keskiviikko 01. maaliskuun 2017

Lomalla viimeinkin…


…kaikki rakkaat vikassa kuvassa (paitsi se koirakaveri, jota on ihan älytön ikävä!) 

HELLUREI IHANAT

ja terkkuja paahtavan kuuman auringon alta. Tai oikeastaan pitää myöntää, että aurinko ei ole vielä paahtava. Siinä mittakaavassa kuin me siitä tykätään. Tämä 30 astetta on ihan ok, mutta ensi viikolle luvattu 35 kuulostaa vielä paremmalta 😉 Tultiin katsastamaan Thaimaahan, miltä meidän home away from home näyttää näin parin vuoden tauon jälkeen. Viime vuonna Marriott -ketju osti hotellin ja teki tänne mittavan rempan. Mietittiin, että kärsiikö hotellin sympaattisuus. Hotelli on iso, mutta perheomisteisena se on aina tuntunut kodilta. Ilokseni voin todeta, että vaikka omistajana on nyt iso ketju, niin se sympaattisuus ei ole kadonnut minnekään.

Tuttuja kasvoja jo kahdeksan vuoden takaa ja leveitä hymyjä. Ystävällisiä hymyjä. Nyt taas muistan, miksi tykkään niin olla täällä. Paikassa jossa kukaan ei katso kieroon, kun hymyilen vastaan tulijoille 😉 Vaikka viime vuonna Balilla oltiin niin onneissamme, ettei kahteen viikkoon kuultu hotellissa sanaakaan suomea, niin eipä tuo rakas kotikielemme vielä ole täällä hotellissa haitannut. Varsinkin ennen lapsia valitsimme matkakohteet niin, että ei ole paljon vaaraa törmätä kotipuolen kulkijaan. Syytä tähän en osaa sanoa.

Viimeksihän me lomailimme täällä kaksi vuotta sitten veljen perheen ja mummun kanssa. Vaikea on vieläkään ymmärtää, että silloin kaksi vuotta sitten äiskä oli vielä kunnossa. Niin se maailma kuulkas muuttuu. Jokaisesta hetkestä olemme tämän lyhyen lomalla oloajan sisällä nauttineet. Se ennen lomaa tehty reilunpuoleinen työpyrähdys kulminoitui migreeniin ja korvakipuun. Olenhan kertonut, että en tunne stressiä kuin vasta sitten kuin kroppa kielii siitä. Hampaat ovat olleet koetuksella öisin, kun olen niitä narskutellut. Kuulemma yksi stressin oire. Aiheuttaneet korvakipua ja migreeniä. Jännä juttu, että kaikki vaivat jäivät Helsinki-Vantaalle 😀 Koska kyseessä on hyvinvoinnin vuosi, niin vastedes voisi hillitä tahtia vähän aiemmin. Jos osaisi…

Vastedes voisi myös käydä hierojalla ennen kuin niskat on niin jumissa ettei pää enää käänny. Tänään otin tunnin hieronnan meren kohinaa kuunnellen. Ah euforiaa. Tästä se alkaa se itsestään huolta pitäminen. Viime yönä tuli nukutta 14 tuntia putkeen ja herätyskellokin oli ehtinyt piristä kolme minuuttia ennen kuin kukaan meistä siihen heräsi. Toivotaan, ettei naapurikaan 😉 Palataanhan taas asiaan, lähettelen täältä teille oikein paljon aurinkoisia terkkuja!

MIKÄ MAA, MIKÄ VALUUTTA -TERKUIN,


7 Responses to “Lomalla viimeinkin…”

  1. Johanna sanoo:

    Heissan!

    Ihania kuvia paratiisista. Rentouttavaa lomaa teille ja mikäpäs ihanampaa kuin nauttia paikan hemmotteluhoidoista meren kohistessa taustalla 🙂

    Teidän tytöt ovat kasvaneet kovasti. Kauniita nuoria neitokaisia heistä on tullut. Ihanaa lomaa siis…

    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Moikka Johanna

      ja anteeksi kun vastaus vähän viipyi 🙂

      Kiitos, loma oli oikein onnistunut <3

      Ja kiitos, äitinsä tyttöjä 😉

      Ihanaa torstaita sinne <3

  2. Satu sanoo:

    Voi kääk miten ihanalta näyttää, sekä hotelli että erityisesti tuo ranta!! Missä päin Thaimaata olette? Itseäni kiinnostaa nimittäin juuri tuo kombo: siisti hotelli, ihanan näköinen allasalue ja suora yhteys rauhallisen näköiselle rannalle…

    Nautinnollista lomaa!

    • Maria sanoo:

      Moi Satu

      ja kiitos <3 Tuo hotelli on vanha tuttu, Marriott Merlin Resort Phuketin Tri Trangilla 🙂

      Suosittelen lämmöllä!

      Kiitos, loma oli ihana ja taas jaksaa <3

  3. […] kokonaisvaltaisesti rentouttava kokemus loma näissä maisemissa oli. Jos meidän yksi ”home away from home” sijaitsee kaukaisilla mailla Thaimaassa, niin tästä Club Menorcasta voisi hyvin tulla […]

Kommentoi