maanantai 05. kesäkuun 2017

Koko perheen suunhoito osana hyvinvointia

HEIPPAHEI IHANAT!

Startataan viikko hymyillen 🙂 Se, mitä tapahtui viime viikolla, elämäni käänteentekevimmällä hammaslääkärikäynnillä, paljastuu seuraavassa hampaiden hyvinvointiin liittyvässä postauksessa, mutta tässä postauksessa ajattelin kertoa teille, miten meidän perheessä huolehditaan hampaiden ja koko suun hyvinvoinnista. Postaus on toteutettu kaupallisessa yhteistyössä Terveystalon kanssa. Aloitetaan kuitenkin yleisellä tasolla, meidän suomalaisten hampaidenhoidosta. En voi tarpeeksi korostaa suun terveyden merkitystä kokonaisvaltaiseen terveyteen. Terve suu ja terveet hampaat parantavat todistetusti elämänlaatua. Ja itsetuntoa, kuten viimeksi kerroinkin.

Ensimmäisellä hammaslääkärikäynnillä Tampereen Hammaslääkäriasemalla kyselin hammaslääkäriltä ihan mielenkiinnosta, että onko se edelleen se ns. vanhempi sukupolvi, jonka hampaat ovat huonossa kunnossa. Sillä luulisi meidän sukupolven ja nuorempien sukupolvien hampaiden olevan kunnossa. Ihan jo tietoisuuden lisääntymisenkin takia. Kuulemma erittäin kriitillinen tilanne on nimenomaan nuorten aikuisten kohdalla. Energia- ja virvoitusjuomat tekevät tuhojaan hampaille ja se yhdistettynä laiskaan hampaiden harjaukseen saattaa nuoria ihan teho-osastolle asti. Kiilteen tuhoutumista ei välttämättä itse huomaa ja sairaasta hampaasta tulehdus voi pahimmillaan levitä jopa verenkiertoon asti. Tästä kauhistuneena tulin kotiin ja näytin lapsille videon, miltä näyttää hammas, kun se on virunut kolajuomalasissa vuorokauden.

Sanomattakin selvää, että meidän tytöt pesevät tällä hetkellä fluorihammastahnalla mukisematta hampaansa aamuin illoin 🙂 Aina näin ei ole ollut, vaan lapsia on saanut patistaa hammaspesulle. Joskus pienempänä tarrapalkinnot auttoivat hampaidenpesussa, enää sellaisiin ei ole tarvetta. Meillä on koko perheellä käytössä sähköhammasharja, jossa on mukana aikaa mittaava laite. Aamuin illoin pesemme tuon vähintään kaksi minuuttia hampaita. Hampaidenpesu on vain yksi osa suunhoitoa. Tiesittekö, että myös kieli tulee harjata aina silloin tällöin? Hammastahnaa siihen ei kuulemma tarvita, mutta muuten hellävaroen voi harjalla kieltä rapsutella. Siinä kun kasvaa samoja bakteereja kuin hampaissakin.

Se, mitä syömme ja juomme vaikuttaa erittäin paljon koko suun terveyteen. Jatkuvat happohyökkäykset kun eivät ole hyvästä. Monet ruoat ja varsinkin virvoitusjuomat sisältävät hurjia määriä sokeria. Sen takia ruokavälit tulisi pitää tarpeeksi pitkinä ilman välipalanaposteluja. Muuten hampaat eivät ehdi toipumaan edellisestä happohyökkäyksestä. Lisäksi jokaisen aterian jälkeen tulisi nauttia ksylitolipastilli tai -purukumi, joka katkaisee happohyökkäyksen.

Ksylitolin nauttiminen onnistuu lapsilta ihan automaattisesti, mutta jostain syystä me aikuiset emme ole vielä saaneet iskostettua tuota tapaa selkärankaamme. Itselläni on melko ahtaat hammasvälit, joten hammaslangan tai sellaisen harjapäisen hammastikun käyttö pitäisi olla jokapäiväistä. Käytättekö te hammaslankaa päivittäin? Jos käytätte, niin antaakaahan jotain vinkkejä, miten sen langalla puhdistuksen muistaisi tehdä. Mikä siinä onkaan, että aina illalla sängyssä nukkumaan mennessä tulee mieleeni, että ai niin, jotain unohtui.Täytyy myöntää käsi sydämellä, että tuossa oli se liki kahdeksan vuotta, että en panostanut hammaslääkärikäynteihin. Tuli kuitenkin säästettyä ehkä vähän väärästä kohteesta. Ennen lapsia, kun kävin säännöllisesti vuosittain hammastarkastuksissa. Helpottaa tietää, että en ole ainoa suomalainen vaan suomalaiset pihistävät suun terveydestä. Tuon kahdeksan vuoden aikana olin kehittänyt itselleni tietynasteisen hammaslääkäripelon. Porausääni jo ajatuksenkin tasolla sai kylmät väreet menemään pitkin selkäpiitäni. Asiantunteva ja empaattinen hammaslääkäri Anne-Maria Lehtonen Tampereen Hammaslääkäriasemalta sai minut rentoutumaan jo ennen kuin edes istuin hammaslääkärin tuoliin.

Suun terveys on merkittävä osa ihmisen kokonaisterveyttä ja hyvinvointia. Sen takia on mielestäni tärkeää, että  suunterveys on osa yleisterveyden hoitoa kuten Terveystalon valtakunnallisessa mallissa on. Mikäli teilläkin tuli äkillinen tarve tämän postauksen jälkeen varata aika asiantuntevalle hammaslääkärille tarkastusta varten, niin sen pääsette tekemään täältä. Jos jotain lapsille haluan opettaa käytöstapojen lisäksi, niin sen, että meillä on vain nämä yhdet hampaat. Kultakimpaleet, joista tulee pitää huoli. Saada hampaista huolehtimisen tulemaan sieltä selkärangasta. Itse suuntaan suoraan sängystä aamulla ihan ensimmäisenä pesemään hampaat. Toivottavasti esimerkin avulla myös lapset tämän tavan omaksuvat. On niin paljon helpompi hymyillä, kun tietää hammasrivistönsä hohtavan terveenä.

HYMYJÄ MAANANTAIN KESKELLE LÄHETELLEN,


6 Responses to “Koko perheen suunhoito osana hyvinvointia”

  1. Helli sanoo:

    Hei’
    Lnagan aina hampaat enne pesua illalla. En edes pystyis lähtemään nukkumaan ilman langausta tai harjausta Jos sattuu, että unohdan ottaa johomki hammaslangan mukaan ja illalla tarvii puhdista hammasvälejä niin etsin jostakin ihan tavallisen omelunlangan ja koitaan sille puhtistaMutta paniikki on , jos en saa putsatua hampaanvälejä

    • Maria sanoo:

      Hei Helli

      ja kiitos vinkeistä – nyt täytyy ottaa vain tuo langoittelu rutiiniksi niin kuin hampaidenpesukin jo on 🙂

      Ihania kesäpäiviä <3

  2. Ninni sanoo:

    Minulla tulee hammaskiveä niin paljon että käyn suuhygienistillä puolen vuoden välein! Näin pääsen pikkasen helpommalla inhottavasta toimenpiteestä.

    Viime käynnillä sain varrellisen hammaslankaimen (onkohan oikea sana?!), johon saa vaihdettua sen lankaosion. Tällä + harjahammastikulla käyn hammasvälit joka ilta läpi…joskus kun haluaa nopeasti nukkumaan niin saattaa jäädä väliin niin silloin on pakko tehdä aamulla. Sen verran pinttynyt tapa että ilman ei voi olla!

    • Maria sanoo:

      Moikka Ninni

      ja hei tiedätkö, musta tuntuu että mullakin kertyy tuota hammaskiveä niin helposti, että suuhygienistillä joudun käymään jatkossa usein…nythän viimeisin suuhygienistilläkin käynti oli silloin 8 vuotta sitten.

      Tuo hammaslankain kuulostaa hyvälle! Täytyykin kysyä sellaisesta ensi kerralla 🙂

      Ihania kesäpäiviä <3

  3. Jonna sanoo:

    Alan ihmisenä iso peukku tälle vaikka ketju ei ookaan ”se oikea”;)
    Vinkkinä vielä – lankaa tehokkaampaan välien puhdistukseen on silikonisia väliharjoja jotka putsaavat vielä paremmin. Suosittelen kokeilemaan, pienin koko pelittää tiukoissakin hammasväleissä!

    • Maria sanoo:

      Moikka alan ihminen, ihana Jonna

      ja kiitos peukuista 🙂

      Hei, meillä on muuten ollut noita harjoja miehellä käytössä (siinä vasta hammashifistelijä, kun löytyy kaiken maailman putsausvälineet :D)! Täytyykin käydä samantien katsomassa tuolta hänen vessastaan onko niitä vielä!

      Ihania kesäpäiviä <3

Kommentoi