torstai 26. tammikuun 2017

10+2 syytĂ€ hankkia koira 🐾

HEISSULIVEI!

Kuten olen monta kertaa aiemmin kertonutkin, niin emme ole aiemmin olleet juurikaan koiraihmisiÀ. KissaihmisiÀ (tai ihminen, minÀ) henkeen ja vereen. Kunnes iski koirakuume. Hetken tuumailtiin ja pohdiskeltiin. Vieri kuukausia ja koirakuume kasvoi. NÀinköhÀn on, ettÀ koira mahtuisi meidÀn elÀmÀÀmme. Olimme kuitenkin tottuneet olemaan aika liikkuvaista sorttia ja suhailemaan sinne sun tÀnne. Rajoittaisiko koira liikaa tÀtÀ elÀmÀnrytmiÀmme? NÀin jÀlkikÀteen voin koko perheen puolesta sanoa, ettÀ koira on ollut paras investointimme ikinÀ. KesÀmökin lisÀksi. Toby on tuonut niin paljon rakkautta ja eloa meidÀn pikkuperheeseen, etten olisi ikinÀ uskonut sen olevan mahdollista.

Rotuvalintamme osui nappiin; Cotton on koiramaailman klovni. Iso koira pienessĂ€ paketissa. Macho sille pÀÀlle sattuessaan, sylikoira vertaansa vailla. Söpöysvaroitus on pÀÀllĂ€ 24/7 ja kouluttaminen on sen takia vĂ€lillĂ€ vĂ€hĂ€n haasteellista. Oppii ihan Ă€lyttömĂ€n nopeasti ja tykkÀÀ pĂ€ivittĂ€isistĂ€ temppuharjoituksista. On tarkka perheestÀÀn ja pientĂ€ paimenkoiramaisuuttakin on havaittavissa. TĂ€llĂ€ hetkellĂ€ kitketÀÀn pois mustasukkaisuutta siitĂ€, jos jompikumpi lapsista haluaa olla sylissĂ€ni (harvinaista herkkua). Tulee kuonollaan punkeamaan sylissĂ€istujaa pois ja jos ei hĂ€ntĂ€ noteerata, niin saattaa haukahtaa. Muuten ei rĂ€ksytĂ€ lainkaan. VielĂ€. Joillain Coton de Tuleareilla tuo haukkuherkkyys on kuulemma tullut vasta aikuisiĂ€llĂ€. Alla olevat 10 +2 syytĂ€ hankkia koira pĂ€tevĂ€t ainakin tĂ€hĂ€n meidĂ€n puuvillapalleroon. Roduissa on eroa ja toki rodun sisĂ€llĂ€kin on eroja. Jokainen koira on onneksi erilainen 🐾Lauantai (4 of 15) Lauantai (2 of 15)

  1. Sinun ei tarvitse olla koskaan yksin kotona. Sinua seurataan joka paikkaan ja vaikkei takaa kuuluisikaan kynsien rapinaa, niin vĂ€hintÀÀn tunnet silmĂ€t selĂ€ssĂ€si. VĂ€lillĂ€ ehkĂ€ toivoisit, ettĂ€ saisit viettÀÀ hetken yksin. Varsinkin siellĂ€ wc-pöntöllĂ€ istuessasi. MikĂ€li olet nopea liikkeissĂ€si, saat vedettyĂ€ oven toisen kuonon edestĂ€ kiinni 😉

2. Koira ei vÀlitÀ, vaikka sinulla olisi huono pÀivÀ. Se rakastaa sinua silti pyyteettömÀsti ja ehdoitta. Huiskuttaa hÀntÀÀnsÀ ja antaa mÀrÀn pusun.

3. Kun kÀyt postilaatikolla ja tulet kotiin, niin joku tervehtii sinua innolla, jolla lÀheinen ihminen tervehtisi sinua oltuasi vÀhintÀÀn vuoden poissa. HeittÀÀ selÀlleen eteisen lattialle rapsutettavaksi ja kertoo sanattomasti kuinka paljon sinua kaipasi. Tuon 37 sekunnin aikana, jonka olit poissa.

4. Tutustut uusiin ihmisiin ja sosiaalinen verkostosi kasvaa. Koen olevani erittĂ€in sosiaalinen, mutta viimeisen 5 kuukauden aikana olen tutustunut lĂ€hikatujen ihmisiin ihan uudella tavalla. Ollaan jo joidenkin kanssa ystĂ€vyyden sillĂ€ tasolla, ettĂ€ jutellaan jopa kakkojen koostumuksesta ja juoksuajoista 😀

5. Ne aamulenkit, joita aiemmin vihasit, nÀyttÀytyvÀt aivan uudessa valossa. Sinun ei tarvitse lenkkeillÀ yksin. MikÀ ilo ja onni on lÀhteÀ nilkkoihin asti yltÀvÀÀn loskaan lauantaiaamuna muun maailman vielÀ nukkuessa. VetÀÀ hissun kissun toppavaatteet pÀÀlle ja toivoa, ettÀ koiruli ei ehdi sillÀ aikaa tekemÀÀn tarpeita eteisen lattialle. KÀydÀ puolen tunnin kÀvelyllÀ ja tuntea itsensÀ superonnelliseksi.

6. LÀmmityskulusi todennÀköisesti pienenevÀt, sillÀ sinulla on lÀmpöpatteri omasta takaa. Karvainen kaveri, joka makaa jaloissasi istuessasi ruokapöydÀssÀ. Joka nyhjÀÀ iltaisin sohvalla kyljessÀsi kiinni tai nukahtaa puoliksi syliisi niin, ettÀ et tohdi liikahtaakaan. Kunnes joka paikkaa pistelee ja joka paikka puutuu.

7. Voit heittÀÀ rikkasihvelin ja harjan varastoon. KyllÀ, enÀÀ sinun ei tarvitse lakaista keittiön lattiaa tai muruja ruokapöydÀn alta. Sinulla on oma karvainen apulainen, joka pitÀÀ huolen, ettÀ jos jotain tippuu maahan syödessÀsi, niin sinun ei tarvitse vaivautua nostamaan. Se ÀÀnetön karvainen kaveri joka on sekunti sitten nukkunut ruokapöydÀn alla sikeÀsti herÀÀ heti, kun tulee mahdollisuus saada pieninkin ruoanmuru.

8. Taannut jÀlleen lapseksi ja saat endorfiinipiikkejÀ leikkimisestÀ. Kuinka usein sitÀ ilman koiraa tulisi kierrettyÀ kontaten olohuoneen sohvapöytÀÀ ja vaihdettua suuntaa aina vÀlillÀ? Kuinka usein sitÀ ilman koiraa tulisi istuttua olkkarin lattialla lelujen keskellÀ, nyt kun lasten takia ei sellaista enÀÀ tarvitse (tai saa) tehdÀ.

9. Kun lapset ovat jo siinÀ iÀssÀ, ettÀ osaavat harjata hiuksensa, niin onneksi on koira. Jota saa harjata tuntitolkulla pÀivittÀin nÀin vauvaturkin vaihtumisen aikaan.

10. Ruoka-ajan lĂ€hestyessĂ€ hiivit keittiöön ja avaat jÀÀkaapin oven hipihiljaa, ettei koiruus vain herÀÀ. ViimeistÀÀn siinĂ€ vaiheessa, kun aukaiset jauhelihapakkauksen on vierellĂ€si karvainen apukokki. Joka haluaa palkkionsa ruoan muodossa ja mieluiten jo etukĂ€teen 🙂

11. Joskus tuntuu, ettÀ pesupalloja kertyy ihan hirmuisen paljon ja niitÀ tÀytyisi hÀvittÀÀ. Ei huolta, karvainen kaveri tykkÀÀ leikkiÀ pesupalloilla enemmÀn kuin niillÀ leluilla, joita olet Mustista ja MirristÀ selkÀ vÀÀrÀllÀÀn kantanut toiselle aktiviteetiksi. Pesupallot katoavat nÀköpiiristÀ yllÀttÀvÀn nopeasti, mutta kun vaihdat olohuoneen jÀrjestystÀ, niin huomaat, ettÀ kirjahyllyn alla on pesupallojen hautausmaa.

12. Et tarvitse minkÀÀn sortin vartiointi- tai hĂ€lytysjĂ€rjestelmÀÀ kotiisi. Sinulla on vahtikoira omasta takaa. Koira, joka murisee jokaiselle epĂ€ilyttĂ€vĂ€lle liikkeelle ja hahmolle. Buddhan pÀÀlle ja televisiossa nĂ€kyville vihollisille. Kuten Henkka Hyppöselle 😀Toby (1 of 3)Lauantai (9 of 15)

KyllĂ€, koira on paras hankinta ikinĂ€. Haittapuoliakin on, nimittĂ€in kerran koiran hankittuasi kĂ€rsit todennĂ€köisesti kroonisesta hauvavauvakuumeesta. Itse en muista kuumeilleeni tĂ€ssĂ€ mittakaavassa ihmisvauvoista, mutta huoh – hauvavauvakuume on katala tauti. Meille ei todellakaan tule toista koiraa, mutta kai tuollaisesta pienestĂ€ pötkylĂ€stĂ€ saa edes salaa haaveilla? MikĂ€li teillĂ€ on haaveissa Coton de Tulear, niin vinkkaisin tuosta facebookissa toimivasta ryhmĂ€stĂ€. SieltĂ€ voi meiltĂ€ ryhmĂ€lĂ€isiltĂ€ kysellĂ€ kaikkea maan ja taivaan vĂ€lillĂ€ ko. rodusta. Itsekin olen sieltĂ€ paljon vinkkejĂ€ saanut ja lisĂ€ksi olen löytĂ€nyt ryhmĂ€n kautta Tobyn siskon ja veljen ♄ 

ILOISTA TORSTAITA YSTÄVÄT,

alle

PS. mĂ€ en kestĂ€ nĂ€itĂ€ Tobyn vauvakuvia….miten toinen voi olla niin jÀÀtĂ€vĂ€n suloinen? On se kyllĂ€ sitĂ€ vielĂ€kin. Ei vaan ollut tĂ€nÀÀn kuvauskunnossa rapaisine tassuineen, joten turvauduin viime elokuun kuviin 🙂


26 Responses to “10+2 syytĂ€ hankkia koira 🐾”

  1. Hannah sanoo:

    Oh, ihana karvapallero teillĂ€ kyllĂ€ on… TĂ€ytyy myöntÀÀ, ettĂ€ koira-ajatuksia on minullekin vĂ€lillĂ€ tullut, vannoutuneelle kissaihmiselle. TĂ€llĂ€ hetkellĂ€ meillĂ€ onkin ihana uljas kissaherra, joka on kyllĂ€ mukava ja hauska perheenjĂ€sen. Kissan itsenĂ€isyys on osa sen viehĂ€tystĂ€ mutta myös ainakin meidĂ€n yksilöllĂ€mme vĂ€hĂ€n harmillistakin, kun ei juuri sylissĂ€ viihdy. Minulla lieneekin orastava tyhjĂ€n sylin syndrooma, kun lapset ovat kasvaneet ja itsenĂ€istyneet sen verran, ettĂ€ alkaa kaivata esimerkiksi koiraa hoivattavaksi 🙂 Lapsille koira sopisi varmasti vaikka heti, mutta isĂ€ntĂ€ onkin sitten vaikeampi ylipuhuttava… No aika nĂ€yttÀÀ, oma mukavuudenhalukin on pitĂ€nyt koirahaaveet vielĂ€ nimenomaan haaveilun tasolla.

    • Maria sanoo:

      Moikka Hannah

      ja kiitos, herra Toby on kyllĂ€ sellainen suloisuus, ettĂ€ oksat pois 🙂

      Hei, meillĂ€kin mies oli alkuun koiraa vastaan, mutta nyt tuo karvapallero on kietonut toisen aivan pikkurillinsĂ€ ympĂ€rille 😀

      Juu, tyhjÀn sylin syndroomaan koira auttaa, kuten kaikkeen muuhunkin vaivaan <3

  2. Voi, miten allekirjoitankaan jokaikisen noista syistÀ <3 Koirasta on niin paljon iloa joka pÀivÀ. LisÀksi rakkaus sitÀ kohtaan on tÀysin pyyteetöntÀ. Itse lapsettomana en osannut ennen tuon oman karvapalleromme astumista elÀmÀÀni edes kuvitella tÀllaista rakkauden mÀÀrÀÀ.

    • Maria sanoo:

      Moikka Suvi,

      se on jĂ€nnĂ€ juttu, ettĂ€ ennen koiraa ei tiennyt puoltakaan niistĂ€ hyvistĂ€ jutuista, joita koira tuo tullessaan. Ajatteli vain niitĂ€ aamulenkkejĂ€ ja kuraisia tassuja 😀

      Mutta niin paljon rakkautta ja elÀmÀnsisÀltöÀ tuo on tuonut tullessaan <3

      Ihana kuulla, ettÀ siellÀkin karvainen kaveri ilostuttaa lÀsnÀolollaan <3

  3. Sirpa sanoo:

    MinĂ€pĂ€ en myöskÀÀn ole ikinĂ€ ollut koiraihminen, perheemme pian 15 v. kuopus on lĂ€hes koko ikĂ€nsĂ€ koiraa halunnut, kaksi vanhempaa lasta jo omillaan asuvat. Esikoinen on ollut koirille allerginen, oireita ei tosin kaikista ole tullut, siinĂ€pĂ€ minulla oli aina syy miksi ei aiemmin koiraa voitu ajatellakaan. SinnikkÀÀn pehmittelyn tuloksena minunkin kiinnostukseni herĂ€si ja viime vappuna meille muutti vallan hurmaava coton tytteli ❀ Ja kuten arvata saattaa hĂ€n on sulattanut meidĂ€n kaikkien sydĂ€met, mitÀÀn allergia oireita ei esikoinen tĂ€stĂ€ saa, toki testasimme vierailemalla kennelissĂ€ ennen kuin lopullista pÀÀtöstĂ€ asiasta teimme.
    MinÀ niin allekirjoitan kaikki 10 +2 kohdat ja kuinka ollakaan huomaan itsekin innostuvani suunnitelmista kuinka ihanaa olisi jos tuolla meidÀn ihanuudella olisi samanmoinen kaveri.
    Se fb:n ryhmÀ on kyllÀ tosiaan, hyvÀ sieltÀ saa niin paljon vinkkejÀ, tietoa ja hyvÀÀ mieltÀ, niin ja ehkÀ sen pentukuumeen myös

    YstÀvÀllisin terveisin Sirpa

    • Maria sanoo:

      Moikka Sirpa

      ja ihana kuulla, ettÀ siellÀkin cottoni sulostuttaa olemassaolollaan <3

      KyllĂ€ on paras rotu ikinĂ€ - tosin vertailukohtaahan ei minulla ole 😀

      Se on kyllĂ€ totta, ettĂ€ tuo pentukuume nousee sfÀÀreihin tuolla fb-ryhmĂ€ssĂ€. Voin vain kuvitella kuinka kaksi cottonia olisi tuplasti suloisempi nĂ€ky kuin tuo yksi <3 LisĂ€ksi olisi kaveriksi toiselle esim. työpĂ€ivien aikana 🙂

  4. Happystarhome sanoo:

    Ihana koira <3 KyllĂ€ noita syitĂ€ lukiessa ja kuviasi katsellessa iski itsellekin koirakuume taas 😉 HyvÀÀ viikonloppua 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis <3

      Koirakuume on ihan hirmuinen tauti 😀

      Ihanaa viikonloppua sinnekin <3

  5. Pia sanoo:

    Allekirjoitan jokaisen kohdan❀MeidĂ€n coton-typykkĂ€ pian 8v, enkĂ€ pĂ€ivÀÀkÀÀn vaihtais pois-ihania ovat.Puolisokin joka allergian takia ei aikaisemmin mikÀÀn suuri koirafani ollut,on aivan myyty.Sellaista saa aikaan puuvillapallero❀

    • Maria sanoo:

      Moikka Pia

      ja ihana kuulla, ettÀ siellÀkin ollaan rakastuttu puuvillapalleroon <3

      MeillÀ (itse asiassa minulla) on aiemmin nuoruudessa ollut koira-allergiaa, mutta tÀmÀ rotu on ollut ensimmÀinen, josta ei ala silmÀt kutisemaan.

      Juu, karvainen kaveri on saanut miehenkin tÀÀllÀkin koirafaniksi <3

      • Susa sanoo:

        Heippa Maria!

        MeillĂ€ myös Coton-tyttö. Maailman ihanin myös <3 Onneksi et ole ollut allerginen Tobylle! MeillĂ€ valitettavasti toisenlainen kokemus. TesteissĂ€ kĂ€ytiin lasten kanssa ennen koiran hankintaa vaikka lÀÀkĂ€ri sanoi testin olevan periaatteessa tĂ€ysin turha, koska siinĂ€ pitĂ€isi testata juuri sen oman (syntymĂ€ttömĂ€n 😉 koiran hilsettĂ€ / sylkeĂ€ yms. Ja niinhĂ€n siinĂ€ kĂ€vi, ettĂ€ vaikka testeistĂ€ selvittiin puhtain paperein, oli todellisuus toinen. Herkistyin siis itse pennulle aika pian sen muutettua meille ja kĂ€det olivat tulipunaiset ja tulessa pentupissojen siivoamisen jĂ€ljiltĂ€, samoin jos (ja kun) pentu nuoli. SiinĂ€ sitten allergialÀÀkkeillĂ€ mentiin eteenpĂ€in ja toivottiin ettei jouduta koirasta luopumaan. Nyt koira on jo 5 v. ja ajoittaisella allergialÀÀkkeiden syömisellĂ€ nykyÀÀn pĂ€rjÀÀn. Tosin aikamoinen aivastelu ja kutina tulee joka kerta, kun koiraa harjaan ja sitĂ€hĂ€n saa tehdĂ€ ;)TĂ€mĂ€ siis lĂ€hinnĂ€ varoituksena Cotonin hankintaa harkitseville. Rotua kun jotkut (kasvattajatkin) mainostavat allergisoimattomana.

        Ihanaa viikonloppua ja halihetkiÀ Tobyn kanssa <3

        • Maria sanoo:

          Moikka Susa!

          Voi ei, mutta hyvĂ€ ettĂ€ olet periaatteessa ”siedĂ€ttynyt” <3

          MeillĂ€ erĂ€s lÀÀkĂ€ri neuvoi juurikin kĂ€yttĂ€mÀÀn tarvittaessa siedĂ€tyshoitoa. Onneksi mitÀÀn oireita ei ole tullut. Vaikka nyt pentukarvan vaihtumisen yhteydessĂ€ harjaustilanteissa vĂ€hĂ€n aivastuttaakin. Mutta ei sellaista allergista aivastusoiretta vaan vissiin karva vaan eksyy nenÀÀn tms. 😀

          SehÀn mun mielestÀ on ammattitaitoisen kasvattajan merkki, ettÀ ei mainosta cottonia allergiavapaana. SillÀ mikÀÀn koira tuskin on allergiavapaa.

          Ihanaa viikonloppua sinnekin, nautitaan <3

  6. Eeva sanoo:

    En ehkÀ kestÀ, ihana!

    • Maria sanoo:

      Voi Eeva,
      kiitos <3

      VielÀ pÀivittÀin itsekin mietin, ettÀ kuinka ihanalla puuvillapallerolla meitÀ on siunattu. Vaikka nÀistÀ kuvista on jo kasvanutkin isoksi pojaksi, niin silti silmissÀ on se sama pilke ja turkki pehmoinen kuin mikÀ <3

  7. Sari sanoo:

    Ihana karvapallo Allekirjoitan jokaisen kohdan. MeillÀ Bichon Frise herra ja nuo pesupallot ovat myös hÀnelle paras leikkikalu. Voi sitÀ vauhdin mÀÀrÀÀ, kun pallon kanssa mennÀÀn ympÀri asuntoa. Aamuisin herra nauttii nukkumisesta, mutta kun ruokalautanen kolahtaa keittiön lattialle, on hÀn sillÀ sekunnilla paikalla.

    • Maria sanoo:

      Moikka Sari

      ja kiitos <3

      Oih, meillĂ€ asuu naapurissa BF- rouva ja on kyllĂ€ yhtĂ€ ihana kuin tuo Cottonikin 🙂

      Hih, pesupallon perĂ€ssĂ€ mentĂ€essĂ€ oiotaan kyllĂ€ mutkia 😀

      Miten ne tietÀÀkin aina herĂ€tĂ€ just ruoka-aikaan 😀

  8. Johanna sanoo:

    Heips,

    tĂ€hĂ€n ei voi muuta kuin huokailla … mikĂ€ ihanuus tuo teidĂ€n Toby onkaan. Super-valloittava, syötĂ€vĂ€nsuloinen, kaikkea maan ja taivaan vĂ€liltĂ€. KyllĂ€ rakkaus elĂ€imiĂ€ kohtaan on vertaansa vailla. Ja kuinka paljon tuollainen pieni ”otus” tuokaan iloa jokaiseen pĂ€ivÀÀn 🙂

    Nauttikaa ja iloitkaa Tobystanne!

    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Heipsan Johanna,

      ja voi kiitos <3

      Toby on kyllĂ€ sellainen hurmuri, ettĂ€ oksat pois...paitsi ehkĂ€ silloin kun pÀÀttÀÀ merkata olohuoneen verhon tai suihkuseinĂ€n 😀 Mutta nekin unohtuu, kun toinen vain napittaa nappisilmillÀÀn 😉

      Nautitaan ja hei ihanaa viikonloppua <3

  9. Kay sanoo:

    Voin niin allekirjoittaa kaikki noista kohdista <3 MinÀ haaveilin koirasta aina, mutta olen ollut aina allerginen elÀimille, joten en koskaan uskonut sen olevan mahdollista. Mutta reilu kolme vuotta sitten kÀvin juttelemassa lÀÀkÀrin kanssa ja hÀn oli sitÀ mieltÀ, ettÀ voisin koiran ottaa kunhan huolehdin vaan lÀÀkityksestÀ. Nyt minulla on reilun kolmen vuoden ikÀinen labbisneito, enkÀ ikinÀ parhaimmissa unelmissakaan osannut kuvitella, kuinka paljon iloa, rakkautta ja uusia ystÀviÀ tuo karvainen kaveri on tuonut tullessaan <3 <3 <3

    • Maria sanoo:

      Heipsuli,

      koira tuo niin paljon rakkautta ja iloa <3 Ihanaa, ettĂ€ on lÀÀkĂ€reitĂ€, jotka ymmĂ€rtĂ€vĂ€t elĂ€inrakkaiden huolen ja sen, ettĂ€ lÀÀkkeiden avulla myös allergiset elĂ€inrakkaat voivat nauttia elĂ€imistĂ€ 🙂

      Ihania hetkiÀ koirakamun kanssa <3

  10. Anne Malia sanoo:

    Oi niin allekirjoitan tuon listan. MeillĂ€hĂ€n on kaksi Cottonia, tyttö ja poika. Poika on vanhempi ja tyttö nuorempi. Pohdittiin hartaasti toisen koiran hankintaa, mutta nĂ€in jĂ€lkikĂ€teen voi todeta ettĂ€ onneksi otettiin. Kaksi koiraa on itse asiassa melkein helpompi kuin yksi 🙂 LisĂ€ksi on ihana seurailla, miten erilaisia poika ja tyttö ovat. Noin meillĂ€ ainakin tyttö on tosi paljon ”helpompi” vaikka poikakin on superkiltti. Poika on leikkisĂ€, peuhaava, aktiivinen ja veikeĂ€. Tyttö on suloinen, hassu, siisti (siivoaa aina kaikki pojan jĂ€ttĂ€mĂ€t ruokanappulat lattialta) rauhallinen.

    • Maria sanoo:

      Heippa Anne Malia

      ja mÀ olenkin Instagramissa ihastellut teidÀn Cottoneita <3

      Voih, miten mÀ saisin miehelle myytyÀ tuon "kaksi on helpompi kuin yksi" -ajatuksen? Lapsissa se vielÀ meni, mutta koirissa kuulemma ei ;D

      Me kaivattaisiin juurikin tuollaista rauhallista ja siistiĂ€ tyttöÀ Tobyn kaveriksi 🙂

      Ihanaa viikonloppua <3

    • Sus-anna sanoo:

      No mutta! Mun on kyllĂ€ Annea ”syyttĂ€minen” ettĂ€ meillĂ€ on cottoni. Koska sun blogista bongasin joskus kuvan jossa koiranne on autossa pÀÀ ulkona? Tai muuten seurasin koiran touhuja, ja nĂ€ytin miehelle, ettĂ€ katso nyt, tĂ€llainen! Ja sitten yhtenĂ€ pĂ€ivĂ€nĂ€ mentiin vaan katsomaan pentuja. Vaan katsomaan…

      • Maria sanoo:

        Hih,

        tuo ”mennÀÀn ihan vain katsomaan” on kyllĂ€ tuhoon tuomittu tie 😀

        Cottonit on niin ihania, tuollaisen luonteen kuin saisi itsellekin <3

  11. kaija seppÀnen sanoo:

    Ihana suloinen Toby!
    Meille on tulossa samanlainen pumpulipoika, joka syntyi 1.1.2017. Olemme jo kÀyneet tÀtÀ suloisuutta katsomassa 2 kertaa ja menemme taas ensi lauantaina. Upeaa kun saa tutustua jo vauva-aikana meidÀn pojuun. Saamme hÀnet kotiin helmi-maaliskuun vaihteessa ja odotan jo kovasti. Olen jo alkanut tekemÀÀn hankintoja, kunnon jalallinen pesuallas, trimmipöytÀ ja kuivaaja ovat jo pesu- ja takkahuoneessa odottamassa meidÀn poikaa.

    Coton de tulear tuntuu olevan nyt hyvinkin suosittu rotu. Olisi ihana, jos aina vĂ€lillĂ€ tekisit jatkossakin Toby-postauksia. Muuten minkĂ€ painoinen Toby oli, kun hĂ€n saapui teille ja mikĂ€hĂ€n hĂ€nen painonsa on nyt? Vaikuttaa ihanan komealle ”miehekkÀÀlle” pojalle 😉

    • Maria sanoo:

      Moikka Kaija

      ja kiitos <3 Voih ja onnea pumpulipallosta <3 Nuo cottonit ovat niin suloisia. Oikein sydĂ€menvaltaajia 🙂

      Voih, Toby painoi meille tullessaan 1,9 kg (ellen ihan vÀÀrin muista) ja nyt ei olla punnittukaan. MeillÀ ei ole vaakaa, joten tÀytynee odottaa seuraavaa elÀinlÀÀkÀriÀ, kun siellÀ aina punnitaan. Juu, erittÀin miehekÀs ja isokokoinen poitsu on. Kadulla nÀimme tuossa erÀÀn tyttöcottonin, joka oli puolet Tobyn koosta. Hih, silloin kun pestÀÀn karvakasa, niin huomaa kuinka pieni koira olisi ilman tuota muhkeaa turkkia.

      Oletko muuten liittynyt jo tuonne facebookin Cotton-ryhmÀÀn? Suosittelen, sieltÀ saa niin paljon vinkkejÀ ja apuja.

      Ihanaa alkanutta viikkoa!
      PS. Mekin pÀÀstiin tutustumaan Tobyyn pari kertaa ennen kotiuttamista. TÀÀltÀ nÀkyy Toby neljÀn viikon iÀssÀ:
      https://atmarias.indiedays.com/2016/07/18/voihan-koirakuume-meet-toby/

Kommentoi