maanantai 03. heinäkuun 2017

Mansikkabritakakkua ja lomamietteitä

MOIKKAMOI MAANANTAI

ja moikkamoi te ihanat! Sielunsiskoni Johanna tuossa tiedusteli yhtenä päivänä, että koskas mulla olikaan kesäloma. Silloin vasta tajusin, että ei vietävä soikoon – mullahan ei tänä vuonna ole kesälomaa. Sillä tavalla kuin muina kesinä. Niinä kesinä, kun suljen toimiston oven vähän jälkeen kello neljä perjantai-iltana, huokaisen helpotuksesta ja kurvailen kotiin vapauden tunteesta nauttien. Niin kuin vain yrittäjä osaa vapauden tunteesta lomallaan nauttia. Kyllä te tiedätte 🙂  Nyt kun olen kokopäivätoiminen bloggaaja, niin kesäloma on vieras käsite. Eih, ei sillain negatiivisesti sanottuna vaan sen suhteen, että en ikinä kuuna päivänä osaisi olla neljää viikkoa bloggaamatta.

Ihan jo ajatuksenkin tasolla tuo kuukauden breikki blogista ihistää 😀 Toki blogistakin tarvitsee ehkä silloin tällöin lomaa. Itselleni riittää päivä tai kaksi. Sitten on jo pakko palata takaisin. Olen lukenut viime aikoina muutamia blogipostauksia siitä, kuinka bloggaaminen työnä tuntuu suorittamiselta. Kun on muka pakko keksiä jutun juurta ja ottaa vastaan kaiken maailman yhteistyöjuttuja. Jos on tähän pisteeseen ajauduttu, niin mielestäni ollaan väärässä työpaikassa. Ehkä silloin se blogin tekeminen ei ole sun juttu. Bloggaaminen jos mikä vaatii intohimoa asiaan. Ilman intohimoa tekemiseen ei pysty tuottamaan tekstiä. Ei pysty nauttimaan tekemisestään ja se, jos mikä kuultaa teksteistä läpi aivan varmasti.

Vaikka tätä työkseni teenkin, niin täytyy sanoa, että yhtäkään yhteistyökuviota ei ole pakko ottaa vastaan enkä kyllä otakaan, ellei itselläni ole kosketuspintaa tuotteeseen/palveluun. Jos lähdetään rahankiilto silmissä tekemään yhteistyöjuttuja mennään mielestäni pahasti metsään. Vuosien varrella mullekin on tarjottu yhteistyökuvioita, joista on ollut pakko kieltäytyä. Joskus tuote ei ole ollut sellainen, jonka takana voisin seistä. Toisinaan on taas täytynyt kieltäytyä, kun aikataulu ei ole sallinut yhtään uutta yhteistyöpostausta.

Niiden eteen kun saa helposti kulumaan yhden työpäivän ja vähän päälle. Muodon vuoksi olen siis ottanut itselleni heinäkuun lomakuukaudeksi. Voin sanoa olevani lomalla. Mikä tarkoittaa sitä, että yritän pysyä pois blogista aina silloin tällöin 😉 Heittäydyn sängylle kirjan kanssa kesken päivän tai nukun päikkärit. Joten jos aina välillä tulee postaukseton päivä, niin ei huolta. Täällä lomaillaan. Olen tietoisesti rajoittanut yhteistyöpostausten määrää täksi ”lomakuukaudekseni”. Heinäkuu blogataan siis suurimmalta osin ex tempore. Mökillä kesäsateesta nauttien, kaupungissa muuttolaatikoiden keskellä istuen. Milloin mistäkin. Aika rennolla otteella sitä tulee muutenkin bloggailtua, mutta nyt heinäkuussa mennään vielä rennommin.

Jotkut ihmiset tarvitsevat sen neljä viikkoa lomaa. Itse olen aina ollut ekan lomaviikon jälkeen jo pikkuisen valmis töihin. Tiedän, että kuulostaa ihan hassulta. Ehkä se, että osaa nauttia hetkessä minimoi loman tarpeen. Tiedä häntä. Itselleni lomaa on sekin, kun pääsen keittiöön leipomaan. Kuten saan valokuvata leipomukseni. Vaikka valokuvaus on osa työtäni, on se myös samalla rakkaimpia harrastuksiani. Lauantaina mökillä leivoin tämän kesän ekan britakakun. Äiskän ohjeella. Meidän äiti teki muuten maailman parhainta britakakkua. Ei tämä vielä kertaakaan ole maistunut samalle kuin äidin tekemä, mutta jatketaan harjoituksia

BRITAKAKKU

pohja
125 gr voita
1 dl sokeria
3 keltuaista
1 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1 dl maitoa

marenki
3 valkuaista
1 1/2 dl sokeria
1 tl vanilliinisokeria

täyte
2,5 dl kuohukermaa
mansikoita

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen.
2. Vaahdota voi ja sokeri
3. Lisää keltuaiset voimakkaasti sekoittaen ja viimeiseksi vuorotellen
jauhot, joihin leivinjauhe on sekoitettu, ja maito.
4. Valmista marenki.Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Lisää sokeri ja vanilliinisokeri vähitellen.
5. Levitä taikina lastan avulla uuninpellille leivinpaperin päälle hieman pitkän malliseksi pohjaksi. Levitä marenki raa’an pohjataikinan päälle kokonaiseksi levyksi.
6. Paista uunin keskiosassa noin 20-25 minuuttia, kunnes pohja on kypsä ja marenkinkauniin ruskea. Pohjataikina jää hieman kostean tuntuiseksi. Jäähdytä hyvin.
7. Vatkaa kerma ja sokeri paksuksi vaahdoksi.
8. Leikkaa kakkupohja kahtia (tai kolmeen osaan) ja irrota veitsellä leivinpaperista.
9. Nosta toinen puolisko kakkuvadille pohjaksi ja levitä kermavaahto ja mansikat päälle.
10. Nosta toinen pohjapuolisko täytteen päälle.
11. Koristele mansikoilla ja luonnon antimilla (varvuilla tms.)

Viikonloppuna ihastelin sitä, että miten taivas on aivan keltaisen oranssi siltä puolelta, mihin aurinko laskee. Ja purppuranliila taas sieltä toiselta puolelta. Kesäillat. Niiden avulla tankkaan voimia tulevaan syksyyn ja talveen. Mutta nyt menen tankkaamaan hetkiseksi läheisyyttä karvakorvan viereen ja sukellan Fjällbackan kauniisiin maisemiin mielikuvissani kirjan välityksellä 🙂

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,


4 Responses to “Mansikkabritakakkua ja lomamietteitä”

  1. Seija sanoo:

    Hei, sinä ihana Maria. Olet huippu, niin moneen postaukseen olisi pitäny kommentoida, jäänyt on. Minun mieleni lämpeni, teidän yhteiset hetket illalla miehen, ruuan, lasillisen viiniä kanssa. Vaikka meillä lapset on lentäneet pois pesästä, rakastan yhteisiä, myöhäisiä, ruokahetkiä, joskus puhutaan paljon, joskus vaan nautitaan kun ollaan yhdessä. Joskus pelkäsin, mitä elämä on, kun lapset on pois kotoa. Ei tarvitse pelätä, rakkaus ON!
    Tein britatorttua juhannuksena kun poikani vaimoineen oli meillä, maistui, hyvää on!
    seija

    • Maria sanoo:

      Hei Seija,

      ja ei hätiä – tiedän että olette siellä vaikkette aina ehdi kommentoimaankaan 🙂 Kiitos kaunis <3

      Kuulostaa ihanalta teidänkin yhteishetket, elämä on ihanaa!

      Kivoja heinäkuun päiviä <3

  2. Riina sanoo:

    Just terve tapa tehdä blogia! Kun raha ei ole syy eikä motivaattori, on vapaammat ja rennommat kädet! Ehkä on niin, että oli työ mikä tahansa, se, ettei ole kuitenkaan pakko tehdä juuri sitä eikä se ole ainoa mahdollisuus maailmassa vaan muitakin teitä olisi kuljettavaksi, antaa parhaimman fiiliksen itse tekemiseen?

    • Maria sanoo:

      Heippa Riina

      ja kiitos 🙂

      Juu tottakai tämä on päätyöni ollut, niin on se raha jossain määrin motivaattori, mutta yhteistöihin en sen kiilto silmissä ryntää 😉

      Mutta juuri näin, elämä on täynnä mahdollisuuksia myös töiden osalta <3

      Ihanaa heinäkuuta sinne <3

Kommentoi