keskiviikko 14. kesäkuun 2017

Puutarhaunelmia ❀

HEISSULIVEI,

kiirettä on pitänyt ja blogi ollut täysin hunningolla. Pahoitteluni 🙂 Välillä tulee vaan niitä päiviä, että pitää priorisoida. Vaikka tämä päätyöni tällä hetkellä onkin, niin silti eilen illalla vei laatuaika tyttöjen kanssa ohi blogin. Treenattiin vähän golfetikettiä ja pelattiin lautapeliä. Chillailtiin, niin kuin nuo kullannuppuset totesivat.

Siinä missä mummulan sisätilat alkavat valmistumaan, on aika siirtää katseet jo ulkopuolelle. Puutarhaan. Ikinä aiemmin en olisi kuvitellut tekeväni postausta puutarhaunelmistani. Näin se maailma muuttuu. Vanha puutalo kaipaa ympärilleen vehreyttä. Varsinkin nyt kun omenapuut ovat vähentyneet puoleen, luumupuu olkkarin ikkunan alta pois ja angervot kulkuväylän vierestä kadonneet. En tiennytkään, että salaojien kaivaminen ja maalämmön poraaminen saa koko pihan hyrskynmyrskyn. Siitäkin huolimatta raparperit jaksavat puskea multa- ja kivikasojen läpi. Ne täytyy sijoittaa vain uuteen paikkaan.

Alunperin suunnittelimme palkkaavamme jonkun tekemään pihasuunnitelman ja toteuttamaan sen. Nyt kun budjetti on vähän venynyt ja paukkunut, niin tämä ei tällä hetkellä ole mahdollista. Sen takia mietin, että josko sitä itse suunnittelisi pihan. Aikoinaan tähän taloonhan suunnittelimme etu- ja takapihan yhdessä. Mies teki takapihan ison terassin ja yhdessä laitoimme etupihan kiveyksen altaineen. Josko sitä tämän rempparutistuksen jälkeen jaksaisi vielä ryhtyä pihahommiin.

Haaveissa on sellainen piha kuin tuolla ihanalla Emilialla. Sellainen, joka antaa maljakkoon kaunistusta keväästä syksyyn. Dollarinkuvat kiiltelevät silmissäni, kun jo ajattelenkin rahansäästöä, jonka saan kun en osta joka viikko leikkokukkia 😀 Eli tulossa on ainakin syreeniä ja lisäksi ajattelin lumipalloheisiä. Mutta jonkinlainen kukkapenkki vissiin tarvitsee perustaa myös ja siihen lajikkeita, jotka ovat monivuotisia ja pysyvät hengissä tällaisen Mrs Multasormi wannaben käsittelyssä. Vanhan luumupuun tilalle olkkarin ikkunan eteen suojaa tuomaan haaveilen uudesta luumupuusta. Vaikka itse olenkin allerginen luumuille, niin se on niin kovin kaunis kukkiessaan. Syreenien ja lumipalloheisien lisäksi kukkivaa tulee pionipuskien muodossa. Siihen sitten minun ammattitaitoni (joka siis ei ole kovin rautainen ;)) loppuukin. Onko suositella jotain muuta vanhaan pihapiiriin sopivaa kukkivaa pensasta/puuta? 

Meille tulee kivetys ajoväylälle (tai miksikäs sitä nyt kutsutaan) aina autokatokseen saakka. Lisäksi kiveys jatkaa kulkuaan polkuna ulko-ovelle. Ulko-oven edestä lähtee iiiiiso terassi. Terassille pitäisi mahtua tuo meidän kahdeksan hengen ruokapöytä, sohvaryhmä ja auringonottotuolit. Hieman viime aikoina olen tosin alkanut miettimään, että tehdäkö perinteinen terassi vai sellainen liuskekivistä tai muusta kivestä oleva terassi. Jotenkin talon ilmeeseen voisi sopia myös kivipatio 🙂

Terassin taakse jää iso takapiha, jonne perustamme yhteen kulmaan perunamaan. Toivottavasti löydämme jostain kivi- ja multakasojen alta iskän aikoinaan Irgutskista tuomat valkosipulit. Myös muutama viinimarjapensas olisi tarkoitus laittaa pensasmustikkapensaan lisäksi. Onko muuten tietoa saako syreeneitä sun muita pensaita ja puskia jo valmiiksi isokokoisena jostain? Tuntuu, että ei jaksa odottaa montaa vuotta, että saa pihan vehreäksi 😀

Mutta nyt hösseliksi ja katsomaan, josko putkimies olisi saanut asennettua kellarikerroksen wc:n wc-istuimen ja lavuaarin hanoineen. Sitten pikaista siivousta, stailausta ja kuvausta. Ilta kuluu kuvankäsittelyn merkeissä ja hei huomenna aamusta esittelyssä uuden kodin kylppärit 🙂

AURINKOISTA KESKIVIIKKOILTAA,

PS. Photos from my Pinterest album ”Garden” – from here.


32 Responses to “Puutarhaunelmia ❀”

  1. Anni sanoo:

    Heippa,
    Tuo lumipalloheisi on ihana, mutta ilmeisen kirvaherkkä. Me jätettiin se hommaamatta juuri noiden kirvojen vuoksi. Tiedä sitten totta vai tarua. Tosin pihlajassakin oli alkuun kirvoja alkuun kiusaksi asti.

    Terkuin Anni

    P.s. Ihania pihakuvia.

    • Maria sanoo:

      Heippa Anni,

      kiitos tiedosta – kiitos teidän, lumipalloheisiä ei tulekaan meidän pihalle 😀

      Kiitos, se on tuo Pinterest, josta löytyy niin ihania kuvia <3

  2. Kaisa sanoo:

    Ehdotan hortensioita. Kuunliljat ovat kauniita ihan virheinä ja kukatkin viehättäviä. <3

  3. Hertta sanoo:

    Olenkin odottanut, koska alat puhumaan pihahommista 🙂 Jos tuo budjetti pihasuunnittelijalle on ehdottoman mahdoton, niin asiahan on tietty sillä selvä, jostain täytyy tinkiä yleensä aina. Mutta jos se on sellainen asia, jota pystyisi jotenkin priorisoimaan vaikkapa lykkäämällä jotain muuta hankintaa, niin… sataprosenttinen suositus ammattilaisen käytölle! Etenkin, jos ei itsellä ole kunnollista tietämystä ja tuntemusta asiasta.

    Itse emme aikoinaan ottaneet suunnittelijaa, vaan suunnittelimme itse. Ei riitä sata kertaa, kun olen katunut. Niin paljon pieleen menneitä yrityksiä ja edelleen piha, jossa harmittaa useampikin asia. Upea tontti, joka ei pääse nyt oikeuksiinsa. Nyt emme enää viitsi satsata, kun muutto lienee edessä muutaman vuoden sisään. Mutta se on ainoa asia omakotitalossamme, jonka tekisin toisin. Naapuri otti suunnitelman samaan aikaan, kun me väkersimme omaamme ja se kyllä näkyy! Ihan kiva piha meilläkin on, mutta ei UPEA. Ei unelmieni piha, jota kuitenkin tavoittelin. Ja rahaa mennyt varmasti saman verran, kuin suunnittelijalle olisi aikanaan joutunut maksamaan 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Hertta!

      No pikkuhiljaa viherpeukaloa alkaa kutittamaan ja sitä myötä se näkyy täällä blogissa 😀

      Katsoin, että täällä meillä päin pihasuunnitelman voi saada 300-500 eurolla. Ehkä se on sellainen, mihin kannattaa satsata! 🙂

  4. Hanna sanoo:

    Hei! En ole mikään puutarha-asiantuntija, mutta jotakin olen oman puutarhan aikana oppinut. Malvat on mun suosikkeja ”mummulakukista”. On helppohoitoisia, leviää sopivasti siis tuuheutuu ja siementääkin mutta sen saa pidettyä aisoissa. Kuunliljat on minustakin superkauniita varjoisan paikan kasveja. Päivänliljatkin ihan kivoja. Akileijat on myös nättejä. Lumipalloheisi on tosiaan kirvaongelmainen. Sitten tietysti juhannusruusu on klassikko. Kurjenmiekat on kauniita ja helppohoitoisia myös. Tässä nyt muutama mitä tuli mieleen ☺

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Hanna!
      Nämä vinkit tulivat todella tarpeeseen – guugletin nuo, sillä eihän kasvien nimet kerro mulle juuri mitään. 🙂 Ihania <3

  5. Viivi sanoo:

    Itse olen ihastunut koristeomenapensaaseen. Ihanat vaaleanpunaiset (saa kait valkoisenakin) kukkivat just parhaillaan. Parin pensaan ryhmästä saa jo ihanaa suojaa. Kasvaa runsaana ja rehevänä, mutta sietää hyvin leikkaustakin. Köynnöskuusama on myös suosikkini. Kestävä ja rehevä köynnös vaikkapa pieniin suoja-aidanteisiin tuo ihanaa suojaa ja vehreyttävä vaikkapa terassin läheisyyteen.

    • Maria sanoo:

      Moi Viivi ja kiitos!

      Koristeomenapensas näytti ihanalle <3

      Just tuollaista tarvitaan siihen terassin kylkeen tuomaan näkösuojaa! 🙂

  6. Johanna sanoo:

    Hei,

    meilläkin oli tosiaan pihasuunnittelija ja viher-firma mikä lie sitten toteutti suunnitelman. Minun lempparini on syyshortensia – meillä oli sellainen jo edellisessä kodissa pihalla. Niin kaunis 🙂 Lapsuudenkodin pihamaalla oli jasmiini; se oli myös ihana ja mikä huumaava tuoksu siinä oli.

    Meillä erilaisia kukkivia kasveja, perennoja, pioneja ym… Niin ne vaan viihtyy vaikken todellakaan ole mikään hortonomi. Juuri tänään huomasin roskia viedessäni, että juhannusruusu on taas ihan villiintynyt kasvamaan. Sitä pitänee hieman karsia.

    Kesän kukkaloisto ja vehreys omalla pihalla on kyllä ihanaa katsottavaa.

    Tsemppiä teille!!!

    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Kiitos Johanna näistä vinkeistä
      ja hei toi jasmiini – meillä mummulan pihalla kasvoi sellainen, mutta sekin joutui jyrän alle 😀

      Ehkä sellainen laitetaan uusiksi! Ja juu, mahdollisimman helppohoitoinen piha on meilläkin haaveena, sillä peukku on aivan keskellä kämmentä 😉

  7. Nina sanoo:

    Meillä lumipalloheisi jouduttiin heittämään kaatopaikalle, kun kirvat hyökkäsivät sen kimppuun. Vaikka kuinka yritti niitä häätää niin eivät lähteneet.

    Muita kivoja kasveja voisi olla hortensiat ja loistojasmike.
    Kukkapenkkiin liljoja. Ne ei paljon hoitoa vaadi. Sipulit vaan multaan ja kukkivat kovasti ellei liljakukko tuholainen iske niihin.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Nina,

      meille ei tule lumipalloheisiä, kiitos teidän 🙂

      Ja hei, unohdin nuo liljatkin! Kiitos <3

  8. Miina sanoo:

    Moi,

    Meillä on lumipalloheisi ja kirvat todellakin rakastaa sitä! Se pitäis myrkyttää tosi aikaisin keväällä mutta tänäkin vuonna se jäi tekemättä ja sen kyllä huomaa…Mutta en raaski siitä luopuakaan koska on rakkaan vaarini tuoma kun muutettiin nykyiseen kotiin 🙂

    Tsemppiä loppu-urakkaan, muutto jo häämöttää!

    Terkuin, Miina

    • Maria sanoo:

      Moi Miina
      ja hei ihana muisto vaarista tuo lumipalloheisi tiellä <3

      Kiitos, jaksaa jaksaa...:)

  9. Sanna sanoo:

    Me asumme vanhassa(-39)kivitalossa ja me teimme kivipation.Jotenkin sopii vanhan talon tunnelmaan paremmin kuin kestopuu.Rakastan puutarhahommia ja olemme itse laittaneet istutukset ja ollaan todella tyytyväisiä.
    Meiltä löytyy vanhoja kirsikka ja omenapuita,lumipalloheisi,tavallisia syreenejä,unkarinsyreeniä,japaninhortensiaa(lempparini),malvaa,iso jasmike,tuomi,ja tietenkin pioneja.
    Ja paljon,paljon muuta.
    Olen yrittänyt etsiä vanhan talon tunnelmaan sopivia kasveja ja pensaita.
    Lavapuutarhaan istutan aina kesäkukiksi sellaisia lajikkeita,joita perhoset rakastaa:)Onni on vanha,rehevä puutarha!

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja ai että teidän piha kuulostaa täydelliseltä <3

      Kiitos näistä vinkeistä, me taidetaan peesata teidän pihaa 😉

  10. Sanna sanoo:

    Piti vielä sanomani,että lehtikuusi on kaunis terassipuu.Kaunistuu vanhetessaan,muuttuu kauniin harmaaksi.Se oli meidän toinen vaihtoehto,mutta patiomme on pyöreä,niin oli helpompi kivistä toteuttaa:)

    • Maria sanoo:

      Juu, lehtikuusi on haaveena. Tai oli haaveena aiemminkin, mutta silloin hinta oli este. Täytyy käydä katsomassa, missä hinnoissa ne nykyään liikkuu 🙂

  11. Hyviä vinkkejä tuossa edellä paljon.:)
    Olen samaa mieltä, että kivipatio sopisi vanhan talon tunnelmaan paremmin kuin kestopuu, mutta puisella terassilla on kyllä mukavampi olla esim. avojaloin.

    Vaikka meillä ei vanha talo olekaan, olen yrittänyt suosia vanhoja perennalajeja. Kukkapenkeissä on mm. pioneita, akileijoja, sormustinkukkaa, malvaa. Osan kasveista olen ostanut puutarhoilta, osan saanut ystävien kukkapenkeistä ja osan ostanut kukkapenkeistä Torin kautta. Kevät ja syksy on kukkien jakamisen aikaa, silloin kannattaa olla valppaana, sillä kyllä pihaankin saa euron poikineen kulumaan. Meille on tehty ennen raentamista pihasuunnitelma, ja sitä on osittain noudatettu, varsinkin alussa, mutta pihaunelmat elävät siinä, missä muutkin unelmat, eikä piha ole kai valmis koskaan!:) Omaan pihaunelmaani on ilmaantunut pihasauna ja kunttaa!

    Ihania unelmia sulla, jatketaan unelmointia!

    • Sanna sanoo:

      Tämä on aivan totta.Puuterassi ihana jalkojen alla,mutta helteillä kivipatio ihanan viileä.Ainoa ikävä puoli kivipatiossa,kun loppukesästä ilmat viilenee,niin sammakot lämmittelee kivillä.Sinänsä mukavia ja hyödyllisiä otuksia,mutta saa pelätä astuvansa päälle:(

      • Maria sanoo:

        Apua, sammakot 😀 Mä pelkään niitä yli kaiken…mutta toisaalta luonnon luomiahan ne ovat myös sammakotkin <3

    • Maria sanoo:

      Heissuli Taina

      ja hei sanos muuta – te ootte ihan parhaita, sillä mulla on nyt niin monta vinkkiä, että tulee pian runsaudenpula 😀

      Niin ihanalta kuulostaa teidänkin pihanne <3

  12. Maikku sanoo:

    Ihania suunnitelmia ja ihanalta alkaa tuntumaan teidän uusi koti! Puutarhan kasviasioihin on tullut paljon hyviä asioita ylhäällä, mutta terassimateriaalina aivan ehdoton suosikkini on komposiittilauta. Suosittelen ehdottomasti uhraaman hetken ajatuksista sille, vaikka tämän materiaalin suurin miinuspuoli on aika kova hinta muihin vaihtoehtoihin nähden.

    Valloittavan ihanaa kesää teille ja KIITOS aina yhtä ihanasta blogista! <3

    • Maria sanoo:

      Moi Maikku

      ja kiitos, mäkin olen ihan innoissani <3

      Ja hei kiitti vinkistä. Mitenkähän tuo komposiittilauta pitää sävynsä tummissa sävyissä vuosien saatossa? Onko niissä joku UV-suoja? Pitääkin nettailla vähäsen ja tutkia 🙂

      Voi kiitos sinulle <3

      • Maikku sanoo:

        Itse olen seurannut n. 30 neliön kivenharmaan laudan elämää. Terassi on suoraan auringon puolella aina aamupäivästä sinne ilta kuuteen asti eli vaatimukset materiaalille oli kovat.

        Terassi on ollut nyt paikoillaan yli viisi vuotta ja kyllä väri on edelleen ”tumman”harmaa, mutta luonnollisesti vähän haalistunut. Ei kuitenkaan mikään vaaleanharmaa… Vakiintunut väri taitaa tulla lautaan pari viikkoa asennuksen jälkeen… Mutta niin kuin kaikkissa materiaaleissa, niin tässäkin on miinuspuolensa – kerää lämpöä kuumina kesäpäivinä.

        Terassin sijainnin takia vaatimukset materiaalille oli kovat ja ollaan enemmän kuin tyytyväisiä valintaan. Helppohoitoisuus terassin suhteen on aivan must (painepesuriin aineet ja eikuin menoksi. samalla terassikalusteetkin tulee pestyä)! 🙂

  13. Mk sanoo:

    Meilla on Englannissa aika monta kärhöä (Clematis) ja ne kasvaa niin kauniisti vahan mita vain pitkin ja ympari, puun rungon, terassin laitojen…

    Pionit on tietty ihan ykkosia ja vaikka ruusut ei tunnu olevan muodissa Suomessa (?), olen meidan ruusupenkkiin loytanyt mita upeampia yksiloita. Osan kukat muistuttavat jopa muodoltaan pionin kukkaa. Aika romanttisen upeita. Salvia ja laventeli kasvaa meilla myos runsaana etelan penkeissa.

    Perunapellosta tuli muuten mieleen, artisokka on kasvina uljas, istuu hyvin jopa kukkapenkkiin. Ja onko herkumpaa kun artisokkakeitto.

    Ah ja melkein unohdin. Alliumit! Mahtaako olla laukka suomeksi? Kukkimisen jalkeenkin nayttaa tyylikkaalta penkissa pitkaan.

    • Maria sanoo:

      Oi vitsit – kiitos ihan hurjan paljon sinullekin vinkeistä <3

      Juu, alliumit taitaa olla laukkoja - ainakin pikaisella googletuksella 😀 Ihanan näköisiä!

      En malta odottaa, että tuo piha on täydessä loistossaan <3

  14. […] kesänä teinkin puutarhahaaveita postauksen. Ne haaveet pitävät osin vielä paikkansa. Haaveilemani kivipation tilalle meille […]

  15. Satu sanoo:

    Ihana puutarha! Nuo salaojat ja maalämmön poraus on kyllä sellainen millä koko piha menee ihan myllerrykseen. Meilläkin olisi tarkoitus tänä vuonna keskittyä puutarhan laittamiseen ja istuttaa erilaisia puita, kuten esimerkiksi juurikin luumupuu.

Kommentoi