perjantai 24. maaliskuun 2017

Hempeän perjantain #parhaat

HEISSULIVEI!

Mikäli seuraatte minua tuolla Instagramin puolella, niin olettekin tietoisia, että tällä viikolla on taas otettu aimo askel eteenpäin rempan suhteen. Kaikki kylppäreiden, mancaven ja saunaosaston laatat on vihdosta viimein valittu ja jotenkin on sellainen tunne, että nappiin meni 🙂 Laitan alkuviikosta tänne bloginkin puolelle laattoja nähtäville. Mutta hei, tänään aletaan laatoittamaan tuon yläkerran veskin (yhdistetty kodinhoitohuonetila) seiniä. Niin innoissani olen! Insta Storyn puolelle muuten tulee latailtua rempan välivaihekuvia, joten kantsii siellä käydä aina katsomassa! ID

Perjantai ei ole vielä puolessakaan ja jälleen kerran tästä on muodostunut pienten positiivisten asioiden perjantai. Pieniä juttuja, mutta silti kumuloituessaan saa olon keveäksi ja sisukset kuplimaan. Maailmaa katsotaan pinkkien lasien läpi. Sen kunniaksi hempeitä kuvia tuolta //interiors inspiration -kansiostani Pinterestistä. Muutamia päivän tähtihetkiä (tähän mennessä, näitähän tulee vielä lisää ;)):

♥ lenkillä vastaan tullut bernhardilaisrouva Irma. Ai että, Tobykin tykkäsi vaikka koko-ja ikäeroa oli aikalailla #koirakuume

♥ yön aikana inboxiin tullut viesti ihanalta Mintulta, ihanasta Tukholmasta. Kiitos Minttu ♥ #ystävät

♥ sulanut Pyhäjärvi Tahmelan kohdalla ja siellä aurinkoisesta päivästä nauttivat kaksi joutsenta #kevät

♥ rakennuslupa! #wasabouttime

♥ herrasmies, joka jäi juttelemaan lenkillä. Veikkaisin, että oli noin 97-vuotias, mutta skarppi kuin mikä. #pappamagneetti

♥ eilen korkattu grillikausi lämmittää mieltä vieläkin. Tai lähinnä se just hyvin käristetty grillimakkara ja perunasalaatti. #gourmet 😀

♥ kaapista löytynyt raakasuklaapatukka päiväkahvin kaveriksi #suutmakeaksi

♥ sain käytyä vihdosta viimein Colorian tilinpäätöksen ajatuksella läpi #numeronörtti

♥ hyvän pajunkissa-apajan löytyminen #virpomisjuttuja

♥ yöllisestä hampaiden narskuttelusta viimeisen kuukauden vihoitellut korva ei ole vielä tänään äitynyt vihoittelemaan #healthiswealth

photos from here

Toivottavasti sielläkin nautitaan perjantaista täysin rinnoin! Ajattelin, että kun työpäivä on pulkassa niin taidan mennä nauttimaan iltapäiväkahvit tuonne takapihalle aurinkoon. Aurinko lämmittää yllättävän paljon. Yleensä tässä vaiheessa kevättä se Mrs. multasormiwannabe nostaa päätänsä, mutta nyt ei tarvitsisi nostaa. Nykyiselle pihalle, kun ei enää kannata tehdä mitään ja tuo uusi piha. Noh, taidanpa laittaa pikapuoliin Insta Storyyn kuvan siitä. Ei juuri mitään ole tehtävissä 😀 Ainakaan vielä…

Hei, nyt toivottelen teille iiiiihanaa perjantaita. Muistetaan nauttia ja eikä haittaa vaikka se käsikin hakeutuu illalla sipsi- tai karkkipussiin. Tosin, voi olla että nähdään vielä illalla täällä blogin puolella muiden kuin sipsipussien merkeissä. Yksi yö näin unta fredagsmyseistä ja ehkä se oli enne, että tänään olisi taas niiden paikka 🙂

PERJANTAITERKUIN,


9 Responses to “Hempeän perjantain #parhaat”

  1. Merja sanoo:

    Heippa! Nyt on pakko kommentoida… Tuli tuosta grillikauden avauksesta mieleen sun grillatut Avokado-Mozzarellawrapit. Niiiiiin parhaita! Talvikaudella ikävää oli pakko liennyttää uunin grillivastuksen avulla. Toimii niinkin! Aurinkoa viikonloppuusi! Ps. Meidän ”mökkikausi” avataan tänään: asuntoautolla Hesaan. Tästä se lähtee! Polte olikin jo melkoinen. Ja usko vaan, jäät sulavat kohta teidänkin mökkijärvestä.

  2. Ihana postaus ja niin se onni koostuu pienistä asioista <3

  3. Hertta sanoo:

    Ihana postaus! Tänään itselläkin erittäin kiitollinen olo, vaikka lähipiirin murheita kannankin sydämellä. Kun suru on lähellä, hyvät asiat näkyvät selkeämmin. Ja nimenomaan nuo pienet ilonpilkahdukset on tärkeää huomata – se on vaikea taito, mutta kehittyy, kun kiinnittää asiaan huomiota. Tämä blogisi on yksi niistä 🙂

    ”Pappamagneetti” 😀 😀 😀

    • Maria sanoo:

      Kiitos Hertta

      ja voi ei, oikein paljon voimia sinne <3
      Se on ihan totta, että kun on surua elämässä, niin sitä tarrautuu niihin pieniin ilonpilkahduksiin - jos vain ne pystyy näkemään.

      Ihana kuulla, kiitos <3

      Juu, mä oon pappamagneetti 😀

Kommentoi