keskiviikko 15. maaliskuun 2017

Täällä taas ♥

ID
HEISSULIVEI IHANAT,

eilinen päivä meni matkustamiseen ja nyt ollaan kotona! Yllättävän jouheasti meni kotimatkan 11 tunnin lento; näin vanhemmiten nuo päivälennot ovat luksusta. Ehtii katsomaan vaikka kuinka monta leffaa ja lukemaan kirjaa. Ei ole painetta sille, että pitäisi yrittää nukkua niin kuin yölentojen aikana. Lentokentältä kurvattiin suoraan hakemaan Tobya kasvattajalta hoidosta ja enpäs osaa sanoa, kumpi oli enemmän innoissaan jälleennäkemisestä; koira vai me 🙂 Eilisen illan ja tämän päivän perässäni on kulkenut pieni valkoinen varjo. Herkeämättä. Nyt on parkkeerannut päiväunille tuulikaappiin, etten vaan poistu ovesta ilman että hän on tietoinen asiasta.

Kuten kerroin, niin reissu oli erittäin onnistunut. Puoliakaan siitä ei tehty, mitä suunniteltiin, mutta ihan ne pelkät löffäilypäivätkin tulivat tarpeeseen. Reissu oli niin onnistunut, että oli tosi kiva palata kotiinkin. Harvemmin näin. Yleensä se reissuhaikeus iskee viimeistään vikana lomapäivänä. Juujuu, vaikkei haikeutta olekaan, niin kyllä täällä ollaan jo alettu ensi talvilomasuunnittelut 😉 Ai että, kun olisi vielä vanhan ajan matkatoimistoja ja pääsisi sinne töihin suunnittelemaan ihmisten reissuja. Nyt täytyy vaan laittaa se säästöpossu taas lihotuskuurille. Paljosta olen valmis luopumaan, jotta pääsen kerran vuodessa hyvinvointireissulle perheen kanssa. Laskin tuossa, että säästän vuodessa parin perheenjäsenen lentolippujen hinnat sillä, että en käy ripsi- tai kynsihuollossa kuukausittain. Se on paljon se! Tai osta merkkivaatteita juuri nimeksikään. Niin ne prioriteetit muuttuvat iän myötä. Jotenkin sitä haluaa satsata koko perheen elämyksiin enemmän kuin materiaan. Sydäntä lämmittää se, että ollaan pystytty tarjoamaan tytöillekin mahdollisuus nähdä maailmaa. Puhua paikallisten kielellä edes muutama sana. Ihana oli huomata, että esikoinen pärjää hienosti englannilla. Pikkuisempi ei ihan tuolla Thaimaassa espanjalla pärjännyt, mutta opetteli sitten tilaamaan laskun thaiksi. Erittäin ylpeä oli tuosta hälle suodusta tehtävästä, laskun tilaamisesta nimittäin 🙂

Kyllä tänä aamuna klo 03.30 herätessäni mietin, että seuraavan kerran voisi reissata saman aikavyöhykkeen sisällä. Mikälie tuota koiruliakin herätellyt, mutta alkoi suurinpiirtein noihin aikoihin vinkumaan ja oli sitä mieltä, että nyt olisi leikin aika. Puuh. Joten aivot lyövät tällä hetkellä hiukan tyhjää ja tekstin tuottaminen takkuaa. Palaan reissupostausten vastaamattomiin kommentteihin heti, kun tilanne helpottaa. Nyt on parempi sulkea kone ja ummistaa silmät hetkeksi. Illalla pitäisi väkisin pysyä hereillä, sillä en ajatellut ottaa tavaksi herätä samaan aikaan, kun Aamulehti kolahtaa postilaatikkoon…

Ihana olla taas kotona ja päästä arkeen kiinni ♥

KESKIVIIKKOTERKUIN,

PS. täällä on oikeasti kevät tullut! Eilen nähtiin pari joutsenta matkalla ja lunta ei ole enää juuri lainkaan. Mies yritti houkutella illalla hiihtolenkille, mutta saas nyt kattoo. Vesihiihdoksi taitaa mennä 😉


4 Responses to “Täällä taas ♥”

  1. Susanmarjaana sanoo:

    Voin niin yhtyä sanoihisi, että reissaamisen takia voi luopua jostain ”ei niin tärkeästä”. Kerroinkin jo, että viime kesänä tuli vastaan tilanne, että pääsin käymään Australiassa (tyttären ollessa siellä au pairina), ja koska matkustin sinne nuorimmaisen pojan kanssa, niin nyt hiihtolomalla toteutimme miehen ja meidän keskimmäisen (poika 16v-) kanssa pitkäaikaisen haaveemme ja matkustimme New Yorkiin. Ja hieno kokemus, hieno kaupunki! Kiitos sinun syksyisten matkakertomusten, niin saimme paljon vinkkejä.
    Vaikka kotiin on aina ihana palata reissulta, niin ei mene montaa päivää, kun uutta alkaa jo haaveilemaan. Niin tässä taitaa nytkin käydä, vaikka kuukauden sisällä matkustettu enemmän kuin ikinä (sattunut vähän lähekkäin reissuja) ja sunnuntaina kun Rukalta kotiuduttiin (lähdimme heti seuraavana päivänä Nykistä palattua vielä viikonlopuksi sinne), niin ajattelin, että ei pitkään aikaan kyllä minnekään.. Mikä ihme se on kun nyt jo ajautuu netissä katteleen matkoja?!! 🙂

    • Maria sanoo:

      Heippahei,

      ja hei ihana kuulla, että teillä oli onnistunut reissu New Yorkiin <3 Se kaupunki kyllä houkuttelee menemään takaisin.

      Kuulostaa muutenkin ihanalle tuo teidän reissaaminen 🙂 Täällä kans odotetaan jo pääsiäistä ja Pyhän reissua. Tietokoneen selaimissa on auki Karibian risteily -sivusto ja toisessa Floridan vuokrattavat loma-asunnot...matkakuume on kamalaa 😀

      Ihanaa torstaita!

  2. iines sanoo:

    Tervetuloa takaisin! Vaikuttaa olleen aivan unelmamatka. Me ei olla ikinä matkustettu Euroopan ulkopuolelle. Tällain talvella hirvittää matkustaa, kun joku lapsista on aina flunssassa. Viime kesänä oltiin Italiassa ja olin puolet lomasta sairaana, mutta olihan se silti kiva reissu. Olisi kiva kuulkaa enemmän teidän perheen matkoista ja varaatteko itse reissut vai ostatteko valmiina. Missä maissa teillä on tytöt päässeet käymään?

    • Maria sanoo:

      Moikka Iines

      ja kiitos, matka oli oikein onnistunut <3

      Meillä taas matkustetaan yksinomaan talvella, sillä kesällä ei pysty (muualle kuin kesämökille saareen). Talvireissaamisessa on aina tuo riskinsä, mutta yllättävästi meillä on lapset aina olleet terveitä reissun ollessa ajankohtainen. Kerran tosin jouduimme perumaan muutaman päivän Kööpenhaminan matkan esikoisen korvatulehduksen takia.

      Meillä tehdään sekä että. Omatoimimatkoja suosimme, sillä välillä bongataan erittäin edullisia lentodiilejä. Matkatoimistoilla tosin on erittäin hyviä lapsialennuksia tiettyihin kohteisiin. Tämä viime reissu olikin viimeinen, kun esikoinen menee matkatoimistoissa lapsena ja saatiin alennusta 🙂

      Meillä tytöt ovat käyneet Ruotsissa, Tanskassa, Ranskassa, Indonesiassa, Singaporessa, Kap Verdellä, USA:ssa ja Thaimaassa. Thaimaassa olivat nyt kuudetta kertaa, mutta koko perhe rakastaa tuota varmaa lämpöä.

      Itse tykkään Välimeren maista mm. Kreikasta ihan hirmuisesti, mutta se vaatisi kesämatkustamista, jotta pääsisi nauttimaan lämpimästä kelistä 🙂

      Iloista torstaita!

Kommentoi