sunnuntai 07. toukokuun 2017

Suomalaisen luomujäätelön lumoissa & arvonta

SULOISTA SUNNUNTAIAAMUA!

Miltä kuulostaisi mustikkajäätelö, joka maistuisi aidosti mustikalle? Sellaiselle metsästä suoraan mustikkavarvusta suuhun laitetulle mustikalle? Mansikkajäätelö, joka maistuisi lapsuuskesien mummolan mansikkapellosta poimitulle mansikalle? Vaniljajäätelö, joka tuoksuisi vaniljatangolle ja jonka maku saisi sinut sanattomaksi? Raparperijäätelö, jonka maistaessasi alkaisit välittömästi hyräilemään saku sammakkoa? Jonka maku veisi sinut suoraan takapihan raparperipuskien alle? Pääsin maistamaan juurikin näitä aitoja makuja JYMYn kaupallisen yhteistyön merkeissä. 

Ennen kuin kerron teille lisää suomalaisesta luomujäätelöstä, haluaisin tehdä pienimuotoisen tunnustuksen. Olen aivan koukussa jäätelöön. Ollut sitä jo reilut parikymmentä vuotta. Opiskeluaikoina tentteihin lukiessani ei ollut lainkaan tavatonta, että söin yhden kokonaisen litran jäätelöä siinä lukiessani. Kyllä, aivan yksin. Tuon jälkeen yleensä kyllä kaivoin villasukkaa jalkaan ja villatakkia päälle 🙂 Jäätelö kuuluu tätä nykyä laatuhetkiin. Niihin hetkiin, kun koko talo on tyhjä ja saan istahtaa hetkeksi keittiön pöydän ääreen. Yksi on pysynyt kaikki nämä vuodet; aika usein minulla on paha tapa edelleen syödä jäätelöä suoraan purkista. Minulla on myös hassu tapa sulattaa jäätelö ennen syömistä. Kymmenisen minuuttia keittiön tasolla pakkasesta ottamisen jälkeen on jäätelö parhaimmillaan. Myös JYMY -luomujäätelö.

Maistelin kattavasti JYMY-jäätelömakuja ja jos pitäisi yksi suosikki valita, niin se olisi tuo mustikka. Miten voi jäätelö maistua niin aidosti mustikalle? Sitä söin eräänä iltapäivänä kesken työkiireiden pitämälläni tauolla. Kyllä, suoraan purkista. Halusin kuitenkin myös kokeilla, miten mustikka sopii yhteen tuon  JYMY-sitruunajäätelön kanssa. Tein jäätelöannoksen kahdelle, jonka voi jakaa esimerkiksi sen parhaimman ystävän kanssa maailmaa parantaessaan. JYMY-jäätelöt ovat puhtaita single-makuja ja näin ollen niitä voi yhdistellä vapaasti.

JYMY-jäätelöt tehdään luomumaidosta, joka tuodaan jäätelötehtaalle aamulla tuoreena ja vastalypsettynä, Suomisen maitotilalta. Jäätelötehdas sijaitsee Aurassa, vain lehmänlaukan päässä luomutilalta. Kaiken perustana on luomumaito. Sekä luomumaitoon yhdistettävät aidot ja puhtaat marjat, kahvin, suklaan, vanilja- ja lakritsajuuren. Kaikki luomua nekin. JYMYn tapa valmistaa jäätelöä ei ole se kaikista helpoin, mutta se takaa, että JYMY-jäätelö tarjoaa aina luonnollisen puhtaan ja poikkeuksellisen herkullisen nautinnon. Voitteko kuvitella, että jopa vaniljansiemenetkin irroitetaan käsin, vaniljatangosta veitsenkärjellä hellävaroin raaputtaen. Käsityön määrä JYMY-jäätelöiden valmistuksessa on valtava, mikä yhdessä puhtaiden luomutuotteiden kanssa takaa maistuvimman jäätelön, jota olen eläissäni syönyt.

Vaikka yleensä omiin herkutteluhetkiini syön jäätelön sellaisenaan, suoraan siitä purkista, niin tässä kampanjassa halusin viedä perinteisen banana split -jäätelöannoksen astetta korkeammalle. Sellaiseen muotoon, jota kelpaisi tarjota esimerkiksi aikuisten illanistujaisissa kauniissa kesäillassa jälkiruoaksi. Tuomaan lempeyttä, aitoutta ja iloa ystäville. Ensiksi jauhoin morttelilla yhden pötkön suklaakeksejä murusiksi, lisäsin niihin hieman luomuvoisulaa ja painelin vanhan kakkuvuoan pohjalle. Otin palloja JYMY -vaniljajäätelöstä, – suklaajäätelöstä ja mansikkajäätelöstä ja ladoin niitä vuokaan keksipohjan päälle. Jäätelöiden väliin pienistelin yhden banaanin. Koristeluun käytin pakastekuivattua mansikkaa ja luomupistaasipähkinöitä. Pari tuntia pakkasessa ja noin 10 minuutin sulatus ennen tarjoilua. Simppeliä ja nopeasti valmistuvaa. 

Pidän JYMY-jäätelöiden ulkoisesta ilmeestä ihan hirmuisen paljon. Konstailematon ja samalla tyylikäs. Kuten makukin, niin tuo ulkonäkökin iski allekirjoittaneeseen. Molemmat kielii puhtaasta luonnosta, kesäilloista, herkutteluhetkistä, nautinnosta, aitoudesta ja suomalaisuudesta. Suomi100 -juhlavuoden kunniaksi mäntyluomujäätelö on saanut kultaista otetta purkkiinsa. Tuo mäntyjäätelö on muuten mustikan ohella toinen suosikkini. Se maistuu millekäs muulle kuin männylle. Suomalaiselle metsälle. Jotenkin tuli kaikista jäätelömauista hirmuisen nostalginen olo. Ne kuljettivat minut sinne lapsuuskesiin maalle. Just sinne Oriveden mummulaan, josta olen teille kertonutkin. Jossa klompsuttelin puukengillä navettaan mummun perässä lypsylle.

Nyt teilläkin on mahdollisuus päästä maistamaan, miltä maistuu aito ja autenttinen JYMY-jäätelö. Kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa

Millaisia jäätelöannoksia sinä tekisit JYMY-jäätelöstä?

olet mukana lahjakorttiarvonnassa. Sain arvottavakseni kolme kappaletta 30 euron lahjakortteja, joilla voi ostaa JYMY-jäätelöä. Arvonta alkaa nyt ja päättyy 14.5. Täältä löydätte arvonnan säännöt. Onnea arvontaan!

Tiedättekö, sen lisäksi että tämä kampanja sai mut suomalaisen luomujäätelön lumoihin sai se mut olemaan ihan älyttömän ylpeä meistä suomalaisista. Ylpeä Suomesta. Meillä on aivan käsittämättömän hienoa osaamista ja jos kaikki tuotteet valmistettaisiin näin suurella sydämellä ja pieteetillä kuin nämä sympaattiset luomujäätelöt, niin meillä ei olisi kuulkaa huolen häivää. JYMY -luomujäätelöissä maistuu Suomi ja suomalaisuus. Kaikki se, mistä meidän kannattaisi olla ihan hurjan ylpeitä. Varsinkin tänä Suomi100-vuonna 

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ JYMY


176 Responses to “Suomalaisen luomujäätelön lumoissa & arvonta”

  1. Johanna - Kaikkea kaunista sanoo:

    Mäntyjäätelöä ja suklaafondattia, koristeiksi pari rosmaariinin oksaa ja männynkäpy aluslautaselle.

    • Sakke sanoo:

      Laittasiin isoon kulhoon eri makuja, tuoreita marjoja mukaan sekä vaahdotettua vanilijakastiketta ja keksimuruja, täydellinen vapaapäivän herkku 😉

  2. Kati sanoo:

    Vaniljajäätelö ihan sellaisenaan on ykkönen, mutta miehelle maistusi varmasti kaikki maut ja missä vaan kombossa (todellinen jätskifriikki)

  3. Riittale sanoo:

    Jäätelö on minunkin heikkouteni. Kaikki maut käyvät.
    Vaniljajäätelö ja mansikat , simppeliä ja herkullista.

  4. Tarja sanoo:

    Jymy-jäätelö on kiehtonut pidemmän aikaa, mutta ei ole päätynyt vielä kotiin asti – joko sitä ei ole ollut saatavilla ruokakauppareissulla, kun jätskin osto on ollut ajankohtainen tai sitten sitä on ollut saatavilla juuri silloin, kun ei ole oltu varsinaisesti ruokaostoksilla ja menossa suoraan kotiin kaupasta. Hirveitä tekosyitä 😀 Mutta ilman muuta haluaisin maistaa ja mieleen tulee annos, jossa olisi pallot raparperia (rakastan raparperia!), sitruunaa ja lakritsia. Nam! Mänty kiehtoo, mutta ennakkoluuloisena ajattelen, että noinkohan se voisi olla omaan makuuni… Hienoa jokatapauksessa, että Suomessa kehittyy näin hienoja juttuja! Ilman muuta Jymyä pitää maistaa pikimmiten!

  5. Eliisa sanoo:

    Oi, sitruuna Jymy oli tosi hyvää ja haluaisin niin maistaa tuota raparperia! Sen kanssa voisi sopia kinuskikastike. Muita jäätelöannoksia tekisin yhdistelemällä makuja – sitruuna-lakritsi, raparperi-mansikka! Nam!

  6. Riikka sanoo:

    Nää on niin hyviä! Lakujätskiä, kinuskikastiketta, tuoreita vadelmia ja kermavaahtoa. Nam

  7. Mia sanoo:

    Nam! Tekisin sitruunatortun ja tarjoilisin sitä lakritsijäätelön kanssa.

  8. Iida sanoo:

    Pallot mansikka-, raparperi- ja vaniljajäätelöä ja paljon tuoreita mansikoita

  9. manna sanoo:

    Kaikkia makuja kulhoon sekaisin:)

  10. Nkl80 sanoo:

    Pallo vaniljajäätelöä kahvin sekaan, nam.

  11. Minttu-Maaria sanoo:

    Ihan yksinkertainen annos: pallo vaniljaa, mansikkaa ja suklaata suklaakastikkeella strösseleillä höystettynä! Parasta 🙂 kylläpä herahti vesi kielelle

  12. Sandelsson sanoo:

    Näistä jäätelöistä tuli heti perheeni suosikkeja. Mustikkapiirakan kylkeen aitoa vaniljajäätelöä. Mäntyjäätelö menee sellaisenaan. Lakritsijäätelön kanssa karkkeja ja kermavaahtoa.

  13. Hanna sanoo:

    Pistäisin pystyyn jätskibaarin & pyytäisin ystävät viettämään meidän pihalle lämmintä kesäiltaa. 🙂

  14. Miikku sanoo:

    Voi näitä olis kiva päästä maistelemaan.
    Lapsille tekisin jätskiannokset kesäloman alkamisen kunniaksi sitten kesäkuun alussa…

  15. Aila sanoo:

    Marjoja, pähkinöitä ja kinuskikastiketta, ei muuta kuin syömään ennenkuin sulaa.

  16. Arja sanoo:

    En syö juurikaan jäätelöä, mutta nämä jäätelöt näyttivät suorastaan herkullisilta joten maistaisin ensimmäisenä raparperia ja mustikkaa pallon sellaisenaan. Ja toivon saavani makuelämyksiä ja minustakin tulisi jäätelön nautiskelija.

  17. Riikka sanoo:

    Pyörittele erilaisista Jymy- jäätelöstä palloja kauniiseen tarjoiluastiaan, ja nauti hyvässä seurassa.

  18. Camilla sanoo:

    Lakujäätelöä marjojen kera tai sitten ihan vaniljajäätelöä vadelmahillolla. Maiskis!

  19. Maiju sanoo:

    Mä olen todellinen jätskihirmu, perhe- ja ystäväpiirissänikin tunnettu tästä ominaisuudestani. Parasta on vanilija, silleen inasen sulaneena, nam. Eipä muutkaan maut kyllä jää pakastimeen vanhenemaan. Jäätelöä ympäri vuoden!

  20. Jenni sanoo:

    Jäätelöbaari pystyyn. Haluaisin ehdottomasti maistaa kaikkia, siinä samalla voisi löytää sen oman lempparikombon!

  21. Sari sanoo:

    Meillä myös syödään jäätelöä ympäri vuoden. Lakritsa-, sitruuna- ja vaniljajäätelöä testailisimme koko perheen voimin ensin. Voi miten ihana olisikaan päästä testailemaan näitä jäätelöitä. Onni potkaise nyt lujaa;).

  22. Laura sanoo:

    Mustikka ja sitruuna kuulosti herkulliselta. Tai sitten sitruunajäde yhdistettynä lakritsiin. Nam.

  23. Kristiina sanoo:

    Trio jätskiannos (suklaa,mansikka ja vanilja) kermavaahtoa ja hiukan mansikkahilloa

  24. Kaura sanoo:

    Lakujäätelöä ja lemoncurdia. Tai raparperijädeä tuoreilla marjoilla. 😛

  25. -kata- sanoo:

    Jymy-jätskejä olemme nauttineet alusta asti, eihän turkulainen voi muita jätskejä syödä 🙂
    Mansikka on ehdoton suosikki, raparperia en ole edes kokeillut (= ostan seuraavalla kauppareissulla).
    En pidä jäätelöannoksista, mutta pallo vaniljaJymyä omenapiirakan kanssa olisi ehdotukseni.
    -kata-

  26. MaaritN sanoo:

    Tarjoilisin jäätelöä sellaisenaan. Pidän aidoista mauista.

  27. Tuuli sanoo:

    Sitruunaa söisin, vaikkapa Turkinpippuri-rouheella. Mutta onko yksikään Jymy laktoositon tai vähälaktoosinen…

  28. Linnea sanoo:

    Kaikkia olisi ihana päästä maistamaan ! Ensimmäisinä jätskiannoksina haluaisin kokeilla mustikkajäätelöä ja tuoreita vadelmia ja vanilja-ja raparperijäätelöä saksanpähkinöiden ja vaahterasiirapin kera.

  29. Milla sanoo:

    Jäätelöbuffetti lisukkeineen ja useita jätskimakuja. Tälläkin hetkellä pakkasesta löytyy omia suosikkeja vaniljaa, lakua ja suklaata. Nämä ovat loistava vierasvara kun joku poikkeaa yllätysvierailulle.

    Raparperiä ja mäntyä täytyy päästä maistamaan ja kovasti odotan tulevia vegaanimakuja! 🙂

  30. Sari sanoo:

    Sitruuna- ja vaniljajäätelöä pirteän värisillä strösseleillä.

  31. Mustikka sanoo:

    Mustikkajäätelöä haluaisin maistaa, en ole vielä ostanut JYMY jäätelöitä. Varmaan tulen vielä ostamaan.

  32. Nina sanoo:

    Intohimoinen jäätelön syöjä täällä. Lapsena muut osti karkkipäivä rahalla karkkia, minä litran vaniljajäätelöä eikä tehnyt lainkaan vaikeaa syödä se yksin! 😀 Olisi mahtavaa päästä maistamaan näitä. Kokeilisin mahdollisimman montaa makua. 🙂

  33. Valtteri sanoo:

    Mänty- ja mustikkajätskiä, jotta saadaan oikein metsäiset maut samaan annokseen

  34. Sanni sanoo:

    Ehdottomasti haluaisin testata männyn makuista jäätelöä, kylkeen laittaisin varmaan pallot tuota raparperia ja sitruunaa. Kuulostaisi raikkaalta ja mielenkiintoiselta yhdistelmältä.

  35. Marjo sanoo:

    Pidän pelkistetyistä jäätelöistä. Suosikkimaut ovat marjaisia, hedelmäisiä tai pelkkää vaniljaa. Lisäisin Jymy-sitruunajäätelöön tuoreita vadelmia.

  36. Juju sanoo:

    Vanilja palloja ja lisäksi suklaakelsiä murustettua, suklaa kastiketta ja kermavaahtoa

  37. Ninni sanoo:

    Uunijäätelöä! Pohjan voisi tehdä itsekin mutta nopea vaihtoehto olisi valmiskakkupohja, erilaisia jäätelöitä päälle, pinnalle vielä makeutettu valkuaisvaahto. Ja uuniin. Nam 🙂

  38. S sanoo:

    Mäntyjäätelöä olisi kiva kokeilla kinuskikastikkeen kanssa!

  39. Seija sanoo:

    Heissan, ihanaisten jäätelöiden keskelle! Houkuttelevia ovat kaikki, kaipaisin klassista vadelmaa jäätelömauksi ja miksei jotain pirtsakkaa yllätystä, vaikka karviaista tai herukkaa kera vaniljan 🙂

  40. Hanna sanoo:

    Leivonnaisten kaverina tarjoilisin mustikkajäätelöä, pala jotain hyvää piirakkaa ja siihen päälle mustikka jäätelö pallo 🙂 En ole koskaan näitä vielä maistanut, olisipa kiva voittaa!

  41. mila sanoo:

    Tekisin lakritsa ja mustikkajätskeistä palloja ja vähän tuoreita mustikoita ja vadelmia tarjoiluun kermavaahdon kera 🙂

  42. Mm sanoo:

    Mänty & vanillia pallchans lisukkeeksi Melissalehtiä ja tuoreita männyn oksia. pähkinärouhetta päälle.

  43. ride sanoo:

    Lakritsijädeä suoraan purkista – mitään lisukkeita ei toi herkku tarvii 😛 Mut voisihan sitä kokeilla paahdettujen pähkinöiden ja sitruunajäden kera yhdessä 😛

  44. Janniina sanoo:

    Oih, nämä ovat niin parhaita että ideoita alkoi oikein tulvimaan ! Mäntyjäätelöön yhdistäisin kuusenkerkkäsiirappia ja vaniljajäätelöä sekä jotain rapsakkaa antamaan tekstuuria. Mustikkajäätelön söisin yksinään koska parasta ! Raparperia pitää vielä maistaa mutta näin kylmiltään yhdistäisin sen ehkä hedelmiin, esim päärynän kanssa.

  45. Mirja sanoo:

    Vanilja-Jymyä keksimurujen ja tuoreiden mansikoiden kanssa

  46. marja sanoo:

    Raparperijäätelön kanssa maistuisi mansikat

  47. Tuija sanoo:

    Mustikkajäätelöä tuoreiden mustikoiden ja vadelmien kanssa. Kruunuksi vielä ehkä vähän kermavaahtoa. Nam!

  48. Roosa sanoo:

    Tuoreet ja vasta poimitut marjat lähimetsistä vaniljajäätelön kera auringosta nauttien mökin terassilla. <3

  49. Vaniljajäätelöä vanhaan, kauniiseen lasikulhoon (sellaiseen, johon mummukin aina laittoi) ja heinänkorteen pujoteltuja metsämansikoita kaveriksi. Siinä se, lapsuuden kesä <3

  50. Jenny sanoo:

    Yksinkertaisia annoksia, jossa jäätelön oma maku olisi pääosassa 🙂
    Esimerkiksi vaniljan yhdistäisin mansikoiden, mustikoiden ja vadelmien kanssa. Ihanan kesäistä ja herkullista! 🙂

  51. Saija Harmaa sanoo:

    Vaniljajäätelöä, mansikoita ja kermavaahtoa! Kesän maku.

  52. klaara sanoo:

    Rakastan myös jäätelöä ja syön sitä kotimaisten marjojen kanssa ilman mitään kastikkeita. Näitä tuotteita en olekaan vielä maistanut. Ihana arvonta!

  53. PiaK sanoo:

    Raparperipiikan kanssa vaniljajymyä ja muita makuja marenkikakun kanssa : )

  54. Eija sanoo:

    Tekisin jäätelökahvin. Vahvaa kahvia ja siihen suklaa- ja vaniljajäätelöä sekä suklaakastiketta ja vaikka pätkis koisteeksi.

  55. Johanna sanoo:

    Sitruuna-lakritsi
    Mansikka-lakritsi
    Kahvi-mansikka
    Mustikka-mansikka
    Mansikka-raparperi
    Mutta mille maistuu mänty?

  56. Marjorie sanoo:

    Luulen, että seuraavan kerran voisin kokeilla jätskikakun tekoa, ja tuo raparperi makuna olisi varmaan ihanan keväinen!

  57. saya sanoo:

    Kahvi-vanilja karamellikastikkeella ja suklaanonparelleilla olisi unelma-annos 🙂

  58. Helena sanoo:

    Vaniljajätskiä mansikoilla ja kinuskikastiketta päälle! Mustikkaakin olisi mukava maistaa 🙂

  59. Johanna sanoo:

    Tekisin ystäville jäätelöbuffan. Jokainen saisi sommitella omat yhdistelmät. Lisäksi keittäisin kahvit.

  60. Heljä Heineman sanoo:

    Mokkatäytteisiä keksejä murusina, maitokahvijäätelöä ja vaniljajäätelöä kerroksittain ja päälle hieman suklaakastiketta.
    Sitruunajäätelöä, salmiakkijäätelöä ja lakritsakastiketta.

  61. Tuija sanoo:

    Ihan sellaisenaan jätski on ihan parasta. Mutta vaihtelun vuoksi mustikkajätskin kanssa tuoreita mustikoita mökiltä poimittuna, raparperijätskin kanssa itsetehtyä mansikka-raparperihilloa. Ja hillo tietenkin oman pihan sadosta.

  62. Annu sanoo:

    Vanilijajätskiä & hilloja (lakka) ja i’m in heaven ❤️

  63. Tarja Arvonen sanoo:

    Lakujäätelo pensasmustikoiden kanssa tai mänty ja tuoreet mansikat sekä kupissa höyryää aromikas kahvi!

  64. Heikki Muhonen sanoo:

    Perinteisiä palloja pyörittelisin

  65. Anu sanoo:

    Ihanan näköistä jätskiä. Minä tekisin koko porukalle isot annokset, jotka nautittaisi terassilla uusilla tuoleilla ja pöydällä (joita ei kyllä vielä ole…)

  66. Miia sanoo:

    Raparperijäätelö huokuttelee tosi paljon! Sen seuraksi sopisi makea kinuskijäätelö ja pieni nokare kermavaahtoa strösseleiden kanssa koristeeksi!

  67. Liinukka sanoo:

    Ooh mitä herkkuja! Kokoaisin lakritsi ja raparperi -JYMYistä kunnon keon, päälle lakritsikastiketta ja vadelmahilloa, keralle vohvelia. Kyllä maistuis!

  68. Annastiina sanoo:

    Kahvikupin pohjalle leipäjuustoa pieninä palasina, kahvia ja vähä maitoa päälle. Kahvin juotuani laittaisin pallon sitruunajädeä ja hilloja pehmentyneiden leipäjuustopalojen päälle. Kyllä maistuis!

  69. Hanna sanoo:

    Raparperi-himo iskee aina näin keväällä ja sen makua täydentämään valitsisin vaniljan. Mänty kuulostaa yhtä suomalaiselta kuin terva, joten sitä on pakko hakea!

  70. Hanne sanoo:

    Nää on nii huikeita, että en tee annoksia vaan syön vaan sellaisenaa:)

  71. kata sanoo:

    Ehdottomasti Jymyn uutuus maku mänty ja itse tehty puolukkahillo olisi mahtava yhdistelmä.<3

  72. Jymyt on vielä maistamatta. Luulen, että ensi viikolla on ostettava tuota mustikkajäätelöä, näyttää ihan älyttömän hyvälle! Ainakin suklaakakun kanssa kävisi joko mustikka, sitruuna (varsinkin, jos laittaa sitruunasuklaata kakkuun) tai raparperi!<3

  73. IK sanoo:

    Ihanat Jymy-jätskit ovat parhaita ihan sellaisenaan, suoraan purkista syötynä :).

  74. Ulla sanoo:

    Ihan tavallisia jätskipalloja tekisin ja maku maulta niitä maistelisin kera ystävien. Ei mitään sekoituksia, vaan maku kerrallaan.

  75. SannaM sanoo:

    Suoraan purkista söisin 🙂

  76. Annika sanoo:

    Ottaisin mäntyjäätelöpurkin ja kaverin mukaan metsäretkelle!

  77. Annika.J sanoo:

    Söisin suoraan purkista tai sekottelisin makuja keskenään 🙂

  78. Sara sanoo:

    Olen kuullut kehuja tuosta lakritsijymystä ja sitä haluaisin ehdottomasti päästä maistamaan! Mielestäni se ei kaipaisi mitään kaverikseen. Myös tuo mustikkajäätelö kiinnostaisi, sitä olisi ihana maistaa jonkin vaniljaisen kaverina.

  79. Kirsi sanoo:

    Sitruuna -ja lakujäätelöä iso keko ja päälle kinuskikastiketta ja keksinmuruja. Oi nam.

  80. MarjaKoo sanoo:

    Meillä jäätelöstä on tullut saunailtojen herkku. Hedelmien ja marjojen kanssa voisi annoksia rakennella.

  81. satu sanoo:

    Vanilijajäätelö mansikoiden kanssa 🙂

  82. Sanna-Mari sanoo:

    Ekana tuli upeista kuvista mieleen, että oliskin hauskaa tehdä omille nelikymppisille valtava keko kaikkia palloja. Kylkeen erilaisia vohveleita, strösseleitä, kermavaahtoa jne. Vähän kaffetta ja ehkä konjakkiakin Siin olis entisen ”jätskitädin” special annos.

  83. Tiina sanoo:

    Jätski on myös minun heikkouteni.. Ihan naturel söisin ja vain kunkin JYMY-jäden mausta nauttien. Täyttyin ostaa kokeeksi, jos onni ei suosi!

  84. Satu sanoo:

    JYMY jäätelöt ovat olleet lempijäätelöitäni siitä lähtien kun maistoin sattumalta sitruunajäätelöä. En olisi ikinä kuvitellut pitäväni sitruuna jäätelöstä, mutta tämä maistui tajuttoman hyvältä. Siinäpä onkin JYMYn paras puoli jäätelö ei tarvitse mitään ylimääräistä. Söisin jäätelön siis iha pelkältään korkeintaan keksin muruja ripotellen päälle

  85. Laura sanoo:

    Raparperi- tai mustikkapiirakka Jymy vaniljajäätelön kera olisi koko perheen suosikki! Itse (salaa) söisin myös suoraan purkista Jymy mustikkajäätelöä.

  86. Päivi sanoo:

    Uuniomenaa ja päälle vanilja-JYMYÄ!

  87. Plei sanoo:

    JYMY mäntyjäätelöä, vaniljajäätelöä ja sekaan nokare mämmiä. Niistä on Suomi 100v. -annos tehty. : )

  88. Elise H. sanoo:

    Täällä toinen jätski-intoilija, sitä tulee syötyä viikottain vähintään pari litraa tai enemmänkin (hui kauhistus). Ja ympäri vuoden! Jymyä en kuitenkaan vielä ole maistanut, joten olisihan se ihan mahtavaa päästä niitä testailemaan 🙂
    Suurinta kiinnostusta herättävät raparperi- ja lakritsijätskit, joten niistä lähtisin liikkeelle, ja todennäköisesti maistelisin makuja ihan yksittäin.

  89. Rose sanoo:

    Mänty- ja raparperijäätelöä maistaisin sellaisenaan, vaniljajäätelölle kaveriksi itse tehty kinuskikastike!

  90. liinail sanoo:

    Uunijäätelöä, voisi olla todella herkullista! Varsinkin mustikkaa ja suklaata!

  91. Mari sanoo:

    Lakritsi on suosikkini! Kokeilisin sitä Kouvolan lakritsipalojen kanssa ja raastaisin sitruunankuorta joukkoon. Vaikka vappu meni jo, niin voisihan siihen lisätä koristeeksi muutaman ison rusinan 🙂

  92. heliA sanoo:

    Omat Jymyni söisin sellaisenaan, haluaisin maistaa aidon luomumaun. Mäntyyn voisin lisätä pikkuisen laadukasta hunajaa.
    Lasten annoksissa enempi on parempi, Jymyihin he saisivat lisätä mieleisiään marjoja ja tottakai nonparelleja.

  93. Maria M sanoo:

    Jäätelö on paras ihan sellaisenaan, varsinkin näiden jäätelöiden maku tulee sillä tavalla parhaiten esiin. Ehdottomasti mukana arvonnassa.-)

  94. Milla sanoo:

    Jymyt on niiiiin PARASTA!! ♡ Aivan hillittömän hyviä. Mä tekisin jätskiannoksen raparperijäätelöstä, päälle hieman raparperikompottia sekä hunajapaahdettuja auringonkukansiemeniä, suklaarouhetta ja orvokinkukkia… 🙂

  95. JennaO sanoo:

    En ole vielä päässyt maistamaan näitä, mutta innostus on kova! Tulevassa kodissa on vihdoin pakastin, joten jäätelöä voi ostaa pakettikaupalla kotiin 😉 Söisin varmasti jäätelöjä ihan sellaisenaan, hitaasti maistellen 🙂

  96. Annikki sanoo:

    Mikään ei ole niin hyvää kuin tuoreet mansikat ja vaniljajäätelö. Jos oikein rebeliksi haluaisin heittäytyä, saattaisin murustella mukaan marenkia.

  97. tiiamaria sanoo:

    Jymy-mustikkajäätelöä söisin omenakaurapaistoksen sekä kermavaahdon kera!

  98. Heli sanoo:

    Pallo raparperijäätelöä kermavaahdon kanssa. Nam!

  99. Merja Nurminen sanoo:

    Sekoitus mansikka,vanilja,suklaa,maitokahvijäätelöitä ja joskus myös mukaan banaania, marjoja,kermavaahtoa ja suklaata/suklaakastiketta. Yksittäin voisin maistaa miltä Mäntymäki maistuu ja kenties sitruunajäätelön ja tai puolukka/mustikkajäätelön kanssa.

  100. reetta sanoo:

    Mäntyjäätelö kuulostaa mahtavalta, mutta vaatisi maistamisen ennen kuin osaisin päättää mihin sitä yhdistäisin 🙂 Jonkinlaisen leivonnaisen haluaisin sen pariksi tehdä.

    Itse suosin jäätelöannoksissa raikkaita makuja: mustikka-sitruuna voisi olla kokeilun arvoinen yhdistelmä! Tai raparperi-lakritsi..

  101. Sarkku sanoo:

    Suoraan purkista parasta mutta voisihan sitä jokusen annoksenkin tekaista! Eniten kiinnostaa sitruuna ja mustikka kun sitä niin hehkutit 🙂

  102. iituliina sanoo:

    Sitruuna- ja lakritsijäätelöt noista pitäisi ehdottomasti yhdistää, joten pyörittäisin kulhooni pallon kumpaakin, ja ripottelisin vielä vähän lakritsijauhetta päälle – nam!

  103. Tanja sanoo:

    Erimakuisia jäötelöpalloja sellaisenaan. Tästä tulisi kaunis annos. Tiedän kokemuksesta, että tuoreet marjat sopivat loistavasti useampien JYMY-makujen kanssa. Luomumysli jäätelöön sekoitettuna. Loistava makuyhdistelmä!

  104. Henna73 sanoo:

    Vohvelitötteröön laittaisin

  105. Manta0 sanoo:

    Tuoreita marjoja tai suklaata sekaan ja lusikoimaan 🙂

  106. Marjuska sanoo:

    Hei,

    Odottaisin, että vanhempieni omat mansikat kypsyvät ja tarjoilisin heille heidän suosikkiaan mansikkajätskiä kera maailman parhaiden mansikoiden. Ja ehkäpä maistaisin itsekin! 🙂

    Aurinkoista viikkoa.

    -Marjuska

  107. Jaana sanoo:

    Mustikkajäätelöä, tuoreita pensasmustikoita, pikkumarenkeja, kermavaahtoa ja paahdettuja kookoshiutaleita

  108. Mini sanoo:

    Itse pidän kirpsakoista mauista, joten sitruunajäätelöä lakukastikkeen ja lakupalojen kera. Toisaalta haluaisin testata maistuuko tuo raparperijäätelö ihan oikeasti raparperiltä…ja siihen kylkeen aitoja suomalaisia mansikoita ja kermavaahtoa makeutta tuomaan

  109. Meri sanoo:

    Raparperijäätelö keksimurujen ja mansikoiden kera!

  110. Lena sanoo:

    Mustikkajäätelö kaurakeksimurusten ja vanhan ajan vaniljakastikkeen kera olisi ihanaa!

  111. SAMP sanoo:

    Suklaan ystävälle suklaajäätelöä suklaakastikkeen ja vaikkapa rouhitun suklaan kera, nams!

  112. Heke sanoo:

    Sopisivatkohan sitruuna ja laku yhteen? Koristeeksi pehmeitä lakupaloja

  113. Päivi sanoo:

    Aidot maut kunniaan! Raparperijäätelö kuulostaa herkulliseltä kesän ensimmäisten mansikoiden kanssa nautittuna!

  114. Maria sanoo:

    Voi olla etten raaskisi sekoittaa mihinkään vaan nauttisin jäätelöt jäätelöinä. Tulisi maut parhaiten esille. Vaniljajäätelön voisin tarjota mustikkapiirakan kanssa, toki mustikkajäätelöä voisi maistaa mustikkapiirakan kanssa.
    Mutta yleensä tykkään pitää maut simppeleinä ja antaa näin jokaiselle maulle oman tilan.

  115. Jenni sanoo:

    Jymy suklaa-, vanilija-, sekä puolukkapalloja yhdistellen syntyy mun lempicombo näistä mauista mitä tällä hetkellä on. En niin hirveästi välitä noista eksoottimmista mauista. Jos mintunmakuista olisi, niin se kävisi tuohon komboon puolukan tilalle. Minttu, suklaa ja vanilija triona hivelisi jo täydellisyyttä! Unelmoisin jäätelötötteröstä jossa olisi kolmea makua mutta vilja-allergioiden takia sellaista vohvelia ei ole, joten tyydyn syömään taivaallisen hyvää jäätelöä kupista 😉 P.S älkää ikinä vaihtako riisipohjaista siirappia maissi- tai vehnäpohjaiseen niin erotutte markkinoilla ja allergiset kiittää!

  116. Päivi sanoo:

    Mistä mausta vaan saisi aikaan ihanan jäätelöpirtelön

  117. Keira sanoo:

    Oih, nämä ovat niin hyviä! <3 Toistaseksi olen fiilistellyt vain yhtä makua kerrallaan, mutta metsäinen mänty-mustikka voisi olla hauska kokeilla. Samoin raparperi ja tuoreet mansikat. Kesää odotellessa 🙂

  118. mikko kontra sanoo:

    ihan sellaisenaan, ehkä marjakastiketta vähän päälle

  119. Maaritt sanoo:

    Voi, näitä olisi kiva päästä maistelemaan! Tarjoilisin ihan sellaisenaan tai ehkä hieman tuoreita marjoja ja keksimuruja päälle. Kesää odotellen 🙂

  120. Anna sanoo:

    en varmaan ehtisi tekemään annoksia, kun olisi kadonneet jo suoraan purkista lusikalla parempiin suihin 😉

  121. Niksu sanoo:

    Lakritsi, sitruuna ja suklaa kyllä maistuisivat vaikka yhdessäkin!

  122. Miia sanoo:

    Aijaijai mitä makuja 😉 herahtaa ihan vesi kielelle 😛

    Pannarin kylkeen mustikkajätskiä ja toisinpäin: mustikkapiirakan kylkeen vaniljajätskiä 😀 tästä voi ehkä päätellä, mikä on suosikkini, heh

  123. Lily sanoo:

    Japanilaisia mochi-jäätelöä ja suomalais-tyylinen sundae ^_^

  124. Elina sanoo:

    Mäntyjäätelöstä voisi tehdä keksipohjan ja tuoreiden marjojen ja kermavaahdon kanssa Suomi 100-teemaisen kakun.

  125. moonangel sanoo:

    Mullakin saattoi mennä litran paketti nuorempana heittämällä 😀 Kutsuisin siskoni kylään ja pyöräyteltäisiin yhdessä erilaisia jäätelöannoksia 🙂

  126. Mikko El Peso sanoo:

    Monta Jymy-makua vielä maistamatta. Vaniljajäätelön kans uunilämmintä mutakakkua. Kahvijäätelön pallo on kesänen viilennys kahvikupin sekaan kerman sijaan.

  127. Irkutus sanoo:

    Sitruuna ja raparperi ovat suosulkini

  128. Ritva sanoo:

    Nämä Jymyt tehdään tässä lähellä ja tottakai olen niitä maistanut. Ovat niin täyteläisen makuisia:) vaniljajäden kanssa tarjolle lakkahilloa ja puolukkajäden kanssa kinuskikastiketta:oi nam!

  129. Katim sanoo:

    Oi nam, jätskihullu täällä hei 😉
    Menisi kaikki maut sellaisenaan, mutta raparperipiirakan kanssa mansikka ja vanilja pallot, tuo mänty kuulostaa kokeilemisen arvoiselta 🙂

  130. muori sanoo:

    suoraan purkista puolukkkajymyä ja jos kulhoon ehtii niin kaikki maut maistuu

  131. anna s. sanoo:

    Jäätelökulhon kun vieraita tulee 🙂

  132. Voi että, miten hyviltä JYMYt näyttää ja kuulostaa! Mustikasta tekisin annoksen, johon tulisi lettuja, mustikkajäätelöä ja päälle ripaus lakristikastiketta.
    Tuo raparperi on varmasti täydellistä! Siihen päälle vähän uunissa paitettua kauramurua, niin olisi varmasti kesän paras jälkkäri!

  133. Sanna sanoo:

    Ihania jätskejä. Palloja pyöräittelisin ja tuoreita marjoja koristeeksi

  134. Lauri sanoo:

    Kaikkia makuja suloisessa sekamelskassa 🙂

  135. Mallu sanoo:

    Värikäs pallokimara tuoreilla marjoilla!

  136. Leena sanoo:

    Jymy-jätskit on namia! Tekisin isoja, pehmeitä palloja mustikka- ja vaniljajäätelöstä ja nauttisin hyvän, vahvan maitokahvin kanssa. 🙂

  137. Sanna sanoo:

    Jymy-jäätskit on niin hyviä ettei ne kaipaa mitään seuraks. Todennäkösesti yhdistäisin paria makua esim. Suklaata ja mansikkaa. Tota mäntyä pitää kyllä päästä maistamaan 🙂

  138. -Sini- sanoo:

    Nam, kaikki jäätelöt maistuvat 🙂 tuoreita marjoja ja jäätelöä, ei tarvitse sen kummempaa

  139. Karoliina sanoo:

    Sitruuna-lakritsi yhdessä hyvän sisustuslehden kanssa, yksin nauttien :))

  140. Nina sanoo:

    Antaisin lahjakortin siskolleni, jäätelöannokset olisivat loistava idea hänen 3 lapsensa synttäreille! 🙂 Vieraat saisivat tehdä omat annoksensa ja koristella ne karkein, kermavaahdolla ja erilaisilla kastikkeilla.

  141. Taina sanoo:

    Jäätelö on niin hyvää, että en suoraan sanoen usko ehtiväni tehdä minkäänlaisia annoksia kun olisin huomaamatta syönyt koko jäätelön suoraan purkista. :’D

  142. Sari sanoo:

    Samoilla linjoilla menen kuin sie eli suoraan purkista…ahhhh ja nammm!! Olen mahdoton jäden syöjä. Litra meni ennen vanhaan kevyesti mutta nykysin hiukan vähemmälläkin pärjää 😀
    Upeat kattauskuvat jälleen kerran!

  143. Marja sanoo:

    Just meni purkillinen rabamberijädeä ja päälle kunnon pursotus ”kerma”vaahtoa :D. Herramunkiasu miten hyvää. Kesällä siihen kotimaiset mansikat kyytiin ja tie turmioon on valmis <3!

  144. sikkuralla sanoo:

    Mansikkajäätelöä, mansikoita ja kermavaahtoa.

  145. Sallinen sanoo:

    Oi herkullisen näköisiä! Kermavaahtoa päälle ja suuhun, nam! 🙂

  146. nellis sanoo:

    Vaniljajätskiä, kinuskisoosia ja säilykepersikkaa <3 Mukana.

  147. Ida sanoo:

    Muutama maku sekaisin, se riittää. 🙂

  148. Anne sanoo:

    Lakritsi ja sitruuna ovat lemppareitani! Keväisin alkaa aina tehdä mieli Britatorttua, joten laittaisin Jymyä sinne väliin. 🙂

  149. Annika sanoo:

    Paistaisin lettuja ja niiden kanssa jäätelöä ja kermavaahtoa. Nam!

  150. Jutta sanoo:

    Tekisin jätskibuffetin tupareihin!

  151. ellamarina sanoo:

    Pyörittäisin reilut pallot kotitekoiseen vohveliin. Laadukas tuote ei enempiä tuunailuja kaipaa <3

  152. Iman sanoo:

    Laittaisin kotitekoisten vohveleiden ja tuoreiden marjojen kaveriksi!

  153. Eeva sanoo:

    Vaniljajäätelöä ja marjoja, kesän takuuherkku!

  154. Ni.a sanoo:

    Parasta on pallo jäätelöä, kermavaahtoa ja strösseleitä. Jymyltä käyttäisin lakritsajäätelöä, se se vasta hyvää on.

  155. Jonna sanoo:

    Haluaisin kokeilla sitruuna ja raparperi yhdistelmää, hieman sulaneena perheemme on jäätelön suurkuluttajia mutta JYMY vielä uusi tuttavuus.

  156. Nonnuska sanoo:

    Minua houkututtaisi tehdä suuri jäätelöpallokakku kaikista eri mauista meidän isoon shamppanjacooleriin Siihen vielä koristteksi päälle esim.muutama kukka ja macarons – ai että

  157. hilkka sanoo:

    Sellaisenaan söisin 🙂

  158. Jasmine Ahola-Olli sanoo:

    Tekisin jäätelökakun tai sitten pieniin kulhoihin kauniit asetelmat 🙂

  159. Tiia sanoo:

    Sulattaisin ensin jotakin ihanaa suklaata ja sitten laittaisin sitä kastikkeeksi vaniljajäätelöön 🙂 aika simppeliä mutta hyvää!

  160. ingrid sanoo:

    Aaahhh, mukana ollaan! Tuo sinun ohjeesi täytyy kokeilla : )

  161. Janne Uusitalo sanoo:

    Vegaanisia! Jymy-jäätelöitä saa vegaanimakuinakin! Todella positiivista! 😀

  162. Maruna sanoo:

    Ehdottomasti kesäistä mustikkapiirakkaa pullapohjalla ja päälle iso pallo Jymy sitruunajäätelöä

  163. Eeva sanoo:

    Tarjoilisin mansikka- ja mustikka-Jymyä kotitekoisen pannarin kanssa. Nam!

  164. Laura sanoo:

    Mansikkajäätelöä tuoreilla mansikoilla!

  165. piitu sanoo:

    Jonkun kastikkeen kanssa maistelisin.

  166. Liisa sanoo:

    Olen maistanut Jymy mäntyjäätelöä, joka on maultaan jotain niin uniikkia että! Minun jäätelöannokseeni tulee tätä mäntyjäätelöä ja puolukkajäätelöä kera kuusenkerkkäsiirapin. Minä tarjoan Jymymäisen kotimaisen metsäelämyksen

  167. Eva sanoo:

    Söisin mustikkajäätelöä valkosuklaan kanssa.

  168. sarita sanoo:

    Vaikkapa pakastemarjojen kanssa!

  169. Päivi sanoo:

    Jäätelökahvia.

  170. ansu88 sanoo:

    Suklaakastikkeen kanssa. Tai sitten murustelisin keksejä sekaan.

  171. tiiu sanoo:

    Vaniljajäätelöä ja mustikoita tai mansikoita!

  172. Riiti sanoo:

    Meillä jäätelö katoaa pakkasesta ennen kun ehtii kissaa sanoa. Jäätelöannokseen laittaisin lakritsi- ja sitruunajäätelöä sekä vähän turkinpippurirouhetta päälle 🙂

  173. ese sanoo:

    Lettujen kanssa.

  174. Jessica sanoo:

    Raparperi ja vanilja

Kommentoi