keskiviikko 05. heinäkuun 2017

Kesäillassa kerran ♥

”Kesäillassa kerran, päätti hän yllättää illan golfkierrokselta kotiin palaavan miehen. Salaatilla, joka ei jätä ketään kylmäksi. Joka on rakkaudella tehty ja jossa maistuu etelän lämpö. Salaatin lisäksi hän tarjoili huolella vaivaamastaan taikinastaan tehtyjä pieniä timjamileipiä. Reunoilta rapeita, sisältä pehmeitä. Oliiviöljyllä ja merisuolalla kullattuja.”

ILTAA IHANAT!

Rakastan yllättää kotiin palaavan miehen. Vastassa oleva hymy ei enää ole niin yllätyksellistä, mutta ruoka on. Sillä tykkään yllättää. Hyvällä ruoalla 🙂 Eilen miehen palatessa työreissusta vastassa oli spaghetti bolognesea. Tänään mennään vähän enemmän myyssiteemalla. Keskiviikkomyyssiteemalla. Olen aiemmin vuosia sitten jakanut tämän älyttömän hyvän pastasalaattiohjeen täällä. Sekä pienten mausteisten leipien ohjeen. Koska vuosia on kulunut ja uusia lukijoita tullut mukaan, niin on syytä laittaa reseptit tänne uudelleen.

Pastasalaatti á la Gina ja pienet mausteiset leivät ovat Anna Bergenströmin kirjasta Makuja ja tuoksuja Pähkinäpuun alla, joka muuten on yksi suosikkikeittokirjoistani. Jos etsitte sellaista hyvää myyssiruokakirjaa, niin tässä yksi suosituts. Siihen asti kunnes allekirjoittaneelta ilmestyy Fredagsmys á la Maria -kirja ;D

Pastasalaatti à la Gina

250 g pennepastaa
12 kpl aurinkokuivattuja tomaatteja öljyssä
1 dl mustia oliiveja 
timjamia
merisuolaa
mustapippuria
200 gr mozzarellaa
150 gr jamòn serranoa
1 runsas nippu rucolaa
ja kastike, katso alla

KASTIKE: Pane kuppiin 2 veitsen lappeella murskattua valkosipulinkynttä, vajaa teelusikallinen suolaa, 3 rkl viinietikkaa ja 1 tl juoksevaa hunajaa. Anna seistä noin 30 minuuttia. Ota tämän jälkeen pois valkosipuli ja sekoita joukkoon 6-7 rkl oliiviöljyä.

SALAATTI: Keitä pasta napakaksi miedosti suolatussa vedessä ja huuhtele se nopeasti lävikössä kylmällä vedellä. Valuta hyvin. Pane pasta salaattikulhoon ja kaada päälle kastike. Lisää suikaloidut aurinkokuivatut tomaatit, oliivit ja timjami. Hienonna päälle hiutalesuola ja mustapippuria.
(tässä vaiheessa laitoin salaattikulhon jääkaappiin….)
Juuri ennen tarjoilua sekoita joukkoon mozzarellajuusto revittynä, kinkku ja rucola.

Ohuet mausteiset leivät

12 gr hiivaa (eli nirhaus kulmasta)
1 tl hunajaa
1/2 tl suolaa
2 dl haaleaa vettä
3 rkl maitoa
3 rkl oliiviöljyä
5 dl vehnäjauhoa

Sekoita kuivahiiva ja muut kuivat aineet. Lämmitä maito, hunaja ja vesi kädenlämpöiseksi. Sekoita kuiviin aineisiin puuhaarukalla. Lisää oliiviöljy ja vaivaa. Anna kohota vähintään 40 minuuttia. Kumoa taikina jauhotetulle leivinpöydälle ja vaivaa kevyesti Jaa taikina neljään osaan ja leikkaa jokainen vielä 4 palaan. Kuumenna uuni 250 asteeseen. Päällystä kaksi peltiä leivinpaperilla. Pyöritä taikinapalat palloiksi ja kaulitse pitkiksi ”kieliksi”. Pane palat pellille. Alkuperäisessä ohjeessa päälle lisättiin kesäkurpitsa- ja tomaattiviipaleita, mutta mä voitelin leivät ensin oliiviöljyllä, ripottelin niille merisuolaa ja osaan leikkasin tuoretta timjamia. Paistoin uunin keskitasolla noin 8-9 minuuttia.

”Kesäillassa kerran, istui hän alas ja mietti maailmaa. Sitä kuinka elää elämää, josta ei vielä parikymmentä vuotta sitten osannut edes haaveilla. Elämää, jonka jokaisesta päivästä löytyy jotain, josta olla kiitollinen. Jonka joka hetkestä on oppinut nauttimaan. Siinä miettiessään kuuli oven käyvän ja alkoi hymyilemään.”

Muutto lähestyy ja pikkuisen sitä alkaa jo panikoimaankin asian tiimoilta. Eikä vähiten sen takia, että tällä hetkellä en itse pysty kantamaan kevyttä maitokauppakassia painavampaa. Jo reilun viikon vaivannut alaselkä (si-nivel) saa olon aika tuskaiseksi. Huomen aamulle sain ajan hierojalle. Josko se tästä. Pakkauspuuhiakin se sen verran häiritsee, että ei pysty kumartelemaan juurikaan. Onneksi miehellä alkaa tämän viikon jälkeen loma, niin sitten laitetaan hihat heilumaan. Sen jälkeen kun ollaan nollattu (lue: nukuttu univelat pois) muutama päivä mökillä 🙂

KESÄISIN KESKIVIIKKOILTATERKUIN,


13 Responses to “Kesäillassa kerran ♥”

  1. Ihana yllätys keskellä viikkoa ja ruuatkin näyttää herkulliselta, täytyykin kokeilla tuota pastasalaattia! Mielestäni parasta on tehdä jotain hieman spesiaalimpaa myös välillä keskellä viikkoa, varsinkin näin kesäisin kun valoa riittää pitkälle iltaa. Minä pakkasin eilen piknik korin mukaan ja lähdettiin läheiseen puistoon iltapiknille miehen kanssa. Juuri sopiva juttu keskiiviikko-iltaan!

    • Maria sanoo:

      Moikka Laura

      ja hei todellakin – mies oli aivan innoissaan yllätyksestä 🙂

      Namskis, iltapiknik kuulostaa myös todella hyvältä! ❤

  2. Minttu sanoo:

    Ihailen suuresti sinun tapaa hemmotella arjesssa miestäsi! Toivoisin itsekin osaavani, mutta jotenkin se pienten lasten kanssa eläessä unohtuu (tai no, pieniä koululaisiahan ne jo on). Olisi kiva, jos tekisit postauksen parisuhteesta, miten sitä hoidatte ja miten selvitätte ristiriidat jne. Ehkä oletkin sellaisen jo aiemmin tehnyt, mutta olen uusi lukija ja usein ihailen teidän parisuhdetta.

    Olisi myös kiva kuulla oletko koskaan haaveillut suuremmasta perheestä? Ja onko sinulla ollut kriisiä/haikeutta lasten kasvamisesta? Meillä nuorinkin aloittaa nyt koulun ja kun olen niin tiiviisti elänyt ensimmäiset vuodet lasten kanssa, niin jotenkin tuntuu tosi haikealta. Ajattelin tehdä syksystä alkaen lyhennettyä työaikaa, jotta ehdin olla iltapäivisin lasten kanssa. Onhan ne alakoululaisetkin vielä pieniä. Mutta silti pieni vauvakuume nostaa päätään, vaikka tiedän että se on ihan epärealistinen ajatus. Elämä on just hyvää näin, mutta ajankulku joskus ahdistaa. Pitää yrittää nauttia täysillä hetkestä. <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Minttu!

      Mä rakastan hemmottelua…siis hemmotella ja tulla hemmotelluksi. EI mitään suurta vaan pienesti hemmottelua 🙂

      Näinhän se on, että kun lapset on pieniä, niin ei sitä jaksa juuri iltaisin alkaa ruokia tekemään sen kummemmin, mutta nyt kun he ovat jo 10- ja 12-vuotiaita, niin yhtäkkiä on löytynyt aikaa hemmotteluun!

      Kiitos, postaustoive on vastaanotettu ❤

      Kaksi lasta riittää, joskus haaveilin pienesti kolmannesta, mutta ei sitten kuume kasvanut tarpeeksi kovaksi. Suurta haikeutta tunnen, kun lapset kasvaa. Toki elämä helpottaa koko ajan lasten kasvaessa (paitsi nyt kun murrosikä alkaa näyttäytymään… :D).

      Ihanalta kuulostaa sinun syksyn järjestelysi. Ainutlaatuinen tilaisuus ❤

      Nautitaan hetkestä ❤❤❤

  3. Sari sanoo:

    Kiitos Maria ihanasta salaattireseptistä! Rakastan
    myös yllättää miestäni hyvällä ruualla. Tänään tein tuota
    salaattia ja se oli taivaallista. Ihanaa kesän jatkoa ja
    tsemppiä muuttoon.

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja hei olehan hyvä – kiva kuulla, että salaatti maistui 🙂 Tuo salaatti menee loistavasti myös seuraavana päivänä, kun on oikein mehustunut!

      Kiitos ja ihania kesäpäiviä sinnekin ❤

  4. tiitu sanoo:

    Hei, salaatti testattu ja hyväksi havaittu!! ☺ Sillä herkuteltiin kaksistaan,keskellä (arki)päivää,kun lapset olivat mummulassa. Kynttilän valossa Tiitu

    • Maria sanoo:

      Hei jee, ihanaa ❤❤❤

      Kuulostaa niin täydelliseltä teidän kynttilänvalohetki ja salaatti 🙂

      Tällaisia kun muistaisi tehdä arjessa silloin tällöin, niin olisi hyvä!

  5. tiitu sanoo:

    Siis salaatti syötiin kynttilän valossa Tiitu

  6. Terhi sanoo:

    Kiitos Maria näistä ihanista resepteistä! Olet monen perjantai-iltamme pelastanut vinkeilläsi! Reseptit ja kuvasi ovat todella inspiroivia. Jos vain ikinä teet (ja toivottavasti teet) sen oman keittokirjasi, niin ehdottamasti olen ensimmäisten joukossa sen hankkimassa!

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Terhi

      ja hei ole hyvä – ihana kuulla, että reseptit tulevat teillä lukijoilla käyttöön ❤

      Hih, tuo keittokirja on suuri haaveeni…ehkä sitten joskus eläkkeellä, kun on aikaa ;D

  7. Marika sanoo:

    Kiitos näistä ihanista resepteistä! Sekä salaatti kera kastikkeen että ihanat leipäset tuloillaan juuri parhaillaan! Jo pelkkä tuoksu tuo veden kielelle
    Täälläkin usein arjesta tehdään juhlaa hyvän ruoan merkeissä. Hemmottelu puolin ja toisin on ihana tapa huomioida toista arjen keskellä❤️

    • Maria sanoo:

      Moikka Marika

      ja hei jee, toivottavasti teille maistui ❤

      Leipästen tuoksu on kyllä jotain niin hyvää, ettei muusta välistä 🙂

      Jatketaan hemmottelua – se ei mene ikinä hukkaan ❤

Kommentoi