sunnuntai 20. marraskuun 2016

Kolmas kerta toden sanoo?

MOIKKAMOI,

ja terkkusia melkein Turkkusesta. Lähdettiin pakoon asuntoesittelyä tuonne miehen syntymäkaupunkiin. Juu, meillä on tällainen Turku-Tampere vastakkainasettelu 😉 Eipä toinen ehtinyt Turussa kuin kaksi viikkoa elämästään asua, mutta juuri sen verran, että saan siitä hiukan kiusotella. koti-2-of-7
Jälleen kerran on sateinen ja varsin rospuutto marraskuinen päivä. Kuten kahdella aiemmalla kerralla, kun meillä on ollut asuntonäyttö. Ne kaksi kotiamme, jotka olemme tätä ennen myyneet ovat menneet ensiesittelyssä kaupaksi. Marraskuisina sunnuntaina, jolloin on ollut pimeää ja sateista. Ne kaksi kotia olemme myyneet ilman välittäjää. Aamulla olemme paistaneet pullia, jotta kodin on täyttänyt pullantuoksu. Taustalla on soinut klassinen musiikki ja kynttilät ovat tuoneet tunnelmaa pimeyden keskelle. Tällä kerralla meillä on apuna superpro-kiinteistönvälittäjä, johon luotamme täysin. koti-5-of-7

Eilen puunasimme kodin jälleen lattiasta kattoon. Illalla kympin jälkeen lopettaessamme olo oli kuin joulusiivouksen jäljiltä. Ainoa mikä erotti joulusiivouksista oli se, että kuusta ei oltu kannettu yöksi sisään sulamaan eikä viime yönä tarvinnut valvoa uunissa olevaa kinkkua. Mutta sen voin sanoa, että tänä jouluna meidän joulusiivoukset on nyt tässä. Toivotaan, että myös asuntoesittelyitä varten tehtävät siivoukset ovat nyt tässä. Vaikkei meillä mikään kiire kotia olekaan myydä, niin kauhulla odotan että jos joka lauantai tästä monta viikkoa eteenpäin on vastaava siivousproggis edessä 😀 Kolmas kerta toden sanoo, toivottavasti tässäkin tapauksessa saamme siis kotimme nopsaa myytyä. Ihan jo vain tuon siivousjutunkin takia.koti-6-of-7

Mutta nyt kommenttien pariin. Niin kauan tuo koiruli nukkuu tyytyväisenä häkissään. Tämä reissu onkin hyvää treeniä Tobylle tulevaa Pyhän matkaa varten. Yleensä ollaan heitetty Pyhän reissu noin yhden pysähdyksen taktiikalla, mutta vastedes pysähdellään koirulin tarpeiden mukaan. Ollaan Tobya ajelutettu aika paljon lyhyitä matkoja ja on tottunut autoiluun. Tykkää autoilusta kyllä, mutta aina aluksi vähän itkee ja vinkuu. Kunnes muistaa, mikä homman nimi on.

Nyt vaan peukut pystyyn, että koti menee kaupaksi. Vaikkei sitä pullantuoksua, kynttilöitä tai klassista musiikkia tällä kertaa olekaan 🙂

SULOISIN SUNNUNTAITERKUIN,

alle


2 Responses to “Kolmas kerta toden sanoo?”

  1. Jonna sanoo:

    No miten meni?!

    • Maria sanoo:

      Moi Jonna

      ihan loistavasti – kiitos kysymästä <3

      Täällä oli ollut 13 eri porukkaa eli ihan älyttömän paljon ihmisiä. Tälle viikolle on vielä muutamia yksityisnäyttöjä, mikä on ihan ymmärrettävää, sillä kun on noin 30-40 ängetty samaan tilaan, niin eihän siitä myyntikohteesta juuri näy mitään 😀

Kommentoi