HEIPPAHEI!

Meillä huhtikuu on juhlakuukausi; pienempi täytti pyöreitä vuosia tasan kaksi viikkoa sitten ja tasan kaksitoista vuotta sitten tänään tuo rakas esikoinen näki päivänvalon. Pienien dramaattisten hetkien jälkeen, mutta loppu hyvin kaikki hyvin. Elämänkoulu, jollaisesta en ollut saattanut edes haaveillakaan alkoi yhdessä silmänräpäyksessä. Pohjaton määrä rakkautta, tunneskaalaan lisättiin molempiin päihin sata knotsia. Yhdessä hetkessä sitä tajusi kasvaneensa aikuiseksi. Ei ollut enää vain vastuussa itsestään. Vaan piti ottaa vastuu muista.

Tuntuu, että hyppäsin aikakoneeseen lasten syntymän jälkeen; aika on soljunut ihan hirmuista vauhtia. Tosin muistan niitäkin päiviä, kun mies oli ollut reissussa viikon putkeen ja itse kahden alle 2,5 -vuotiaan kanssa yritin selvitä päivistä koliikkihuuruisten öiden jälkeen. Silloin vahingossa taisin toivoa, että voi kunpa aika kuluisi nopsaa. Viime vuosinahan olen tajunnut olla onnellinen niistä päivistä, jotka eivät valu käsistä. Päivistä, jolloin on aikaa vaikka muille jakaa. Päivistä, kun ollaan koko perhe ihan vaan kotona. Päivistä, kun saadaan viettää laatuaikaa tyttöjen kanssa.

Ennen äidiksi tulemista mietin, että kuinka sitä ikinä tulee handlaamaan tuon vastuullisen tehtävän, joka minulle on suotu. Turhaa. Kun kuuntelee sydäntään, tässäkin asiassa, niin ei voi mennä vikaan. Toivon, että olen esimerkilläni pystynyt opettamaan tytöille sen, että osaavat olla kiitollisia niistä päivittäisistä pikkuisista jutuista. Kiitollisia elämästä. Osaavat kunnioittaa elämää ja ihmisiä, joita matkan varrella kohtaavat. Tiedostavat, että elämä ei ole mustavalkoista. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Aina on se toinen puolikin, mikä kannattaa ottaa huomioon.

Että he osaisivat suhtautua elämään yhtä suurella intohimolla kuin minäkin. Välillä näen sen saman pilkahduksen heidän silmäkulmissaan. Sen pilkahduksen, jonka voi nähdä sellaisen silmistä, joka haluaa valloittamaan maailmaa. Joka on valmis tekemään sen eteen töitä ja joka on valmis pitämään kiinni unelmistaan. Haluan opettaa tytöille sen, että riippuen uskonnosta, sukupuolesta, iästä tai väristä, olemme kaikki tasavertaisia. Jokainen kohtaaminen uusien ihmisten kanssa merkitsee paljon. Jotta he olisivat uteliaita uusia ihmisiä ja elämää kohtaan. Ennakkoluulottomia.

Haluan, että tytöt oppivat kotoansa mallin siitä, miltä näyttää tasavertainen parisuhde. Mihin isona tähdätä. Että tyttöjen ei ikinä tarvitsisi joutua kärsimään siitä, että ovat syntyneet naisiksi. Toivon, että tytöt ymmärtävät että onni ei koostu materiasta. Onnellisuuteen vaikuttaa aivan muut asiat. Vaikka tytöt ovat ikäisekseen saaneet ja nähneet paljon, niin kovin onnellinen olen siitä, että osaavat arvostaa sunnuntai-illan suklaamannapuuroa, lauantain lättykestejä ja tiistai-iltojen ihanuutta. Sitä, kun laitetaan sauna päälle aikaisin ja hiippaillaan koko perhe yöpuvuissa klo 18.00 alkaen. Otetaan peitot ja tyynyt takkahuoneeseen ja tehdään maja telkkarin eteen.

Toivon, että tytöistä kasvaa nuoria naisia, jotka tietävät arvonsa. Tietävät, että ei ole pakko kuulua mihinkään muottiin. Osaavat sulkea tarvittaessa korvansa ja suodattaa. Ja vaikka elämä välillä vähän koulii, niin on noustava ylös ja jatkettava matkaa. Että nuo rakkauspakkaukset tietävät, että ovat täydellisiä juuri sellaisina kuin ovat.

”Sinä päivänä kun Luoja teki sinut
Hän ei muuta tehnytkään
Heräs aikaisin, otti kynän käteen
Rupes siinä piirtämään
Päivä kului, mutt hetkenkään lepoo
Piirtäjä ei kaivannut
Aivan niin kuin olis hurmoksessa ollut
Mestari valmisti sut
Se kuva oli kaunis
Oi, ihme suorastaan
Muodon jumalaisen sait
Kuvan viereen hän merkkas ettei suhun
Päde kuolevaisten lait
Niille jotka yhä epäilevät Luojaa
Sanon vastaukseksi vain
Että jos ne edes kerran näkis sinut
Kaikki rupeis uskomaan”
-Mestaripiirros-

TUNTEIKKAIN TORSTAITERKUIN,

PS. lähden nyt köröttelemään kohti pääkaupunkiseutua, mutta palaan kotiin junalla.
Vastailen silloin teidän kommentteihin. Kaunis kiitos niistä ja anteeksi, kun vastaaminen on kestänyt ♡