perjantai 21. huhtikuu 2017

Sähköautolla reissun päällä

HEISSULIVEI,

jo parina viime perjantaina olen saanut levittää teille ilosanomaa sähköautoilusta ja jatketaan tänä perjantaina samaan malliin :) Postaus on tehty osana Lifien ja Nissanin kaupallista yhteistyötä. Jos teillä on jäänyt nuo kaksi ensimmäistä postausta lukematta, niin täältä voitte käydä lukemassa ensifiiliksiäni sähköautosta ja sähköautoilusta. Täältä löydätte tarinaa siitä, miten sähköauto toimii arkikäytössä. Kolmannessa postauksessa kerron siitä, kun laitoin tuon laina-autoni Nissan LEAFin testiin ja hurautin hieman arkiajoa pidemmän matkan. Innolla odotin sitä, että pääsen reissun päälle sähköauton kanssa. Me suuntasimme tuon sähäkän sähköautoystäväni kanssa kylään Uuden Kuun Emilialle. Nappasin mukaani lähileipomosta rahkapullia ja syötin navigaattoriin Emilian osoitteen. Vähän vajaa 100 kilometriä matkaa, kertoi navigaattori. Napsautin ECO-painikkeen päälle ja tarkistin, että akkua on riittävästi. Valitsin lemppariradiokanavani ja peruutin pois kotipihasta.

Olihan minulla jo hieman entuudestaankin kokemusta siitä, miten sähköauto toimii maantieajossa, mutta edelleen yllätyin siitä, kuinka vakaa autolla on ajaa. Johtunee auton painosta tai painopisteestä, mutta kovassakaan vauhdissa ei ratti ala hakemaan ajouria. Ohituskaistalla lensimme ylämäessä ohi hidastelevasta tukkirekasta. Tuosta vaan. Huristelimme viljapeltojen läpi ja saavuimme lähelle määränpäätä. Tiesin, että Emilian kotikylällä ei ole liikennevaloja. Liikenneympyrässä hymähdin nähtyäni ruuhkan. Eihän tämä nyt niin tuppukylä olekaan, ajattelin. Ihastelin kaunista maalaismiljöötä ja varsin kauniita maalaistaloja, kunnes huomasin sympaattisen pihapiirin vasemmalla puolellani. Perillä oltiin. Emilia tuli avaamaan oven hymyssä suin. Olipas ihana nähdä pitkästä aikaa!

Olin suunnitellut lataavani auton kotimatkalla Huittisten ABC:llä, mutta siitä huolimatta laitoin auton lataukseen jo Emilialla. Tuo kotilatausjohto kulkee näppärästi mukana auton takakontissa ja sen avulla autoa voi ladata kätevästi verkkovirralla kaikkialla, jossa on sähköpistoke. Toki lupa lataamiseen kannattaa kysyä aina kiinteistön omistajalta :) Emilia oli kattanut meille lounasta ja istuimme alas juttelemaan. Sähköautoilusta ja elämästä. Kolme tuntia kului yhdessä hujauksessa. Mielelläni olisin turissut pidempäänkin, mutta koti ja lasten harrastukset odottivat.

ID

Emilialta suunnistin autoni kanssa kohti lähintä pikalatauspistettä. Onnekseni huomasin, että  Huittisten ABC:n pikalatauspisteellä ei ollut ruuhkaa. Ja tällä kertaa sähköautojen pikalatauspaikoillekaan ei ollut eksynyt tavallisia autoja parkkiin. Vilautin pikalatauspisteellä Charge & Drive -avaintani, valitsin Nissan LEAFin lataamiseen käytettävän CHAdeMO -pikalatausliittimen ja liitin sen LEAFin etuosassa olevaan pistokkeeseen. Samantien kojelaudalla alkoivat siniset valot vilkkumaan latauksen merkiksi. Lukitsin auton sekä latausluukun ja suunnistin sisälle huoltoasemalle hakemaan virvoketta. Palasin autoon ja hoidin alta pois muutaman työsähköpostin. Tarkistin somet ja hyväksyin muutaman blogikommentin. Taivastelin ikkunan takaa näkyvää näkyä; räntää huhtikuussa. No onneksi autossa oli lämmin ja mukava istua. Kun reilun puolen tunnin kuluttua kaksi valoa paloi ja kolmas vilkkui, tiestin akun latautuneen siinä määrin, että kotimatka voisi alkaa.

Kotimatkalla mietin, että toki pidemmät reissut sähköautolla vaativat vähän enemmän suunnittelua, mutta hei, sehän tuo matkan varrelle vain kivaa tekemistä! Liian usein sitä posottaa kiireellä paikasta toiseen. Sähköauton myötä tulisi ainakin pysähdyttyä ja pidettyä taukoja. Kotia lähestyttäessä vastaanottokomitea tuli kotikadulla vastaan.

Enää pari hassua viikkoa sähköauton testausta edessä ja haikein mielin mietin jo nyt tuota auton palauttamista. Sähköauto on yllättänyt niin positiivisesti. Kuten kerroinkin niin miellyttävämpää ajokokemusta saa hakea. Kaiken hälinän keskellä rakastan tuota auton hiljaisuutta. Sitä, että auto kiihtyy hyvin ja sitä, ettei tarvitse tankatessa jäädyttää sormiaan. Puhumattakaan sähköauton vaivattomuudesta ja taloudellisuudesta. Kyllä, sydämeni sykkii varmasti sähköautoilulle.

PERJANTAITERKUIN,

YHTEISTYÖSSÄ NISSAN

 


7 Responses to “Sähköautolla reissun päällä”

  1. Westend Mum sanoo:

    Sähköautoilu kuulostaa kyllä mielenkiintoiselta, joskin (jos käsitin oikein) tuo puoli tuntia lataamisen odottaminen huoltoasemalla on vähän iik… ;)
    http://westendmum.fi

    • Maria Maria sanoo:

      Heipsan,

      hih,näin mäkin alkuunsa ajattelin, että on pitkä aika. Näin parin reissun kokemuksella se on ihan passeli aika esim. kahvitauolle :)

      Ihanaa viikonloppua <3

  2. Kiti sanoo:

    Sähköautot kyllä kiinnostaa. Veikkaan, että tekniikka paranee koko ajan, ehkä jossain vaiheessa latausaikaa saadaan pienemmäksi ja varmasti latauspisteitä tulee jatkuvasti lisää. :)

    T: Kiti
    http://www.lily.fi/blogit/katso-tarkemmin/miten-koulukiusaaminen-vaikuttaa-viela-aikuisenakin

    • Maria Maria sanoo:

      Moikka Kiti

      ja näinhän se on, että tekniikka menee koko ajan eteenpäin; sähköautojen toimintasäde kasvaa ja latauksen aika pienenee. Itse aloin pohtimaan, kuinka kätsy olisi sellainen vara-akku, jonka saisi mukaan ajoon :D

      Ihanaa viikonloppua <3

  3. Riikka sanoo:

    No huh huh, puoli tuntia ladattavana! Ymmärsinkö oikein, että siellä Emilialla ollessa latasit autoa 3h ja sieltä lähtiessäsi ajoit taas paikkaan missä voi ladata autoa? No miksi? Vai oliko vaan tarkoitus havainnollistaa meille, että noin vaan sitten ajellaan latauspisteelle (vaikka ei ollut tarvetta)?

    Muuten kuulostaa tosi näppärälle vehkeelle ja voisin ostaa lottovoiton kohdalle osuessa moisen pelin. Autolla suhaisin mennen tullen lähikulmilla, mutta pitkälle matkalle lähtiessä…hmmm. No, kehitystä odotellessa.

    • Maria Maria sanoo:

      Moi Riikka

      tuo kotisähköllä normi pistokkeesta tehtävä lataus ei ole lainkaan niin tehokas kuin huoltsikoiden pikalataukset. Esim. kotona tuo akku lataa täyteen 12 tunnissa eli siinä kolmessa tunnissa ei tullut kuin noin 15-20% akun kestoa lisää. Sen takia pikalatauspaikalle kurvasin, jossa liki tyhjän akun lataa noin 30 minuuttiin. Oli siis tarve ladata, en olisi päässyt takaisin kotiin asti :)

      Just näin, kaupunkiajossa tuo on aivan ultimaattisen kiva ja kun vain tottuu reissulatauksiin, niin en näe mitään ongelmaa. Ja juu, tekniikka kehittyy koko ajan ja toimintasäde kasvaa!

      Kivaa viikonloppua, toivottavasti saadaan vähän keväisempää ilmaa <3

  4. Viveka sanoo:

    Ehkä olet jo aikaisemmin maininnutkin paljonko auton lataus tulee maksamaan roposia. En vain millään kehtaisi aina olla kyläpaikoissa lataamassa autoani talonomistajan laskuun. Kukaan ei tietenkään tohdi kieltää, mutta voi mielessään sadatella. Summa ei ehkä ole suuren suuri, mutta sähköautojen yleistyessä joku on aina töpselin päässä pihassasi. Olen myös mietiskellyt liikenneturvallisuutta. liikenteen melu on toki häiritsevääkin, mutta lähes äänettömästi kulkevat autot voivat tulla tielle hiljaa, varkain kuin aaveet ja jäädä varsinkin pieniltä kulkijoilta havaitsematta. Huomaat varmaan, etten ole täysin vakuuttunut sähköautojen ihanuudesta. Ja jostain se sähkökin tulee eikä aina ole niin ympäristöystävällisesti tuotettua. Tuskin ainakaan tuulivoima siihen riittää ja tuulivoimaloistakin on haittansa. Kukapa sellaisen haluaisi naapuriinsa?

Kommentoi