torstai 22. joulukuun 2016

Kiireetön joulunalusaika

HEISSULIVEI,

onkohan siellä ruudun toisella puolella enää ketään vai onko kaikki jo kaikonneet joulukiireiden myötä joulunviettoon? 🙂 Täällä on otettu kerrankin lungisti. Eilen päätin oikaista hieman olohuoneen sohvalle lukemaan ja ihastelemaan joulukuusta. Kului tunti, kului toinen. Jossain vaiheessa mies tuli toiselle sohvalle päikkäreille. Me ei ikinä olla olkkarissa, vaan takkahuoneessa, joten tämä oli erittäin harvinaislaatuista. Toby vaelsi sohvalta toiselle ja nukkui myös päiväunia. Parin tunnin lukemisen jälkeen mietin, että josko sitä pitäisi sitten ryhdistäytyä ja alkaa tekemään jouluvalmisteluja. Huomasin miehen olevan niin sikeässä unessa, että päätin itsekin vielä lepuuttaa. Reilun kolmen tunnin  jälkeen olin saanut kirjan luettua ja hyvä niin; aattoiltana ei voi aloittaa uutta kirjaa, jos on edellinen kirja kesken.joulua-1-of-15joulua-13-of-15 joulua-2-of-15

Siitä sitten joskus illan suussa nousimme sohvilta ja täytyy myöntää, että en muista koska olisin ollut niin rentoutunut. Joulumieli valtasi mielen, vaikkei mitään sen kummempaa oltu tehtykään. Keittiössäkin oli (on edelleen…) hävityksen kauhistus enkä edes hyperventiloinut. Tämä joulu on todellakin aivan poikkeus jouluvalmistelujen suhteen 😀 Siinä missä aiemmin ollaan äidin kanssa tilattu hallista kinkut vaihtui nyt ex tempore maitokauppakinkkuun. Eilen illalla tuo iso ruokakauppa oli täynnä ihmisiä. Kertaakaan ei kuitenkaan tullut sellainen ihistys kuin yleensä. Löydettiin tosi nätti reilun kilon painava kinkkurulla. Mitä sitä suotta paistaa kuuden kilon kinkkua, jos yli puolet siitä jää syömättä. Itsehän syön kinkusta vain sen verran, mitä irtoaa tuon verkon poisottamisen yhteydessä.

joulua-8-of-15 joulua-9-of-15joulua-14-of-15Erikoislaatuisen tämän vuoden jouluvalmisteluista tekee sekin, että kaikki lahjat on nyt pakattu. Ne vähät. Tänä vuonna keskitytään laatuun. Laatu oli vahvasti läsnä myös joulukorttitehtaalla, mutta arvatkaas miten kävi. Kortit jäi tänä vuonna postittamatta. Sen sijaan panostin eilen omaan itseeni tuossa sohvalla. Mielessä kyllä kävi, että pitäisikö kortit askarrella loppuun ja sujauttaa (vielä kaupassaoleviin) kirjekuoriin, mutta tulee se joulu ilman joulukorttien lähetystäkin. Se tulee myös ilman suureellisia leipomuksia. Se alun perin aattoillalle suunnittelemani karkkibuffa on kutistunut muutamaan itsetehtyyn joulumakeiseen sekä vihreisiin kuuliin. Starbucksin piparkakkukakun (piparkakkukakku…onpas hassu nimi) ja jouluisen nakukakun leivon kyllä. Ehkä myös torttuja. Piparia ja homejuustoa, lohileipiä. That’s it. joulua-10-of-15joulua-15-of-15

Mä en kyllä tajua, että piti elää 41-vuotiaaksi 25-vuotiaaksi ymmärtääkseen tämän joulun ajan merkityksen. Sen, että ei tarvitse stressata, hösätä ja puunata. Ellei halua. Voi tehdä vaan niitä kivoja ja mieluisia juttuja. Voih, toivottavasti olen samaa mieltä vielä huomennakin, ettei tule viime hetken paniikkia 😀

IHANAA TORSTAITA,

alle

PS. Mä kävin taas juomassa sieltä isosta vesiastiasta kuusen alta ja joudun kuulemma nyt pesulle; parta on aivan pihkassa <*> t. Toby


20 Responses to “Kiireetön joulunalusaika”

  1. Johanna sanoo:

    Voi Toby 😉 niin syötävän suloinen! Saisinpa itsellekin tuon sinun leppoisan joulufiiliksen, huoh. Lahjarumba odottaa vielä alakerrassa ym. Onneksi mainitsin eräille, että voipi olla lahjat paketoimatta kun tontut eivät jaksaneet ;-D Onneksi on lahjapusseja olemassa. Tämä joulunalus on tuntunut vaan niin väsyttävältä eikä huvittaisi. Olisi ihanaa vaan olla rauhassa kaiken kiireen jälkeen. Oppisinpa sen näin 49-vuotiaana… Ensi jouluksi haluasin matkustaa jonnekin pois nauttimaan ilman jouluhössötyksiä. Mutt hei, kohta joulumieli päälle ja hommiin vaan. Huomennakin pitää herätä kukonlaulun aikaan kun lapsi pitää viedä aikaisin aamulla verikokeisiin.
    Ihanaa joulumieltä Marialle ja koko perheellesi ja ajelkaa varovasti kohti Lappia!
    Terkuin, Johanna

    • Maria sanoo:

      Huomenta Johanna

      ja Toby kiittää 😀

      Lahjapussit ovat maailmankaikkeuden parhain keksintö! Mä lähettelen täältä virtuaalisesti tätä leppoisaa joulunodotusta; perunalaatikko on uunissa ja pian lähdetään kaupungille lounaalle. No panic-asenteella 🙂 Pari lahjaa vielä haen samalla reissulla, mutta ajattelin hakea ne kaupasta, josta löytyy paketointipalvelu 😉

      Ihanaa joulua sinnekin <3 Muista levätä myös 🙂

  2. seija sanoo:

    Hei,ihana sinä ja hyvä kirjoitus. Minä 14vuotta vanhempi ymmärrän kanssa vasta nyt. Minä olen tehnyt ihan liikaa ruokia,en nyt! Minulla on napakka lista jouluaatolle,jolloin luonani on 12 ihmistä,kolme pientä poikaa.
    Tänään tein ekakertaa elämässäni härkäpapu mureketta,kaksi lapsistani on kasvis syöjiä!
    Mutta laatu on mihin panostan tänä jouluna.Nytkin ihailen kuusta, joka on teillä kaunis,mutta on täälläkin!
    Ihanaa joulua!
    Seija

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta Seija

      ja kiitos <3

      Juuri näin, yleensä niitä ruokia jää niin hirmuisesti yli, että ihan turhaa tuhlausta!

      Härkäpapumureke kuulostaa hyvältä, just aamulla katsoin omaa härkispakettiani tuolla jääkaapissa ja mietin, että mitä siitä tekisi 🙂

      Laatu edellä mennään, ihanaa joulunaikaa <3

  3. Hannah sanoo:

    Kuulostaa juuri hyvältä asenteelta, ja ihmeekseni olen itsekin päässyt aikalailla samanlaiseen mielentilaan, ikätoveri 🙂 Mutta hieman se on vaatinut pään seinään hakkaamista ennenkuin viisaus löytyy.

    Ihanaa joulua!

    • Maria sanoo:

      Huomenta Hannah

      ja hei eikös kuulostakin? Se on tää meidän ikä ;D

      Joo, pää on ihan kuhmuilla aiempien vuosien pään seinään hakkaamisesta, mutta perempi myöhään kuin ei milloinkaan 🙂

      Ihanaa joulua sinnekin, kiitos <3

  4. Minna sanoo:

    Onpa ihanan rento kirjoitus. Tuli itsellekin sellainen fiilis, että taidan maata illalla sohvalla ja katsoa kuusta (joka on vielä koristelematta). Lapsuudesta ihanin muisto on juurikin joulukuusi ja ne tuikkivat valot. Oikein rauhallista joulun aikaa!

    • Maria sanoo:

      Moikka Minna

      ja kiitos! 🙂

      Joulukuusi valoineen on joulun kruunu – sitä voisi tuijottaa vaikka kuinka <3

      Kiitos ja ihanaa joulua sinne myös <3

  5. Sanna sanoo:

    Rauhallisesti on sujunut täälläkin. Joulun(alus)ihmisenä otin jouluviikon vapaata, sillä mun joulu loppuu, kun lahjat on avattu 😉 mut kuinkas kävikään – edeltävällä viikolla joku ihmeen flunssa-influenssahässäkkä päällensä, niin opin kertaheitolla, että tulee se joulu vähemmälläkin 😀 Tässä vaiheessa kaikki pakolliset kuviot on tehty, kaupassa käyty ja lahjat odottaa lahjakorissa eli otanpa lasin viiniä ja nautin <3

    • Maria sanoo:

      Huomenta Sanna

      ja ihana kuulla, että sielläkin ollaan rauhallisin mielin!

      Hihii, sulla loppuu joulu suunnilleen sitten samaan aikaan, kun mullakin 😀

      Oih, toivottavasti lenssut on mennyt jo pois!

      Ihanaa joulua sinne, nautitaan <3

  6. Jonna sanoo:

    Terkut sohvannurkasta! Samoilla mennään, kortit jäi lähettämättä, lahjat on paketoimatta ja ruokakauppareissukin tekemättä. Kinkku tosin odottaa jo jääkaapissa.
    Ehtii sitä huomennakin ja jos ei ehdi/huvita/kertakaikkiaan viitsi, niin tulee se joulu silti!

    Oikein onnellista Joulunaikaa teille, yhdessäoloa, rauhaa ja rentoutumista. Eikös siinä jo aikalailla olekin hyvän joulun ainekset?
    Ja paljon suklaata!!!!

    Hyvää Joulua!

    • Maria sanoo:

      Huomenta Jonna

      ja terkkuja takaisin täältä sohvannurkasta!

      Eiks ole ihanaa, että ei ole kiirettä tai stressiä? Ihan parasta 🙂 Me päätettiin suosiolla siirtää haudalla käymistä joulupäivään (ajetaan siitä ohi pohjoiseen mentäessä), joten tänään lähetään ex tempore kaupungille…hihii, toivottavasti ihmisten joulustressi ei ole tarttuvaa sorttia 😀

      Kiitos ja juuri näillä mennään, Ihanaa ja rentouttavaa joulunaikaa sinnekin <3

  7. Jenni sanoo:

    Samoilla fiiliksillä täällä 🙂 Ekaa kertaa ikinä en jaksa ottaa stressiä mistään, mennään rennoin mielin ja fiiliksen mukaan <3 Ihanaa joulua teille!

    • Maria sanoo:

      Heippa Jenni,

      ihana kuulla <3

      Tää olotila on niin euforinen! Perunalaatikko uunissa ja keittiö edelleen kuin hävityksen kauhistus. Silti hymy huulilla 🙂

      Kiitos ja ihanaa joulua sinnekin <3

  8. Näyttää niin ihalta ja kuulostaa hyvältä!<3 Meillä on täällä mies ollut flunssassa tällä viikolla, ja minä olen "saanut" tehdä monta asiaa ihan itse, ilman apuja. Onneksi mies alkaa olla nyt paranemaan päin, ja tuleepahan mietittyä tarkemmin, mikä oikeasti on tärkeää. Joulu tulee anyway!:)
    Tänään hoidin kauppajutut, huomenna paistetaan kinkku ja leivon. Ajattelin tosin karata aamusta metsään ja poimia puolukanvarpuja ja näpertää pari kranssia...:) Pitää tehdä niitä juttuja, joista saa iloa!

    • Maria sanoo:

      Heippa Taina

      ja hei kiitos <3

      Voi ei, onneksi teidän miesflunssa on helpottamaan päin ja toivotaan, ettei tartu muihin!

      Oih, puolukanvarpukranssi kuulostaa oikein hyvälle 🙂

      Just näin!

      Ihanaa ja tunnelmallista joulua teille <3

  9. Hanne sanoo:

    Sohvannurkasta stressittömät terveiset. Kinkku on uunissa, kuusenvalot tuikkii ja radiosta tulee joululauluja. On vaan niin hyvä olla. Entisestä joulustressistä ei tietoakaan. Nykyinen olo vapaaherrattarena on hieman varmasti edesauttanut tilannetta:)
    On hyvä huomata v8hdoin näillä kymmenillä, että joulu tulee ja menee vaikkei kaikki ole ihan tiptop.
    Ihanaa Joulua teille kaikille!
    Voi ihana Toby <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Hanne

      ja kiitos terkuista sohvannurkasta, täältä sinne samanlaisia 🙂

      Ihanaa, meillä on nyt perunalaatikko uunissa – aivan tajuttoman hyvä tuoksu 🙂

      Just niin, joulu tulee vaikkei kaikki olekaan tiptop!

      Kiitos ja ihanaa joulua sinnekin <3

      PS. Toby kiittää 🙂

  10. Sinikka sanoo:

    Just parasta! 🙂

    Niin mahtava kirjoitus tänäänkin taas! Nyt oikeesti rentoillaan koko poppoo (Sinä ihana Maria ja kaikki huipputyypit täällä ruudun toisella puolella). Huomenna ja aattona tehdään ne top 5 jutut, jotka tuntuvat ihan oikeasti loppumetreillä tärkeimmiltä ja loput on mitä on 🙂 Ollaanpas kerrankin me tunnolliset oikein positiivissa mielessä kuin ”Ellun kanat”. Ainahan voi kirjoittaa omalle läheiselleen korttiin jonkun lupauksen, josta sitten pitää kiinni joulun jälkeen (esim. siivousapua, ravintola-illallinen, hartia- tai muu hieronta, hiustenleikkuu, kynsien laitto (tai muu taito, joka sinulla jo on), hampurilaistreffit, askartelu- tai käsityöilta, ikkunoiden pesua, leffa- teatteri- tai lätkämatsi-ilta, shoppailureissu alennusmyynneissä +summa, jolla lahjansaaja saa shoppailla) Uskon ihan vuorenvarmasti, että hyvä olo ja rentous heijastuu koko joulun poppooseen. Oli paikalla sitten lapsia, omia vanhempia, isovanhempia, ystäviä, naapureita tai ketä nyt ikinä olette keksineetkään kutsua joulua yhdessä viettämään <3

    Jos kauppaan jaksaa vielä raahautua, niin hyvä vinkki olis joku yhteinen lautapeli (esim. Trivial Pursuit 2000-luvulle päivitetyin kysymyksin ja iso pussi irtokarkkeja), niin kukaan ei enää muista, että puuttuuko tästä joulusta yhtään mitään vai onko kaikki täydellistä just näin? 🙂

    Ihan jokaiselle teille ja meille suloista ja tosi rentoa joulua! 🙂

    Sinikka

    • Maria sanoo:

      Moikka Sinikka

      ja kiitos ihanasta kommentistasi! 🙂 Tuli siitä niin hyvä mieli <3

      Näin juuri, yleensä kun sitä suorittaa ja on ylitunnollinen, niin sen takia tämä rentoilu tuntuu kahta ihanammalta 😀

      Lautapelit ovat pop, niitä meilläkin ainakin muutama pukinkontissa 😉

      Suloisen ihanaa joulua sinnekin, nautitaan <3

Kommentoi