keskiviikko 21. joulukuun 2016

Sisäisen tasapainon merkitys

Tunne, kun sielu hymyilee. Kun se hymy ylettyy sielun sopukoista hymynkareeksi huulille ja aina silmiin asti. Lämmin tunne tuolla jossain. Euforia. Tunne, kun on hyvä ja rauhallinen olla. Balanssi kehon ja mielen välillä. Sisäinen aurinkosi paistaa ja haluat ottaa siitä kaikki irti. Levittää hyvää oloa ympärillesi. Käyttää hetkeä täysin brutaalisti hyväksesi.  Just because you can. Tehdä asioita, joita et uskaltanut edes haaveilla tekeväsi. Itsetunnolla, joka kumpuaa jostain kuin tilauksesta. Tässä hetkessä kaikki on mahdollista. Arki soljuu eteenpäin tanssiaskelin. Mieli ja keho ovat kietoutuneena tanssiin, jossa ei tunneta mollisointuja. Maailma on kevyt kantaa ja turhat huolet jäävät taakse. Pystyt keskittymään olennaiseen ja olemaan läsnä. Antamaan itsestäsi 100%. Itsellesi, mutta myös muille. Maailma haluaa lisää ja olet sitä valmis antamaan. Mitä enemmän annat muille, sitä enemmän saat takaisin. Jatkat hymyilemistä, venyttelet raukeasti ja huomaat, että  lintulaudalle ikkunan eteen istui juuri tilhi. Näet sen värit kirkkaammin kuin ennen. Kuulet sen laulun mielessäsi ja mietit, tuoko se viestin jostain kaukaa? Lähetät äänettömän viestin tilhin mukana matkaan. Elämässä on kaikki niin kovin hyvin. Juuri tässä hetkessä 

Olen jo muutaman vuoden ajan ollut erittäin kiinnostunut sellaisesta tilasta, jossa pystyn olemaan sinut itseni kanssa. Harmoniasta ja tasapainosta. Sisältä kumpuavasta voimasta. Sen takia koen saaneeni lottovoiton päästessäni mukaan Danone Activian kampanjaan, jossa saan mahdollisuuden tutkia harmonian ja tasapainon saavuttamista vielä vähän syvemmältä. Jäsentelemään ajatuksiani vuorovaikutuksessa teidän kanssanne. Danone Activia on käynnistänyt kansainvälisen mediakampanjan ”Live InSync”, jossa naiset kertovat mitä merkitsee saavuttaa tasapainoinen ja harmoninen tila. Activia uskoo, että kun ihmiset ovat ”InSync” he ovat parhaimmillaan ja voivat saavuttaa haluamansa asiat. ”InSync” on hetki, kun mieli ja keho ovat yhtä. Hetki, kun olet 100%:sti läsnä. Tunnet tuolla hetkellä itsevarmuutta ja olet valmis uusiin haasteisiin.insync-3-of-3

Nyky-yhteiskunnassa elämä on täynnä ulkoisia haasteita, kalenterit täyttyvät huimaa vauhtia ja kilpailu elämän valttikorteista on kova. Kuinka helposti sitä ajautuu tähän elämän vuoristorataan mukaan ilman, että pysähtyy kuuntelemaan itseään. Miettimään, mikä on itseni kannalta paras tapa elää elämää. Kolmisen vuotta sitten elämän risteyskohdassa ollessani kysyin itseltäni, miten saavutan elämässä tilan, jossa minun on hyvä olla. Tilan, jossa tiedän, että tulen selviytymään, tapahtui mitä tapahtui. Nykyisellään elämä heittelee haasteita eteen, mutta olen huomannut, että aika useasti ihmiset luovuttavat kovin helposti ongelmien edessä. Heittävät pyyhkeen kehään ja vaihtavat kurssia. Sekin on täysin hyväksyttävää, sillä jotkut esteet eivät ole tehty ylitettäviksi. Niitä tupsahtelee eteemme, jotta osaamme ottaa elämäämme uuden suunnan. Saavuttaaksemme harmonian ja tasapainon. Tietyt elämässä tapahtuvat asiat on helpompi hyväksyä ja kääntää voimavaroiksi, kun on opetellut sisäisen mielenrauhan hallinnan. Kun on tasapainossa sisäisesti, se jostain sisältä kumpuava voima auttaa selviytymään tilanteesta kuin tilanteesta.

Tehän tiedätte, että minulla on kokemusta tästä roppakaupalla. Liian monta taakkaa on annettu kannettavaksi viime vuosien aikana, mutta ylpeänä seison tässä ja sanon, että hei, mä selvisin. Seison tässä vahvempana kuin mitä silloin kolmisen vuotta sitten. Moni on kysynyt viime vuosien aikana, että miten olen pysynyt näinkin selväjärkisenä. Ilman sisäistä tasapainoa ja mielenrauhaa se ei suinkaan olisi ollut mahdollista. Sen tiedostaminen, että asioita tapahtuu, on ollut ratkaisevinta omassa prosessissani. Voit joko käyttää sisäistä voimaasi hyväksesi ja hyväksyä asiat. Jatkaa elämääsi hurjan paljon viisaampana tai vahvempana eteenpäin. Tai sitten voit taistella tapahtunutta vastaan, katkeroitua ja jäädä jumittamaan paikallesi. insync-1-of-3

Kun mielesi on tietoinen siitä, mitä kehollesi tapahtuu, voit muokata käyttäytymistäsi ja tapojasi heijastamaan kehon tarpeita. Kun on saavuttanut tilan, jossa olet ”InSync”, kaikki lähtee omista tuntemuksista ja omista valinnoista. Selvennettynä; olet itse vastuussa omista tekemisistä ja teet juuri niin kuin haluat. Tiedät, että tasapainon myötä sinulla on mahdollisuus elää elämäsi parhaimmalla mahdollisella tavalla. ”InSync” -tilan saavutettuasi olet valmis henkisesti että fyysisesti elämään elämäsi upeimpia hetkiä. Sinun on helppo hymyillä ja nauttia elämästä.

Sisäinen tasapaino ja sen tavoitteleminen näyttelee suurta osaa omassa elämässäni. Se on minulle keino selviytyä niin niistä elämän hyvistä päivistä kuin vaikeistakin ajoista. Sen avulla olen oppinut näkemään, että kaikesta selviää. Sisäisessä tasapainossa ja harmoniassa suurta roolia näyttelee otteeni elämään ja muihin ihmisiin. Käytän kannustavaa ja positiivista otetta. Olen lojaali lähipiirille ja haluan auttaa heitä. Tarjoan apuani todella helposti ja välillä pyytämättäkin 🙂 Positiivisesta ja kannustavasta otteestani saan kiitosta muun muassa ystäviltäni ja työkavereiltani. Luen aika paljon alan kirjallisuutta ja etsin aktiivisesti tietoa elämänhallinnasta. Olen  avoin uusille ajattelumalleille.

insync-2-of-3

Sisäisen tasapainon ansiosta myös bloggaaminen sujuu jouheasti. Sen avulla saavutan kirjoittamisen flow:n, tilan jossa sormet näppäilevät tietokoneen näppäimistöä ja suoltavat ajatuksiani julkiseksi. Toisaalta sisäinen harmonia antaa myös uskoa ja itsevarmuutta siihen, että uskallan painaa julkaise -näppäintä. Uskallan seisoa sanojeni takana ja ottaa vastuun sanoistani. Harmonia tarkoittaa minulle sitä, että en murehdi turhista. Tiedän, että on asioita, jotka eivät ole omassa vaikutuspiirissäni. Asioita, joille en voi mitään. Jotka kuitenkin ovat tavalla tai toiselle kytköksissä elämääni. Enemmän kuin niihin keskityn asioihin, joihin voin vaikuttaa. Omaan itseeni. Asioihin, joiden myötä voin olla paras versio itsestäni.

Olen siis tietoisesti pyrkinyt tietyin tavoin saavuttamaan henkisen tasapainon, tilan jossa keho ja mieli ovat yhtä ja on hyvä olla. Suurin saavutukseni elämän esteiden ja vaikeiden aikojen ylitsepääsemisen lisäksi on itsevarmuuden ja itseluottamuksen huima lisääntyminen. Miten olen päässyt tähän ihanaan olotilaan? Miten olen löytänyt tasapainon ja mitä siihen vaadittiin? Ajattelin palata tähän aiheeseen tuonnempana ja kertoa konkreettisesti, miten minusta tuli tämän hetkinen minäni. Joka on kaunistelematta paras versio itsestäni 🙂 Mistä lähdettiin ja miten tänne päästiin. Mutta sitä ennen voitte käydä Danone Activian kotisivuilla ja Facebook-sivuilla lukemassa, mitä Live InSync -tarkoitaa ja lisäksi lukemassa muiden naisten InSync -tarinoita.

IHANAA JA ELÄMÄNMYÖNTEISTÄ KESKIVIIKKOA,

alle

YHTEISTYÖSSÄ DANONE ACTIVIA

lifie-logo-rgb-1


9 Responses to “Sisäisen tasapainon merkitys”

  1. Elma sanoo:

    Just ni! Älä murehdi turhista. Asioita tapahtuu. Hyviä ohjeita arkeen. Ja harjoitus jatkuu….
    Ja on sulla nätit hiukset tasapainon lisäksi!

    – Elma –

    • Maria sanoo:

      Moi Elma

      ja hei kiitos, näillä mennään eteenpäin 🙂 Eihän sitä koskaan ole täysin valmis henkisesti, mutta on tässä aikaa harjoitella <3

      Voi kiitos, nämä onkin venähtänyt pituutta ihan huomaamattaan!

      Ihanaa joulua Elma <3

  2. Riittal sanoo:

    Todella hieno kirjoitus.
    Rentouttavaa joulua Sinulle ja perheellesi !

    • Maria sanoo:

      Hei Riitta

      ja kiitos kaunis <3 Joskus on hyvä kiireen keskellä pysähtyä miettimään näitä henkipuolen juttuja 🙂

      Kiitos ja ihanaa joulua sinnekin <3

  3. Hannah sanoo:

    Viisaita sanoja. Olisi hyvin mielenkiintoista lukea omasta matkastasi, taidan itse olla parhaillaan tällaisella muutoksen polulla raskaan syksyn jälkeen, nyt jo monia hyviä oivalluksia rikkaampana. Virtuaaliset vertaistarinat antavat aina hyvää sparrausta ja näkökulmia omaankin elämään.

    Olen pitkään seurannut blogiasi, monta yhtymäkohtaa löytyy omasta ja lasten iästä, vanhemman menetyksestä ja mökkihöperyydestä 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Hannah

      ja kiitos kaunis <3

      Hei, kovasti voimia sinne <3 Se on jännä, miten sitä löytää elämästä hyvää niiden surullisien ja raskaidenkin elämänvaiheiden aikana. Loppukuusta tulee sparrauspostausta 🙂

      Ihanaa ja rauhallista joulunaikaa <3

  4. Vera sanoo:

    Kiitos hyvästä kirjoituksesta!
    Tämä vuosi on ollut itselleni rankin ikinä, koko elämänkulku on heittänyt häränpyllyä. Yritän pikkuhiljaa raapia sirpaleita kasaan ja uskon ensi vuoden tuovan jotain hyvää.
    Olisiko sinulla vinkkiä hyvistä kirjoista, joista löytyisi vinkkejä iloon ja eloon?

    • Maria sanoo:

      Hei huomenta Vera

      ja anteeksi, kun vastaus kesti!

      Voi sinua, toivotaan että vuosi 2017 on sinun vuotesi <3

      Palaan näihin kirjoihin, kun pääsemme etelään (kotiin kirjojen äärelle), mutta ainakin voisin suositella kaikkia Robin Sharman kirjoja. Varsinkin tuota Munkkia, joka möi ferrarinsa.

      Ihanaa vuoden tokavikaa päivää sinne <3

  5. […] Paikasta, jossa ihmisen on niin kovin hyvä olla. Jatketaan siihen, mihin viimeksi jäimme tässä postauksessa. Danone Activian lanseeraaman InSync -kampanjan tiimoilta ajattelin nyt kertoa niistä hetkistä, […]

Kommentoi