keskiviikko 11. tammikuun 2017

Pieni asia, suuri vaikutus & huikea lukijakilpailu

HEIPPAHEI IHANAT!

Uusi vuosi, uudet kujeet -sanonta ei ole ihan vain sanahelinää. Osana Danone Activian kampanjaa Danone Activia haastoi minut kokeilemaan uuden vuoden kunniaksi jotain uutta. Jotain sellaista ihan pientä juttua, joka lisäisi omaa hyvinvointiani. Pohdin pitkään, että mikä se uusi juttu oikein olisikaan. Tammikuun alussahan olen jälleen aloittanut tipattoman ja karkittoman tammikuun, mutta mikä asia on sellainen, joka on tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini pullonkaula? Unta saan riittävästi ja ruokailut ovat kunnossa. Liikuntakärpänenkin on purrut ihan mukavasti.danone-7-of-10danone-10-of-10

Kunnes sen keksin; tällä hetkellä kokonaisvaltaisen hyvinvointini kannalta olisi tärkeää rajoittaa puhelimen ja tietokoneen käyttöä ilta-aikaan. Liian usein sitä tulee selattua uutisia ja somea illan mittaan. Katsottua sähköpostit, päivitettyä Instagramia. Tuntuu, että tietyllä tapaa olen riippuvainen puhelimesta. Se on kasvanut käteeni kiinni. Välillä sitä tulee käytettyä siinä mittakaavassa, että vasemman käden sormet kramppaavat. Ja annas olla, jos huomaan esimerkiksi kauppareissulla puhelimen jääneen kotiin. Kyllä sitä saa ostoskärryt kyytiä, kun on kiire kotiin tarkistamaan, onko joku kenties soittanut tai laittanut viestiä.

danone-3-of-10 danone-4-of-10 Tietotulva on ihan mahdoton seikkaillessani tuolla uutissivustoilla. Aivokapasiteettini on koko ajan täynnä, sillä aivot eivät ehdi sulattamaan saamaansa tietoa. Olen kovalevyn tyhjäyksen tarpeessa iltaisin ja veikkaan, että kännykän ja tietokoneen käytön radikaali vähentäminen auttaa tähän ongelmaan. Monesti kysyn itseltäni, että onko sitä pakko olla ajan tasalla uutisista? Eikö sitä pystyisi odottamaan aamuun uutisten lukemisen kanssa? Kaatuuko maailma, jos en katsokaan sähköpostia ilta-aikaan? Sama toimii somen kanssa, onko minun pakko tietää kaikki ystävien kuulumiset vielä juuri ennen nukkumaanmenoa? Vastattava jokaiseen viestiin samantien, kun sen saan? Jotenkin tuntuu, että niinä öinä, kun kännykkä korvaa kirjan nukahtamiskaverina, niin uni on selvästi levottomampaa. Huomaan prosessoivani unissani päivän uutisia ja yöllä herättyäni en välttämättä saa samantien unen päästä kiinni. Pahimmassa tapauksessahan silloin yölläkin käsi hamuaa kännykkää yöpöydältä. Ei hyvä, tähän on tultava muutos.danone-5-of-10danone-8-of-10

Tästä lähtien kännykkä menee sille osoitettuun paikkaan keittiössä illalla klo 20.00. Kännykkä laitetaan nukkumaan eli äänettömälle, kokonaan pois päältä sitä ei tarvitse laittaa. Seuraavan kerran sitä katsotaan vasta aamulla. Aiemmin olen tätä tapaa vastaan hieman protestoinut, sillä meillä ei ole herätyskelloa ja keittiössä pirisevään puhelimeen tuntuu jotenkin olevan inhottava herätä. Herätyskellot eivät monia euroja maksa, joten heti tänään lähden herätyskello-ostoksille. Tästä lähtien myös tietokone sammuu viimeistään tuolloin klo 20.00. Kuvienkäsittely ja blogitekstien luonnostelu saa odottaa virkeämpiä hetkiä. Eli päivännäköä.danone-1-of-10activia-1-of-1

Itse asiassa, tämän hyvinvointihaasteen otamme vastaan koko perhe. Kaikkien kännykät joutavat tuonne ”jäähylle” klo 20.00. Meillä on tähän asti lapsilla ollut puhelimet omissa huoneissaan yön ajan ja pitkään olen pohtinut, että tähän pitäisi tulla muutos. Lisäksi miehen kanssa meillä on ollut paha tapa alkaa tekemään töitä lasten mentyä nukkumaan. Nökötetään kannettavien kanssa takkahuoneen sohvalla ja molemmat naputtelee minkä kerkiää 🙂 Ehkä voisimme vastedes tietokoneiden avaamisen sijaan katsella leffaa tai lukea kirjaa. Kuulostaako tutulta? Lähdetkö mukaan haasteeseen? Pieni muutos, mutta veikkaan että ihan huikean suuria vaikutuksia. Tulen kertomaan teille muutaman viikon päästä, miten tässä pienessä uudenvuodenlupauksessa olen pysynyt ja olenko huomannut vaikutuksia.

Nyt siihen huikeaan lukijakilpailuun, joka toteutetaan yhteistyössä Danone Activian kanssa! Minulla on ilo ja kunnia kysyä sinulta, mikä on sinun uudenvuodenlupauksesi? Mitä uutta haluaisit kokeilla uudenvuoden kunniaksi, jotta voisit paremmin? Kommenttikenttä, Danone Activia ja minä odottelemme teidän vastauksianne viikon ajan (ke 18.1. klo 10.00 asti) ja kaikkien kommentoijien kesken arvotaan 500,00 euron lahjakortti tuon tavoitteen saavuttamiseksi (eli esimerkiksi kuntosalikortti tms.). Arvonnan säännöt löydätte täältä.

OIKEIN ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

YHTEISTYÖSSÄ: DANONE ACTIVIA

lifie-logo-rgb-1


129 Responses to “Pieni asia, suuri vaikutus & huikea lukijakilpailu”

  1. Anu sanoo:

    Itse en mitään sen suurempia lupauksia tehnyt, mutta jos sattuisin tuollaisen summan voittamaan niin taitaisin vihdoin raaskia hankkia sen kuntosalikortin ja muutaman kerran pt-valmennuksen (ainakin).

    Meillä lapsilta kerätään kännykät pois klo 21, kun on aika mennä nukkumaan, samoin kaikki muut härpäkkeet. Itse olen tähän asti laittanut puhelimen ihan kiinni kiinni kun menen nukkumaan, samoin isäntä, mutta nyt en jostain syystä aina herää herätyskelloon, joten puhelimesta on herätyksen varmistus päällä, lentokonetilassa tosin.

    Iltaisin tulee tunnin verran katsottua telkkua isännän kanssa, senkin ajan voisi käyttää jotenkin paremmin hyödykseen tai vaikkapa lukea…

  2. Maria M sanoo:

    Uudenvuodenlupaukseni on liikkua enemmän ja ottaa rennommin. Viettää kivoja viikonloppuja lasten kanssa, välillä jopa poissa kotoa.
    Täytyy kyllä omaan jaksamiseen kiinnittää enemmän huomiota.

  3. Unnu sanoo:

    Lupaan tavata useammin ystäviä ja rakkaita, joilla tällä hetkellä rankkaa elämässä. Haluan pelata Unoa ja tehdä pitkiä kävelylenkkejä tyttäreni kanssa.

  4. Katya sanoo:

    Tietysti perinteiset liikunnan lisääminen ja terveellinen ruoka,mutta ennenkaikkea tavoite on olla armollisempi itseä kohtaan.

  5. Aila sanoo:

    Voittoraha menisi kuntoutukseen. Ruokapuoleen voisi myös kiinnittää enemmän huomiota.

  6. Kaisa sanoo:

    Olen luvannut aloittaa uuden luovan harrastuksen, jotta pää voisi tänä vuonna edellisvuotta paremmin kaiken kiireen ja stressin keskellä. 🙂 Valokuvaamisen aloittaminen uudelleen houkuttelisi, mutta sitä varten tarvitsisin kameran ja tähän tarkoitukseen mielelläni käyttäisin tämän lahjakortin.

  7. Elva sanoo:

    Lupaukseni on yllättää avopuoliso joka kuukausi jollakin, pienelläkin tavalla. Samalla pysähtyä nauttimaan elämästä ja olla vähemmän suorituskeskeinen. Välillä tuntuu, että pienet ja mukavat asiat tahtovat unohtua arjen pyörityksen keskellä 🙂

  8. Annamaija sanoo:

    Tein lupauksen pitää parempaa huolta itsestäni. Olen aina ollut aktiivinen liikkuja, mutta nyt viime aikoina on jäänyt harmillisen vähälle. Tuolla rahalla saisi mukavasti lisäpontta lähteä salille ja jumppaan. Olen tykännyt aina ryhmäliikunnasta, mutta viime vuosina ei budjetti ole riittänyt salikorttiin.

  9. Sari sanoo:

    Tämä ei ole varsinainen uudenvuoden lupaus, mutta päätin taas kerran aloittaa terveellisemmän elämän, eli vähemmän herkkuja ja näin aluksi säännöllisiä kävelylenkkejä.

  10. iituliina sanoo:

    Mä tein kaksi lupausta – kokeilen uutta liikuntalajia (ja niin tein, eilen olin elämäni ensimmäisellä pilatestunnilla, huhhuh) ja vietän enemmän aikaa ja öitä metsässä, sillä se lisää hyvinvointiani ihan selkeästi. Summalla ehkä siis hankittaisiin ainakin ne ostoslistalla olevat uudet vaelluskengät sekä makuupussi. 😉

  11. OutiH sanoo:

    Syödä terveellisemmin ja harrastaa liikuntaa enemmän.

  12. mari v sanoo:

    Lupasin liikkua enemmän ja syödä terveellisemmin.

  13. Tein itselleni ison lupauksen; yritän muuttua positiivisemmaksi ihmiseksi. Annoin miehelleni ihan lahjakortin jossa lupasin olla valittamatta turhasta koko vuoteen ja vaikka vasta reilu viikko on kulunut, tunnen jo nyt itseni ihan erilaiseksi. Valittaminen on helppo tie päästä ulos ongelmistaan, ne voi ikään kuin ulkoistaa sillä. Kun taas ei voi valitella koko ajan jotain, ei ole muuta vaihtoehtoa kuin tarttua toimeen ja ottaa vastuu niistä asioista jotka voi muuttaa ja toisaalta hyväksyä ne jotka voi. Tein tämän lupauksen paitsi itseni takia, myös läheisten: kukapa haluaisi olla perisuomalaisen mököttäjän seurassa, ehei! Nyt on aika alkaa jakaa positiivisuutta ympärilleen negatiivisuuden sijaan. 🙂

    Ja erittäin hyvä lupaus sinulla myös! Jossain oli joskus tutkimus, että iso osa ihmisistä ei koskaan poistu kännykkänsä läheisyydestä yli 1,5m päähän. Pidin sitä aivan hölmönä kunnes tajusin, että onhan minullakin se aina siinä käden ulottuvilla, olin sitten missä tahansa. Me todella olemme kasvaneet niihin kiinni ja on erittäin hyvä, että herättelit ajatusta siitä, että toisinkin voi olla. 🙂

  14. Miina sanoo:

    Meillä puhelimet otetaan lapsilta pois klo 19 mutta saman saisi kyllä tehdä meille aikuisillekin- somea tulee selailtua iltaisin ihan liikaa…joten otan kyllä Maria kun haasteen vastaan! 🙂

    Lisäksi, lupasin saada mun MBA-opinnot pakettiin tänä vuonna ja varasinkin jo kesäksi juhlapaikan valmistujaisia varten, nyt on siis parempi sitten tosiaan valmistua 🙂 Jos voittaisin niin raha menisi ehdottomasti valmistujaisiin, syytä on juhlia kun saa tutkinnon työn ja lapsiperhe-elämän ohella tehtyä.

  15. Sari P sanoo:

    Oma lupaukseni on ollut antaa itselle enemmän aikaa ja stressata vähemmän asioista. Ajattelin tukea tätä uudella harrastuksella, ja esimerkiksi jooga voisi olla hyvä mieltä rauhoittava laji hikijumppien ohella 🙂

  16. Hanna sanoo:

    Uuden vuoden lupauksena ajattelin pitää itsestäni parempaa huolta, liikuntaa, hemmottelua ja vapaa-aikaa :).

  17. Laura sanoo:

    Minun uudenvuodenlupaukseni liittyy myös kännykän käyttöön ja somettamiseen. Olen päivät kotona 4-, 3- ja 1-vuotiaiden lastemme kanssa ja somettaminen vie aivan liian paljon aikaani ja se kaikki on pois lapsilta. Tällä on myös suora syy-yhteys lasten kiukutteluun; hakevat huomiotani kaikin keinoin eli myös negatiivisella käytöksellä. Lupasinkin, että kännykkä pysyy pöydällä lukuunottamatta iltapäivän kahvihetkeäni. Somettamisen sijaan istun enemmän lattialla leikkimässä lasten kanssa.

    Toimen lupaukseni on karistaa raskauskilot pois tai ainakin liikkua enemmän ja syödä paremmin. Arvonnan voittorahoilla päivittäisin liikunta- ja ulkoiluvarusteeni.

  18. ri sanoo:

    Yritän parantaa tapani ”iltanollailusta” eli sen sijaan, että jumittuisin nettiin tai tv-sarjojen pariin, suljen koneen ja menen sen sijaan aikaisemmin nukkumaan. Liian usein huomaan silmät ristissä töllisteleväni turhia sivustoja tai instagramia, vaikka hyödyllisempää olisi vain käydä nukkuu.

  19. Pieta sanoo:

    Lupasin itselleni, että yritän pitää kiinni omasta ajastani paremmin kuin viime vuonna. Kotona kahden pienen kanssa ja muutenkin ison perheen pyörittäminen käy välillä voimille mutta hetki omaa aikaa auttaa kummasti. Vielä kummallisempaa toki se, ettei tämä äiti tajua pitää kiinni noista hengähdyshetkistään, vaan usein jää kotiin jumittamaan, kun joku muu tarvii sitä, tätä ja tuota.

  20. Marja Leena sanoo:

    Herkkujen vähentäminen ja nukkumaan aikaisemmin kuin klo 24.00 niin hyvä tulee.

  21. Eveliina sanoo:

    Lisään liikuntaa, mutta rennolla otteella. Etsin liikuntamuotoja, jotka tuntuu (pääsääntöisesti) mukavalta. Voittorahat menisivät ehdottomasti liikuntaharrasteisiin 🙂

  22. Emilia sanoo:

    Lisää aikaa itselle ja rentoutumiselle, vähemmän stressaamista ja turhista asioista murehtimista. Ajattelin tarttua pitkästä aikaa kirjoihin ja vähentää tietokoneella istumista. 🙂

  23. Tein vähän ympäripyöreän lupauksen muistaa itseni tänä vuonna. Olla armollinen itselleni ja vaatia vähän vähemmän, kuunnella omaa kehoa ja tehdä asioita sen hyväksi niinkuin pääkopan hyvinvoinninkin.

  24. Johanna sanoo:

    Varsinaisia uudenvuodenlupauksia en ole tehnyt, mutta liikunnan monipuolistaminen on mielessä. Lenkkeilen mielelläni, mutta lihaskunnosta olisi syytä pitää parempaa huolta. Tähän kaipaisinkin tsemppiä esim pt:n avulla.

  25. Sonja sanoo:

    Tavoitteena täälläkin mennä nukkumaan aiemmin,eikä jumittaa koneelle. Kivempi nousta aamulla niin,että aamutoimille jää rauhallista aikaa.

  26. Elma sanoo:

    Niin kovin tutulta kuulostaa tuo kännykän kasvaminen käteen kiinni. Voi että! Siinäpä olisi hyvä tavoite itsellenikin.
    Oma tavoitteeni on vähentää töiden tekoa. Minulla on luova työ, jota voisin tehdä päivät pääksytysten, jos en laittaisi itselleni jotain rajaa. Nyt olen päättänyt, että normaali työpäivän pituus riittää ja sitten STOP. Tämän lisääntyvän vapaa-ajan olen päättäny käyttää liikkumiseen; lenkille tai salille! Vaikealta on tämä alku kyllä vaikuttanut, mutta vähitellen maaliin.

    Ja kuinka ihanat ovat nuo hiuksesi!

    – Elma –

  27. PiPa sanoo:

    Pyrin ajattelemaan positiivisesti ja pitämään itsestä parempaa huolta. Voitto summa menisi hoitoihin.

  28. moonangel sanoo:

    Koiran kanssa olisi mukava kokeilla jotain agilityä uutena harrastuksena, siinä tulisi myös liikuntaa itselle ja koiralle samalla. Lisäksi sukset olisi itselle ja miehelle haaveissa 🙂

  29. Nelli sanoo:

    Lupasin itselleni, että tänä vuonna panostan kehonhuoltoon. Yhtäaikaisesti opiskellessa ja konttorityötä tehdessä tulee tietokoneen ääressä vietettyä aivan liian pitkiä aikoja, mikä luonnollisesti saa koko kropan jumiin. Venyttelyn, joogan, pilateksen ym. lisäksi olen päättänyt pitää huolta itsestäni käymällä hierojalla säännöllisesti.

  30. Marjaana sanoo:

    Minulla on kaksi pientä lasta, joiden kanssa olen jämähtänyt kotiin. Oma kroppa on sen ja herkuttelun myötä ihan rapakunnossa. Itseni ja lasteni takia olen uuden vuoden alettua lopettanut herkkujen syönnin, jättänyt pois ruuan santsaamisen ja seuraavaksi pitäisi päästä taas pitkästä aikaa liikunnan makuun.

  31. Susanna sanoo:

    Voittosumma menisi itseni hyvinvointiin! Kävisin kiropraktikolla ja akupunktiossa!

  32. Kati sanoo:

    Annan enemmän aikaa sisarelleni ja äidilleni, joka jäi leskeksi. Asumme kaikki eri paikkakunnilla ja voittoraha menisi johonkin kivaan, yhteiseen tekemiseen.

  33. Hannah sanoo:

    Amen to that, itse olen tehnyt saman liikun ja positiivinen vaikutus ja aivotoiminnan rauhoittuminen ovat olleet huomattavia. Muuten olen luvannut lisätä ulkoilua ja liikuntaa kehoa kuunnellen: en ulkonäön takia vaan puhtaasti kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin takia. Positiivisuus ja oikean läsnäolon harjoittaminen siihen päälle niin siinäpä sitä olkaankin jo hyvällä tiellä 🙂

  34. Sanna sanoo:

    Olen luvannut hemmotella itseä enemmän ja pitää hyvää huolta itsestäni Kun itse voi hyvin,voivat muutkin lähellä olevat ihmisetkin hyvin❤️

  35. Paula sanoo:

    Monta ”lupausta” tuli annettua, mutta tavallaan vain paluu ruotuun

    *Tipaton tammikuu, poikkeuksena viikonlopun synttärit. Tästä kuritan itseäni vielä helmikuun alussakin.

    *Herkuton tammikuu, aion jopa kieltäytyä nyt viikonloppuna siitä todennäköisesti taivaallisesta täytekakusta.

    * Ateriarytmi takaisin ruotuun ja opettelen syömään aamupalan…

    Minulle isoja lupauksia, joista osaa on tarkoitus jatkaa pidempäänkin. Ja tähän jo pari vuotta sitten alkaneeseen elämäntaparemonttiin menisi nuo hynät!

  36. Nöppönen sanoo:

    Lupasin itselleni olla iloisempi ja olla turhista valittamatta, liikuntaa myös lisää, tilasin jo nastakengät että myös liukkailla keleillä pääsee ulos liikkumaan. Jos voittaisin käyttäisin rahan hierontaan.

  37. Marianne sanoo:

    Uudenvuodenlupaukseni liittyi tänä vuonna terveellisempään elämään. Liikun kyllä paljon ja syönkin kohtuullisen terveellisesti, mutta nyt haluan tehdä kaikkeni että koko perhe saisi ruuasta riittävästi vitamiineja, hyviä rasvoja yms. että selviäisimme virkeinä ja energisinä tästä pimeästä vuodenajasta. Paljon siis marjoja, hedelmiä, kalaa, pähkinöitä… Tavoitetta kyllä helpottaisi pieni ylimääräinen raha oman tiukahkon ruokabudjetin päälle.

  38. Anu sanoo:

    Mä lupasin pitää itsestäni parempaa huolta ja stressata vähemmän kaikesta. Haluaisin kokeilla fustraa, jos voittaisin!

  39. Anniina V. sanoo:

    Tämän vuoden lupaus oli löytää enemmän aikaa itselle, ja ehkä myös se ”itse” taas uudelleen. Vauvavuosi vei mehut,ja tuntui että ison elämänmuutoksen jäljiltä on oma persoona vähän hukassa. Vaatekaapin sisältö ei vastaa enää tyyliäni, en ole ihan varma haluanko palata entiseen työhöni ja muutenkin on vähän suunta hukassa. Ehkä käyttäisin siis voittorahan joko vaatekaapin uudistamiseen tai jonkinlaiseen suunnan etsintään. 🙂

  40. Iina sanoo:

    Haaveeni olisi osallistua joogaretriittiin. Viikonloppu joogaten ja meditoiden auttaisi jaksamaan kevään kiireisiä viikkoja..

  41. Mella sanoo:

    Terveellinen elämä sekä jotain urheilua päivittäin on alkanut. Kovat vieroitusoireet päällä, kun ei saa suklaata
    Olen luvannut kiireettömyyttä sekä lisää perheen yhteistä aikaa.
    Haluaisin myös saada vanhan harrastukseni valokuvauksen takaisin. Kuvauspaikkoja etsiessä näkee kaikkea kaunista. Käyttäisin voittoni kameran hankintaan, niin saisin haaveeni toteutettua.

  42. Kati sanoo:

    Onpa huikea palkinto! Varsinaisia lupauksia en ole tehnyt. Rahan käyttäisin lähinnä liikuntaan, kunnon urheilu-älykelloon ja liikuntaharrastuksiin. Tuo SOME:n vähentäminen kyllä olisi paikallaan tässäkinperheessä, samoja tuntemuksia täällä. Meillä kännyköitä ei viedä makuuhuoneisiin.

    -Kati

  43. Sarkku sanoo:

    Mä niin haluisin aloittaa valokuvaamisen harrastuksena. Rakastan luonnossa liikkumista ja tarvitsisin jonkun peruskivan järkkärin.. niin pääsisin alkuun. Siitä oikeestaan tulis koko perheen harrastus ja terapiamuoto!

  44. Miia sanoo:

    Aion panostaa tänä vuonna enemmän elämyksiin kuin materiaan.. joten matkustelu keskiöön ;)))

  45. AnniElisabet sanoo:

    Olen ajatellut ryhtyä kaikkiin niihin
    aktiviteetteihin täysillä mukaan, joiden
    osalta mietin, että ’pitäisiköhän mun…’
    – kyllä pitäisi, anna mennä vaan ja
    hymyssä suin! Sellainen uuden vuoden-
    lupaus

  46. Juulia sanoo:

    Uudenvuoden lupaukseni on päästä raskauden jälkeen taas omiin mittoihin, päästä sokerikoukusta eroon ja ennen kaikkea löytää taas liikunnan ilo!
    Haluaisimme mieheni kanssa viettää yhteistä aikaa kokeilemalla eri liikuntalajeja 🙂

  47. Kaisa sanoo:

    Olen jäänyt juuri eläkkeelle tehtyäni yli 40 vuotta hoitotyötä, nyt haluan aloittaa itseni hoitamisen ja voittosumman käyttäisinkin kuntoklubin vuosikorttiin, olen jo käynytkin joillain ryhmäliikuntatunneilla ja heti on reippaampi olo. Tuo puhelimen ja pädin sulkeminen ajoissa illalla tuntuu tosi fiksulta ja sen aloitan nyt heti tämän kirjoitettuani.

  48. Helinä sanoo:

    Lupauksia en tehnyt, toiveita ja tavoitteita kylläkin…
    Yksinhuotajana olen todella herännyt ajatukseen omasta monitahoisesta hyvinvoinnista, jolla on valtava merkitys kahden hengen perheessä. Lapsi on riippuvainen minusta; haluan jaksaa ja olla pienen elämän tuki ja turva. Eli terveys, yhteinen laatuaika ja elämän pienet ilot on jokapäiväisenä tavoitteena!

  49. Tickler sanoo:

    Olen vuosia miettinyt, että haluaisin palauttaa elastiisiuttani. Tuntuu kuin vuosi vuodelta vain jäykistyn enemmän. Niinpä tämän vuoden lupaus on käydä testaamassa joogaa. Olisi ihan huippua mennä jonnekin viikonlopun alkeiskurssille ja kokeilla, olisiko se lajini. Mindfulnessia yhdistettynä kunnon kohottamiseen ei voi olla huono juttu. Unohtuisi virtuaalimaailmakin.

  50. Kristiina sanoo:

    Kultaisen keskitien vaaliminen on tavoite tälle vuodelle ♡ Mm.työ, opiskelu, liikunta, ystävät, perhe, terveelliset elämäntavat jne…koko arjen ja juhlan kirjo ♡

  51. Kaura sanoo:

    Uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt vuosiin. Yritän keskittyä omaan hyvinvointiin, kehooni ja positiivisiin ajatuksiin mahdollisimman paljon. Hieronnat mm. olisivat tarpeen. Perhe ja läheiset tärkeitä <3

  52. Miia sanoo:

    Uudenvuoden lupaukseni on pitää parempaa huolta itsestäni jotta jaksan olla hyvä äiti pienelle rakkaalle tyttärelleni; lupaan siis liikkua, nukkua kunnolla, syödä terveellisemmin ja joskus myös hemmotella itseäni. Voittopotti avaisia ovia tiukkaan budjettiin.

  53. Nopsukka sanoo:

    Liikun muutenkin jo kohtuullisesti, mutta haluaisin monipuolistaa liikkumista. Tuolla 500eurolla pääsisin jatkamaan ylikaiken rakastamaani lajia, tenniksen peruuta

  54. Leena sanoo:

    Olen luvannut olla armollisempi itseä ja muita kohtaan.

  55. Johanna sanoo:

    Minun toiveeni on pitää itsestäni paremmin huolta – liikkua ja syödä terveellisesti.

  56. Sari sanoo:

    Suuri toive on päästä viimeistään kesällä taas treenaamaan. Loukkasin nilkkani pahasti 4kk sitten ja nyt on edessä vielä leikkaus ja toiset 4kk kepeillä. Pudotus aktiivikuntoilijasta potilaaksi on ollut raju varsinkin psyykelle ja lihasten ja aerobisen kunnon romahdus harmittaa.

    Jos voittaisin arvonnassa, menisi osa rahoista fyssarille sillä vakuutus ei kata kuntoutusta ja osa uusiiin urheilukenkiin. Lenkkarien ja maastokenkien
    kulutus on nyt hiukan epätasaista kun olen käyttänyt vain oikean jalan kenkää koko vamma-ajan. 😀

  57. SoileKoo sanoo:

    Tavoitteeni tulevalle vuodelle olisi elää terveellisesti, ajatella positiivisesti, muistaa perhettä ja ystäviä sekä nauttia elämästä. Minulle matkustelu tuo nautinnon ja irtioton arjesta. Se on meillä myös parisuhdetta elvyttävä ja lähentävä asia.

  58. Nonnuska sanoo:

    Minun tavoitteeni tälle vuodelle on saada kuntoni ja kroppani takaisin Minulla on siis 4kk vanha poika, jonka odotus ei sujunut ongelmitta, joten olen tasan tarkkaan vuosi sitten viimeksi treenannut kunnolla. Vapaa-ajan ongelmia minulla ei kahden pienen lapsen äitinä ole, mutta onneksi on myös mies, joka kannustaa minua omaan aikaan ja liikuntaan. Liikunta on aina ollut elinehtoni ja iloni. Haaveeni olisi siis uudet hienot urheiluvaatteet jumpalle sekä ulkoiluun ja jumppakortti. Kroppani on tehnyt upean suorituksen kasvattamalla sisällään kaksi arvokkainta asiaa parin vuoden sisällä ja nyr haluan kiittää sitä hoitamalla sitä hyvin

  59. Seija sanoo:

    Moi! Mulla se lupaus on ruokaremontti. Kotona enemmän ollessa ruokailu on yksipuolistunut, jopa siinä määrin, että olen laihtunut ja väsynyt. Nyt tarvitaan uutta virtaa ja helpoiten se käy terveellisten smoothieidein avulla. Panostaisin laadukkaaseen blenderiin ja terveellisiin raaka-aineisiin.

    T. Seija

  60. Päivi sanoo:

    Tämä vuonna aion syödä mahdollisimman vähän lihaa (ei punaista lihaa lainkaan) ja kaikkea muutakin harkiten. Yritän myös kaiken muunkin ruuan kanssa miettiä eettisyyttä ja tehdä valinnat sen mukaan. 🙂

  61. Tuula sanoo:

    Laitan joka päivä kiitos aiheita muistiin! Ja teen vuodesta 2017 unelma vuoden

  62. Netta sanoo:

    Tällä kertaa lupaus oli yhteinen parhaan ystäväni kanssa. Opiskelujen alettua syksyllä eri kaupungeissa vaihtuivat lukuisat viikottaiset tapaamiset huomattavasti harvempaan tapaamistahtiin, mikä on tuntunut molemmista kurjalta. Lupasimme siis maximoida yhteisten hetkien tuoman ilon: vuoteen tulee mahtua vähintään yksi yhteinen ulkomaanmatka, lukuisia ravintolailtoja ja leffailtoja kotona peittojen alla herkutellen. Lupaukseemme sisältyy meilläkin myös tuo puhelinten käytön minimointi, nyt kun yhteistä aikaa on vähemmän, ei sitä tuhlata instagram feedin selailuun!

  63. Riikka sanoo:

    Tänä vuonna 2017 ajattelin panostaa vähitellen taas itseeni. Liikuntaharrastus maksaa kalliin salikortin muodossa, liikuntavaatetusta lisää, ehkä nastarenkaat pyörään talvea varten? Vaihtoehtoisia kokeiluja välillä muihin lajeihin? Parturikäyntejä tiheämmin, uutta vaatetta, kaikkea tämmöistä.

  64. Susanna sanoo:

    Ei sen kummempia lupauksia mutta peukutan tuota ”kännykkä illaksi pois” Liikunnan aloittaminen taas pitkäksi venyneen joulutauon jälkeen. Sokeri pois ja energiaa lisää. Jos niin ihmeellisesti kävisi että arpa osuisi, lähtisin suksi kaupoille!

  65. Tuija sanoo:

    En varsinaisesti harrasta uuden vuoden lupauksia, mutta jos alan miettimään niin voisi ei tarvitse kauan miettiä 😉 Eli omaan hyvinvointiini satsaaminen – viime vuodet (ja ehkä tulevatkin toki) on menty pitkälti lapset edellä. Tässä vain on tahtonut käydä niin että tulee vähän laiminlyötyä esim. omaa liikkumista joka on hyvin epäsäännöllistä. Pitkässä juoksussa se että äiti voi hyvin auttaa kuitenkin koko perhettä! Ruokavalion lisäksi myös se liikunta – sekä perheen kanssa että yksin olisi suotavaa lisätä hiukan ja säännöllistää ennen kaikkea. Salikortti minulla jo on, mutta voisin ajatella ks. summan johonkin koko perheen yhteiseen minilomaan esim. johonkin hiihto/laskettelukeskukseen – siinä yhdistyisi hyvällä tavalla kaikki itselle tärkeä: oma perhe, ulkoilu ja liikunta!

  66. Laura sanoo:

    Varsinaisia uuden vuoden lupauksia en ole tehnyt, mutta tavoitteena on valmistua tämän vuoden puolella lähes kahdenkymmenen vuoden yhtäjaksoisen opiskelun jälkeen. Valmistumisen myötä pääsen kokeilemaan myös elämää ilman jatkuvaa opiskelua ja stressiä. Joka tapauksessa tänä vuonna yritän stressata vähemmän opiskeluun liittyvistä asioista ja elää enemmän hetkessä.

  67. Jenny sanoo:

    Uudenvuoden tavoitteeni on löytää oikea tie kokonaisvaltaiseen hyvinvointiin. Urheilu ja liikunta on itselleni lähellä sydäntä ja jokapäiväistä toimintaa, mutta muut palaset kaipaisivat vielä hiukan opastusta. Tietää, miten huoltaa itseäni ja kehoani henkisesti sekä ravitsemuksesta ja kasvisruokavaliosta vielä enemmän sekä hetkessä nauttimisesta.
    Kiteytettynä, kokonaisvaltainen hyvinvointi on tavoitteenani 🙂

  68. Sanna-Mari sanoo:

    Varsinainen uuden vuoden lupaus oli se, että ensi vuoden vaihtuessa en ole työvuorossa. 🙂 (viimeksi tainnut olla vapaalla 2009)

    Oikeasti toivon, että elämään löytyisi tasapaino. Nyt ajelehditaan jotenkin. On vaikeaa epäsäännöllisen elämän vuoksi pitää kiinni oikein mistään säännöllisestä omasta harrastuksesta ja sitten vähän levahtaa kaikki hienot hyvinvointiajatukset ja mennään vaan.

    Haluan olla läsnä perheelleni, tuntea iloa, tavata ystäviä ja tietysti liikkua enemmän (mutta toisaalta tuntematta huonoa omatuntoa siitä, että kuntosali ei vaan oo mun juttu) sekä tietysti syödä monipuolisemmin ja terveellisemmin. Ennen kaikkea, toivon oppivani armollisemmaksi ja lakata vaatimasta itseltäni.

  69. Sari sanoo:

    En luvannut uudelle vuodelle en niin mitään. Sen sijaan päätin tilata ajan lääkäriin ja pyytää lähetteen mammografiaan (sen ja UÄ lähetteen sain tänään, 3 kk rinnassa kipua, ei hermo enää kestänyt..)
    Päätin myös ruveta etsimään uutta työpaikkaa toden teolla. Piste.

  70. Miilu sanoo:

    Lupaukseni on olla stressaamatta vähemmän. Tajusin, että se ei tule onnistumaan ja tavoite/lupaus on liian suuri. Joten päätin aloittaa sillä, että opettelen rauhoittumaan ja stressinhallintaa. Olenkin jo kokeillut joogaa ja into sitä kautta rauhoittumiseen iski. Eli haluaisin ehdottomasti saada joogan osaksi arkeani.

  71. Veera Ikonen sanoo:

    Teen harvoin uuden vuoden lupauksia, mutta tänä vuonna päätin panostaa hampaiden hyvinvointiin. Olen aina pelännyt hammaslääkäri käyntejä, joten en saa millään aikaa varattua. Tämä lahjakortti ratkaisisi ongelman, purukalusto kuntoon ja valkoisella hymyllä kohti kevättä 😉

  72. Jenni sanoo:

    Taaperon äitinä aion tänä vuonna pitää vielä vähän parempaa huolta myös itsestäni. Syön jo todella terveellisesti, koska tyttö syö samaa ruokaa meidän vanhempiensa kanssa. Satunnaiset irtokarkit aion kyllä itselleni sallia. Television sijaan olen iltaisin siirtynyt useimmiten kirjan pariin ja se tuntuu myös tosi kivalta. Iltasometus ja puhelimen ja padin käyttö iltaisin ylipäätään on myös lopetuslistalla.

  73. Veronica sanoo:

    Haluan elää terveemmin ja saada paremman vastustuskyvyn jotta pysyisin paremmin terveenä. Painokin saisi samalla lähteä tippumaaan..

  74. Henna28 sanoo:

    Vasta vauvan saaneena minun olisi jo aika alkaa kuntoilla mutta urheiluvaatteet pitäisi ensin hankkia eli lenkkarit ja juoksu/hölkkävaatteet. En omista minkäänlaisia lenkkareita tällä hetkellä.

  75. Klaara sanoo:

    Lupaukseni tälle vuodelle oli; vähemmän stressiä, enemmän iloa! Olen päättänyt olla stressaamatta siitä, mitä muut ajattelevat minusta ja lopettaa jokailtainen piehtarointi kaikissa epäonnistumisissani. Sen sijaan illalla viimeiseksi mietin päivän onnistumisia ja kiitollisuuden aiheita. Olen myös miettinyt somepaastoa, jotenkin tuntuu, että muiden hohdokkaan some-elämän seuraaminen vain lisää omaa stressiä siitä, millaista elämän pitäisi olla.

  76. inni sanoo:

    Haluaisin kokeilla functinal trainingia. Salilla käyn mutta se kaipaa uutta potkua ja tietynlainen kehonhallinta tuntuisi niiiiiin houkuttelevalta.

  77. Annika sanoo:

    Minun uudenvuoden lupaukseni tälle vuodelle on, että liikun kohtuudella ja muistan tai maltan pitää myös vapaapäiviä liikkumisesta. Pt:n palvelu olisi mahtava kokeilla ja siitä saisi vinkkejä liikunnan ja levon tasapainoon.

  78. tiksulainen sanoo:

    Ei varsinaisia lupauksia, mutta voi kun oppisi olemaan armollisempi itselleen.. Sopivasti liikuntaa, riittävästi unta ja terveellistä ruokaa.

    Palkinnon voisin käyttää PT:n kanssa harjoitteluun tai esim pilates-kurssiin.

  79. tiiu sanoo:

    Uusia urheiluvaatteita tarvitsisin, esim. nastakengät olisi tosi kiva juttu. Sain lainata siskon kenkiä ja ne pitivät jäätiköllä todella hyvin. Uudenvuoden lupaukseni on aloittaa taas säännöllisempi lenkkeily.

  80. Makke sanoo:

    Osu ja upposi 🙂 Meillä tehty täysin samat säännöt taloon. Puhelimet alakerran keittön pöydälle klo 20. Itse en ole tästä osannut pitää kiinni, mutta nyt kirjoituksesi innoittama, meinaan itse lapsien lisäksi kokeilla samaa….voipi olla että iltaisin vähentää tuota nuorisonkin nurinaa, kun äipän ja iskän kännytkin nököttää keittiön pöydällä. Lapset meillä saman ikäisiä kun nuo sinun tyttöset.
    Mitään uuden vuoden lupauksia en oikeastaan tehnyt…mutta tämä voisi nyt olla se minun haaste. Täytyy heti tänään kokeilla klo 20. Mukavaa viikonloppua!!

  81. Tiiina sanoo:

    Uuden vuoden ’lupaukseni’ on uusi koira perheeseen. Ja yksi pieni karvapallero
    meillä jo täällä onkin kokeilemassa kotiutuuko taloon ja adoptoiko meidät perheekseen ;)Lupaavalta vaikuttaa, ei ole enää pentu. Koiraperheen elämässä on päivittäinen ulkoilu taattu.

  82. piitu sanoo:

    Haluaisin lomalle edes kotimaassa, moneen vuoteen en ole käynyt oikeastaan missään jos ei sukulaisvierailuja lasketa.

  83. VK sanoo:

    Haluaisin oppia elämään hetkessä ja ihailemaan ympärillä olevaa maailmaa sen sijaan, että selaan puhelinta jatkuvasti. Myös olisi ihana tuntea, että pärjää yksin eikä aina tarvitse seuralaista tai kaveria joka paikkaan mukaan.

  84. Jaana sanoo:

    sinänsä lupauksia en tehnyt,vaan tavoitteita.Kunto on päässyt todella huonoksi,sitä on alettu nyt kohottamaan pikkuhiljaa.(yleensä tehnyt 100 lasissa ja se keino ei tepsi pidemmän päälle). Ja vaikka osaan hyvin nauttia elämän pikkuasioista,haluan kehittää vielä enemmän läsnäolonn kultaista taitoa,huomata tässä ja nyt olevat hyvät jutut.
    Enemmän naurua,vähemmän murehtimista.

  85. Satu sanoo:

    Moikka,
    Meillä tuo kännyköiden ja läppärien meneminen illalla nukkumaan olisi kyllä erittäin tervetullut :). Pitää yrittää, että koko perhe ottaisi tällaisen hyvän muutoksen vastaan.

    Minun uudenvuoden lupaukseni liittyy pyöräilyyn.Lupaan itselleni että pyöräilen työmatkat tänä vuonna.Polkupyöräni alkaa olla aikalailla loppuunajettu ja melkein kauttaaltaan osat jo siihen vaihdettu :). Joten jotta pyöräily sujuisi yhtä hyvin kuin on alkanut tänä vuonna, toivoisin uutta pyörää jolla voisi nauttia pyöräilystä ilman pelkoa että joitain osia taas tippuu pyörästä matkan varrelle 🙂

    Hyvää viikonloppua 🙂

  86. Miina sanoo:

    Minä en ole tehnyt mitään lupauksia, mutta hyvinvointiani lisäisi oman itseni muistaminen ja itsestä huolehtiminen. Liikaa tulee oltua ”vain äiti” ja unohdettua itsensä. Yritän lisätä liikuntaa ja ulkoilua, syödä terveellisemmin ja saada useammin sellaista aikaa itselleni, jolloin teen jotain mistä pidän. Myös ystäviä haluaisin nähdä enemmän. 🙂

  87. Mini sanoo:

    Haluaisin enemmän aikaa lukemiselle. Ja olisi ihana toteuttaa haave valokuvauskurssista. Kun vain olisi sitä aikaa! Saako sitä 500€:lla

  88. Meri sanoo:

    Olisi ihana, kun ehtisin elvyttää entisen jumppaharrastukseni!

  89. SAMP sanoo:

    Lupaan yrittää stressata työasioista vähemmän ja nauttia pienistä arkisista asioista perheen seurassa. Ja lukea joululahjaksi saamani kirjan, jos vain työkiireiltäni suinkin ehdin

  90. Minä lupasin, että alan uskoa itseeni enemmän. Aion tehdä valokuvaustavoitteideni eteen enemmän töitä, enkä enää vain jarruttele sen vuoksi, että muut ovat parempia. Siinä sitä onkin töitä, kun on monta vuotta tottunut vähättelemään itseään..

  91. juuliv sanoo:

    Enemmän värejä lautaselle on uuden vuoden lupaukseni 🙂

  92. jonesi sanoo:

    enemmän unta

  93. -Sini- sanoo:

    Mitään lupauksia ei ole tapana tehdä uudelle vuodelle, mutta nyt olen päättänyt liikkua enemmän ja keskittyä elämän pienistä iloista nauttimiseen. Eli nutturaa löysemmäksi ja tehdä niitä mieluisia juttuja. Kuntosalille voisin kortin hankkia jos onni potkaisee.

  94. Annika sanoo:

    Minulla on tavoitteena toipua uupumuksesta. En enää aio vähätellä omia tarpeitani ja levon merkitystä. En myöskään koita enää pärjätä vain omin voimin, vaan haen ulkopuolista apua, sillä olen vihdoin ymmärtänyt, että avun hakeminen on todellista vahvuutta. Tiedän tarkalleen, mihin käyttäisin voittosumman. En ole koskaan ollut ulkomailla, ja yksi uupumuksen syy on vuodenaikamasennus, eli toisin sanoen pimeys. Kaipaisin pääästä kerrankin mieheni kanssa jonnekin lämpimään ja aurinkoiseen maahan lomalle, jossa voisin antaa itselleni luvan vain olla.

  95. Tjja sanoo:

    Ehdottomasti uutta on mielen virkistys ja elämästä nauttiminen. Turhan usein tulee mietittyä negatiivisesti asioista ja valitettua ihmisille ”kuinka väsynyt on” tai ”kuinka kiire on” . Valittaminen ja valituksen kuunteleminen vaikuttaa negatiivisesti ihmisiin, joten tämän vuoden uuden vuoden lupaus on positiivinen ajattelu.

  96. ansu88 sanoo:

    Tarkoitus olisi taas palata salille treenamaan. Kuntosalikortti löytyy jo mutta uudet treeni ja ulkoiluvaatteet olisivat tarpeellisia.

  97. Maria sanoo:

    Tämän vuoden isoin tavoite on saada oma terveys paremmaksi, niiltä osin kun siihen pystyy itse vaikuttamaan. Sairauksia ei saa pois mutta uskon että olo voi saada paremmaksi oikeille valinnoilla.
    Ruokavalio kokee isoja muutoksia mutta pikku hiljaa ettei kroppa joudu shokkiin.
    Lisää liikuntaa ja monipuolisemmin. Ja se tärkein, saisin nukuttua normaalisti. En muista koska viimeksi olisin nukahtanut nopeasti tai nukkunut kokonaisen yön hyvin.
    Uskon monipuoliseen muutokseen.

  98. Jenni sanoo:

    En tee varsinaisesti uudenvuoden lupauksia, mutta tarkastelen enemmän mitä minä haluan elämältä, siihen vuodenvaihde on hyvä. Saa ja voi aloittaa puhtaalta pöydältä. Mietteissä on rakentaa elämästä sellainen, että saa tehdä asoita, joista nauttii ja pitää. Voi tuntea kiitollisuutta arjen pienistä ja isoista asioista, ihmisistä, jotka kuuluvat elämääni. Ajattelen, että vähempi on enemmän. Jaksaminen ja oma hyvinvointi on niin tärkeää, että kiinnitän siihen entistä enemmän huomiota. Hyvän muistaminen ja sen lisääminen itselle ja muille tuo lisää hyvää energiaa. Ehkäpä siinä ajatuksia tälle vuodelle.

  99. KatiElisa sanoo:

    Poistin turhia sosiaalisenmedian sovelluksia kännykästäni, kuten facebook, koska ehdin kyllä lukea kotona koneellakin ollessani sosiaalisen median kuulumiset. Näin saan itsestäni sosiaalisemman enkä kaiva kännykkää esille juttelun lomassa vain katsoakseni ilmoitukset. Lisäksi aloitin syömään runsaamman aamupalan!

  100. Tanja sanoo:

    En tehnyt mitään lupauksia tälle vuodelle (yleensä olen tehnyt).
    Olen aloittanut vuoden hyvillä mielin uusia tuulia päin. Muutama kilo tiputtevana ja auton nokka useimmin liikkarille päin. Täälläkin menossa perinteinen tammikuun tipaton+herkuton. (Ja mitään en ole luvannut. Hah!)
    Jos onni osuu kohdalleni, niin menisin kasvohoitoon tai vartalohoitoon. 🙂

  101. Anne sanoo:

    En varmaankaan ole tehnyt koskaan uudenvuoden lupauksia. Jos voittaisin palkkaisin itselleni pt:n, salikortti minulla jo on.

  102. Anne sanoo:

    Haluaisin harrastaa liikuntaa vieläkin aktiivisemmin. Eli jos voittaisin lahjakortin, voisin harkita pt:n palkkaamista, tai sitten jotakin valmennusta, johon kuuluisi treeniohjelma ja ruokavalio 🙂

  103. Minna sanoo:

    Liikun monipuolisemmin, syön terveellisemmin ja huolehdin itsestäni paremmin. Päivittäin kolottaa niskaa, hartioita, selkää ja jalkoja eli lähes koko kroppaa, joten nyt on tehtävä ryhtiliike. Hierojasta ja kunnon venyttelystä sekä taukojumpasta kesken työpäivän olisi varmasti iso apu.

  104. Salla sanoo:

    Varsinaisia lupauksia ei tullut tehtyä, mutta oma pt olisi kyllä tosi kiva juttu

  105. Johanna sanoo:

    Pieni matka välillä, kylpylä,- aurinkomatka tai viikonlopun kaupunkiloma kahviloissa istuskellen ja seuraten ihmisiä olisivat erittäin inspiroivia! Välillä kun tarvitsee ”jotain aivan muuta”. Yleensä kiva löytää myös jotain erityisiä matkaostoksia – niissä on mukava muisto, jos se on joltain matkalta!
    Mitä noin arkeen tulee, lähelläni on ihana joogasali merellisessä miljöössä, ja tänä vuonna haluaisin jäsenyyden sinne! Minulla on ollut kuntosalikortti, mutta iltaisin tuntuu, että en halua rehkiä vaan jotain rauhallisempaa. Rauhallinen kävelymatka yogasalille, saisi mukavasti liikuntaa ja monelta olen kuullut, että arkikin rauhoittuu/ tasapainottuu tämän liikuntamuodon jälkeen! Siinä ajatuksiani uuteen vuoteen.

  106. Suvi - Kotonainen sanoo:

    Olen aina rakastanut laulamista. Vanhempieni mukaan lauloin ennen kuin osasin vielä edes puhua kunnolla. Tänä vuonna olen päättänyt aloittaa laulutunnit/kuoron uudestaan liian monen vuoden tauon jälkeen. Laulaminen on minulle terapiaa, rentoutumismuoto, itseni toteuttamisen muoto, se, missä tunnen olevani hyvä.

  107. Marika sanoo:

    Olen luvannut pitää parempaa huolta itsestäni, aloittaa kuntoilu, ulkoilla enemmän. Roikkua vähemmin netissä. Tehdä enemmän lapsien kanssa yhteisiä asioita. Olla vähemmän rage-äiti ja enemmän positiivinen. Katsoa sormien läpi asioita joista ennen ragesin. Paljon lupauksia itselleni ja muille perheenjäsenille. Lista on pitkä ja parhaani olen luvannut tehdä 🙂

  108. Hainn sanoo:

    Uudenvuodenlupaukseni on aloittaa taas säännöllinen kuntosalillakäynti ja saada kiinteytettyä kroppaa. Lisäksi tänä vuonna haluan kokeilla uusia urheilulajeja, kuten joogaa! 🙂

  109. sarita sanoo:

    Lisätä liikuntaa ja pyrkiä liikkumaan useammin ja monipuolisemmin kuin nykyään.

  110. Gustavå sanoo:

    Lupaan aloittaa bloggaamisen yhdessä tyttöystäväni kanssa. Siitä on nyt vuosi jo puhuttu ja aina vain puheen tasolle jäänyt. Kumpikin meistä pitää kovasti kirjoittamisesta ja blogien lukemisesta. Meillä on suuria tavoitteita tuleville vuosille, ja jollakin tapaa tuntuu, että niiden jakaminen ja niistä puhuminen voisi helpottaa haaveiden konkretisoinnissa! Jotta bloggailun ja v-loggailun saisi kunnolla alkuun, olisi aika luoda kotiin työpiste sitä varten. Kunnon työpöytä ja tuoli, sekä kamera toisivat mukavan startin harrastukselle!

  111. Sannamarianna sanoo:

    Lupasin olla paras mahdollinen äiti pian syntyvälle vauvalleni. Lähden rauhallisesti liikkeelle synnytyksen jälkeen, mutta liikuntaa täytyis alkaa taas harrastamaan, jotta pääsis takaisin kuntoon. Esim. salikortti/joogakurssi tai uimahallikortti olis mieluinen. 🙂

  112. Marjuska sanoo:

    Uuden vuoden lupaukseni oli lisätä arki- ja hyötyliikuntaa ja kohentaa siten peruskuntoani. Olen hieman laiska liikkumaan, joten ajattelin ottaa ohjelmaksi pyöräillä koulumatkat (6 km suuntaansa) ja hoitaa siten päivittäisen liikunnantarpeen. Opiskelijabudjetilla samalla säästyy myös bussimatkoihin menevät rahat. Haastetta tähän toteutukseen on kuitenkin tuonut vanha ja jo hieman huonokuntoinen pyöräni, joka ei oikein sovellu pitempien matkojen ajamiseen. Vaihteet eivät enää toimi kunnolla ja näissä Suomen alati muuttuvissa sääoloissa pyöräily voi olla hyvinkin raskasta. Mikäli arpaonni olisi myötä, niin sijoittaisinkin lahjakortin summan uuteen, toimivaan ja moderniin pyörään. Ja näin ollen päivittäinen liikunta-annokseni pyörän selässä voisi olla muutakin kuin pelkkää raskasta polkemista. Löytäisin pyöräilyyn uutta vauhdin hurmaa, kepeyttä ja liikunnan riemua 🙂

  113. Hansu sanoo:

    Tein lupauksen panostaa omaan hyvinvointiini entistä enemmän. Suurin projekti on pidentää unta ja parantaa sen laatua. Yhtenä keinona minullakin on ollut kännykän laittaminen äänettömälle ja keittiön tasolle iltaisin klo 21 enkä sen jälkeen sitä vilkuile. Sängyssä ei katsella tv:tä vaan luetaan ennen nukahtamista. Muutaman viikon kokeilun jälkeen uni tulee helpommin ja suht samaan aikaan joka ilta. Eiköhän tästä vielä hyvä tule ja kun uni-projekti saadaan alkuun, sitten joku toinen hyvinvointiprojekti työn alle 🙂

  114. Tuija sanoo:

    En harrasta uudenvuoden lupauksia, mutta olen päättänyt kuitenkin satsata itseeni lisäämällä omaa aikaa itseni huolehtimiseen. Ihonhoitorutiinit täytyy laittaa kuntoon ja liikuntaa on lisättävä 🙂

  115. Leena H sanoo:

    Ei mitään suuria lupauksia, vaan pienillä askelilla eteenpäin. Palautella vanhoja hyviä asioit takaisin. Nukkua enemmän, syödä terveellisimmin ja järkevämmin, aloittaa uudelleen kuntosalikäynnit, virkistää sosialista elämää. Lisäksi panostaa kaikkinaiseen elämänhallintaan ja hyvän olon hakemiseen näiden pienien, mutta tärkeiden asioiden kautta.

  116. maijis_ sanoo:

    Uudenvuoden lupaukseni voisi olla se että ottaisin oman hyvinvoinnin huomioon. Liian monta vuotta on tullut huolehdittua lasten hyvinvoinnista sekä ystävistä ja sukulaisista. Nyt voisi olla oma vuoro. Se pitäisi sisällään yksin tehtyjä reissuja, lisää liikuntaa ja ruokavalion muutosta. Olen tätä jo viime vuonna aloitellut ja käynyt reissuissa ilman lapsia, myös ruokavalioon olen lisännyt kasviksia ja hedelmiä jättäen herkut viikonlopulle.

  117. Marjut sanoo:

    Lupasin tehdä ne asiat, jotka haluan tai jotka ovat tärkeitä, enkä siirtää niitä tulevaisuuteen. Paul Coelhoa lainaten ”Eräänä päivänä heräät ja huomaat, ettei ole aikaa tehdä sitä, minkä olet halunnut tehdä, joten tee se nyt.”

  118. Hanna sanoo:

    Lupaan pitää parempaa huolta itsestäni. Yksi konkreettinen asia tässä olisi kauppareissujen suunnittelu niin että kotona olisi aina ainekset raikkaisiin salaatteihin, olisi hedelmiä ja pähkinöitä sekä tuoretta ruislepää. Ennaltaehkäisyä siihen ettei käsi ensimmäisenä hakisi sokeria. Toinen asia olisi niinkin helppo toteutettava kuin reippaat kävelylenkit mieltä rauhoittavassa metsässä kelissä kuin kelissä. Kolmantena kivat treenivaatteet kannustamaan säännölliseen kotijumppaan 🙂 Pieniä juttuja.

  119. ese sanoo:

    En tehnyt uudenvuoden lupauksia. Urheilun harrastamista jatkan jatkossakin ja uusille välineille olisi tarvetta.

  120. Nina sanoo:

    Ruokailutottumusten muuttaminen terveellisempään suuntaan on yksi tärkeimmistä päätöksistäni. Haluan myös olla fyysisesti paremmassa kunnossa ja laihtua. Pienin askelin (toivottavasti) kohti terveellistä elämää!

  121. Minna sanoo:

    Minä tein kaksi uuden vuoden lupausta ja olen onnistunut niissä tähän asti hyvin. Ensimmäinen lupaukseni oli tehdä edellisenä päivänä seuraavan päivän ruoka valmiiksi. Kolme lapsisessa perheessä kun illat menee harrastuksiin kuskatessa ja ruoka pitää olla nopeasti valmiina, helposti tulee sorruttua kiireessä eineksiin. Toinen lupaukseni on jatkaa viime keväänä aloittamaani juoksu harrastusta ja tsemppasin itseäni siinä asettamalla kesälle tavoitteen. Näillä mennään ❤

  122. Maria sanoo:

    Minä olen ollut lupauksia vastaan mutta nyt olen miettinyt omaa jaksamistani, sillä opiskelujen ollessa loppusuoralla stressitaso nousee entistä korkeammalle. Olen taipuvainen suorittamaan enkä muista aina hengittää ja olla hetkessä, vaikka lapset olisi siihen jo itsessään muistuttamassa tämän tärkeydestä. Liian usein ajattelen, ettei nyt jouda pienelle viikonloppulomalle, kun on niin paljon tehtävää. Niimpä lupasin itselleni, että keskityn tähän hetkeen enkä suorita elämää. Tätäkin opiskeluaikaa nimittäin tulen kaipaamaan, jos en muuta niin saatuja ystäviä, jotka lähtevät kaikki eri puolille maailmaa.

  123. Viivi sanoo:

    Olen luvannut syödä terveellisemmin ja liikkua enemmän rahat menisi johonkin urheiluun liittyvään.

  124. anna s. sanoo:

    Haluaisin panostaa enemmän itseeni, sillä täytyy sanoa, että se on tällä hetkellä vähän unohtunut. Raskas vuosi ollut takana, esikoinen syntyi ja kaikki aika on mennyt lapsen kanssa. Rakastan häntä yli kaiken, mutta nyt olen huomannut, että välillä kaipaan myös omaa aikaa. Tilannetta ei helpota miehen työ, joka on myyntityötä, joten periaatteessa ”kokoajan” töissä. Ysätävni minulle juuti nauroi, kun sanoin etten tähään ikään mennessä ole käynyt koskaan kasvohoidossa, joten se täytyy ainakin hoitaa tämän vuoden aikana 🙂 Tarkoitus olisi siis panostaa itseeni hemmottelemalla itseäni, mutta lisäksi panostaa myös fyysiseen hyvinvointiin liikkumalla enemmän 🙂

  125. mikkot sanoo:

    Kyllä se varmaan menisi tuonne urheiluharrastustenpuolelle. Jääkiekkoa harrastan ja uusille luistimille olisi tarvetta. Myös laskettelemaan olisi kiva päästä.

  126. nikol sanoo:

    Ei varsinainen lupaus vaan toive että jalka pysyy ensi vuonna siinä kunnossa että pääsen taas pelaamaan jääkiekkoa. Melkein koko syyskausi meni levätessä.

  127. Mia sanoo:

    Uuden vuoden lupauksia en vuoden vaihtuessa tehnyt, pikemminkin asetin tavoitteita. Haluaisin voida kokonaisvaltaisesti paremmin, syödä terveellisemmin ja liikkua monipuolisemmin. Erityisesti haluaisin kokeilla uusia liikuntalajeja yhdessä miehen kanssa, saaden samalla kahdenkeskistä aikaa pienlapsiarjen keskellä. Lahjakortin haluaisin käyttää suksien hankintaan molemmille.

  128. Eve sanoo:

    Lupasin itelleni että rupean seuraamaan mihin rahaa käytän enkä vaan kuluta miten sattuu! tavoitteena on myös toteuttaa kauan haaveilema ulkomaanmatka:)

  129. Liisa sanoo:

    Opettelen norjan kielen!

Kommentoi