lauantai 03. joulukuun 2016

Niin ne ajat muuttuu…

MOIMOI,

pikaiset lauantaiterkut täältä ex-sairastuvalta! Mikälie kuumepiikki, mutta pikkuinen on jälleen elämänsä kunnossa. Helpottaa huimasti itseänikin, sillä jotenkin voisi tulla huono omatunto lähteä juhlimaan pikkujouluja, kun tietää, että toinen on täällä kipuisena. Vaikka tuo maailman paras isi osaakin kipuista lasta hoitaa varmasti vähintään yhtä hyvin kuin minä 🙂 Se on kuulkaas jännä juttu, miten ajat muuttuvat. Se missä aiemmin pikkujoulukausi oli buukattu jokaista viikonloppua myöten, on vaihtunut nyt vain yksiin pikkujouluihin. Ja hyvä niin, ei sitä jaksaisikaan monia pikkareita.pikkujoulut-2-of-4pikkujoulut-1-of-4 Se, missä aiemmin hankki pikkujouluihin jotain vartaloa myötäilevää yläosaa on vaihtunut mukavuudenhaluisuuteen. Silleen, että on ihana istua ilman että ihistää. Silleen, että saa nauttia ruoasta rauhassa ilman pelkoa pömpöttävästä vatsasta. Se, missä aiemmin kengissä arvosti mahdollisimman korkeita korkoja on vaihtunut kenkiin, joilla jaksaa kävellä ilman, että tarvitsee pitää ketään käsikynkästä. Ilman pelkoa, että liukastuu. Se, missä aiemmin pikkujouluista tultiin kotiin aamuyöllä on nyt vaihtunut ajatukseen, että ollapa omassa sängyssä ennen puolta yötä. Jo ihan taksijonojenkin takia sekä sen seuraavan päivän. Se, missä aiemmin pikkujoulujen jälkeen seuraava päivä valkeni pahimmillaan vasta klo 17.00 paremmalla puolella on vaihtunut nyt suloisen sunnuntaiaamun odotukseen ilman jyskyttävää pääkipua.pikkujoulut-4-of-4 pikkujoulut-3-of-4

Niin ne ajat muuttuu. Mulla tulee tosi helposti sellainen koko päivän kestävä dagen efter. Joka sen yhden täysin hukille menneen päivän lisäksi kestää vielä vetopoisolona muutaman päivän. Senpä takia en edes muista, koska viimeksi on ollut krapula. Siis sellainen kankkunen, että päivä menee hukille. On oppinut arvostamaan seuraavaa aamua ja sitä ihanaa olotilaa, kun herää, avaa silmänsä ja huomaa että jes, I’m alive 😀

Jep, nyt viemään esikoista kaverisynttäreille, sitten hätsynpikainen juoksulenkki, kasvoihin vähän primeriä ja silmäkulmaan säihkettä. Smoky eyes -haaveet saavat taas jäädä. Mitä sitä turhaan tumpelona silmiään suttamaan. Onko siellä ruudun toisella puolen muitakin vanhaksi tulleita ikinuoria, jotka ovat todenneet, että niin ne ajat muuttuu? 😉

LEPPOISIN LAUANTAITERKUIN,

alle


8 Responses to “Niin ne ajat muuttuu…”

  1. Nina sanoo:

    I feel you!Kyllä näin on,mukavuus ennen kaikkea 🙂 Kerrohan mistä olet tuon ihanan neuleen hankkinut ja tullaankohan sitä näkemään täällä,ihan kokonaisena :)Kivoja juhlia!

    • Maria sanoo:

      Moikka Nina,
      ja just niin, mukavuus edellä kun menee, niin seuraava päivä on luksusta 🙂

      Kiitos, se on Lindexiltä ja voipi olla, että se täällä joskus vilahtaa 🙂

      Ihanaa sunnuntaita <3

  2. JonnaG sanoo:

    Onneks muuttuu! Olin itse pikkujouluissa viime perjantaina ja kotona ennen klo 23.
    Ysin aikaan aloin jo miettiä, milloin kehtais lähteä

    Sohva,Netflix ja lökäpöksyt voittaa baari-illan mennen tullen!Ja toki se, että tietää noiden pikkusällien heräävän viikonloppuisin hyvinkin ajoissa, rajoittaa riekkumista myös!
    Mikähän siinä onkin, että arkiaamuisin se uni maittais mut sit kun sais nukkua…..

    Ja toi kuumepiikki. Meillä oli molemmilla sama tällä viikolla. Illalla nousi yllättäen reilusti kolmeenysiin mut meni sillä ohi. Ei mitään flunssaoireita.

    Hauskaa iltaa sinne ja Mokomat myös. Ovat kotikaupungin sällejä

    • Maria sanoo:

      Moi Jonna,

      sanos muuta! Hihii, mäkin eilen mietin, että miten saan luistettua kotiin ennen keikkaa 😀 Tosin onneks en luistanut, sillä olivat ihan älyttömän hyviä, mokomat!

      Se on ihan totta, että kun lapset herää aikaisin, niin ei sitä pysty riekkumaan myöhään ulkona. Meillä onneksi on nyt sen ikäisiä jo, että nukkuvat aika pitkään. Tuo koira yleensä herättää ekana 🙂

      Just sama fluge täällä, onneksi on nopsaa ohi menevää sorttia!
      Suloista sunnuntaita <3

  3. anne zeikel sanoo:

    Kylla…. taalla on ainakin yksi, joka jatti eilenakin ne ainoat pikkujoulutkin valiin, kun sohva houkutti enemman. 🙂

    Oikein mukavaa iltaa Sulle!

    • Maria sanoo:

      Hellou Anne,

      sohva veisi voiton ihan milloin vain 🙂 Onneksi pikkujoulut on nyt juhlittu ja kunnialla. Ensi vuonna uudelleen!

      Suloista sunnuntaita sinne <3

  4. Hanne sanoo:

    Kyllä on muuttunut. Minäkin olen niin herkkis, että kaksi punkkulasillista saattaa aiheuttaa aivan järisyttävän krapulan. On todella mukava heräillä pirteänä sunnuntaiaamuun 🙂
    Mukavaa pikkujouluiltaa! Mekin ajellaan kohti Keurusselkää tapaan ystäviä ja viettään pikkujouluja 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Hanne,

      se on jännä juttu, miten välillä ihan parista punaviinilasillisesta tulee liki migreeninkaltainen krapula. Sitä pyrkii kyllä välttämään viimeiseen asti!

      Hei, toivottavasti teillä oli mukavat pikkujoulut 🙂

      Suloista sunnuntaita<3

Kommentoi