tiistai 02. toukokuun 2017

Karvakorvan luonnollinen & laadukas ravinto

”Voih, taas tätä samaa kuivaa ja mautonta nappularuokaa. Missä on lihapullat, missä on lautasmallin vihreä osuus, missä on se lohi, jonka tuoksuun aiemmin päivällä heräsin? Yrittäisivät itse rouskuttaa näitä pahvilta maistuvia papanoita. Joita edes minun teräshampaani ei kunnolla saa murenemaan. Jos mä nyt lopettaisin syömisen ja tuijottaisin intensiivisesti palvelusväkeä kohtaan, niin heruisikohan tähän kippoon jotain lisukkeita? Hei, nyt mä kuulin niiden keskustelevan joistain uusista koiranruoista. Tarkoittaakohan ne noita pusseja tuossa eteisen lattialla, joihin tein salaa reiän ja otin koemaistiaisen? Se ei tainnut olla vielä sallittua. Ups. Mutta menköön. Täten ilmoittaudun vapaaehtoiseksi koemaistajaksi!”

HEIPPAHEI,

tulin kertomaan teille jälleen ruokajuttuja. Tällä kertaa en kuitenkaan ainoastaan meidän ihmisten näkökulmasta, vaan tuon perheemme karvaisen kaverin Tobyn näkökulmasta. Postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Purinan kanssa ja sen myötä saimme koemaistajalle uutta Purina Beyond -koiranruokaa testiin. Ennen kuin päästän koemaistajan kertomaan kokemuksistaan, ajattelin kertoa teille millaisia asioita arvostan ravinnossa. Niin ihmisten kuin karvaisten kaverienkin. Laadukkaat raaka-aineet ovat ehdoton ykkössijan valtaaja. Ja sen myötä myös tuotteiden läpinäkyvyys. Ainesosaluettelo, joka on kilometrin pituinen ei sano itselleni mitään. Mitä vähemmän tunnistettavia raaka-aineita tuote sisältää, sitä enemmän karvat nousevat pystyyn. Simppeli ja helposti luettavissa oleva ainesosaluettelo on minun mieleeni. Niin meidän ihmisten kuin tuon karvakorvankin ruokinnassa. Koira on osa perhettä. Perheenjäsen. Sen takia haluamme tarjota myös Tobylle ruokaa, joka menee omista ravintokriteereistämme läpi. Kunnioituksesta ja arvostuksesta. Vaikka koiran asema ei ole ollakaan perheen pää, niin kyllä tuota jokapäiväistä päivien sulostuttajaa haluaa ruokkia laadukkaasti. Toby täytti juuri 10 kk ja pikkuhiljaa olemme siirtyneet aikuisten ruokiin. Ihan pentuna Toby oli täysin viljattomalla ruokavaliolla, mutta vähitellen olemme ottaneet viljoja mukaan ruokavalioon. Emme kuitenkaan vehnää, sillä sitä testattiin leivänpalan kera eräänä iltana ja seuraava yö juostiin ulkona. Vehnä ei siis meille sovi. Purina Beyond -tuotteet eivät sisällä vehnää, vaan sekoituksen kokojyväohraa, kauraa ja riisiä

Purina Beyond -koiranruoka on 100% täysravinto, josta löytyy kaikki tarvittavat ravintoaineet perheen karvaisille ystäville. Ainesosaluettelon olematta kuitenkaan kilometrin mittainen. Saimme testaukseen kaksi Purina Beyond Simply 9 -tuotetta sekä Purina Beyond Superfood Blend -tuotteen. Tuotteiden nimi Simply 9 viittaa siihen, että koostumus sisältää yhdeksän helposti tunnistettavaa ja luotettavaa raaka-ainetta. Superfood Blendissä on myös vain yhdeksän raaka-ainetta sekä kivennäiset lisäksi. Jo tuo nimi superfood on mannaa korvilleni. Se muistuttaa itseäni omista aamupaloistani, joilla nautin suomalaisten omaa superfoodia mustikkaa. Miksi en siis tarjoisi koirallenikin makuelämyksiä ja superfoodia?ID

Ravintoa, joka ei sisällä lisättyä vehnää. Jossa ei ole keinotekoisia väriaineita. Jonka ainesosaluettelosta ei hyppää silmille säilöntäaineita. Joka sisältää runsaasti proteiinia ja jolla on korkea lihapitoisuus. Luonnollista ruokaa, joka tukee koiran hyvinvointia. Coton de Tuléar on yleisesti ottaen melko terve rotu, mutta on muutama asia, johon ruokavaliossakin tulee kiinnittää huomiota. Ensinnäkin tuo kaunis turkki. Sisäisesti tulee nauttia raaka-aineita, joissa on hyviä rasvahappoja. Purina Beyond Superfood Blendin pääraaka-aine on lohi, joka sisältää reilusti Omega 3-rasvahappoja turkin ja ihon hyvinvointia tukemaan. Myös Purina Beyond Simply 9 -tuotteet sisältävät runsaasti hyviä rasvahappoja. Toby on melko touhukas ja energinen pakkaus. Mikä on vain ja ainoastaan ihana asia! 🙂 Haluamme tukea Tobyn jaksamista monipuolisella ruokavaliolla. Beyond -tuotteiden sisältämät kokojyväohra, kaura ja riisi vapauttavat tasaisesti energiaa koko päiväksi. Lisäksi kuidut ovat hyväksi ruoansulatukselle. Olemme olleet hieman arkoja kokeilemaan Tobylle tätä ennen uusia tuotteita, sillä koiruus reagoi samantien vatsallaan. Herkkävatsaisena uusien ruoka-aineiden testaaminen on välillä ollut pitkällinen prosessi. Nyt Toby on pikkuhiljaa totutellut Purina Beyond Simply 9 -ruokiin. Bataattia, lohta, täysjyväohraa, kuivattua pinaattia, lammasta, porkkanaa, herneitä, riisiä, kanaa, hyviä rasvoja. Kuulostaisi aivan sellaiselta ainesosaluettelolta, jonka varaan voisin omanikin ruokavalioni perustaa.

Meillä Toby on tottunut kuivanappuloiden lisäksi saamaan muutamia meidän ihmistenkin ruoka-aineita sellaisenaan. Ehdoton juttu on persilja, jota silppuan aina silloin tällöin Tobyn ruoan sekaan. Hampaiden vaihtumisen yhteydessä koin, että välillä koiruuden henki tuppasi haisemaan. Persilja auttoi siihen huomattavasti ja se on kuin varkain jäänyt ruokavalioon. Toby rakastaa myös vihreitä papuja. Meillä syödään paljon vihreitä papuja, joten aina silloin tällöin niitä livahtaa Tobynkin ruokalautaselle. Porkkanaa ja omenaa Toby syö usein välipalana. Ei sillä, Purina Beyond -tuotteet ovat 100% täysravintoa, eivätkä näitä lisukkeita välttämättä enää tarvita. Niin, mitä mieltä arvon koemaistaja oli Purina Beyond -tuotteista?

”No hei, älkää nyt häiritkö mun ruokarauhaa. Mums mums. Mä vastaan ihan kohta, odottakaa. Ai että, tässä maistuu kana. Riisiä ja ohraa. Ja mun lempparia porkkanaa. Rouskis. Nää kuivanappulathan on kuulkaas ihan mukiinmeneviä. Mikäs näitä rouskutellessa. Ei ole liian kovia ainakaan meikäläisen hampaille. Oho, nyt ne loppu. Saisko näitä lisää?”

Voisin tulkita tämän teille niin, että tämä luonnollinen ruoka on tullut jäädäkseen. Varsinkin, kun sen voi hankkia ihan päivittäistavarakaupoista omien ruokaostosten kanssa samaan aikaan. Harvemmin nappularuoka on Tobylle mennyt sellaisenaan tätä ennen. Tai sitten olemme liian hövelisti tarjonneet sen kanssa jauhelihaa, lohta tai muuta lisuketta 🙂 Nyt ei siitä kranttuudesta ollut tietoakaan. Tulee helpottamaan suunnattomasti koiran ruokintaa, kotona ja varsinkin reissun päällä!

TIISTAITERKUIN,

& TOBY

YHTEISTYÖSSÄ PURINA


8 Responses to “Karvakorvan luonnollinen & laadukas ravinto”

  1. Johanna sanoo:

    Hei!

    Ja vitsit miten hienoja kuvia olet saanut koemaistaja Tobysta 🙂 Näyttää juuri siltä, että uudet nappulat maistuvat 😉

    Aurinkoista viikkoa!

    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna!

      Kiitos, herra Tobyhan oli oikein mainio kuvattava 🙂 Kyllä tykkää näistä nappuloista!

      Kiitos ja samaa sinne <3

  2. Sanna sanoo:

    Toby on kyllä niin mainion näköinen ökkömönkiäinen:)Hienosti poseeraa ja varmaan nappulat maistuu!

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna

      ja hei kiitos! Hän on ihan maan paras ökkömönkiäinen! 🙂 Nappulat maistuu ja elämä hymyilee.

      Ihanaa viikkoa <3

  3. Annu sanoo:

    Noissa on mitättömän vähän kanaa, lammasta, lohta, (alle 20%). Koira on lihansyöjä ja tästä kirjoituksestasi saa käsityksen että koiralle on hyväksi kasvis-vilja painotteinen ravinto. Olen erimieltä. Kuivamuonaakin löytyy, joissa liha-kala pitoisuus on 70-90%. Mutta tämähän olikin kaupallinen yhteistyö, joten ymmärrän.

    • Maria sanoo:

      Moi Annu,

      ensinnäkin haluan sanoa, että yhteistöistä valitsen vain ne, joiden tuotteiden takana pystyn itse seisomaan. En siis todellakaan kehuisi mitään tuotetta pelkästään yhteistyön takia.

      Lisäksi olen lukenut hirmuisen paljon ristiriitaista tietoa tuosta lihapitoisuudesta. Kumpi on parempi, se että liha/kalapitoisuus on 20-30% ja täyttä tavaraa vai 60-70% lihapitoisuus, joka koostuu mm. sulista, nahasta yms aineista,jotka eivät kuitenkaan ole koiralle kovin käyttökelpoista tavaraa.

      Sain myös Purinan päästä vastinetta kommentillesi:

      Eri koiranomistajat arvostavat erilaisia asioita koiran ruokinnassa. Kun löytyy omalle koiralle sopiva ruoka, niin se on hieno juttu. Kaikkien ei tarvitse noudattaa tässäkään asiassa samaa ideologiaa. Purinan lemmikkieläinravitsemuksen asiantuntijoiden näkemyksen mukaan koira on sekasyöjä, jonka ruokavalioon kuuluvat myös hiilihydraatit. Liha on tärkeässä asemassa koiran ravitsemuksessa, ja koiraa voi toki syöttää pelkällä eläinproteiinilla, mutta tällöin tulee omistajan huolehtia siitä, että takaa lemmikilleen kaikkien riittävien ravintoaineiden saannin esim. lisäravinteilla.

      Markkinoilla olevista vaihtoehdoista löytyy erilaisiin tarpeisiin vastaavia koiranruokia, ja Purina Beyond haluaa tarjota tasapainoista täysravintoa, joka on saatavilla kätevästi päivittäistavarakaupoista.

      Mukavaa viikkoa sinne!

  4. Jenni sanoo:

    Oi vitsi, nää nappulat kuullostaa niin hyvältä ja ehdotonta plussaa tosta vehnättömyydestä, sillä ainakin oman koiran kohdalla venhä aiheuttaa kaikenlaisia ongelmia ja nappuloita etsiessä on tuntunut välillä toivottomalta löytää sopivaa ruokaa, mutta ihanaa huomata että uusia vaihtoehtoja alkaa löytymään markkinoilta!

    • Maria sanoo:

      Moi Jenni

      ja suosittelen kyllä koklaamaan näitä!

      Itsekin olen huomannut, että vehnättömiä tuotteita löytyy kivasti markkinoilta 🙂

      Mukavaa torstaita <3

Kommentoi