perjantai 02. kesäkuun 2017

Mökkikeittiön pikkujättiläinen; KitchenAid Mini -yleiskone & helppo mansikkakakku

HEIPPAHEI IHANAT!

Viime aikoina se on ollut tuo mökkikeittiö, jossa leivonta- ja ruoanlaittoinspiraatio on ollut huipussaan. Ollakin, että mökkikeittiö on niin kovin pieni. Kyllä sinne kuitenkin pari innokasta kokkia mahtuu kokkailemaan. Pieneen keittiöön saimme leivontaa ja ruoanlaittoa helpottamaan pienen ja pippurisen KitchenAid Mini –yleiskoneen osana KitchenAidin kaupallista yhteistyötä.

Hetkinen, saattaa joku teistä tuumata muistaessaan kertomukseni leivontahetkistä maalla mummun kanssa. Niistä hetkistä, kun mummun yleiskone sai pölyttyä rauhassa keittiön kaapissa. Hartiat kipeänä ja sormet krampaten se alakouluikäinen Maria vaivasi pullataikinaa. Kerta toisensa jälkeen. Tietämättä, että on helpompikin vaihtoehto. Siinä missä olen aiemmin rakastanut tunnetta, kun saan upottaa sormet taikinaan, on vaihtunut ihan parin viime viikon aikana siihen onnentunteeseen, kun saan hörpätä vaikka muutaman kulauksen kahvia sillä aikaa, kun tuo uusi keittiöapulaiseni on vaivannut taikinan. Mukisematta ja huikean tehokkaasti. KitchenAid Mini

Vaikka tuo uusi KitchenAid Mini –yleiskone on kooltaan 25% kevyempi ja 20% pienempi kuin muut nostopäämalliset KitchenAidin yleiskoneet, on se silti tehokkuudeltaan samaa luokkaa (250 W). Ulkonäkö iskee allekirjoittaneeseen ajattomalla tyylikkyydellään. Tuo meidän kaunokainen on väriltään hunajameloni, mutta konetta on saatavilla myös viidessä muussa värissä; matta musta, matta harmaa, twilight blue, hot sauce ja roosa.

Eräänä kesäisen kauniina perjantai-iltana päätin tutustua tuohon hunajameloniseen ystävääni paremmin. Päätin tarjota muulle perheelle mansikkakakkua alkaneen kesän ja mökkikauden kunniaksi. Enkä mitään perinteistä mansikkakakkua vaan trendin aallonharjalla olevaa nakumansikkakakkua. Nämä nakukakut vetoavat ulkonäöllään. Sopivan rustiikkisia ja puolivalmiin näköisiä. Maultaan kuitenkin tuttuja ja turvallisia. Tein mansikkakakun pohjan reseptillä, joka on ihan älyttömän helppo. Jonka oma äitini on perinyt hänen äidiltään. Tämä tulee kulkemaan suvussa jatkossakin. Kakkupohjan kolmea ainesosaa laitetaan kaikkia sama määrä. Oli mittavälineenä kyse siis kahvikupillisesta, mukillisesta tai lasista.

HELPPO MANSIKKAKAKKU

Pohja

1 mukillinen kananmunia
(minulla tuli pohjaan 6 munaa)
1 mukillinen vehnäjauhoja
1 mukillinen sokeria
-vaahdota sokeri ja kananmunat kuohkeaksi vaahdoksi
-lisää vehnäjauhot ja sekoita pienellä teholla
-kaada voideltuun ja korppujauhotettuun irtopohjavuokaan
-paista uunin alatasolla 175 asteessa 35-40 minuuttia
-anna jäähtyä
-halkaise kakku kolmeen osaan
-täytä kakku mansikkahillolla ja tuorejuustokermavaahdolla (ks. ohje alla)
-kuorruta kakku kermavaahdolla ja koristele tuoreilla mansikoilla

Täyte

1 dl mansikkahilloa
(pakastemansikoita ja sokeria survottuna)
2 dl kuohukermaa
ripaus sokeria
1 prk mascarponejuustoa
1 prk kuningatartuorejuustoa
-vaahdota kuohukerma, lisää sokeria maun mukaan
-lisää mascarponejuusto
-ota em. seoksesta talteen noin pari desiä
-lisää loppuun seokseen kuningatartuorejuusto

ID

En ollut varma, kuinka yleiskone suoriutuu kerman vaahdottamisesta, mutta yllätyin kyllä täysin. Kermavaahto tuli silmänräpäyksessä ihanan kuohkeaksi. Myönnettäköön, että en edes uskaltanut toivoa, että se valmistuu niin nopeasti. Meinasin näet hörppiä kahvia siinä määrin, että leivontakulhossa oleva kermavaahto alkoi olemaan jo aika paksua 🙂 Mikä toki oli kakun täyttämisen kannalta ihan hyvä!

Vaikka KitchenAid Mini onkin niin näyttävä, että sitä kelpaa esitellä keittiön työtasolla on se myös kokonsa puolesta helposti kaapissa helposti säilytettävissä. Tätä pientä tehopakkausta on saatavilla mm. Kokkipuodista, Hobby Hallista, Verkkokaupasta, Mokosta ja Carlsonilta. Varaosia koneeseen on saatavilla siinä, missä isompikokoiseenkin KitchenAid yleiskoneeseen. Kulhon tilavuus on 3,3 litraa, jossa valmistat esimerkiksi 60 kappaletta keksejä tai 2 kilogrammaa perunamuusia.

KILPAILU: tilaamalla Kitchen Aidin uutiskirjeen täältä ja tykkäämällä KitchenAid Suomen Facebook -sivusta olet mukana kilpailussa, jossa voittaja saa KitchenAid Mini -yleiskoneen.
Voittaja ilmoitetaan KitchenAidin FB-sivulla.

IHANAA PERJANTAITA TOIVOTELLEN,


13 Responses to “Mökkikeittiön pikkujättiläinen; KitchenAid Mini -yleiskone & helppo mansikkakakku”

  1. Westend Mum sanoo:

    Olen jo kauan kuolannut ko. merkin konetta. Haluan kuitenkin kirkaslasisen kulhon, jollaisia olen nähnyt kokkiohjelmissa (mm. Martha S.), täältä en kuitenkaan ole moista löytynyt, vain huurrelasisen. Mutta ihana on!
    http://westendmum.fi

    • Hanna sanoo:

      Aivan ihana kone, sopisi meidän keittiöön! Monta vuotta haaveillut kyseistä konetta ja nyt tää pienempi versio sopisi niin täydellisesti meille! Kilpailussa mukana. Ihana mansikkakakku, kivaa viikonloppua!

      • Maria sanoo:

        Moikka Hanna,

        eikös olekin? 🙂

        Toi on niin ihanan kompakti kokokin, että ei haittaa vaikka olisi pienempikin keittiö!

        Hei muistithan katsoa nuo kilpailun ohjeet postauksen lopusta? Eli tilaamalla Kitchen Aidin uutiskirjeen täältä ja tykkäämällä KitchenAid Suomen Facebook -sivusta olet mukana kilpailussa 🙂

        Ihanaa alkavaa kesäviikkoa!

    • Maria sanoo:

      Oih,

      huurrelasinenkin kuulostaa ihanalle! 🙂

      Mä olen aivan myyty tuon koneen kanssa…monia ihania leivontahetkiä edessä <3

      Kivaa alkavaa kesäviikkoa!

  2. Hanna sanoo:

    Tuo pienempi viisikon toimia meillä. Isomman ostoa ollaan pyöritelty jo kauan, mutta osto on jäänyt siihen, kun ei olla keksitty missä niin isoa konetta säilyttäisi. Sitä tuskin olisin jaksanut itse nostaa kaapin päälle… Tuon ehkä. Meillä on KitchenAidin käsivarkain ja tykkää siitä kyllä paljon.

    Mukavaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Heippa Hanna,

      no sanos muuta, tää pienempi kuin on 20% isoa KitchenAidia pienempi, niin sopii hienosti keittiöntasolle 🙂 ….ja 25% kevyempikin, niin jaksaa nostaa kaapin päälle!

      Ihanaa alkavaa kesäviikkoa sinne <3

  3. -A- sanoo:

    Mies osti minulle Kitchen Aidin yleiskoneen samana vuonna, kun muutimme Saksaan. Yksi ensimmäisiä lahjuksiani siis täällä asuessa. Rrrakastan punaista apulaistani yli kaiken! Monilla ystävilläni on täällä sama kone ja muitakin ko. merkin koneita. Hyvä merkki! Meillä on myös Kitchen Aidin slow-cooker (sama punainen ;)) ja olihan meillä vedenkeitinkin. Mukavaa viikonloppua ja täytyy vielä sanoa, että ihanan värin valitsit uudelle koneellesi. 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippa A

      ja ihana, sun KitchenAidilla on tunnearvoakin <3

      Hei nyt on pakko mennä googlettamaan tuo slow-cooker...tässä nälkä kasvaa syödessä 😀

      Ihanaa alkavaa kesäviikkoa!

  4. Seija sanoo:

    No kyllä kelpaa esitellä, onpas suorastaan hurmaavia kuvia! Ihanat keittiö, kukat ja kakku 🙂 Mukavaa viikonlopppua!

    • Maria sanoo:

      Heissan Seija

      ja kiitos, tuo mökki on kyllä niin hurmaava <3

      Mökkikeittiössä on ihana leipoa sadepäivinä ja mikäs jatkossa leipoessa, kun on tuollainen apuri 🙂

      Ihanaa alkavaa kesäviikkoa!

  5. Laura sanoo:

    Tuo teidän mökkikeittiö on niin söppänä ja ihania herkkuja siellä näyttää valmistuvan. 🙂 Varmasti hyödyllinen myös tuo uusi vempele!

    • Maria sanoo:

      Moikka Laura

      ja kiitos, tuo on kyllä nimenomaan söppänä 🙂 <3

      Juu, täytyy myöntää, että mulla ei ollut ennen tätä minkäänlaista kokemusta yleiskoneista ja nyt olen jo ihan koukussa sellaiseen 😀

      Ihanaa alkavaa kesäviikkoa!

  6. […] sitten illalla perässä. Huomenna saadaan saareen vieraita ja sitä varten ajattelin leipoa sillä keittiön pikkujättiläisellä taas jotain. Onneksi vieraat ovat sellaisia, ettei turhaa tarvitse säätää. Nimittäin maailman […]

Kommentoi