sunnuntai 04. kesäkuun 2017

Viikonlopun sekalaiset

MOIKKAMOI IHANAT!

Ja hupsis, eilen tuli suunnittelematon välipäivä postauksiin. Sen verran riitti touhua, että ei ehtinyt istahtaa koneen äärelle. Toivottavasti siellä on nautittu täysillä kesäkuun ekan viikonlopun tunnelmista. Viikonloppu on ollut ihana; just sellainen kuin koulujen kesälomanaloitusviikonlopun kuuluukin olla. Hieman haikeana luin eilen sosiaalisesta mediasta kouluista, joissa ei järjestetä kevätjuhlaa. Toki ymmärrän, että tähän on omat syynsä eikä siinä mitään, mutta niin vain se on tärkeä ainakin minulle tuo suvivirsi. Ei ole kesäloman aloittamista ilman sitä. Meillähän kevätjuhla järjestettiin jo totuttuun tapaan torstai-iltana. Ja kuten aina ennenkin, niin aurinko paistoi siniseltä taivaalta. Kylmä oli, mutta ei haitannut. 

Eilen pääsimme vielä pikkuisemman todistustenjakoa seuraamaan ja meinasi kyllä iskeä paniikki, sillä unohdin nessupaketin kotiin. Ärsyttää välillä itseänikin tämä herkkyys, mutta minkäs sille mahtaa 🙂 Meillä on ollut ihan mahdottoman hyvä mäihä, sillä molemmilla tytöillä on ollut maailman parhaimmat opet. Molemmilla myös opettajat vaihtuvat ensi vuodelle. Joten siitäkin syystä olo oli hiukkasen normaalia haikeampi. Todistukset olivat taas meidän mittapuulla erittäin hyvät ja tytökin olivat tyytyväisiä koulumenestykseensä.

Keskusteltiin eilen siitä, että mikä on todistuksessa tärkein osuus. Mitä numeroa painottaisit eniten? Onko se matikka, jolla pääsee pitkälle vai äidinkieli? Uskonto vai historia? Vaikea veikata, mikä tämän kukkahattutädin mielestä on tärkein numero…no käyttäytyminen tietysti. Sillä että oppii toimimaan ryhmässä ja taitaa kultaisen käytöksen säännöt. Hyvänä kakkosena tulee kielet. Vaikka muutamat opiskelemani kielet olen jo käytön puutteen takia liki unohtanut, on silti kielitaito sellainen, joka ei mene koskaan hukkaan. Meillä tuolla pikkuisemmalla tulee alakoulussa kolme vierasta kieltä opittavaksi ja täytyy sanoa, että ainakin tuo ensimmäinen vieras kieli, espanja taittuu näin yhden vuoden jälkeen jo sen verran hienosti, että tämä äippä omien Este Pais -opintojensa kanssa ei pysy perässä 😀 Hienoa huomata, kuinka nuoret aivot omaksuvat ja oppivat niin nopeasti!

Ja miten nämä kuvat liittyvät aiheeseen? Ei sitten mitenkään. Piti vielä vain sanomani, että muistatteko kun julistin olevani täynnä grilliruokaa pari viikkoa sitten? Jouduin hieman kritisoimaan itseäni, sillä enhän mä ollut edes antanut grilliruoalle tänä vuonna mahdollisuutta. Kuka tahansa tylsistyy, jos se grilliruoka koostuu pelkästään broilerista eri muodoissaan sekä satunnaisista chilimakkaroista. Eilen haettiin kauppahallista lohiperhosia sekä kalavartaita. Voin sanoa, että niitä tänään syödessäni jouduin pyörtämään ajatukseni grilliruoasta. Grilliruoka ja koko grillaustouhuhan on kesän liki parasta antia.

Vaikkei itselläni lomaa vielä olekaan, niin onhan tämä tavallaan jo lomaa, kun lapsilla alkoi loma.
Ei tarvitse aamulla herätellä toisia ja patistaa pukemaan päällensä. Kym-me-neen viikkoon! Aika luksusta 🙂  Ihanaa kesälomaa teille, kenellä loma alkoi 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

PS. palaan kommentteihin vielä myöhemmin tänään, tähän väliin erään karvaisen kaverin pesuproggista!


3 Responses to “Viikonlopun sekalaiset”

  1. Jonna sanoo:

    Niin totta, ihan lomamoodilla täälläkin vaikka aamulla eräällä kello soittaa viideltä.
    No, onpahan hiljainen talo:)

    Ihanaa kuitenkin, että itsekin pääsee jo kuivaharjoittelemaan lomailua!!;)

    Aurinkoisia lomapäiviä sinne!!!!

    • Maria sanoo:

      Moikka Jonna,

      mut eiks ole ihanaa just se, että saa rauhassa heräillä uuteen päivään…ja jättää ne muut nukkumaan! Ihanaa 🙂

      Sinne myös, nautitaan <3

  2. -A- sanoo:

    Oi, mitä herkkukuvia! Pitäisikin joskus grillata lohta, yleensä se on vain (tylsästi) uunissa valmistettua. Pikkuinen muutos, mutta maistuu heti erilaiselta. 🙂 Meidän muksut käyvät koulua vielä parisen viikkoa ja sitten alkaakin lomat, elokuun alkupuolella kouluun. Mukavaa viikkoa Sinulle 🙂

Kommentoi