perjantai 07. huhtikuun 2017

Pienesti jo pääsiäistä & perjantaiset

HEISSULIVEI,

ja jippii, perjantai on täällä! Aamu alkoi keittiösuunnittelijan käynnillä ja nyt on keittiö mitattu ammattilaisen toimesta. Kalusteet on tilattu ja toimitus sovittu alustavasti viikolle 20. Kodinkoneethan ostimme taannoin jo Asta-messuilta. Viime tipassa eli eilen teimme vielä muutoksen ja vaihdoimme alunperin rosterisen värisen Festivon valkoiseen. Koska sydän sanoi niin. Päädyimme ostamaan keittiön ensimmäisestä paikasta, mistä kysyimme tarjouksen. Tiedän, että pitäisi kilpailuttaa, mutta jos keittiö menee kertalaakista ihan omannäköisekseen ja budjetin rajojen sisäpuolelle, niin mitä sitä turhaa. Ostimme keittiön kalusteet Keittiömaailmasta (kyseessä ei ole kaupallinen yhteistyö :). Sain luvan esitellä keittiösuunnitelmat teille täällä blogissa, jahka piirrustukset sähköisenä saan. ID

Tänäkin vuonna vietämme pääsiäisen pohjoisessa, joten laittelin tänään jo pienesti pääsiäistä esille kotiin. Tytsyt serkkuineen koristelevat vitsoja keittiössä, joista tuleekin mukavasti väriä. Väliaikaisesti ja rajatulle alueelle 😀 Muuten olohuoneen sisustuksessa pääsiäinen näyttäytyy luonnonläheisissä sävyissä. Vuodesta toiseen. Tämä on ensimmäinen vuosi pitkään aikaan, kun laitan oikeita pajunoksia sisälle. Aiemminhan niistä on alkanut nenät vuotamaan ja pärskityttämään. Teiltä lukijoilta sain taannoin vinkin, että jos ei maljakkoon laita vettä, niin sitten allergisia oireita ei pitäisi tulla. Koklataan tätä siis tänä vuonna!

Ihan huikeaa ajatella, että viikon päästä ollaan Pyhällä hiihtämässä ja siitä viikon päästä kesämökillä aloittelemassa mökkikautta. Mikäli nuo jäät nyt ovat siihen mennessä sulaneet. Tänä vuonna mökki-ikävä on kyllä iskenyt pirskatin kovalla voimalla. Sielu huutaa hiljaisuutta ja sitä, että saa istua kalliorannalla auringon lämmittäessä kasvoja. Liplutella varpaita vedessä ja vaan olla möllöttää. Eilen tuossa karvaturria puunatessani (liki neljän tunnin ajan…) aloin miettimään, että pitäiskö sittenkin leikata sille ”kesätukka”. Kuitenkin mökillä on sen verran tuota varvikkoa, että jää koko ajan inhottavia risuja mahakarvoihin ja tassuihin kiinni. Lisäksi uidessa turkki painaa tsiljoonan. Turkin trimmaus vaan sotii vastaan sitä ajatusta, että haluan pitää turkin rodulle ominaisesti pitkänä. Mutta kukas sitä tietää, mikä koirulille on parasta. Kesähelteillä varmastikin lyhyempi karva. Voisin ainakin näin kuvitella 🙂

Illan perinteinen myyssipostaus jää tänään väliin. Mennään ei niin kuvauksellisella ruoalla. Perjantaimyyssiruokana meillä on tänä iltana kuulkaas grillimakkaraa ja perunasalaattia. Lasten toiveesta. Toivoa sopii, että saan tuon meidän grillin päälle. Mies kun palaa reissusta vasta sunnuntaina. Onneksi on olemassa uunin grillivastus varasuunnitelmana, eiköhän nuo makkarat sielläkin tekeydy 😉

IHANAA PERJANTAITA &
ALKAVAA VIIKONLOPPUA ♥


17 Responses to “Pienesti jo pääsiäistä & perjantaiset”

  1. Annika sanoo:

    Kivaa perjantaita! Oli mukavaa nähdä kotikuviakin välillä 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Annika

      ja kiva, että kotikuvia oli kiva katsella 🙂 Pianhan te saatte taas nähdä kotikuvia kyllästymiseen asti, kun muutamme 😀

      Ihana viikonloppua <3

  2. Anu sanoo:

    Ihania kuvia ja tosiaan, pajunkissat ehdottomasti ilman vettä! Säilyvät hyvinä vaikka ensi pääsiäiseen saakka:)

    Aikooko Toby tulla näyttelykoiraksi? Se olis mun mielestä ainoa syy pitää turkki noin työläänä:) Toki mahtavan ulkonäön lisäksi! Kesällä pitkä ja paksu turkki voi jatkuvasti märkänä olla jopa vakavien iho-ongelmien syy. Mikään ei ole ihanampaa kuin sellainen ”pese ja pidä” -tyyli kesällä, samoin kyllä myös kurakelien aikaan… Jos päätät leikata turkin, kannattaa koira viedä trimmaajalle, he osaavat ajaa turkin aina nätimmin kuin itse. Toki hommassa voi kehittyä, mutta harjoituskertoja se vaatii lukuisia.

    Myyssipostauksesi ovat aina tosi inspiroivia, jään odottelemaan uusia. Ihanaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anu ja kiitos kaunis!

      Toby on ihan vain kotikoira, perheenjäsen <3 Senpä takia tulee just ajateltua tätä turkkijuttuakin täysin koiralähtöisenä. Mikä on helpointa haukulle. Olen kuullut just noista ihotulehduksista niin kamalia kertomuksia, että jo siinä on yksi syy, miksi voisi trimmauttaa (juu, en ajatellut itse leikata 🙂 turkin kesäksi.

      Kiitos, myyssipostauksia on tulossa!

      Ihanaa viikkistä sinnekin <3

  3. tiitu sanoo:

    Hei,ihania kotikuvia. Taas. Kuule,onko nuo helmililjoja tuossa lasiastiassa?? Ja siinä vettä? Kännyllä koitin zoomailla. Niin jos niissä on vettä,niin kuule,kaada pois,nimittäin nuo sipulit mätänee kyllä vedessä! Ihan tilkka vettä pohjalle,vain juurille korkeintaan. Sama kaikilla sipulikukilla. Tai ainakin pitempään kestävät ilman vettä. Kivaa viikonloppua! t.Floristi

    • Maria sanoo:

      Hei kiitti Tiitu

      ja kiitos, kyllä siinä on vettä reilusti pohjalla 😀 Katsos kun juuri ne otin ruukusta pois ennen kuvauksia, niin aattelin reppanoiden tarvitsevan ”vähän” kosteutta ;D Mutta nyt on jo kuivassa lasiastiassa. Kiitos teidän vinkkien <3

      Ihanaa viikkistä sinnekin <3

  4. Hanne sanoo:

    Ihania kuvia kodistasi.
    Itse olen aina pitänyt pajunoksat ilman vettä etteivät ala kukkiin.
    Tiitu jo sanoikin noista sipulikukista. Itsekin yritin suurentaa kuvaa, että näenkö todella niillä vettä.
    Meillä on aina näin alkukesästä mökillä paljon punkkeja ja on mukavaa, kun koirilla on lyhyt turkki. Siitä huomaa helpommin noiden ötököiden liikkumisen.
    Mukavaa reissua!

    • Maria sanoo:

      Heipsan Hanne

      ja kiitos <3

      Juu, nyt ei kutise silmät lainkaan, kun ei pajuihin lisätty vettä. Ja sipulikukkien vesikin jouti samantien viemäriin, kiitos teidän tarkkaavaisten 🙂

      Just näin, ne punkit ällöttävät niin paljon, että lyhyempi turkki olisi niidenkin havaitsemisen kannalta parempi!

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua <3

  5. Miia sanoo:

    Hei!
    Ihanaa, että päädyitte Festivoon – se on ihan paras!
    Meillä koira trimmattiin eilen, kun oli turkki talven jäljiltä ihan ”tutum”. Turkki on nyt siisti ja on helpompi hoitaa ja koira itsekin tykkää, kun ei ole niin kuuma. Suosittelen trimmausta. Ja kasvaahan se taas uudelleen. Niin kuin hiuksetkin…olen aina sanonutkin, että hiukset on onneksi uusiutuva luonnonvara, jos joku on ne mielestään liian lyhyeksi leikannut.
    Ihania aamupalavinkkejä, kiitos niistä! Itsellenikään ei oikein aamupala maistu ja tarvitsen myös aamulla oman hetkeni rauhassa hiljaa.

    PS. Teidän koira on ihan ylisöpö!

    -Miia-

    • Maria sanoo:

      Moikka Miia

      ja hei ihana kuulla! <3 Olemme kuulleet Festivosta pelkkää hyvää ja nyt päätimme panostaa siihen 🙂

      Sepäs se onkin, että turkki onneksi kasvaa takaisin. Mutta jotenkin sydän ei vielä ole antanut periksi. Niin ihanan pehmoinen tuo karvaturri on 😀 Jahka mökkikausi alkaa ja ekan viikonlopun jäljiltä nypin niitä karahkoja vatsakarvoista pois voin olla jo taas eri mieltä ;D

      Ole hyvä aamupalavinkeistä!

      Ihanaa viikonloppua <3
      PS. Kiitos, Tobykin tuossa kiittelee 🙂

  6. Riikka sanoo:

    Mä taas en niin kukista perusta, mihin kaikki näyttävät kiinnittävän huomiota :)Varmaan osasyy on juuri nämä allergiat meillä, mutta vinkistä kiitos pajunkissojen suhteen, keneltä se nyt tulikin. Ne saavat ainakin hetken aikaa olla sisällä esillä. Nyt on lepän kukinta- aika ja meillä oli muutama tuskaisa päivä. Lääkitys alkaa aina liian myöhässä, ja siitä lipsutaan sitten hetken päästä. Vaikka olen yrittänyt meidän 12- vuotiaalle sanoa, että niitä pitää käyttää säännöllisesti, lääkeitä siis.

    Sitä piti vain kommentoida, että h y v ä kun rosteri vaihtui valkoiseen. Onko jo vähän last season valita rosteriset, vai mikä on suuntaus? Mun sydän myös sanoi aikoinaan rempan yhteydessä, että valkoiset kylmäkalusteet olla pitää. Rosterisia näki sitten kavereilla, ja aina se ratkaisu ei ollut ehkä hmmmm…sanoisinko suoraan paremmasta päästä.

    Ihanata viikonloppua kaikille!

    • Maria sanoo:

      Heippa Riikka,

      meillä aiemmin oli yhtä silmien kutinaa pajujen aikaan, mutta tänä vuonna ei ole tullut mitään. Allergialääkkeitä tosin tuo pian 12 v on syönyt nyt reilun pari viikkoa jo….silloin kun siis muistaa sen lääkkeen ottaa 🙂 Huomaan, että koiran turkissa tulee sisälle myös siitepölyä ja katupölyä. Pitää pestä usein, ettei ala itseänikin aivastuttamaan.

      Hei, mäkin olen onnellinen. Meillähän on tällä hetkellä rosteria kaikki kodinkoneet (paitsi apk). Uuteen kotiin tulee rosteria vielä liesikupuun ja uuniin, jotta saadaan vähän kontrastia muuten kokovalkoiseen (jaiks :D) keittiöön!

      Kiitos ja oikein ihanata viikonlopun jatkoa myös sinne <3

  7. Susanna sanoo:

    Mä olen aina miettinyt tuota Cottonin turkkia. Jos todella olisi menty rodun mukaan, tuskin tuollaista turkkia olisi koiralle kehittynyt/tuskin rotu tuollaiseksi olisi kehittynyt. Huovuttuva pitkä turkki olisi jäänyt historiaan… Ihmisen jalostuksen tulos se pitkäkin, jos saksetkin ihmisen työtä. Mutta ei niin syvällisesti. Mieti mikä teille= koiralle hyvä. Jos näyttelytätte, turkin tullee olla pitkä (ihmisen määritelmä). Meillä kotikoira jonka kanssa ei mennä näyttelyihin vaan metsään rymyämään. Sillä me koemme että lyhyt turkki parempi meidän koiralle. Eli koiran hyvinvointi edellä; jos pitkään turkkiin riittää paukkuja ja koira voi hyvin, sitten se. Jos lyhyempi parempi ja koira voi hyvin, sitten se. Rotumääritelmänä olkoon onnellinen ja hyvinvoiva koira! Mukavaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Susanna!

      Ja hei kiitos erittäin pohtivasta kommentistasi <3

      Koira edellä mennään. Toby Topsukka on kotikoira, sylikoira, perheenjäsen. Ei näyttelykoira.

      Meillä Toby voi kyllä silminnähden hyvin, mutta nyt kun takkuja tulee ennen kuin ehtii kissa sanoa, niin veikkaisin, että takkuset voivat hieman ihistää ennenkuin me ehdimme ne avaamaan. Onneksi tämä takkuikä on vain ohi menevä juttu.

      Mutta kyllä, pohjoisen reissun jälkeen harkitsen vakavasti turkin trimmauttamista lyhyemmäksi. Ei ihan klaniksi, mutta sellaiseksi pari kolme senttiseksi 🙂

      Kiitos, rotumääritelmä oli kauniisti sanottu <3

      Ihanaa viikonloppua sinnekin!

  8. Tiina sanoo:

    Ihania pääsiäistunnelmia teillä kotona. Turkkiasiaan vahingosta viisastuneen vinkki.Meillä ensimmäisenä kesänä ja tuoreena Cotonin omistajana tein virheen kun pidin koiran turkin pitkänä. Meidän Jerry rakastaa uimista. Olimme ystävien mökillä,jossa aurinkoenergia sähköt. Minulla oli föönit ja muut mukana. Sähköä piti säästää kun miehet katsoivat futiksen MM-kisoja.:D Niinpä en kehdannut edes ehdottaa että voisin föönäillä tunnin koiraamme, joka uintipulahduksen jälkeen. Ja koira oli vedessä aina kun silmä vältti. Niinpä katastrofi oli valmis! Jerryn turkki vanuuntui ihan täysin! Teimme 4 tuntia töitä kahden ihmisen voimin, ja koko turkki oli leikattava melkein nahkoja myöden.Tästä oppineena leikkaamme koiran turkin aina keväällä lyhyeksi.Saa uida ja nauttia kesästä, eikä ole niin kuumakaan.Kasvaa mukavasti taas talvea vasten pitkäksi, jos haluaa. 🙂 Mukavaa Palmusunnuntaita sinne teille!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tiina
      ja kiitos, tänään tosin piti heivata pajut ulos, kun tuli allergiaa 🙂

      Ja hei kiitos kokemuksesi jakamisesta – toi on just se kauhuskenaario, jonka näen. Mökillä kun sähkötkin toimivat niin ja näin, niin kauhulla ajattelen tilannetta, että fööniin ei saa tarpeeksi puhtia. Huh, kyllä se turkin lyhentäminen on meillä edessä 😀

      Ihanaa alkanutta viikkoa sinne <3

      • Tiina sanoo:

        Heh! Täällä kanssa allergiapuuskia! Kivoja keittiösuunnitelmia teillä tänään. Allergiatonta ja takutonta kevättä teille ja Tobylle!:D

Kommentoi