torstai 11. toukokuun 2017

Syötävä kosmetiikka & arvonta

MOIKKAMOI!

Se olen jälleen minä täällä, Lifen Ambassador 2017 -pestin innoittama bloggaaja, joka tällä kertaa tuli Lifen kaupallisen yhteistyön myötä kertomaan teille syötävästä kosmetiikasta. Mitä on syötävä kosmetiikka? Ehei, se ei tarkoita puuterirasiaa, jota aletaan nauttimaan sisäisesti tai poskipunaa, joka nieltynä saa aikaan sisältä tulevaa hehkua. Kauneus kumpuaa sisältäpäin. Toki sitä voi meikeillä ja muilla ehostuksilla korostaa, mutta se, mitä me laitamme suustamme alas ja millaiset elintavat meillä muutenkin on merkitsee ihan hirmuisen paljon. Riittävä uni, veden juominen ja terveellinen ruokavalio vaikuttavat ulkoisiin tekijöihin, kuten ihon kuntoon merkittävästi.

Syömme superfood -smoothieita ja salaatteja saadaksemme sitä hehkua. Voidaksemme hyvin. Eikä siinä mitään vikaa ole, jatketaan samalla mallilla. Mutta on tiettyjä kaunetta edistäviä ainesosia, kuten kollageeni, joita ei salaateista tai äärimmilleen viedyistä terveyssmoothieista saa. Sitä tarkoitetaan syötävällä kosmetiikalla. Niitä terveellisten elintapojen lisäksi käytettäviä täydentäviä tuotteita. Me ruuhkavuosien keskellä elävät naiset huomaamme yhtäkkiä maan vetovoiman tekevän tehtävänsä. Aamulla peilistä saattaa  näkyä kasvot, joiden iho on silmin nähden veltostunut. Ihohuokoset suurentuneet ja ihon väri sammunut. Sisäinen hehku loistaa poissaolollaan. Päätämme aloittaa vastedes jokaisen aamun vihermehulla, kunnes huomaamme, että aika ei yksinkertaisesti riitä vihermehun tai -smoothien tekemiseen aamulla. Lapsilla on päiväkoti/kouluvaatteet hukassa ja tuntuu, että paletti on jokseenkin sekaisin juostessa kellon viisareita vastaan.

Kauneuden eteen ei välttämättä tarvitse nähdä vaivaa sen vihermehun kanssa joka aamu. Life tarjoaa syötävää kosmetiikkaa, joka helpottaa arkea. Syötävää kosmetiikkaa niin luonnollisessa muodossa kuin mahdollista. Saat saman hyödyn kuin terveellisestä vihermehusta ja vielä vähän enemmän. Millaisia asioita itse teen arjessa, jotka edesauttavat kauneutta:

♡ pyrin juomaan vettä noin kaksi litraa päivässä
♡ yritän kiinnittää huomiota ruokavalioon
♡ syön kalaa kaksi kertaa viikossa
♡ pyrin pitämään kiinni siitä, että saan kasviksia, marjoja ja hedelmiä riittävästi päivittäin
♡ panostan yöunien laatuun ja määrään
♡ yritän ulkoilla päivittäin ja välillä nauttia hikiliikuntaa

Kuten huomaatte, niin liki kaikki edellä mainutut asiat alkaa sanalla pyrin tai yritän. Aina ei vain ehdi, muista tai jaksa. Senpä takia olen iloinen, että on saatavilla myös syötävää kosmetiikkaa. Jonka turvin yhdessä terveellisten elintapojen kanssa lähteä taistelemaan ikääntymisen merkkejä vastaan.

Aloitetaan omasta suosikistani, kollageenista.  Kollageenit ovat elimistön yleisimpiä proteiineja, jotka antavat tukea ja lujuutta kudoksille. Kollageenia esiintyy esimerkiksi luukudoksessa, rustossa, jänteissä ja ihossa. Kollageenia voi käyttää sekä sisäisesti ravintolisinä että ulkoisesti voiteina ja naamioina. Elimistön oma kollageenin tuotanto hidastuu noin 25-vuotiaasta lähtien ja vähenee radikaalisti noin 40-vuotiaana. Eli minulla elimistön oma kollageenin tuotanto on radikaalisti vähentynyt. Ja tiedättekö mitä, se näkyy. Aluksi laitoin parin viime vuoden elämäntilannemuutosten piikkiin sen, että jotenkin ulkoasu on nuupahtanut 😉 Iho veltostunut ja hiukset kuivahtaneet. Mutta hei, ei se täysin johdukaan stressaavasta elämänvaiheesta vaan myös tuosta kollageenin tuotannon vähenemisestä. Näin sain kuulla taas Lielahden Life -myymälän Maaritilta. Joka muuten antoi paljon erinomaista tietoa syötävästä kosmetiikasta.

Kuten kerroin, niin kollageenia emme saa niistä vihermehuista emmekä salaateista. Puhdas+ Beauty Kollageeni Natural on Suomessa valmistettu kollageenivalmiste. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, eikä mitään muuta! Se on sokeriton jauhe, jota nautitaan yksi ruokalusikallinen päivässä. Toinen jauhemainen kollageenivalmiste, jonka sain testaukseen on raikas Puhdas+ Beauty Kollageeni & Tyrnimarja on Suomessa valmistettu kollageenivalmiste. Tuotteen valmistuksessa on käytetty kalakollageenia, tyrnimarjajauhetta ja hedelmäsokeria – eikä mitään muuta! Nauti helposti raikkaana juomana, ilman turhia säilöntä-, väri- ja pintakäsittelyaineita. Molemmissa tuotteissa kollageeni on tyypin I kollageenia. Kalakollageenia, joka on turvallisempaa ja paremmin imeytyvää kuin eläinkollageeni.

Puhdas + -sarjaan kuuluu myös tablettimuotoisia kollageenivalmisteita, joista pääsen tutustumaan Puhdas+ Beauty Kollageeni & Biotiini sekä Kollageeni & Hyaluron + C -valmisteisiin. Molemmat ovat ravintolisiä iholle, hiuksille ja kynsille, joten tulevat kyllä allekirjoittaneella tarpeeseen. Biotiini aktivoi keratiinin tuotantoa, jota tarvitaan, jotta hiukset, iho ja kynnet pysyvät terveinä. Molemmissa tuotteissa on myös C-vitamiinia, joka on elinehto kollageenin muodostumiselle. Ilman C-vitamiinia kollageenia ei muodostu.

C-vitamiinilla on lukuisia hyvin dokumentoituja terveysvaikutuksia. Sitä tarvitaan mm. normaalin vastustuskyvyn säilyttämiseen. Se myös edistää raudan imeytymistä ja auttaa elimistöä tuottamaan kollageenia luuston, hampaiden ja verisuoniston hyvinvoinnin ylläpitämiseksi. Life Vitamin C + Berries sisältää runsaasti C-vitamiinia (1000 mg/tabletti). Lisäksi iho, kynnet ja hiukset tarvitsevat sinkkiä. Itse muistan popsineeni aikoinaan sinkkiä finniongelmaan. Siihen se auttoikin hyvin. Kuuriluontoisesti muutaman päivän ajan otin sinkkitabletteja enemmän kuin sen yhden. Ihon tulehdukset tuntuivat vähenevän samantien. Pitkästä aikaa syön taas sinkkiä. Life Sinkki imeytyy hyvin, koska se on aminohappokelatoidussa muodossa. Olen nyt viikon verran syönyt sinkkiä ja tuntuu, että iho on jo nyt paremmassa kunnossa.

Se nimittäin villiintyi vallan juoksuharrastuksen aloittamisesta. Iho alkoi pukkaamaan kuona-aineita ulos pienien mannaryynifinnien muodossa. Jep, ei kiva juttu. Parissa päivässä iho kuitenkin rauhoittui ja näpyt tuntuvat kuivahtaneen. Osaltaan tuon sinkin ansiosta, mutta osaltaan varmasti myös Bactosan -kapseleiden myötä. Kapselit sisältävät ihon hyvinvointia edistäviä ravintoaineita: laktoferiiniä, sinkkiä sekä B2- ja B3 -vitamiineja. Iho tulee ravituksi sisältä päin. Kuitenkaan tuote ei kuivata ihoa liikaa, niin kuin monet taannoin syömäni lääkekuurit. Olen kyllä sen huomannut, että ihon rasvaisuus on Bactosanin (tai jopa kaikkien näiden luonnontuotteiden yhteisvaikutuksesta) myötä alkanut vähenemään. Enää ei tarvitse töpsötellä puuterilappurilla kasvoja pitkin päivää.Sisältä tulevaan hehkuun tarvitaan myös öljyjä. Omega 7 -kaksoistyrniöljykapselit vahvistavat ja uudistavat limakalvoja sekä ravitsee ja hoitaa ihoa. Kehomme valmistaa tyrniöljyn beetakaroteeneista A-vitamiinia, joka ylläpitää limakalvojen ja ihon hyvinvointia.  Lisäksi A-vitamiini tukee normaalia vastustuskykyä. Tämän ambassadoriuden myötä olen tutustunut myös täysin uusiin ainesosiin. Ja ensimmäinen niistä on alfalipoiini.

”Alfalipoiinin käyttö ravintolisänä on viime vuosina tullut yhä suositummaksi – eikä aiheetta, sillä se on hyvin monipuolinen, eräänlainen vitamiinin ja rasvahapon välimuoto. Se on yhtä aikaa rasva- ja vesiliukoinen ja kulkeutuu tehokkaasti sekä solujen sisä- että ulkopuolelle, jopa aivoihin. Elimistö muodostaa itse alfalipoiinihappoa, mutta vain välttämättömimpiin solutoimintoihin. Ravinnosta sitä saa häviävän vähän. Lisäksi sen muodostuminen alkaa vähetä suhteellisen varhain aikuisiässä.  Alfalipoiinihappo sopii erityisesti ikääntyville ja urheilijoille, mutta myös kaikille nykyajan hektisen elämänrytmin rasittamille. Alfalipoiinihappo auttaa selviytymään arjen kiireistä, kun on paljon tehtävää ja muistettavaa.”

Super Alfalipoiini -tabletit siis tulevat tarpeeseen tälle nykyajan hektisen elämänrytmin välillä rasittamalle 🙂 Toinen uusi ainesosa on pycnogenol. Pycnogenol eli rannikkomännyn kuoriuute valmistetaan erikoismenetelmällä Pinus maritima -männystä. Se on ainutlaatuinen luonnon kasviantioksidantti, joka sisältää runsaasti flavonoideja. Pycnogenol vahvistaa ihon ja verisuonten seinämien kollageenia; kun verisuonten seinämät ovat vahvat, nestettä ei pääse tihkumaan hiussuonista ympäröiviin kudoksiin, eikä turvotusta synny. Se auttaa myös maksaläikkien ehkäisyyn.

Varsinkin nyt, kun vaalensin hiuksiani reilulla kädellä on hiusten hyvinvointiin kiinnitettävä erityistä huomiota. Täsmätuote tähän on Evonia Hiusten Tehoravinne. Se edistää hiusten hyvinvointia ravitsemalla hiusjuuria ja hiuspohjaa sisältäpäin. Evonia pitää yllä hiusjuurten verenkiertoa ja ravinnonsaantia, hiusten kasvuvoimaa ja hyvää rakennetta sekä estää hiustenlähtöä ja harmaantumista. Uutta tietoa itselleni oli myös se, että harmaantumista voidaan estää. Bongasin ensimmäiset harmaat hiukset peilikuvastani pari vuotta sitten. Alkuun se ahdisti, mutta nyt osaan suhtautua asiaan jo siten, että se on välttämätön paha tässä ikääntymisessä 🙂 Joten sisäiseen hehkuun ja kauneuteen on apuja. Nämä luonnollisemmat tuotteet yhdessä terveiden elintapojen ja ulkoisten hoitotuotteiden kanssa takaavat varmasti lopputuloksen, joka saa hymyilemään peilikuvalleen.

Lukijakilpailun myötä sain arvottavakseni viisi ihon hehkua ja hyvinvointia parantavaa tuotesettiä. Tuotesettiin kuuluu Life Body & Soul – sarjan Argan Oil ja Glowing Body Oil. Kesäksi pehmeä ja hehkuva iho on taattu! Arvontaan osallistuminen on helppoa, kuten aina. Vastaamalla alla olevaan kysymykseen tämän postauksen kommenttiosiossa olet mukana arvonnassa.

Miten sinä huolehdit sisäisesti kauneudestasi?

Arvonta-aika alkaa nyt ja päättyy viikon päästä eli 18.5. klo 10.00. Arvonnan säännöt löydätte täältä. Onnea arvontaan! 

ILOISIN TORSTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ LIFE


79 Responses to “Syötävä kosmetiikka & arvonta”

  1. Riittale sanoo:

    Vettä juomalla, kasviksia ja hedelmiä smoothien muodossa.
    Kollageenipillereitä olen ajatellut hankkia.

  2. Heini sanoo:

    Viime vuosina oma hyvinvointi ollut hieman taka-alalla. Nyt olen taas siihen ajatukseen päässyt, että itsestäkin olisi huolehdittava. Varsinkin kasvojen iho on ollut huonossa kunnossa. Veden juontia olen pyrkinyt lisäämään ja terveellisempään ruokavalioon on yritystä.
    Siis todellakin osallistun arvontaan!

  3. pimassou sanoo:

    Riittävällä veden huomisella, monipuolisella ravinnolla sekä ravintolisillä.

  4. Marjo sanoo:

    Monipuolisella ruokavaliolla,syön paljon raakaravintoa, tietenkin juomalla sopivasti vettä, terveellisillä elämäntavoilla ja ravintolisillä.

  5. Pirjo Gustafsson sanoo:

    Monipuolinen ravinto, vesi, liikuntaa ja unta.

  6. Malviina sanoo:

    Yritän syödä monipuolisesti, juoda riittävästi vettä, liikkua ja nukkua riittävästi. Se ei aina ole helppoa kahden pienen pojan kanssa, joten apukeinot tulisivat tarpeeseen!

  7. Maria M sanoo:

    Kolmen lapsen äitinä, arki on niin kiireistä, että monesti ”pitäisi”-päätökset toteutuu jos toteutuu. Varsinkin ruokavalio ja uni on haaste. Usein joutuu miettimään, että missä ihmeen välissä tänään syödään ja ei siinä ehdi mitään ihmeitä miettimään. Liikunta on se, josta huolehdin ja vitamiinit tulee otettua. Iho on alkanut kuivaa radikaalisti ja siihen on pitänyt miettiä keinoja, veden juontia pitäisi lisätä. Eli todellakin mukana arvonnassa:-)

  8. Hannah sanoo:

    Terveellinen ja monipuolinen ravinto sekä ylipäätään säännöllinen elämänrytmi antaa hyvän pohjan hyvinvointiin. Vettäkin uppoaa 2-3litraa päivittäin! Kollageenia lisään aamusmoothieen. Elo on ilo!

  9. Pia sanoo:

    Elämää ruuhkavuosissa, pienten lasten. Oma terveys vähän reistailee, mutta pyrin päivittäin syömään terveellisesti olen lisännyt kasvisten, marjojen sekä hedelmien käyttöä, juon runsaasti vettä, liikun päivittäin edes vähän ja ehdottomasti yritän nukkua tarpeeksi.

  10. Maisa sanoo:

    Hei! Monipuolisella ravinnolla ja vettä saisin juoda enemmän. Syön myös vitamiiniä. Haluaisin kokeilla tuotteita mitä esitteli blogissasi:)

  11. Sarkku sanoo:

    Juomalla vettä ja nukkumalla riittävästi.. jos vain ehdin. Syön myös biotiinia ja vitamiineja.

  12. Soile sanoo:

    Vettä olen aina pyrkinyt juomaan rittävästi sekä liikkumaan kohtuullisesti. Monipuolisesti kasviksia ruokavaliossa ja uskoisin että siinä on perusasiat. Uutena kokeiluna kollageenikapselit joita olen nyt syönyt muutaman viikon ajan. Iän myötä tulee enemmän ajateltua näitä asioita 🙂

  13. PiaK sanoo:

    Kattava ja hyvä postaus! Vettä juon varmasti liian vähän, muuten pyrin syömään monipuolisesti. Kasviksia pitäisi lisätä myös.

  14. Th sanoo:

    Syömällä monipuolisesti ja terveellisesti(mahd.erivärisiä kasviksia joka päivä) ja juomalla runsaasti vettä. Makeansyöntiä olen myös vähentänyt.

  15. lilliputti sanoo:

    Hei, liikunta +monipuolinen ja terveellinen ruokavalio on kyllä parasta kosmetiikkaa. Eikä pidä vettä unohtaa. Minun täytyy itseäni muistuttaa että juon myös vettä päivän aikana eikä pelkästään kahvia.:) Aurinkoista kevättä kaikille!

  16. Anna sanoo:

    Tosi hyvä postaus. Naama alkanut roikkumaan täälläkin. Juon vettä ja ulkoilen ja YRITÄN syödä terveellisesti. 🙂

  17. LV sanoo:

    Näin kolmenkympin kynnyksellä olen alkanut kärsimään niin teiniaikojen hyvin rasvaisesta ja kukkivasta ihosta, kuin ensimmäisistä ikääntymisen merkeistä. Ensimmäiset juonteet ovat ilmestyneet niin suun ympärille kuin otsaankin. Tällä hetkellä yritän ylläpitää kauneutta juomalla vettä ja syömällä vitamiineja, unohtamatta ihon kunnollista puhdistusta ja kosteutusta. Täysin sopivaa ratkaisua ei vain ole vielä tämän sekalaisen ihon ongelmien hoitoo löytynyt.

  18. Riikka sanoo:

    Vettä juodaan runsaasti ja nukutaan riittävästi. D- vitamiini on vakiona syötävien listalla sekä kollageeni. Näillä jatketaan edelleen.

  19. Marika sanoo:

    Vesi vanhin voitehista eli juon vettä heti aamusta tyhjään vatsaan ja sen jälkeen aamupala. Veden juontia pitkin päivää. Sinkkiä ja kollageenitabletteja, koska omaa tuotantoa ei enää ole. Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio sekä ulkoilua / liikuntaa.

  20. -Sini- sanoo:

    Vettä juon paljon. Atopia vaivaa ja välillä iho on huonossa kunnossa, syksyllä tuskastuin ja muistin nuorempana syöneeni sinkkitabletteja. Nyt kun olen syönyt niitä monta kuukautta niin ne todella helpottavat vaikka atopia ei katoakaan. Kalaöljykapseleita syön joskus ja d-vitamiinia lähes päivittäin. Tuota kollageenia pitäisi alkaa syömään kun enää muutama vuosi neljäänkymppiin. Atopia ja kuiva iho kun edesauttaa noiden ryppyjen syntymistä.

  21. Arja sanoo:

    Syömällä, juomalla ja liikkumalla, kaikkia sopivassa suhteessa.

  22. manna sanoo:

    Vettä, terveellistä ruokaa ja jos siltä tuntuu niin vitamiineja.

  23. pauliina sanoo:

    kollageenituotteet olleet ajoittain käytössä, kiitos muistutuksesta täytyy taas ottaa ohjelmaan! vesipullo töissä tyhjenee päivän mittaan.

  24. Seija sanoo:

    Kollageenia olen kokeillut, nyt kiinnostaisi kokonaisvaltaisempi ote ja uudet tuotteet toki 🙂

  25. Pipsa sanoo:

    Kiinnitän huomioni siihen mitä syön 🙂

  26. Terhi sanoo:

    Oikeastaan tuo päivittäinen vedenjuonti on ainoa joka on jokapäiväiseksi rutiiniksi muodostunut. Ulkoilua, liikuntaa aina silloin kun kerkiää. Toki pyritään mahd terveelliseen ruokavalioon. Valitettavasti kuitenkin sitä tässä ruuhkavuosien keskellä tinkiä omasta hyvinvoinnistaan herkästi vaikka totuus on että kun itse voi hyvin voi myös ympärilläsi olevat ihmisetkin hyvin.

  27. Kati sanoo:

    Vettä riittävästi, vitamiineja, omega 3:a.

  28. Katriina sanoo:

    Ruokavalion terveellisyydestä yritän huolehtia, samoin riittävästä yöunesta. Jälkimmäisestä huolehtiminen on tosin vielä ensimmäistäkin vaikeampaa kiireiden arjen keskellä..

  29. klaara sanoo:

    Syön päivittäin kotimaisia marjoja sekä paljon vettä. Lisäksi syön sinkkiä ja bioteenia hauraisiin kynsiini sekä C ja D -vitamiineja. Ulkoilua pitäisi harrastaa enemmän, sen vaikutus näkyy melko pian ihossa. Mukana upeassa arvonnassa.

  30. sikkuralla sanoo:

    Ruokavalio on aika tärkeä ja riittävä veden juonti.

  31. Miia sanoo:

    Kahden pienen lapsen äitinä yöunet jäävät usein vähiin, mutta yritän kompensoida sen liikkumalla muksujen kanssa raikkaassa ulkoilmassa (huonoa säätä ei olekaan). Yritän myös syödä tarpeeksi kasviksia ja juoda vettä. Vitamiineja ja kalaöljykapseleita nappailen purkista. Mukana arvonnassa. 🙂

  32. ride sanoo:

    Vettä, hyviä rasvoja sisäisesti ja ulkoisesti, paljon ravintorikasta ruokaa, riittävästi lepoa ja paljon hymyä !

  33. susa sanoo:

    täsmätuotteina: vesi, hamppuöljy ja msm-jauhe!

  34. Annika.J sanoo:

    Ruokavaliolla, vedenjuonnilla ja liikunnalla 🙂

  35. Titi sanoo:

    Liikunta,ravinto,lepo kaikkia sopivassa suhteessa Rakkaiden ja ihanien ystävien läheisyys❤️

  36. ingrid sanoo:

    Laadukkaita hivenainevalmisteita!

  37. Katya sanoo:

    Veden juonti,riittävän terveellinen ruokavalio,vitamiinilisät ja liikunta!

  38. Kaisa sanoo:

    Syömällä monipuolisesti ja terveellisesti, riittävän pitkät yöunet, ulkoilu ja terveet elämän tavat.

  39. SannaM sanoo:

    Vettä yritän juoda paljon. Lisäksi vasta tuli ostettua juuri noita Puhdas+ Beauty kapseleita. En tiedä kuvittelenko, mutta viikon käytön jälkeen iho näyttää jo paremmalta 🙂

  40. Kaura sanoo:

    Ruokavalio, vesi, liikunta, vitamiinit. Tekemällä itselle hoitoja, ja käymällä niissä. Saunomalla (Infrapuna)

  41. vintagentti sanoo:

    Nyt on pakko pikkaisen nolona tunnustaa, että sisäisestä(kin) kauneudesta huolehtiminen on viime aikoina jäänyt täydellisen hunningolle. Sinkkiä yritän muistaa syödä, mutta muuten suuhun menee mitä sattuu ja elämäntavatkaan eivät ole kovin kummoiset. Olisikohan ryhdistäytymisen paikka…

  42. jiip sanoo:

    Riittävä vedenjuonti
    Kasviksia, marjoja ja hedelmiä päivittäin (jokaisella aterialla jotain näistä)
    Hyvien rasvojen (pähkinät, öljy, avokado) käyttö päivittäin
    Lisäravinteista tärkeimmäksi itselleni olen kokenut biotiinin ja sinkin
    Päivittäin hikiliikunta ja ulkoilu
    Uni
    LEPO! Täytyy osata myös levätä tekemättä yhtikäs mitään

    Ps. Lepposta perjantaita ja viikonlopun alkua! 🙂

  43. Xeveliina sanoo:

    Rehellisesti sanottuna en ole ehtinyt huolehtia itsestäni tänä keväänä yhtään työkiireiden takia ja sen kyllä huomaa, kun peilistä katsoo zombi. Että piristyspotkun tarpeessa ollaan sekä sisäisesti että ulkoisesti!

  44. Kirsi sanoo:

    Kahden pienen lapsen äitinä oma hyvinvointi on jäänyt viime vuosina vähäiseksi;) Olen kuitenkin pyrkinyt hiljalleen huolehtimaan taas itsestäni. Veden juontiin kiinnitän huomiota, riittävä uni ja etenkin sen laatu on tärkeää, liikunta ja ulkoilu sekä ravintorikas ravinto. Käytössä on myös lifen sinkki sekä iho-omega. Tästä postauksesta sain muutamia vinkkejä mitä voisin itselleni kokeilla 🙂

  45. ak sanoo:

    Vedenjuonti, liikunta ja terveellinen, aito, ruoka sekä viherjauhe tukemassa ruokavaliota 🙂

  46. Jenni sanoo:

    Yritän juoda paljon vettä ja syödä terveellisesti. Lisäksi syön purkista vitamiineja 🙂

  47. Aila sanoo:

    Yritän syödä terveellisesti, juomalla riittävästi ja ulkoilla.

  48. Mini sanoo:

    Vasta lasten saamisen myötä olen todella alkanut huolehtia myös omasta hyvinvoinnistani. Itselleni ehdoton must on päivittäiset lyhyet liikuntatuokioni. Mieluiten juoksen raikkaassa ilmassa 30-45min lenkin. Vettä pyrin juomaan runsaasti. En kiellä itseltäni mitään herkkuja, mutta vuosien myötä tiedostamattani haluan syödä yhä enemmän raikkaita, ruokaisia salaatteja, ihania kasvissosekeittoja, jyväisiä leipiä ja ihan oikeaa ruokaa, kun aikoinaan jätin ateriat välistä ja elin irtokarkeilla. Entisenä sokerihiirenä en olisi ikinä uskonut, että nykyisin karkkia tekee mieli vain muutaman viikon välein! Pienenä hifistelynä olen nyt noin vuoden ajan syönyt kollageenivalmistetta…en sitten tiedä näkyykö se mitenkään kasvoilla, kun samaan aikaan joudun normityön lisäksi päivystämään pitkiä yövuoroja töissä.

  49. Meri sanoo:

    Yritän syödä monipuolisesti ja säännöllisesti sekä ehtiä liikkumaan ainakin kolme kertaa viikossa.

  50. Lena sanoo:

    Vihdoin sain palkattua itselleni personal trainerin, jonka kanssa käyn treenaamassa useita kertoja viikossa. Yritän pitää tästä uudesta rytmistä kiinni, jotta siitä tulisi ihan elämäntapa 🙂 Lisäksi olen nyt opetellut syömään säännöllisesti ja myös aamupalaa pelkän kahvin sijasta. Kyllä se tuntuu voinnissa!

  51. SAMP sanoo:

    Ihan perusasioilla eli pyrin juomaan riittävästi vettä, ulkoilemaan ja liikkumaan päivittäin ja syömään säännöllisesti ja monipuolisesti. Mielen hyvinvointia ylläpidän sitten tekemällä kaikkea mukavaa lasten kanssa ja herkuttelemalla ajoittain irtokarkeilla 🙂

  52. PÄivi sanoo:

    Ulkoilua, terveellistä ja säännöllisesti hyvää ruokaa, hyvät yöunet

  53. Henna sanoo:

    Päivittäinen liikunta-annos piristää 🙂

  54. Kati sanoo:

    Oioioioi, nämä olis niin mahtava saada.
    Veden juonti, päivittäinen oma-aika lenkki ja silloin tällöin hemmotteluhetket kera naamioiden:)
    Pitäisi vielä kunnostautua ruokavalion puolella ;/

  55. Anna sanoo:

    Monipuolinen ruoka, riittävästi vettä ja liikuntaa. Univaje on väistämätön kolmen pienen huonosti nukkuvan lapsen kanssa. Se ikävä kyllä näkyy ihossa. Tuotteet kuulostavat todella kiinnostavilta ja tulisivat tarpeeseen. 🙂

  56. Manta0 sanoo:

    Pyrin syömään monipuolisesti ja juomaan paljon vettä. Tukena on vielä ravintolisiä 🙂

  57. Merja sanoo:

    Nauttimalla kaikkea kohtuullisesti. Talviaikaan otan vitamiineja ja helokkiöljyä lisäksi.

  58. liinail sanoo:

    Paljon vettä päivässä, tarpeeksi unta ja kasviksia ruokavaliossa :3

  59. Helle sanoo:

    Paljon vettä, tervellistä ruoka, 8-9h unta ja n. Myös se kollaageeni jauhe on käytössä:).

  60. Anna sanoo:

    Juon paljon vettä ja yritän nukkua reippaasti! 🙂

  61. Elise H. sanoo:

    Yritän syödä terveellisesti, vaihtelevalla menestyksellä. Vitamiineja otan lisäksi purkista. Siitä kiitän itseäni, että olen vihdoinkin päässyt eroon jatkuvasta Pepsi Maxin litkimisestä, ja siirtynyt veden juontiin.
    Mukana arvonnassa 🙂

  62. MarjaKoo sanoo:

    Yritän huolehtia ravinnosta ja unesta, mutta stressaamisen välttäminen ei aina ole itsestä kiinni. Nyt taas jos elämä vähän helpottaisi, niin enemmän aikaa itselle.

  63. Possuliini sanoo:

    Yritän juoda vettä enemmän. Kollageeni-lisä kiinnostaa kovasti. Ikää alkaa olla jo sen verran, että siitä olisi hyötyä.

  64. Hanna sanoo:

    Helpoin ja tärkein on se, että nukun riittävästi. Sen lisäksi yritän huolehtia vedenjuonnista. Tänä talvena olen löytänyt A-vitamiinin ja kollageenia kokeilin joskus. Se jäi tuolloin, en vain pitänyt mausta ja annoin paketin eteenpäin, mutta tiedostan tarpeen. Tämä arpajaisvoitto olisi kovin mieluinen.

  65. moonangel sanoo:

    Ruokavaliolla ja juon tarpeeksi vettä. Välillä syön myös vitamiineja sekä pyrin nukkumaan tarpeeksi.

  66. Tiina sanoo:

    Tärkein on nukkumin. Lisäksi veden juonti riittävästi ja ulkoilu.
    Uutena harrastuksen jooga joka tekee hyvää koko keholle ja mielelle.
    Unohtamatta hyvä ruoka parempi mieli.

  67. JennaO sanoo:

    Pyrin nukkumaan riittävästi ja syömään mahdollisimman monipuolisesti! 🙂

  68. Kipsuli sanoo:

    Kasvisruokavalio, riittävä veden juominen ja nukkuminen.

  69. Sari P sanoo:

    Terveellinen ja monipuolinen ruokavalio, sopivasti treeniä ja unta. Pimeään vuodenaikaan D-vitamiinia purkista 🙂

  70. anna s. sanoo:

    Nukkumalla riittävästi ja syömällä terveellisesti 🙂

  71. hilkka sanoo:

    Syömällä terveellisesti, juomalla riittävästi ja liikkumalla 🙂

  72. Rea sanoo:

    Olen aika huono huolehtija vettä yritän juoda jonkun verran ja satunnaisesti otan vitamiineja.

  73. tiiu sanoo:

    Lähinnnä vitamiineilla

  74. sarita sanoo:

    Syön paljon kasviksia ja tarvittaessa myös lisäravinteita.

  75. Nannaliini sanoo:

    Yritän syödä paljon kasviksia ja juoda paljon vettä. Lisäapuna on myös ravinteita purkista 🙂

  76. piitu sanoo:

    Liikunnalla ja terveellisellä ruokavaliolla.

  77. Kastehelmi sanoo:

    Hyvää asiaa itsensä hoitamisesta – kiitos! Unohdan aika usein sisäisen kauneuden hoitamisen, mutta pyrin juomaan aamulla pari lasillista sitruunavettä, otan kapselit D-vitamiinia ja piimaata. Hyvä kun muistutit kollageenista, täytyy tänään käydä hakemassa ”kauneusjauhetta”.

  78. ansu88 sanoo:

    Syömällä paljon kasviksia ja kalaa. Syön myös vitamiineja, esim. d- ja b-vitamiineja. Pyrin nukkumaan ja liikkumaan tarpeeksi.

  79. Päivi sanoo:

    Nukkumalla tarpeeksi, syömällä vitamiinipitoisesti sekä juomalla paljon vettä. Eron kyllä huomaa heti, jos näistä alkaa lipsumaan. Olisipa kiva arvontapalkinto.

Kommentoi