lauantai 20. toukokuun 2017

Kesälauantaita & Big Mac -salaattia

MOIKKA IHANAT!

Kesäkesäkesä ♥ Oikeastaan siinä kaikki tärkeimmät 😀 Eilen illalla mökille lähtö meni huikean myöhään, mutta niin ihana oli tänä aamuna herätä mökkisängystä. Ensimmäinen kesäinen lauantai on kulunut mökillä leppoisasti; mies pesi heti aamutuimaan ikkunat ja itse siivoilin avohyllyjä. Keräiltiin risuja ja polteltiin niitä. Tytöt katselivat pitkästä aikaa Barbie-leffoja ja nauttivat olostaan. Päiväsaunaa ja päikkärihaaveiluja. Yksi pönttöpää (enää päivä tuota kaulurin käyttöä jäljellä…) sinkoilee valvovan silmän alla ja pitää jöötä. Jep, meillä on tullut muuten sellainen vahtikoirapiirre Tobyssa esiin tässä kevään kuluessa. Tänään on vähän päästelty kurkkuääniä järven toiselle puolelle kuuluville äänille sekä naapureille. Käytiin tutustuttamassa Toby meidän mökkinaapureihin ja nyt tietää, että eipä noista hälle tai hänen perheelleen hirmuista uhkaa ole 😀

Ulkona tarkenee sortsihaalarilla ja tuntuu, että suojakertoimet pitäisi olla tapissa. Nenänpää punoittaa, kiitos hyvän kirjan (jota luen muuten tuolla eilen esittelemälläni lukulaitteella), johon uppouduin terassilla. Muistatteko, kun kerroin Big Mac himostani? Törmäsin aikoinaan netissä Big Mac -salaattiin ja siitä lähtien on tehnyt mieli kokeilla moista. Netti on pullollaan ohjeita siihen, mutta me sovellettiin ja olimme lopputulokseen erittäin tyytyväisiä.

BIG MAC -SALAATTI

pieni kerä jäävuorisalaattia
3 tomaattia
1 punasipuli
400 g paistettua jauhelihaa (maustettu suolalla ja pippurilla)
cheddar-juustoraastetta
-revi jäävuorisalaatti
-viipaloi tomaatit ja punasipuli
-sekoita em. ainekset keskenään
-sekoita salaatinkastike salaattiin
-kaada salaatin päälle paistettu jauheliha
-ripottele päälle juustoraaste

Kastike
0,5 dl majoneesia
0,5 dl kermaviiliä
1 rkl ketsuppia
1 rkl sinappia
0,5 dl kurkkusalaattia
ripaus sokeria, pippuria, paprikamaustetta & suolaa
-sekoita ainekset keskenään

Nyt pakko mennä takaisin ulos! Voi kun nämä kelit jatkuisivat piiiitkään. Tosin, täällä yksi vannoutunut kesäsateidenkin rakastaja. Mutta nautitaan eka auringosta ja lämmöstä 

LEPPOISAA LAUANTAITA,


2 Responses to “Kesälauantaita & Big Mac -salaattia”

  1. Ellu sanoo:

    Voi vitsit, siellä on ihan kesä. Täällä Oulun seudulla nousi tänään lämpöasteet jopa 11 asteeseen, luntakin on vielä pihalla. En voi käsittöör, että siellä tarkenee hellevaatteilla.

    • Maria sanoo:

      Moikka Ellu

      ja hei täällä on täyskesä 😀 Katsoin just yhden tuttavan kuvia fb:ssä (Pudasjärveltä) ja siellä oli lunta kinoksittain.

      Juu, mä puhaltelen täältä sinne aurinkoa ja lämpöä 🙂

      Ihanaa keskiviikkoa <3

Kommentoi