sunnuntai 22. tammikuun 2017

Girl, you’ll be a woman soon

…no onneksi ei nyt vielä moneen vuoteen 

HEI HEI,

ja vielä kerran hei! Huomaatte varmasti myös postauksen otsikosta, että se Pulp Fictionin levy on jäänyt junnamaan koko viikonlopuksi 😀 Kuinka iso synti on olla tietokoneella, kun ulkona paistaa aurinko? Iso, tiedän mutta tuntuu että päivän raitis ilma -kiintiö on tullut täyteen. Jos talvi tarkoittaa tällaista keliä kuin eilen ja tänään niin mä rakastan talvea. Kesän lapsena olen tähän mennessä ollut rakastunut kesään, mutta taidan olla vähän pihkassa myös talveenkin. new-york-12-of-20

Puhutaanko pitkästä aikaa lapsista? Siitä, kuinka ne kasvavat ihan liian nopeasti ja kuinka paljon huolta ja murhetta tuo kasvaminen tuo mukanaan? Ei heille vaan meille äideille. Siitä, kun minun äitinä pitäisi osata luottaa ja löysätä napanuoraa? Koin pienimuotoisen slaagin viime viikolla, kun yritin puhelimitse tavoittaa esikoista. Joka oli lähtenyt koulun jälkeen kaupungille ystävänsä kanssa, niin kuin jo pari kertaa aiemminkin on tehnyt. Kello läheni neljää ja toinen ei vastannut puhelimeen. Tarkastin, niin oli viimeksi ollut whatsupissakin kahden maissa. Yritin soittaa uudelleen ja laitoin viestiä. Meillä kun tuo isompi kultakimpale raportoi yleensä tekemisistään vähintään vartin välein. Joskus taisin vähän tuhahtaakin, että ei sun täydy koko ajan raportoida. Tästä lähtien kannatan tuota tiheää raportointia. Olimme sopineet, millä bussilla tulee kotiin ja kun aika läheni tuota bussin lähtöä eikä toinen vieläkään vastannut puhelimeen, nousi sykkeeni varmastikin vähän liian korkealle.

Samaan aikaan soittoa odotellessani menin lukemaan päivän lehteä, jossa kerrottiin miehen napanneen koululaisen kyytiinsä. Tässä vaiheessa huomasin huoleni kumuloituvan potenssiin miljoona. Vaikka tuo rakas esikoinen on maailman kiltein ja oikealla tavalla arka, niin koskaan ei tiedä muista ihmisistä. Vaikka kuinka varovainen olisi, niin maailma on muuttunut. Toista se oli silloin, kun itse olin nuori. Hengailimme kaikki viikonloppuillat Keskustorin Mäkkärin kulmalla ja kotiin tultiin joko 23.15 bussilla tai sitten viimeistään kahden bussilla. Ei toki vielä noin nuorena kuin tuo esikoinen on. Vasta parin kolmen vuoden päästä. Mutta jo ajatus siitä, että joku päivä se olen minä, joka valvoo iltaisin, että koska ovi käy, alkaa hiukkasen ihistämään 🙂 Äiskä sanoi odotelleensa aina tuota 23.15 bussia. Sen ääntä kun bussi pysähtyi tuohon parinsadan metrin päähän kotoa. Laski minuutteja, koska tulen. Jos kesti kauemmin tiesi minun jääneen suustani naapurin kanssa kiinni.new-york-10-of-20

Tuohon aikaan kun ei ollut edes kännyköitä. Nyt kännykät helpottavat elämää huomattavasti. Tuovat tukea ja turvaa. Mikäli niihin vastataan. Onneksi esikoinen soitti takaisin minuuttia ennen kuin tuon bussin piti lähteä. Puhelin oli jäänyt äänettömälle koulun jälkeen. Tiesin, että joku rationaalinen syy siihen on, miksei vastaa. Mutta miksi mieli silti alkaa maalailemaan piruja seinille? Huomaan, että näiden parin suuren menetyksen jälkeen sitä on tullut itsekin ihan ylivarovaiseksi ja ylisuojelevaksi. Tuntuu, että pikkuinen perheemme ei kestäisi uutta kolausta. Sitä haluaa kynsin hampain pitää kiinni näistä rakkaista ja heidän hyvinvoinnistaan. Vaikka toisaalta tiedän, että itsenäistyminen ja reviirin laajentaminen on osa kasvua. Harmillisesti se tuntuu olevan minä äitinä, kuka kokee niitä kasvukipuja. Lapsillahan tämä kasvaminen menee suht’ kivuttomasti 🙂 Päätin kyllä, että turhaa sitä alkaa liikaa panikoimaan. Järki kädessä ja rauhallisin mielin. Jälleen kerran tosin täytyy todeta, että niin paljon kuin vanhemmuus antaakin, niin onhan tuo vastuu ja huoli ihan järjettömän suuri. Ilman sitä suunnatonta rakkautta näin ei olisi new-york-8-of-20

Mutta josko nyt sinne ulos vielä hetkeksi! Taidan samalla ohikulkiessani tarkistaa, että lapset pysyvät pinnalla naapurin ulkoporeammeessa – sillain vaivihkaa etten vaan tule nähdyksi. En kyllä itsekään enää ihmettele, miksi nuo mukelot sanovat useamman kerran päivässä, että ”relaa äiti!”  🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle

PS. meillä oli Toby aamulla järven jäällä vapaana ja voi vitsit, että toinen nautti! Tulikohan tehtyä suuri rikos, sillä eikös koira pidä taajama-alueilla pitää kiinni? No, onneksi emme olleet ainoita. Rikoskumppaneita tuolla järvellä riitti vaikka kuinka 😀


8 Responses to “Girl, you’ll be a woman soon”

  1. mirvaannamarian sanoo:

    Sulla on niiiin kaunis tytär! <3 Voi en uskalla edes ajatella miten mä panikoin joskus kymmenen vuoden päästä et missä se poika nyt on... Olipa hyvin kuvailtu tuo huoli!

    • Maria sanoo:

      Heippa
      ja voi kiitos <3 Itse asiassa postauksessa on molempien tyttärien kuvat, yllä esikoinen ja alla kuopus. Ovat kuin kaksi marjaa 😀

      Se huoli on ihan järjetön. Onneksi tosin ohimenevää <3

  2. Hannah sanoo:

    Voi apua, samojen asioiden kanssa täälläkin välillä kipuillaan, äiti-ihmiselle tekee tiukkaa löyhätä tuota napanuoraa ja mielikuvitus on joskus hieman liian vilkas eri kauhukuvien maalailuun… Vaikka onneksi lapsukaiset ovat tähän asti olleet fiksusti ja vastuuntuntoisesti liikkeellä, ja huolehtivat riittävästi sijaintinsa tiedottamisesta ja sovituista reviireistä 🙂 Yhtään pidemmälle teini-iän myrskyihin en tällä hetkellä edes uskalla ajatella, pientä varhaisteini-iän tunneskaalan vaihtelua jo alkaa 11 vuotiaalla kyllä löytymään… Mutta päivä kerrallaan, junaan kun on hypätty niin ei kai vaihtoehtoa ole 🙂 Tsemppiä meille kaikille…

    • Maria sanoo:

      Huomenta Hannah,

      sepäs se just onkin, että se mielikuvitus on alkanut laukkamaan. Pystyisköhän sitä mitenkään hiljentämään? 😀

      Täällä kanssa yksi pian 12 v täyttävä ja huh!

      Yritetään kestää ja tsemppiä <3

  3. Annele sanoo:

    Ehkei kovasti kannata luvata lapsia näissä blogeissa. Julkisuuden henkilöt ovat sen jo oppineet ja oletan sinäkin tavallaan julkkis.
    https://www.lskl.fi/materiaali/lastensuojelun-keskusliitto/Lapsen_yksityisyyden_suoja_digitaalisessa_mediassa.pdf

    • Maria sanoo:

      Hei Annele
      ja kiitos huolenpidostasi <3

      Meillä on lasten kanssa keskusteltu näistä asioista ja onneksi koulussakin on mediakasvatusta.

  4. Jenni sanoo:

    Niin tutun kuuloista huolta! Itse huolehdin ja hätäilen paitsi lasten niin usein myös miehen puolesta, joka ajaa välillä myöhäisestä iltavuorosta yötä myöten kotiin. Että jos se nukahtaa rattiin tai ajaa hirvikolarin… Monesti en saa unta ennen kuin kuulen oven kolahtavan yhdeltä yöllä.

    Ja entä lapset sitten… meillä on myös kohta 12v täyttävä tyttö ja kyllä on hänelläkin jo reviiri laajentunut! Väliin tekevät kavereiden kanssa täältä lähikunnasta junareissuja Tampereelle. Ei siinä auta muu kuin yrittää höllätä ja ajatella, että hyvin ne pärjää. <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Jenni,

      vähän sama juttu muuten täällä; myös miehen puolesta tulee huolehdittua, kun ajelee tuolla ympäriinsä <3

      Just näin, ehkä se on pakko höllätä hieman. Onneksi on nuo kännykät. Pitäisi asentaa joku sovellus, josta näkee reaaliajassa, missä toinen menee 😀

      Ihanaa keskiviikkoa <3

Kommentoi