asuntoa lukuunottamatta meillä onkin näin ollut. 

Pöytää en ole vielä lähtenyt käsittelemään mitenkään. Jotenkin tuntuu, että se ei välttämättä riitele enää niin paljon tuon lattian kanssa kuin olohuoneessa. Itseni tuntien pöytä kyllä vaihtaa väriä nopsaa, jos sikseen tulee :) Kun ulko-ovesta tullaan sisään ja astutaan muutamat rappuset ylös on edessä tuo aulatila takkoineen sekä ruokapöytä. Kaunis näky. Ja hei, en joutunut luopumaan pöydän siirtämisen myötä siitä ihanasta ajatuksesta, että ruokapöydän äärellä istuessa näkyy takkaan.

Koska te olette olleet jälleen mun ykköstsemppareita tämän rakkaan kroppani kipujen kanssa, niin päivitetään tännekin kuulumiset. Lääkäri soitti eilen lannerangan röntgenistä ja aloitti, että mitään selkärankareumaan liittyvää täältä ei näy, mutta…tuo mutta sana sai sydämen kimpoamaan hetkeksi kurkkuun. S1-nivelessä sekä kolmessa selkärangan nivelessä on kuvien perusteella aika pitkälle edennyt nivelrikko. Nivelrikkoahan tulee varmaan kaikille maailman ihmisille vanhuuden myötä johonkin niveleen, mutta meillä tuo nivelrikko kulkee äidiltä tyttärelle. En vain aluksi tajunnut, että sitä voi olla selässäkin. Mummulla ja äidillä sitä oli sormissa ja olkapäissä. Muistaakseni.

Alkuun diagnoosi sai mut huokaisemaan helpotuksesta, mutta vähän ajan kuluttua alkoi suunnaton ketutus. Lääkäri mainitsi liikuntamuodot, joita ei kannata harjoittaa. Mun rakas henkireikä, juokseminen, on yksi näistä. Lääkäri ei ottanut kantaa, mutta itse veikkaan hajottaneeni tuon selän taannoin paljasjalkalenkkareilla asfalttiteitä juostessani. Niin, tuolloin en tiennyt, että mulla on skolioosi. Jos olisin tiennyt, niin olisin ehkä juossut vähän vähemmän ja katsonut reittivalinnat tarkemmin. Kyllä ihmettelin jo silloin pitkillä lenkeillä, kun jalat aina silloin tällöin puutuivat ja tuntuivat ihan eriparisilta. Mä olen muuten tainnut täälläkin ihmetellä noita eriparijalkoja taannoin. 

Erään tuttavan kanssa eilen asiasta juteltuani sain osakseni vähän sääliä, joka oli kyllä pakko lähettää samaa tietä takaisin. Totesin, että kyllä tämä on oikeastaan helpotus. Diagnoosi, joka ei ole parantumaton aggressiivinen syöpä, pitkälle edennyt sepelvaltimotauti tai joku muu parantumaton ja elämänlaatua merkittävästi heikentävä tauti on mannaa korvilleni. Nivelrikko ei tuosta parane ja varmasti tulee vielä monet itkut kivusta itkettyä, mutta nyt on pakko tehdä kaikkensa sen eteen, että tauti ei etene. Pahenemisvaiheissa muistaa levätä ja antaa periksi särkylääkkeille (olen maailman huonoin lääkkeiden syöjä). Silloin kun ei satu, liikkua kroppaa kuunnellen. Nyt jos koskaan on ryhdyttävä sanoista tekoihin.

Hiihtokautta siis odotellaan täällä kovin, sillä mistään muusta urheilulajista en saa yhtä hyvää endorfiinipiikkiä kuin juoksusta tai hiihdosta. Hei, nyt siirrän kotitoimistoni tuonne ruokapöydän ääreen ja vastailen kommentteihinne. Ikkuna tosin täytyy sulkea, sillä meillä on meneillään sellainen myllerrys kaivinkoneineen päivineen tuolla takapihalla että oksat pois! Jahka saadaan tuo ulkoremppakin valmiiksi, niin edessä on ikkunoiden peseminen. Niin ovat pölyssä, ettei juuri tarvitse sälekaihtimia kiinni pitää ;)

IHANAA PERJANTAITA,

PS. jälleen kerran aloin miettimään ruokavalion merkitystä. Jostain muistan lukeneeni, että viljatuotteet tekevät nivelille hallaa. Taitaa olla edessä parin kuukauden gluteeniton testijakso…


45 Responses to “Ruokapöytä löysi paikkansa (& selkäkuulumisia)”

  1. Kay sanoo:

    Kauniisti ruokapöytä istuu tuohon, aivan kuin olisi ollut siinä aina.

    Täällä myös todettu nikamaväleissä madaltumia ja nivelrikkoa, joten I feel you. Viljat ylläpitää tulehdusta, sitä niin sanottua hiljaista tulehdusta ja siksi nivelrikkoiselle ei paras valinta. Itseltäni en ole saanut viljoja vielä poistettua, mutta tuo nivelrikkoinen karvakaveri syö viljattomia nappuloita

    • Maria Maria sanoo:

      Heippahei ja maanantaihuomenta :)

      Kiitos kaunis, tykkään niin paljon tästä valoisammasta ruokatilasta <3

      Voih, siellä kohtalotoveri - tuskallistahan tämä välillä on, mutta ei auta kuin porskuttaa eteenpäin ja pitää itsestään hyvä huoli :) Viljattoman aloitan tänään. Saas nähdä miten onnistun :D

      Iloista viikkoa! :)

  2. Anu sanoo:

    Heippa!

    Onnittelut uudesta ihanasta kodista<3
    En oo saanut jätettyä mitään kommenttia aikoihin vaikka luen sun kaikki postaukset.
    Pöytä sopii hyvin tuolle paikalle ja mä ehdottaisin,että kokeilet sitä mattoa sinne alle ennen ku maalaat.
    Meillähän on se miehen tekemä puupöytä,josta haaveilin kauan ja sitte kun saatiin se niin ekaks tuntui,että en tiä tykkäänkö siitä.. :0
    en kyllä miehelle näyttänyt:)
    Jotenkin valkoisen jälkeen se tuntui tunkkaiselta pirttipöydältä,mutta pikkuhiljaa rakastuin siihen ja nyt en luopuis mistään hinnasta:)

    Tsemppiä kipuihin,se on kyllä raskasta elää kivun kanssa.
    Äitillä on kans nivelrikkoa,saa nähdä tuleeko mulle.
    Kannattaa kokeilla gluteenitonta kyllä ja mielellään maitotuotteetkin aika vähiin.mulla maito aiheuttaa limaa elimistöön ja sitä mukaa tulehdusta.kohtuudella käytän laktoositonta jugurttia ja juustoja.
    Maitoa en oo juonut muutenkaan vuosiin.

    Mukavia juhlia teille!:)

    • Maria Maria sanoo:

      Voi ei, kirjoitin pitkät pätkät ja se katosi bittiavaruuteen :D

      Aloitetaan alusta:

      Moikkamoi

      ja kiiiitos <3

      Musta tuntuu, että mulla käy tämän pöydän kanssa samalla tavalla...päivä päivältä se tuntuu ihanammalta :)

      Kiitos, ihan syvältähän nää kivut on...herättää aamuyöllä hermosärkyyn. Täytyy laittaa itsensä kuntoon varsinkin tuosta coren kohdalta!

      Ihanaa viikkoa sinne! :)

  3. Laura sanoo:

    Tosi hyvin sopii pöytä tuohonkin. :) Minne lukunurkkaus siirtyi vai jäikö sille paikkaa? Hyvää viikonloppua! :)

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Laura <3

      Lukunurkkaus hajosi. Tai tuoli meni olkkariin ja pöytä kellariin :)

      Iloista alkanutta viikkoa!

  4. Anu sanoo:

    Pöytähän sopii tuohon ihan loistavasti! Teillä on kyllä kaunista ja seesteistä, voi kun itse osaisi luoda samanlaista tunnelmaa ja kauneutta ympärilleen, mutta kun ei… Juuri tänä aamuna katselin täpötäysiä keittiön työpöytiä, miten ihmeessä niihin jatkuvasti kertyy tavaraa vaikka raivaa sitä säännöllisesti ja miten ihmeessä teille ei kerry, mihin te ne kaikki laitatte???

    Ja onneksi diagnoosi oli kuitenkin tuollainen, vaikka varmasti ikävä ja kivulias diagnoosi, mutta uskon, että sen kanssa kuitenkin pystyy ja oppii elämään. Uintihan olisi ihan loistava kuntoilumuoto ja hellävarainen luustolle…

    Ihanaa viikonloppua ja kivoja juhlia!
    Ihanaa viikonloppua!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Anu

      ja hei kiitos <3

      Hih, kyllä meilläkin sitä krääsää kertyy keittiön työtasoille...bloggaus on siitä ihanaa, että työtasot tulee siistittyä tasaisin väliajoin kuvia varten :D Suurin osa on sellaisia tyttöjen tavaroita, jotka kiikutan rappusiin ja siitä ne kulkeutuvat yläkertaan.

      Sepäs se, onneksi ei mistään vakavammasta ollut kyse <3 Uinti on hyvä, täytyy vaan opetella kunnolla uiumaan :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne! :)

  5. Mari sanoo:

    Hei!

    Kiitos kivasta blogista, käyn päivittäin:).
    Onko teillä ruokailutilassa Ikean Vivan-verhot? Miten saat ne noin sileiksi? Pesin omani ennen käyttöönottoa eikä niitä saa rypyttömiksi millään…

    Kivaa viikonloppua!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Mari

      ja kiitos <3

      Nuo itse asiassa eivät ole Vivanit...kaikkialla muullahan meillä on Vivanit :D En edes muista mistä nuo ovat, mutta ovat sellaista laskeutuvampaa materiaalia.

      Juu, Vivanit bruukkaan silittää kosteina ja ripustamaan verhotankoihin kosteina. Menevät ihan hirmuiseen ryppyyn pesussa :)

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  6. Johanna sanoo:

    Hei

    Nyt on pöytä oikealla paikalla! Istuu siihen kuin nakutettu. Tuo pöytä on kyllä todella kaunis puunvärisenä Tsemppiä selän kanssa ja kivoja juhlia!
    T. Johanna

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Johanna

      ja kiitos – samoilla linjoilla ollaan <3
      Ja jotenkin tuo puunväri ei niin haittaa pöydän ollessa tässä tilassa :)

      Kiitos tsempeistä <3

      Aurinkoista alkanutta viikkoa!

  7. Marja sanoo:

    Kivalle ja kotoisalle näyttää nyt keittiö kun pöydän sai:) on se niin käytännöllistä ja helppoa kun pöytään ei ole pitkä matka ruokia ja aamupaloja kattaa ja sit tuo paikka näyttää niin viihtyisällekkin, että saat varmaan seuraa kun kokkailet keittiössä:)

    Mukavaa viikonloppua ja juhlia!

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Marja

      ja just näin – kiitos <3

      Juu, mies saa istua pöydän ääressä pitämässä seuraa, kun mä kokkailen :D Näiden parin päivän aikana olen kyllä huomannut, että tästä tilasta tuli meidän perheen suosikkitila :)

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  8. Amanda sanoo:

    Kiitos mukavasta blogistasi! Onnea uuteen kotiin ja kaikkea hyvää elämääsi! Luehan Antti Heikkilän kirja ravinto ja terveys! Viljat on ja sokeriton ruokavalio tuo apua moneen vaivaan. Itse olen sillä par’aikaa. Voinnissa tuntuu!!

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Amanda

      ja kiitos sinulle <3

      Hei, meillä on tuo kirja kellarin kirjahyllyssä! Äiti sen aikoinaan osti ja nyt täytyy lukea se :)

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  9. Seija sanoo:

    Hei Maria! Täällä huokailen, tuo ruokailutila pöytineen näyttää nyt IHANAlta! Kodikas tyylikkäällä tavalla. Ei voisi parempi olla!! :)

    Sitten huokasin vähän hämmästyksestä. Juuri eilen kun kävin fysioterapiassa alaselkäkipujeni kanssa, juteltiin ihanan fyssarin kanssa, mistäpä muusta kuin, selkäni nivelrikosta ja skolioosista. Koskaan nämä jutut eivät ole kivoja, vaikkei niihin kuolekaan. Tuo loistava fyssarini sanoikin useaan kertaan, että vaikka nyt tällaiset vaivat onkin. ei kannata jäädä tätä miettimään sen kummemmin. !! Niin osuvasti sanottu !

    Sen sijaan keskitytään liikkeisiin, joilla saadaan oikeat lihakset tukemaan keskuvartaloa. Ne ovat samoja liikkeitä, joita olen omin päin ( ja kerran vähän osaamattomamman fyssarin) kanssa yrittänyt tehdä. No nyt opin, miten ne oikeasti pitää tehdä! Suosittelen siis lämpimästi, ammattitaitoinen fysioterapeutti paitsi saa kropan kuntoon (siis toimintakuntoon) myös ajatukset oikeisiin uomiin. Se on parhaimmillaan kokonaisvaltaista, terapian kaltaista henkisestikin.

    Taidankin vetää päivittäiset harkat tähän väliin. Samalla mietin, pitäisikö meille selkäkipuilijoille olla oma klubi, niin yleistä tämä on.

    Pidetään lippu korkealla. Ihanaa viikonloppua sinulle !

    T. Seija

    • Maria Maria sanoo:

      Moimoi Seija

      ja kiitos <3

      Samaa mieltä olen ruokatilasta, kuten myös tuosta kokonaisvaltaisesta itsensä huolehtimisesta - se positiivinen ajattelu kun merkitsee niin paljon :)

      Juu, nyt on pakko saada kunnon ohjelma, jonka mukaan treenata. Sen sijaan, että räpeltäisi itse jotain mutu-tuntumalla :D

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  10. Leena sanoo:

    Haluaisin laittaa sulle sähköpostia. Saisinko s-postiosoitteesi? Kiitos. :)

  11. Nina sanoo:

    Kivalta näyttää ruokapöytä tuossakin paikassa ja hyvä, että selkäkipujen syykin löytyi.

    Ottaisin ilomielin vastaan gluteenittomia reseptejä, koska minulla todettiin viime viikolla ärtyneen suolen oireyhtymä. Olen nyt siitä lähtien ollut gluteenittomalla ruokavaliolla ja se tuntuu ainakin vähän auttavan.

    • Maria Maria sanoo:

      Heippa Nina

      ja kiitos <3 Ihan totta, epätietoisuus kipujen kanssa oli kyllä kurjaa. Onneksi selvisi!

      Hei, mä aloitin tänään gluteenittoman...voisin laittaa reseptejä taas blogiinkin :)

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  12. Villis sanoo:

    Olen ihan samaa mieltä, kuin kaikki edelläni kommentoineet, että pöytäryhmä on todella kaunis ja ikäänkuin ollut siinä aina! Itse pidän pöydän väristä tuollaisena, sopii kotinne värimaailmaan, joka on ihanan rauhallinen. Kodistanne tuli kaunis ja aina oven avatessa tulee varmaan hyvä fiilis ja hyvät muistot talosta jo ennen teitä. Selkäsi on… tiedän, itsekin kuulun joukkoon. Sisulla ja oikeanlaisella treenillä ja asenteella mennään eteenpäin. Mukavaa viikonloppua!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Villis
      ja voi kiitos <3

      Tuntuu, että nyt koti on kodikas - ehkä viime kodissa se jokin lämpö puuttui :)

      Ääsh, tsemppiä sinnekin! Just näin, sisua ja treeniä sopivassa suhteessa :)

      Mukavaa alkanutta viikkoa!

  13. Millahannele sanoo:

    Pöytä on löytänyt paikkansa. Minua hieman häiritsee se, että onko se liian ahtaasti siihen laitettu. Tarkoitan, että onko mahdollisuutta siirtää sitä kauemmaksi ikkunasta irti? Toisi sitä ilmavuutta tilaan.
    Kiva blogi, jo pari vuotta seurannut sitä.

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Millahannele

      ja kiitos <3

      No katsos se just on ongelma, että sitä ei saa ikkunasta ulospäin - muuten kulku keittiöön menee ahtaalle :) Tila on pieni, mutta näillä mennään :D

      Kiitos ja ihanaa alkanutta viikkoa!

  14. Kaura sanoo:

    Onpas kaunis tuo pöytä juuri noin valoisassa paikassa. :) Minulla on myös skolioosi (jalat eri pituise hieman), todettiin kuvissa hetki sitten. Venyttelyä paljoon aina töiden ja liikunnan jälkeen, ja tukipohjallinen toisessa jalassa apuna nyt. Muista venytellä hyvin aina, auttaa kipuihin. Tsemppiä!

    • Kaura sanoo:

      Ps. Tuota aiemmin mainittua Fysioterapiaa suositten itsekin sinulle! Hän tekee sinulle räätälöityjä venyttelyjä ja mittaa vartaloasi. Katsotaan mitkä asennot ja liikkeet sinulle hyviä. Myös katsoo mitä tuolle skolioosiolle on tehtävissä (tukipohjallinen tms, joka korjaa virheasentoa).

      • Maria Maria sanoo:

        Moikka Kaura

        ja kiitos <3

        Tähän asti venyttely on ollut se, mistä olen laistanut ja nyt se on kyllä se asia, mitä ilman en tule toimeen.

        Huomenna pääsen onneksi fyssarille :)

        Kivaa alkanutta viikkoa!

  15. iukku sanoo:

    Ihanaa, että pöytä sopi tuohon, tilasta tuli niin kaunis ja ihan teidän näköinen. Niin ne palikat loksahtelvat paikoilleen vähän pyörittelemällä.

    Mä itse suhtaudun lukunurkkauksiin vähän sillä asenteella, että istuuko niissä oikeasti joku joskus, vai onko vain tunnelmallinen katsella :D Meilläkin sellainen joskus oli ja paikka oli ihan käyttämätön.

    Tsemppiä selän kanssa, onneksi ei ollut vakavampaa. Meilläkin sukurasitteena nivelrikot, mutta onneksi en ole vielä oirehtinyt. Olen saanut toisen sukurasitteen taakakseni, migreenin :P

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Iukku

      ja kiitos kaunis <3

      Sepäs se onkin, että tietyt asiat vaativat vähän aikaa. Niin kuin nyt tämä pöydän oikea paikka :)

      Hei, mulla on ollut lukunurkkauksista sama mielikuva. Kunnes löysin itseni istumassa tuosta lukunurkkauksesta :D Jota ei siis enää ole!

      Kiitos ja tsemppiä sinnekin - migreeni on ilkeä vaiva :(

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  16. Tiina sanoo:

    Jos olet yhtään uinti-ihminen, niin se voisi olla uusi endorfiinilähde :-) ite kärsin yksi syksy lonkan seudun tulehduksesta ja jouduin miettimään uusia urheilulajeja. Vesijuoksu ja uinti sopivat hyvin, kun juosta ei voinut. Uimahalleissa on hyviä tekniikkakurssejakin aikuisille. Ja vitsit mikä fiilis kun pääsee altaasta ylös ja hallilta kotiin! On meinaan hyvä!
    Pyöräily on kanssa huippua, tosin teillä kesällä saaressa vähän haasteellista :-)

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Tiina

      ja hei kiitti vinkistä <3

      Tykkään lillua uima-altaissa, mutta pitkän matkan uintitekniikka on hakusessa. Mutta just tuollaiselle tekniikkakurssille pitäisi mennä!

      Pyöräily on hyvä - tuo si-nivelen nivelrikko vaan tekee sen, että pyöräily (ja istuminen ylipäätään) on vähän tuskallista. Mutta ehkä sekin sitten, kun saa coren timmiin kuntoon :D

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  17. T sanoo:

    Hei
    Pöydän sijaintipaikka hyvä ja valoisa kuten jo muissakin kommenteissa on sanottu.

    Selän nivelrikosta kärsin itsekin. Ohjeeksi sain vatsalihasten vahvistamisen ja
    muutenkin lihaskunnosta huolehtimisen. Kuntosalitreeni on hyväksi kunhan ohjelman on tehnyt ammattitaitoinen ohjaaja. Erilaisista dieeteistä ei ole kummemmin ollut apua, enkä niihin pahemmin uskokaan. Äidilläni oli myös nivelrikkoa ja hänelle neuvottiin jättämään sianliha pois (silloin syötiin enemmän lihaa kuin nykyaikana).
    Tsemppiä! Kyllä tässä pärjätään.
    p.s. Yhdessä kommentissa mainittiin uiminen. Sen lisäksi myös vesijuoksu hyvä liikuntamuoto. Ei rasita niveliä!

    • Maria Maria sanoo:

      Hei kiitos T <3

      Ja voi ei, sielläkin selän nivelrikkoa. Mulla ei tuo selkä oireile niinkään, mutta tuo si-nivel. Se saa koko takaliston tuntumaan siltä, kun siellä sisällä olisi puukkotappelu :D

      Mutta totta tosiaan, treeniä, treeniä, treeniä ja sopivassa suhteessa venyttelyä :)

      Tsemppiä sinnekin ja mukavaa alkanutta viikkoa<3

  18. Mysterious M sanoo:

    Hyvin sopii tuo kaunis pöytä tuohon, joten kannatti kokeilla:)
    Minulla todettiin myös nivelrikko sormissa, äidin peruja ja säikähdin kovin, etten enää saisi tehdä käsitöitä neuloen ja virkaten, mutta kuulemma on hyvä pitää niveliä liikkeessä ja aion kyllä jatkaa kässää:)
    Tuosta viljattomuudesta olen myös kuullut, että auttaisi, mutta kun on jo muutenkin allergioita, niin vielä se viljakin pitäsi jättää….epistä!
    Tsemppiä, kyllä se siitä, kun löydät vain oikeat lajit!

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan

      ja kiitos, kannatti kokeilla <3 :)

      Voi ei, sinullakin! Musta tuntuu, että mullakin on sitä myös sormissa, kun vähän vihoittelevat. Liike on lääke! :)

      Kyllä se siitä ja hei tsemppiä sinnekin ja mukavaa alkanutta viikkoa <3

  19. Aurinkoinen sanoo:

    Keittiöstä ruokailutiloineen tuli kaunis.

    Suosittelisin sinulle D-vitamiinia ympäri vuoden sekä punaisen lihan säästeliästä käyttöä. Pääasia, ettet ruoki elimistön tulehdustilaa. Parannusta tautiin ei ole, mutta kannattaa hidastaa etenemistä muihin niveliin. Lihasvoimaharjoittelua, jotta lihakset tukevat niveliä. Eli painoja kannattaa nostaa, muttei omaa painoa. Lisäksi kävely, hiihto, uinti, vesijuoksu ja pyöräily ovat nivelystävällisiä lajeja sopivassa määrin. Tiedän muutamia pyöräilijöitä, joilla on ollut pahoja selkävaivoja, mutta jopa maantiepyöräilyasento sopii. Liike on paras lääke, mutta kehoa kuunnellen.

    • Maria Maria sanoo:

      Kiitos Aurinkoinen <3 :)

      Ja kiitos vinkeistä, d-vitskut menevät, mutta niin menee myös punaista lihaakin :)

      Huomenna menen fysioterapiaan ja sitten täytyy varata aika personal trainerille. Mulla tuo pyöräily käy si-nivelen päälle tosi paljon, mutta ehkä se helpottaa, kun saa lihakset kuntoon!

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  20. Kristiina sanoo:

    Ihanasti sopii pöytä tuohon! Pakko kysyä noista tableteista, että onko ne teillä ihan päivittäisessä arkikäytössä ja miten pidät ne puhtaana? Ne näyttää kaikissa kuvissa niin puhtailta ja siisteiltä. Meillä kahden siistin aikuisen taloudessa en saa mitään muita kuin muovisia tabletteja pidetty puhtaana, nekin pitää mieluiten pyyhkiä päivittäin. Oletteko te vaan ihan super siistejä syöjiä vai onko sulla tähän joku kikka? :D

    • Maria Maria sanoo:

      Moikkamoi Kristiina ja kiitos <3

      Juu, nuo ovat päivittäisessä käytössä - tosin olleet vasta pari viikkoa :)

      Kostealla rätillä pyyhkäisen, jos menee ruokaa. Yhdessä tabletissa tosin on jauhelihakastiketahra tuolla punosten välissä :D

      Ei siis todellakaan olla supersiistejä syöjiä ;D

      Ihanaa alkanutta viikkoa!

  21. Emelin sanoo:

    Tuttavallani oli niin paha nivelrikko alaselässä, että lääkäri ehdotti ennenaikaista eläkettä. Hän meni kuitenkin fysioterapiaan ja treenasi vahvat keskivartalon lihakset ja pystyi jatkamaan töitä ja juoksee edelleen 15km lenkkejä. Juostessa pitää katsoa tosi tarkkaan oikea juoksuasento. Tosi monella paljon juoksevalla on selän nivelrikkoa ja se johtuu lähes aina liian ryhdikkäästä yläselän asennosta juostessa, jolloin alaselkään tulee hankausta. Juostessa pitäisi aina olla pieni etunoja. Onneksi tuon diagnoosin kanssa pärjää ja lihastreenillä voi vaikuttaa merkittävästi omaan vointiin. Tsemppiä!

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Emelin

      ja hei kiitos ihanan rohkaisevasta viestistäsi <3

      Itkua meinasin vääntää tuon juoksuharrastuksen lopettamisen takia.

      Huomenna pääsen fyssarille ja aion laittaa itseni sellaiseen kuntoon, että pääsen vielä juoksemaan. Tuo skolioosi tosin voi tehdä sen, ettei asfaltilla kantsi juosta.

      Touko-kesäkuun ajan kävin juoksukoulussa ja siellä just suurin "juoksuvirheeni" oli takakeno asento, johon opettajakin puuttui.

      Juu, tästä lähtien on kyllä motivaatiota treenata ihan erilailla kuin aiemmin! :)

      Kivaa alkanutta viikkoa!

  22. Sussiluu sanoo:

    Puinen pöytä on superkaunis ja sopii kuin nakutettu! En pilaisi sitä maalilla.
    Jos vaihtaisit takana olevaan tauluun valkoiset kehykset, niin kokonaisuus näyttäisi tasapainoisemmalta.
    Kaksi taulua näyttäisi myös paremmalta, kuin yksi keskellä seinää.
    En laittaisi mattoa pöydän alle.
    Lisäksi kukat keskellä pöytää näyttävät paremmalta kuin pöydän päässä.

Kommentoi