lauantai 08. huhtikuun 2017

Ihan hassu lauantai

HEIPPAHEI!

Tänään on ollut kuulkaa hassu lauantai. Ihan höpsähtänyt. Kuten myös tämä bloggaaja täällä ruudun takana. Olen tottunut siihen, että mies reissaa. Viime vuosina vähemmän, mutta lasten ollessa pienen pieniä tuli reissupäiviä varmastikin lähemmäs 200 vuodessa. Joten mietin tuossa, että mikä ihme siinä on, että tänään on ollut aivan outo olo. Hassu. Päätön, jalaton, kädetön. Mutta tajusin, että ne miehen reissut ovat pääasiassa aina ajoittuneet viikolle. Viimeistään perjantai-iltana ollaan saatu perheen miesvahvistus (se ei niin karvainen :D) kotiin. Tällä hetkellä meidän symbioosista puuttuu yksi palanen.

Tänään on se päivä, kun aamulla luetaan yhdessä Aamulehteä ja kommentoidaan uutisia. Se päivä, kun aamupalapöydässä istutaan pitkän kaavan mukaan. Se, kun mietitään yhdessä päivän ohjelmaa ja sitä, että lähteäkö Kauppahalliin kahville vai mitä tehtäis. Se päivä, kun illalla kokoonnutaan takkatulen ääreen telkkaria katsomaan. Päivä, jolloin poikkeuksetta syödään jotain vähän kivempaa iltaruokaa. Ja juodaan lasit punaviiniä. En edes muista koska olisin aukaissut punaviinipullon itse, koska mies on se tehnyt. Ehei, älkää käsittäkö väärin. En ole uusavuton 😉 Vaan mulle on lauantai-iltaisin langennut se ruoanlaittovuoro ja miehelle viinipullon avaaminen. Tai no, taidan mä sittenkin olla uusavuton. Kun mies on kotona, meillä näkyy telkkarista Tapparan peli. Nyt ei. Vaikka kanavarallia on tullut mentyä monet kerrat.

Tämä päivä on saanut jälleen tuntemaan suurta kiitollisuutta. Siitä, että on se joku jakamassa arkea. Iloja ja suruja. Elämän juhlahetkiä. Se joku, jonka vierestä herätä aamuisin. Ja jonka vieressä ummistaa iltaisin silmät. Että se joku on vieläkin näiden vuosien jälkeen se elämän rakkaus, joka saa sukat pyörimään jaloissa. Se joku, ketä ikävöidä. Tietäen, että ikävä ei ole ikuista.

Ei auta muuta kuin laittaa pitsataikina kohoamaan ja katsoa peliä kännykästä. Meillä on kyllä pienoisesta hassusta olosta huolimatta ollut tosi kiva lauantai tyttöjen kanssa. Vähän hulluttelua, kahvittelua, blogitöiden tekoa kera kahden kuvausassarin, lauantaikukkapuskaa, kääretorttua ja ulkoilua. Mutta ihan hyvillä mielin otetaan se yksi puuttuva palanen kotiin huomenna 

IHANAA LAUANTAI-ILTAA TOIVOTELLEN,

PS. kiitos ihanat kommenteistanne eiliseen postaukseen, helmililjat ovat nyt kuin kalat kuivalla maalla 😀 Palaan kommentteihin tässä illan kuluessa!
PPS. sain sen pelin näkyviin, jihuu! 🙂


8 Responses to “Ihan hassu lauantai”

  1. Sari Riekkola sanoo:

    Ihania kuvia, kukkia ja sinä siellä <3
    Tärkeä postaus, pisti ajattelemaan 🙂

    Ihanaa iltaa sinne <3

    • Maria sanoo:

      Kiitos Sari

      ja hei ihanaa iltaa sinne (mun alkoi tekemään valkkaria mieli, kun näin sun instakuvan :D) <3

  2. Micu sanoo:

    Voi miten ihana teksti! Tuota kiitollisuutta ei varmasti ole maailmassa koskaan liikaa, joten on ihana siitä välillä muistutella muita ja itseään. Rentoa loppuviikkoa koko teidän perheelle!

    • Maria sanoo:

      Heippa Micu

      ja kiitos kaunis 🙂

      Just näin, tällaisina hetkinä sitä taas muistaa olla kiitollinen siitä mitä on – ja varsinkin vielä eilisten kamalien tapahtumien jälkeen <3

      Kiitsa ja samoin sinne teidän poppoolle <3

  3. Anu sanoo:

    Tiedän niin miltä susta tuntuu..mun mies on joka viikko reissussa 4 päivää.
    Välillä on raskaampia viikkoja ikävän suhteen ja välillä taas menee helpommin.
    Aina tuntuu yhtä mukavalta,kun hän ilmestyy kotipihaan:)

    • Maria sanoo:

      Nonni, mä hukkasin mun vastauksen jonnekin bittiavaruuteen…yritetään uudelleen 😀

      Vitsit, teillä tosiaan on joka viikko reissumies reissun päällä <3
      Mutta onneksi pian alkaa mökkikausi, niin saatte viikonloput mökkihöperöityä yhdessä 🙂
      Ihan hassua ajatella, että me ollaan menossa kahden viikon päästä laittamaan mökki kesäteloille. Jäiden pitäisi kyllä sulaa sitä ennen 😉

      Ihanaa viikonloppua <3

  4. Sanna sanoo:

    Minä ikävöin miestäni heti.Hän on osa minua ja heti jotain puuttuu kun,on pois.Eletään liian symbioosissa kyllä.Viimeksi kun oli kavereiden kanssa mökillä,oli tulossa jo kotiin,kun ikävä oli niin kova!Sain puhumalla hänet jäämään sinne:)Ei olla juurikaan koskaan oltu erossa toisistamme,rakastuimme aikoinaan heti ja muutimme kuukauden päästä yhteen.
    Ja siis emme siis ole nuoripari,vaan 18 vuotta naimisissa nyt:)Toivon aina,että kuolen ennen miestäni,en voi elää ilman häntä.Itsekästä tosin,ei hänkään ilman minua:)

    • Maria sanoo:

      Moikka Sanna

      ja voi että, ihanat te <3

      Meillä vähän sama, ikävä on kova ja harvoin ollaan erossa toisistamme ellei miehen työreissuja lasketa. Usein ystävät vinoilevatkin, kun ei ikinä haluta lähteä mihinkään iltarientoihin erikseen 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa <3

Kommentoi