lauantai 05. elokuun 2017

Sulosointuja korville

HEI SUN HEILUVILLE VAAN!

Terkkuja mökiltä! Piti tekemäni eilen myyssipostaus, mutta niin latisti tunnelmaa se fakta, että huomasin ottaneeni kameran mukaan, mutta ilman muistikorttia. Kyllä oli niin pro-meininkiä tältä bloggaajalta että. No hei, eipä ole tarvinnut kuvailla kauniita sadepisaroita lehdillä tai hämäränhyssyisiä myyssejä. Huomasitteko hieman katkeran sävyn lauseessa? Hyvä 😉 Mennään siis kännykkäkuvilla.

Meillä on tänä kesänä ollut jotenkin lasten kesken vähän erilaisempi ilmapiiri kuin aiempina kesinä. Pientä nahistelua ja välillä suoraa huutoa. Vastarintaa ja auktoriteetin kyseenalaistamista. Vaikka ne ajat, kun ollaan oltu yhdessä ollaan oltu sitä 100%:sesti, niin silti veikkaan, että muuttokiireet ovat osaltaan aiheuttaneet väsynyttä ilmapiiriä tyttöjenkin kesken. Silti päivittäin kuulee riitasointujen lisäksi myös sulosointuja. Olen niitä kirjannut ylös tässä kesän aikana.

”Voidaanko äiti tehdä puuroa aamupalaksi?”
Aamen. Tämän lauseen kuullessani olen viiden sekunnin sisään jo tekemässä puuroa. Meillä syödään itse asiassa tällä hetkellä taas puuroa liki joka aamu ja menneellä viikolla syötiin iltapalaksikin puuroa monena iltana. Aamulla kaurapuuroa ja iltaisin helmipuuroa. Ensimmäistä mustikoiden kanssa ja toista kaneliripsautuksilla 🙂

”Saanko mennä jo nukkumaan?”
Kyllä saa. Kesällä meillä on rytmit heittäneet häränpyllyä ja veikkaan, että kun koulut alkavat, niin rauha on maassa jo kello yhdeksän aikoihin illalla.

”Voitaisko syödä sipsien sijaan kasvisdippiä?”
Meillä syötäisiin sipsejä (kermaviilisipuli sellaisia) tämän tästä. Onneksi aina silloin tällöin esikoinen esittää toiveen kasvisdipistä illan leffailtaan.

”Jos haluut voin tulla sun kanssa lenkille pyörällä.”
Kaikki lasten vapaaehtoinen liikunta saa isot probsit. Ylipäätään kaikki aika pois puhelimelta on hyvästä 🙂

”Käy kattoon mun huoneessa, mä siivosin sen.”
Jos tämä on tehty oma-aloitteisesti niin aa että. Meillä esikoinen yllättää aika usein lausumalla nämä sulosoinnut.
Toinen taas on sellainen hamsteri, että viihtyy hieman epäsotkuisessa huoneessa. Ihania molemmat, yhtä kaikki.

”Vein koiran jo ulos.”
Meillä on viime aikoina koiran ulosviemiset olleet takkuamista. Ollaan kokeiltu vuoropäiviä ja vaikka mitä. Jotenkin aina on muka jotain parempaa tekemistä. Kun koulu alkaa pitää kehitellä joku systeemi tähän. Me vanhemmat kyllä viedään päivän eka ja vika lenkki, mutta lapsille jää siihen väliin pari kolme lenkitystä.

”Tuutko tekeen mun kans legoilla?”
Ne hetket, kun tytöt leikkivät sulassa sovussa keskenään ovat puhdasta kultaa. Ylipäätään se, että tekevät jotain kinastelematta yhdessä on kullanarvoinen juttu.

”Äiti, voidaanko me leipoa teille jotain?”
Tää on kyllä vähän kaksipiippuinen juttu, sillä sotkuinen keittiö. Mutta yleensä leipomukset ovat ihan älyttömän hyviä. Tykkään, että lapset oppivat kotona ruoanlaiton ja leivonnan jalot taidot.

Jokos siellä on pyöräytetty mustikkapiirakat kansallisen mustikkapiirakkapäivän kunniaksi? Täällä tehtiin iltapäiväkahville hätsynpikaisesti piirakka. Peruspiirakkataikinaan laitettiin kanelikardemummatuorejuustonokareita ja ai vitsit, tulipas muuten mehevä!

Palaan huomenna edellisen postauksen kommentteihin. Kiitos kaunis niistä, ihanan paljon mielipiteitä tuon pöydän suhteen 🙂 Taidan käsitellä sen ensin kuvankäsittelyn avulla ja katsoa, mikä väreistä sopii parhaiten. Nyt Trivial Pursuit -matsin pariin!

LEPPOISAA LAUANTAITA,


10 Responses to “Sulosointuja korville”

  1. Nina sanoo:

    Moi,

    Kiinnitin tekstissäsi ilolla huomioni tuohon kohteliaaseen muotoon, miten tyttösi puhuvat. Olen ollut kiitollinen omista pojistani, jotka nuorempina onneksi osasivat hyvät tavat. Ei tehty ilman lupaa päättömästi asioita vaan kysymällä ja sopimalla ja tällä tarkoitan siis tyyliin herkkujen hakua kaapista tms, en suinkaan huoneen omatoimista siivoamista! Sitä vahinkoa harvoin, tuskin koskaa, pojilla tapahtui. 🙂
    Tuo kardemumman maku marjapiirakkataikinassa on uusi tuttavuus, mutta töissä viime viikolla tutustuin ja mietinkin, että pitääkin joskus kokeilla.
    Mukavaa lördagskvällenia!

    • Maria sanoo:

      Moikku Nina!

      Juu, meillä on menty kasvatuksessa kohteliaisuus ja käytöstavat edellä – välillä toimii ja välillä ei 😉

      Meillä kyllä välillä herkut katoavat parempiin suihin ilman lupaa, mutta niin tosiaan siivoavat (tai esikoinen siivoaa) huoneensakin ilman lupaa 😀

      Pojat on poikia <3

      Koklaa ihmeessä, kardemumma sopii niin hyvin marjojen kanssa!

      Ihanaa tiistaita sinne <3

  2. äiti minäkin sanoo:

    Vinkki:
    ”Ensimmäisenä iltapäivällä kotiin tuleva vie koiran ulos.”
    Ensin tuleva myös yleensä saa koiralta innokkaimman tervetuliaisvastaanoton.

    • Maria sanoo:

      Kiitos vinkistä <3

      Tuo on hyvä sääntö! Meillä vaan välillä joutuu sopimaan, että kumpi saa mennä kaverilleen suoraan koulusta, sillä jomman kumman täytyy tulla kotiin viemään koira. Ellei päästä sopuun, niin molemmat tulevat suoraan kotiin ulkoiluttamaan karvaturrin 🙂

      Kivaa tiistaita <3

  3. Emilia sanoo:

    Hei, kiva postaus taas! Meillä on 12- ja 10-vuotiaat pojat ja tekstisi kuulostaa niin tutulta. Pojat ovat tänä kesänä riidelleet tavallista enemmän, oikeen mikään juttu yhdessä ei tunnu onnistuvan.. Innolla jo odotetaan koulun alkua ja rutiinien palaamista 😀 .

    Kiitos kivasta blogistasi!

    • Maria sanoo:

      Moi Emilia ja kiitos <3

      Mikähän tässä Suomen suvessa on tänä vuonna ollut...känkkäränkkägeenejä tullut jostain Siperian perukoilta? 😀 Ihana kuulla, ettei meidän (samanikäiset kuin teidän pojat) tytsyt ole ainoita, jotka ovat vähän kränänneet.

      Juu, enää yksi lomapäivä lapsilla jäljellä - tervetuloa arki!

      Ihanaa tiistaita <3

  4. Tiina sanoo:

    AI että kuulostaa niiiiiin tutulta… Meidän 8,5 ja 10 v ovat löytäneet tänä kesänä kunnon nahistelutrendin (syytän jatkuvaa matalapainetta) mutta toisaalta osaavat kyllä ihastuttaa ja yllättääkin arjen keskellä 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi ei,

      teilläkin Tiina on Siperiasta tullut känkkäränkkämatalapaine ottanut vallan? 😀 Kyllä se siitä, kun koulut alkaa. Siihen uskon ja luotan 😉

      Ja hei just niin, ihania ovat kaikesta kränästä huolimatta <3

      Kivaa tiistaita! <3

  5. -A- sanoo:

    Heippa vaan! Kuulostaa kyllä minun korvaani aika tutulta. 8-vuotiaat kaksoset käyvät välillä toistensa hermoihin ja siitä sitten ’kannellaan’ äidille, kun taas joskus (luojan kiitos, enemmän on näin päin!) halaillaan ja pusitaan, leikitään rauhassa yhdessä. Kyllä äidin sydän sulaa aina silloin. 😉 Olen kuitenkin ollut tässä Hausfrauna monta vuotta niin kaikenmaailman kinoja on saanut olla selvittelemässä. Mutta aika aikaansa kutakin. Kuitenkin se sisarrakkaus -vaikka kuinka riideltäisin tämän tästä, on hieno asia elämässä. Kaikkea hyvää teille sinne ja mukavaa alkavaa viikkoa. 🙂

    -A-

    https://kotisaksassasydansuomessa.blogspot.de/

    p.s. Vai, että mustikkapiirakkapäivä, ihanaa! En ole kuullutkaan 😀

    • Maria sanoo:

      Heippahei vaan A!

      Ja hei, ”ihana” kuulla että sielläkin on välillä riitasointuja 🙂 Se on se sisarusrakkaus <3

      Itse olin eilen pitkästä aikaa kahdeksan tuntia toimistolla töissä ja ai että oli ihanaa kesän jäljiltä, kun ei kukaan tapellut 😀 Toisaalta kotiinkin oli niin ihana tulla ja nähdä nuo kullannuppuset.

      Kiitsa ja sinne myös ihanaa, kinasteluvapaata, viikkoa <3

Kommentoi