torstai 22. kesäkuu 2017

Kiireisen naisen kauneuskonsultti

HEIPPAHEI IHANAT

ja voi jumpe, juhannuksen aatonaattoa elellään! Jutellaanko taas vähän kauneudesta? Kauneudenhoidosta ja meikeistä? Olenkin kertonut teille, että haluaisin panostaa kosmetiikkaan ja haluaisin oppia meikkaamaan, mutta aika ei vain riitä. Olen aivan noviisi mitä tulee esimerkiksi pohjustustuotteisiin ja tuskailen meikin kanssa, joka pakenee päivän mittaan uurteisiin. Kaupallisen yhteistyön myötä Glamlinin kanssa koin jotain aivan uutta; sain henkilökohtaisen kauneuskonsultin, joka valitsi juuri minulle sopivia tuotteita. Tuosta noin vain ja kerrasta meni nappiin. Vaikkemme edes tavanneet kasvotusten.

Palvelu on niin upea, että en edes tiedä mistä aloittaisin. Aloitetaan toteamalla, että olen niin kiitollinen ja onnellinen kaikkien suomalaisten naisten puolesta, että meillä on mahdollisuus tällaiseen palveluun. Mikä on Glamlin? ”Glamlin on uusi verkossa toimiva kauneudenhoitopalvelu, joka tarjoaa asiakkailleen täysin personoidun ostokokemuksen yhdistämällä asiantuntijaosaamisen, keinoälyn ja laajan tuotevalikoiman, johon kuuluu mm. Clarins, L’Anza ja Lumene. Glamlin on suunnattu erityisesti kiireisille naisille, jotka haluavat kauneudenhoitotuotteet helposti kotiin kuljetettuina.”

Avasin tietokoneen ja kirjauduin Glamlinin nettisivuille. Täytin Glamlin -kauneusprofiilin ja menin keittämään kupin kahvia. Avasin Messengerin ja siellähän oli jo omalta kauneuskonsultiltani, Hennalta mukava tervehdys. Jutskasimme Messengerin kautta hieman enemmän toiveistani ja huolistani kauneudenhoidon ja meikkauksen suhteen. Kestävän meikin lisäksi peräänkuulutin minulle sopivaa luomiväriä sekä poskipunaa. Myös luomivärin pysyvyys on ollut ongelma pintakuivalla rasvoittuvalla ihollani.  Henna valitsi valikoiman juuri minun ihotyypille, tyylille ja budjetille sopivia tuotteita. Tuotepakettia odotin innolla ja kun sen sain, olin aivan mykistynyt.

Katsokaa kuinka kaunis tuo paketti on! Rusetin avattuani ja kannen nostettuani näin ensinnäkin kivan saatekirjeen Hennalta. Luin sen hymyssä suin ja mietin, että tämä on sitä personoitua palvelua, josta olen valmis maksamaan. Saatekirjeen alta paljastui kaunista mustaa silkkipaperia, johon minulle huolella valitut tuotteet oli pakattu. Täytyy sanoa, että olin jo myyty koko ideasta ennen kuin edes näin tuotteet, joita minulle oli valittu :) Paketti sisältää aina 4-5 tuotetta, joiden mukana tulee tuotekohtaiset käyttöohjeet. Tuotteista voi valita haluamansa ja loput voi palauttaa ilmaiseksi Glamlinille. Helppoa, eikö?

Henna oli ottanut hienosti huomioon toiveeni pohjustuksesta ja meikin kestävyydestä. Myös luomivärisävyt menivät aivan nappiin sinisten silmieni kanssa ja hei tuo poskipuna – on se hyvä, että näin 41-vuotiaana vihdosta viimein minulla on poskipuna, jota käyttää. Toki niitä poskipunia on tullut osteltua, mutta nuo ”hutiostokset” ovat olleet tyttöjen käytössä :) Pakettini sisälsi seuraavat tuotteet:

SMASHBOX PHOTO FINISH FOUNDATION PRIMER
CLARINS INSTANT LIGHT EYE PERFECTING BASE
URBAN DECAY ALL NIGHTER MAKEUP SETTING SPRAY
IDUN BRUNKULLA -LUOMIVÄRIPAKETTI
MAC MINERALIZE BLUSH -MINERAALIPOSKIPUNA

Varsinaista primeria en ole käyttänyt, mutta ihohuokosten peittämiseen olen parin vuoden ajan käyttänyt Cliniquen pore minimizeria. Itse asiassa ostoslistalla oli seuraavana tuo Smashbox Photo Finish Primer, joten hienosti kauneuskonsulttini minut oppi lyhyen keskustelumme aikana tuntemaan. Se on pohjustustuote, joka auttaa meikkiä pysymään kasvoilla pidempään ja hillitsee kiiltoa. Ihosta tulee mattainen, pehmeä ja sileä. Bonuksena tuote sisältää ihoa hoitavia vitamiineja (A- ja E-vitamiiniä) sekä ihoa puhdistavaa vihreää teetä. Aivan täydellinen tuote!

Olen kyllä ollut tietoinen, että myös silmäluomille on oma pohjustustuotteensa, mutta jostain syystä minun meikkipussistani ei ole sellaista löytynyt Clarins Instant Light Eye Perfecting Base kiinnittää silmämeikin ja tekee siitä pitkäkestoisen ja siistin. Uutena tietona minulle tuli se, että tuo silmämeikin pohjustusvoide kannattaa kiinnittää puuterilla ennen silmämeikin laittamista! Minulla on melko herkät ja helposti punottavat silmät. IDUN -mineraaliluomiväripaletti on hajusteeton ja säilöntäaineeton. Yllätyin, kuinka kauniita nuo sävyt oli ja kuinka paljon niissä oli pigmenttiä. Henna oli tämänkin tuotteen kohdalla laittanut ihanasti minulle ohjeen, miten käyttää eri sävyjä luomen eri osilla.Poskipunan kohdalla ajattelin, että apua – mihinkäs kohtaan tätä kuuluikaan levittää. Kunnes luin Hennan ohjeistuksen. Sieltähän se poskipunankin paikka ja muoto selvisi :) MAC Mineralize Blush -mineraaliposkipuna sävyssä gentle on kauniin vadelmainen, kultavivahteella. Sopii tähän päivettyneeseen ihooni, mutta uskon, että menee myös talvella vaaleammalle iholle.  Sen valoa heijastavat pigmentit antavat helmiäishohdon ja tuovat hehkua ja kuulautta iholle.

Sitten, kun meikki on valmis on aika suihkauttaa viimeistelysuihke. Urban Decay All Nighter Makeup Setting on viimeistelysuihke, joka lupaa pitää meikin luomiväreineen, poskipunineen ja peitevoiteineen paikoillaan, jopa kuumissa tai kosteissa olosuhteissa. Tämä tuli kyllä todettua eilisen aikana, kun suhailin tuolla uudessa kodissa hiki hatusta kolmen kerroksen väliä.

Nyt on meikkipussissa kattavat tuotteet aina pohjustamisesta viimeistelyyn asti!
Seuraavaksi ajattelin käyttää henkilökohtaisen kauneuskonsulttini ammattitaitoa ihonhoidon ja hiustenhoidon suhteen.

Joko te olette tutustuneet tähän huikeaan Glamlin -kauneudenhoitopalveluun?

TORSTAITERKUIN,


6 Responses to “Kiireisen naisen kauneuskonsultti”

  1. Mimmu sanoo:

    Moi Maria :) olen kuullut Glamlinista, mutta tämän postauksen jälkeen voisin jopa uskaltautua kokeilemaan sitä! Tuotteet ovat tilauksessasi ainakin laadukkaita, varmasti siis myös itselleni löytyisi uusi meikkipussin sisältö. Kiitos, kun teet tätä blogia suurella sydämellä ja yhteistyöpostaukset eivät tunnu pelkältä mainostukselta. Oikein ihanaa juhannusta ja tsemppiä teidän remonttiin!! :)

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Minnu

      ja hei suosittelen – mä ainakin tykästyin kovin paljon tuohon palveluun :)

      Kiitos, kuten elämässä yleensäkin, niin teen myös tämän blogityöni suurella sydämellä. Vain sellaisia yhteistyöjuttuja, joilla on oikeasti teille lukijoille ja minulle jotain annettavaa. Joihin saa sen oman sydämen mukaan :)

      Kiitos ja ihanaa alkavaa kesäkuun vikaa viikkoa (hui, mihin se kesäkuu meni? :)) myös sinne <3

  2. Terhi sanoo:

    Olisi kiva nähdä tekemäsi meikki noilla tuotteilla, varsinkin poskipuna kiinnostaa.

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Terhi,

      hei kiitos postaustoiveesta! Mä taidankin tämän toteuttaa ihan tällä tulevalla viikolla…hion eka pari päivää meikkaustaitojani ;)

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  3. Sain juuri tänää oman pakettini, ja en malta, että pääsen testaamaan tuotteita! Miten hieno ja henkilökohtainen konsepti! Ja tuotteetkin näyttivät juuri sellaisilta, jota kauneusrutiinini kaipasivat :)

    Kauniit ja tunnelmalliset kuvat!

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Minnea

      ja hei ihanaa, että sinullakin positiivinen kokemus Glamlinista :)

      Mä en voi uskoa, miten olen aiemmin pärjännyt ilman tällaista palvelua :D

      Kiitos kaunis ja aurinkoisia kesäpäiviä sinne ♥

Kommentoi