perjantai 24. maaliskuu 2017

✶ 3 in 1 – fredagsmys ✶

NO HEIPPAHEI TAAS,

ei ollakaan nähty sitten…kahdeksaan tuntiin :D Sehän nyt on niin, että itse en usein jaksa lukea blogeja, jotka päivittyvät kaksi kertaa päivässä. Tai suoraan sanottuna en ehdi. Silläkin uhalla, että tämä toinen postaus samalle päivälle voi olla hieman liikaa, niin täältä kuitenkin pesee. Ruokavinkkiä vaikka lauantai-illalle. Tai ensi perjantaille. Ennen kuin päästään itse asiaan on pakko taas hehkuttaa kuinka huippua sitä on sivusta kuunnella noita tyttöjä. Oltiin autolla tulossa asioilta kotiin ja meidän tytöt kera pikkuisen serkkunsa kävivät mielenkiintoisen keskustelun takapenkillä. Meillä soi pitkästä aikaa lastenlaulu cd autossa ja sattumalta valikoitui tähän viikon viimeiseen päivään (kröhöm, koulu taitaa ottaa vähän koville ;)) Kuningas ei -biisi.

L 9 v. hieman tuohtuneena:”Tää laulu kertoo siitä Rumppasesta..Ei ei ja vielä kerran ei. Just sellanen se on.”
J 11 v.: ”Kuka Rumppanen???”
L: ” No se Usan presidentti, tietenkin.”
J: ”Ai Trumppi”
L: ”No just se…onneks meillä on Sale.”
P 8 v. ”Sale ?!?”

Lapset ja politiikka. Ah, mikä aihe :D No nyt on päivän politiikka puhuttu ja on aika siirtyä perjantaitunnelmiin. Meillä on kaksi pientä prinsessaa yökylässä ja siskonpeti levitetty takkahuoneen lattialle. Lapset saivat päättää oman ruokansa ja heille haettiin noutoruokaa. Mies tulee kotiin vasta myöhemmin, joten mä sain päättää ihan itse oman iltaruokani. Liekö kevään merkki vai mikä, mutta valkoviinihammasta on kolottanut tämän päivän. Sen pohjalta päätin valmistaa piirakan, josta löytyy salaattia ja päältä vielä suosikkitapastani gambas al ajilloa. Salaattipiirakoitahan täältä blogistani on löytynyt aina tasaisin väliajoin, mutta nyt upgreidasin sen vielä noilla valkosipulisilla katkaravuilla.

3 IN 1 -SALAATTIPIIRAKKA

Pohja
125 g huoneenlämpöistä voita
vajaa 3 dl vehnäjauhoja
3 rkl kylmää vettä
ripaus suolaa
-nypi voi ja jauhot keskenään
-lisää vesi ja suola
-muotoile taikinasta pallo ja laita jääkaappiin hetkeksi kovettumaan
-kaulitse taikina levyksi (noin 20 x 30 cm) ja paista 200 asteisessa uunissa 12-15 minuuttia
-anna jäähtyä

Täyte
puoli purkkia ruohosipulituorejuustoa
100 g ranskankermaa
-sekoita keskenään ja levitä jäähtyneen taikinalevyn päälle
HUOM! Pelkkä tuorejuustokin toimii notkistettuna!

Gambas al ajillo
(tein puolikkaan satsin)
2 dl oliiviöljyä
450 g kuorittuja pakastekatkarapuja
1 solo valkosipulinkynsi
1 chilipalko
sormisuolaa
tuoretta persiljaa
-sulata katkaravut juoksevan veden alla
-kuori ja pilko valkosipuli
-poista chilipalosta siemenet ja pienistele
-kuullota valkosipulia ja chiliä hetki pienessä määrässä öljyä
-lisää loppu öljy ja kiehauta varovasti parin minuutin ajan
-lisää katkaravut noin minuutiksi (älä anna enää kiehua)
-mausta suolalla & persiljalla

HUOM! Sekoita katkaravut öljyssä salaattisekoituksen kanssa ja kaada piirakkapohjalle

Aikas kivat myyssit, etten sanoisi! Nyt on kuulemma spa taas auki ja mulla alkaa hieronta ihan just. Tarjolla olisi myös pedikyyriä ja manikyyriäkin. Sauna on päällä ja yöpöydällä odottaa se viime viikonloppuna aloittamani Camilla Läckberg. Ja hei, se olisi viikonloppu edessä. Elämä 

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,


8 Responses to “✶ 3 in 1 – fredagsmys ✶”

  1. Seija sanoo:

    Huomenta!
    Ei olut liikaa toinen postaus. Lueskelin jo aikisin aamulla kun ihana valo herättää ja valo kuultaa sälekaihtimien takaa.
    Kiitos ja kiitos ihanasta iltaherkku ohjeesta taas. Päsiäinen tulossa ja silloin meidän talo pullistelee ihania ja rakkaita ihmisiä, meidän lapset, äitini ja veljeni Silloin on ihana laittaa hyvää ja herkullista ruokaa. Ja jos tunnustan, tiedän että he odottavat ja nauttivat siitä.
    Hyvää viikonloppua!
    seija

    • Maria Maria sanoo:

      Huomenta Seija,

      ihana kuulla :)

      Aamut ovat muuten tällä hetkellä aivan mielettömän ihania – varsinkin ne, kun aurinko paistaa!

      Olehan hyvä ! Ja hei, ihanalta kuulostaa teidän pääsiäinen ♥

      Suloista sunnuntaita!

  2. Mitä kuvia (ja keskusteluita)! Tämä on aina hyvä paikka aloittaa viikonlopun vietto, aina lähtee hymyillen pois. Rentoa menoa sinne myös!

    • Maria Maria sanoo:

      Huomenta Milla

      ja kiitos kaunis :)

      Niin ihana kuulla, toivottavasti viikonloppusi on ollut onnistunut!

      Suloista sunnuntaita sinne ♥

  3. Tarja sanoo:

    Rumppanen :D :D Lapset on ihania. Ja kyllähän se melkoinen kuningas EI onkin.
    Ja kylläpäs on herkullisen näköiset myyssit taas kerran! Tätä taitaa olla pakko kokeilla, kiitos!
    Rentouttavaa ja ihanaa viikonloppua teille! <3

    • Maria Maria sanoo:

      Huomenta Tarja

      ja just samalle Rumppaselle kikattelin auton ratissa :D Lasten suusta kuulee kyllä totuuden ;)

      Kiitos, nää piirakka+salaattivariaatiot ovat mun lemppareita!

      Samoin sinne, rentouttavaa sunnuntaita ♥

  4. TB sanoo:

    Hei
    Kiva ohje jälleen! Teen itse vastaavia valkosipulikatkarapuja, mutta käytän öljyn sijaan valkoviiniä. Tietysti ensin valkosipulin ruskistamiseen ja chilin ”herättämiseen” vähän öljyä, mutta sitten kuumennan katkat viinissä.
    Hyvää leivän kanssa. Ja sama viini käy juomaksi…

    • Maria Maria sanoo:

      Hei huomenta

      ja kiitos!

      Ja suuret kiitokset vinkistä – tuota valkoviiniä testaan heti seuraavalla kerralla :) Kuulostaa oikein hyvältä!

      Suloista sunnuntaita ♥

Kommentoi