perjantai 18. marraskuun 2016

Fredagsmys, oh yes!

SHALOM IHANAT

ja hei kiitos ♥ Kiitos ihanista viesteistänne eiliseen postaukseen (ja kaikkiin postauksiin ikinä), sillä kuten olen täällä aiemminkin maininnut, niin te olette myös suuri osa tätä surutyötä ja paranemisprosessia. Oma perhe, läheiset, ystävät (luen teidät tähän joukkoon) ja tämä blogi on ollut niitä, jotka ovat pitäneet elämänsyrjässä kiinni, silloinkin kun ei jaksaisi. Silloin kun hengityskin tuntuu liian vaivalloiselta. Silloin olen tullut tänne ja antanut sormien näpytellä. Paennut pahaa oloa vastaamalla kommentteihinne. Tekemällä postauksen. Saanut muuta ajateltavaa ja hei nauttinut siitä ihan suunnattomasti! Palaan kommentteihinne viikonlopun aikana, mutta niitä on tullut luettua monen monta kertaa viimeisen 24 h:n aikana. Saan niistä älyttömän paljon voimia!

Kelpaiskos ruokavinkki viikonlopulle? Aina siitä lähtien, kun katsoimme eilen Tomi Björckin Huippukokki landella on mieleni tehnyt ihan älyttömästi kimchiä. Sitten jotain hieman makeaa ja täyteläistä kastiketta. Marinoituja punasipuleita. Tulisen makeaa lihaa ja avotulella paistettuja leipiä. Pitkän kaavan mukaan Marian keittiössä ei kimchiä tehty eikä leipiä paistettu avotulella, mutta hit the spot. Kovin odottelin koko päivän, josko reseptit eiliseen ohjelmaan olisi tullut eetteriin, mutta eivät tulleet. Joten sovelsin. Senpä takia mulla ei ole valitettavasti antaa teille tarkkoja mittoja ja määriä, vaan homman nimi meni tänään näin:fredagsmys-17-of-17 fredagsmys-16-of-17fredagsmys-11-of-17fredagsmys-7-of-17 fredagsmys-3-of-17fredagsmys-12-of-17 fredagsmys-8-of-17 IDfredagsmys-13-of-17

Klo 11.00 Ota 800 g naudanjauhelihaa huoneenlämpöön (tai jos löytyy lampaan tai hirven jauhelihaa niin aina parempi).
Klo 11.30 Surauta jauheliha sauvasekoittimella sileäksi. Mausta pippurilla ja suolalla. Pienistele sekaan tuoretta minttua. Muotoile jauhelihasta pari pötköä ja kiedo pötköt tiiviisti folioon. Paista 100 asteessa 4,5 tuntia.

Tässä välissä istu sohvannurkassa ja mieti, miten luotiin silmukoita puikoille. Jep, tästä lisää maanantaina 😀 Kun saat silmukat luotua niin pura ne kolme kertaa vain ihan varmuuden varalta. Lopulta ala kutomaan kaksi oikein kaksi nurin joustinneuletta. Kunnes tulee aika vaihtaa langansävyä ja mietit, että miten se nyt tehtiinkään. Tässä vaiheessa huomaat myös että se takka, joka aiemmin toi niin paljon tunnelmaa tuntuu nyt tuskaisen kuumalta. Taistele, taistele. Ja loppujen lopuksi ole onnellinen, että sait pariin tuntiin kudottua noin 20 cm joustinneulosta.

Klo 15.30 Suikaloi kaali ohuiksi siivuiksi. Lisää kulhoon. Lorauta päälle valkoviinietikkaa, srirachaa, hunajaa, kalakastiketta ja lopuksi murskaa mukaan yksi solovalkosipuli. Ai niin ja ripsottele reilusti mukaan chilirouhetta. Sekoita hyvin ja anna tekeytyä huoneenlämmössä.
Klo 15.40 Pienistele yksi punasipuli ja lorauta sekaan omenaviinietikkaa ja hunajaa. Jätä sipulisuikalekaverukset tekeytymään.
Klo 15.45 Sekoita 200 g ranskankermaa, loraus soijaa sekä hunajaa. Laita tekeytymään jääkaappiin.
Klo 16.00 Ota jauhelihapötköt viilentymään huoneenlämpöön.fredagsmys-5-of-17fredagsmys-9-of-17fredagsmys-6-of-17fredagsmys-14-of-17fredagsmys-2-of-17

Tässä vaiheessa voisit käydä vaihtamassa juoksuvaatteet, sillä mikään ei uhmaa paremmin marraskuun kökköä ja sateista iltaa kuin kunnon Volbeat ja volat kaakkoon lenkki. Mieti etukäteen jo juoksulenkkisi ja valitse sellainen lenkki, jossa on mahdollisimman paljon ylämäkiä. Tsemppaa itseäsi ja vaimenna jo edeltä se ääni olkapäältäsi. Se, joka kuiskii vienolla äänellä ”kävele, kävele, et jaksa juosta, kävele”. 

Klo 16.45 Sekoita kulhossa vehnäjauhoja, kuivahiivaa, kädenlämpöistä vettä, suolaa, hunajaa ja öljyä, kunnes sinulla on sellainen pitsataikinaa muistuttava pohja. Anna tekeytyä huoneenlämmössä siihen asti kun palaat lenkiltä. Mutta ennen lenkille lähtemistä laita viilenneet jauhelihapötköt viilentymään vielä lisää pakastimeen.

Tarkista heijastinvarustelusi ja laita Spotifysta soittolista päälle. Huikkaa lapsille moikat ja lähde uhmaamaan ulkoilmaa. Kotiin saaavuttuasi juokse suoraan suihkuun ja heitä likomärät vaatteet päältäsi. Ota kuuma suihku, mutta ei liian kuuma, sillä keittiössä on ihan älyttömän kuuma. Kiitos uunin, joka on pauhannut koko päivän.

Klo 18.20 Ota toinen jauhelihapötkö pakkasesta, kuori se foliosta ja raasta juustohöylällä lihasuikaleita. Asettele ne leivinpaperin päälle ja laita 200 asteeseen vartiksi.
Klo 18.30 Muotoile taikinasta noin 20 cm halkaisijaltaan olevia ohuita ”lättyjä” ja paista ne molemmin puolin valurautapannulla runsaassa öljyssä. Paiston aikana voit kattaa kimchin, sipulin ja kastikkeen tarjoiluastioihin. Kun liha on valmis voit asetella senkin nätisti kulhoon ja sprayata päälle vähän oliiviöljyä.

TARJOILU: aseta täytteet leivän päälle, taita leipä kahtia ja syö käsin. Hyvä seura ja lasi punaviiniä kruunaavat ruokakokemuksen. Sekä se, että on viikonloppuilta.fredagsmys-1-of-17

Pidempään mukana olleet lukijat ehkä muistavatkin sen parin vuoden takaisen kotona tekemäni kebabin. Tämä muistutti etäisesti sitä, mutta tykkäsin, että nämä tekemäni leivät ja tuo kovin himoitsemani kimchi veivät voiton yksi nolla. Mutta nyt taitaa takkahuoneen sohva viedä voiton. Maailman paras tunne on se, kun tietää että huomen aamulla saa nukkua. Ennen kuin härdelli taas alkaa. Sunnuntaista näyttöä varten täytyy taas puunata. En tiedä kuka täällä sotkee, mutta ei tietoakaan siitä siisteystasosta, joka vielä alkuviikosta vallitsi kuvaajan käydessä 😀

TUNNELMALLISTA PERJANTAI-ILTAA,

alle


8 Responses to “Fredagsmys, oh yes!”

  1. Tarja sanoo:

    Ihanalta näyttää! Tuli nälkä! 🙂 Olen joskus tehnyt kebabia ja se oli hyvää, joten tämäkin menee ehdottomasti kokeiluun!

    Ja tuo kutomis-juttu kuulostaa niin minulta 😀

    Levollista viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moikka Tarja
      ja hei kiitos – toi oli ihan älyttömän hyvää, vaikka itse sanonkin ;D Eilen syötiin lounaaksi loput ja toimii!

      Hihii, ihana kuulla, etten ole ainoa puikko keskellä kämmentä oleva 😉

      Kiitos ja sinne myös, suloista sunnuntaita ♥

  2. Katja sanoo:

    Miten herkullista jälleen kerran. Tunnelma minkä saat vangittua kuviin on upea. Mukavaa viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Moi Katja
      ja voi kiitos kaunis ♥

      Musta tuntuu, että se on tuo mun kamera, joka vangitsee tunnelman ihan automaattisesti 😉

      Kiitos ja ihanaa sunnuntaita sinne ♥

  3. Kauppalista tehty! Kaipasinkin jotain ideaa tänpäivän iltaruuaksi. Vesi kielellä ooottelen, toivottavasti sauvasekoitin ei hyydy kesken kaiken :)! Ihkua viikonloppua!

    • Maria sanoo:

      Heippa Hanna

      ja hei loistavaa, toivottavasti maistui 🙂

      Hih, meillä sauvasekoitin alkoi vähän kärtsäämään 😀

      Kiitos ja suloista sunnuntaita sinne ♥

  4. Oi, oi, tämä laitetaan muistiin sopivaa hetkeä varten!<3 Hauskasti postattu!:D

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Taina,
      välillä vähän muutakin kuin niitä perusreseptejä 😀

      Suloista sunnuntaita sinne teille ♥

Kommentoi