keskiviikko 16. marraskuun 2016

Täydellinen hotelliviikonloppu!

MOIMOI!

Pako Helsinkiin. Kaksin miehen kanssa. Liki 10 tunnin yöunet pehmeissä lakanoissa. Hymyilevä hotellihenkilökunta. Ihana ilta, ihanassa seurassa. Luksusta joka aistille. Sitä meille tarjoiltiin yhteistyössä Restelin kanssa Helsingin Crowne Plaza -hotellissa pari viikonloppua takaperin. Tuon viikonlopun avulla jaksaa kaiken maailman remonttirumbat sun muut. Hengähdyshetki tuli kyllä tarpeeseen. Crowne Plaza Helsinkiin oli helppo löytää, sillä se sijaitsee Mannerheimintien varrella melkein Finlandia-taloa vastapäätä. Keskustan palvelut ovat ihan kivenheiton päässä. Auto majoittui vierailumme ajan turvallisesti hotellin yhteydessä sijaitsevassa parkkihallissa.

Itse yllätyin jo hotellin aulaan astuessani, sillä kiinnitin heti huomiota tunnelmaan, jonkalaista en ollut ennen suomalaisissa hotelleissa aistinut. Siinä oli ripaus aasialaista luksushotellia ja toisaalta jotain hyvin amerikkalaista ja näyttävää. Ihan kuin olisi hurauttanut aikakoneella ulkomaille. Crowne Plaza Helsinki on palkittu useana vuotena kansainvälisesti, mm. Luxury Business Hotel of the Year -palkinnolla, enkä ihmettele yhtään. Sisäänkirjautuessamme panin merkille ihan älyttömän ystävällisen ja ammattitaitoisen henkilökunnan. Jotka taisivat small talkinkin salat. Tässä vaiheessa itse suuntasin Emilian kanssa Bloggers’ Inspiration Day:iin, mutta mies hurautti hissillä ylös huoneeseemme ja lähetti viestin ”Ei voi olla todellista, saimme juniorisviitin.” 🙂

crowne-plaza-42-of-43crowne-plaza-38-of-43 crowne-plaza-41-of-43 crowne-plaza-36-of-43

Ihan loppuun asti en malttanut päivätapahtumassa olla, sillä sormet syyhysivät näkemään tuon huoneemme. Sama laadukas linja, joka alkoi hotellin aulassa, jatkui hississä, käytävillä ja huoneen oven avattuani en voinut muuta kuin pyöriä hetken ihan hiljaa ja ihastella. Olinko todella Suomessa? Hotellihuone oli aivan ihana ja viihtyisä! Siinä oli erotettu makuutila oleskelutilasta senkillä, jonka päällä oli käännettävä televisio. Mies käänteli telkkaria sen mukaan kuin kuvailin ja jatkoi jääkiekkopelin katsomista milloin mukavalta sohvalta, milloin sängyltä. Kylpyhuone oli tilava ja varustettu kahdella altaalla. Kaksi allasta onkin ihan must tänä päivänä, sen verran kauan tuon miehenkin ”komistusrutiinit” vievät aikaa 😉 Mies oli käyttänyt oman aikansa hotellin kuntosalilla, minun ollessa työtapahtumassa. Kehui tuota Forever Kuntoklubia hotellin alakerrassa. Ehkä ensi kerralla myös itse ehdin myös kuntoilemaan.

Hotellihuoneen työpisteestä oli näkymät Helsingin kattojen ylle, aina Linnanmäelle saakka. Jokaisessa hotellihuoneessa on maksuton langaton internet yhteys, ilmastointi, suihku/kylpyamme, tee/ kahvinkeittomahdollisuus, silitysvälineet, kylpytakit sekä Sleep Advantage –uniohjelman lisätuotteet ja -palvelut. Täyttä puuvillaa olevat lakanat, pehmeät ja muhkeat vuodevaatteet, herätystakuu sekä hiljainen vyöhyke. Niin kovasti kuin olisinkin halunnut mennä samantien lepuuttamaan jalkojani kylpyammeeseen, niin tuo muhkea kylpytakki sai vielä hetken odottaa, sillä meille oli varattu neljäksi pöytä hotellin aulan yhteydessä sijaitsevasta ravintola Macusta.

crowne-plaza-4-of-43crowne-plaza-9-of-43 crowne-plaza-8-of-43 crowne-plaza-10-of-43crowne-plaza-work crowne-plaza-11-of-43 crowne-plaza-6-of-43 crowne-plaza-huone

Ravintola Macun sisustus oli myös piste iin päälle. Tummaa, luksusta, lasia, tunnelmallisia istuinryhmiä, tulisija. Sama ystävällinen palvelu jatkui myös ravintolan puolella. Sillä aikaa kun selasimme ruokalistaa, maistelimme suussa sulavaa kuohuvaa. Olipa ihana päästä pitkästä aikaa kaksin ravintolaan! ”Ruokalista henkii tätä päivää rennolla otteella ja viinilistalta löytyy valikoima annoksiin sopivaa temperamenttia.” Allekirjoitan tämän täysin. Alkupalaksi otimme suussa sulavaa kermaista rapukeittoa sekä valkosipuli-rosmariinifocacciaa. Jaoimme annokset, kuten tapanamme on. Pääruoaksi valitsimme molemmat naudansisäfilettä, bataattipyreetä ja portviinikastiketta. Kysyimme henkilökunnalta viinisuositusta ja saimmekin tuon pihvin seuraksi lasilliset niin sopivasti täyteläistä punaviiniä, että hetken olin jo sekaisin, että kumpi täydensi kumpaa; viini ruokaa vai ruoka viiniä 🙂 Kuten aina silloin kun harvoin kaksin olemme reissussa, niin nytkin se valtasi yhtäkkiä. Ikävä lapsia. Jostain kuului iloinen lasten kikatus ja ilokseni huomasimme, että vaikka ravintola oli huipputyylikäs, niin se palveli myös lapsiperheitä loistavasti.

crowne-plaza-3-of-43crowne-plaza-37-of-43 crowne-plaza-macu crowne-plaza-26-of-43 crowne-plaza-28-of-43crowne-plaza-25-of-43 crowne-plaza-24-of-43 crowne-plaza-20-of-43

Ravintolassa olisi voinut istua pidempäänkin, mutta koska olin koko viikon haaveillut vaahtokylvystä, niin syötyämme suuntasimme takaisin huoneeseemme. Kylpyhuoneen valikoimista löytyikin runsaasti saniteettitarvikkeita sekä kylpysuolaa. Koska meillä ei ole kotona kylpyammetta, niin nämä hotellihuoneet, joiden kylppäristä sellainen löytyy ovat ihan meidän perheen suosikkeja. Yleensä ulkomaillakin tällaisen huoneen saatuamme suuntaamme ensimmäisenä ostamaan kylpyvaahtoa, mikä hotellista sitä ei löydy 🙂 Parikymmentä minuuttia rentoutusta kylvyssä ja olin jälleen valmis kohti uusia seikkailuja. Lue; miehen kauluspaidan silitysoperaatiota. Olimme laskeneet sen varaan, että hotellihuoneestamme löytyy silitysrauta ja -lauta ja niinhän sieltä löytyikin. Vielä silityspuuhissakin pohdin omaa illan asuani ja sitä, että kuinka helpolla miehet näissä juhlatilaisuuksissa pääsevätkään. Lopulta tulin tulokseen, että on ihanaa olla nainen, sillä on valinnanvaraa enemmän. Positiivisesti ajateltuna. Nopeasti vielä hiuksiin muutama kihara ja kulmiin kimalletta. Olimme tehneet Emilian ja Emilian miehen kanssa treffit ravintola Macun aulabaarin puolelle ja siitä suuntasimme yhdessä kohti Inspiration Blog Awardseja.

crowne-plaza-1-of-1crowne-plaza crowne-plaza-32-of-43crowne-plaza-34-of-43

Onneksi ikä on tuonut mukanaan myös sen mukavuudenhaluisuuden; hotellin muhkeisiin vuodevaatteisiin sujahdimme jo hyvissä ajoin ja aamulla heräsimme ilman herätyskelloa. Ihanat ystävämme olivat tulossa meidän kanssamme aamiaiselle hotellille. Ennen ystävien tapaamista ajoimme hissillä katsomaan Club-kerroksen Club Loungea, jossa kerroksen asiakkaat voivat mm. hoitaa sisään- ja uloskirjautumisen sekä nauttia syötävää ja juotavaa. Jälleen erittäin kansainvälinen ja viihtyisä tunnelma. Lämmin ja viihtyisä tunnelma oli myös hotellin aamiaishuoneessa. Niin viihtyisä, että en raaskinut juuri kuvia tuota yhtä kuvaa lukuunottamatta ottaa. Aika kului kuin siivillä kuulumisia vaihtaen.

crowne-plaza-18-of-43crowne-plaza-15-of-43 crowne-plaza-16-of-43 crowne-plaza-17-of-43
crowne-plaza-43-of-43crowne-plaza-aula

Juoksuharrastukseen juuri uudelleen hurahtaneena ihastelin uloskirjautuessamme tuota aulassa sijaitsevaa pistettä. Siitä sai virkistäviä juomia sekä hedelmiä ja pystyi tsekkaamaan lähialueen juoksureitit. Ihan mielettömän hyvä palvelu, yleensä kun sitä juoksee vieraassa kaupungissa summa mutikassa. Google mapsin avulla 🙂 Sen verran ihastuin Crowne Plaza Helsinkiin, että eipä tarvitse ensi kesänä perheen perinteiselle Helsinki-reissulle lähtiessä enää pohtia hotellivalintaa. Tykkään, että hotelliloma saa tuoda luksusta kaikille aisteille.

Miltä kuulostaisi miniloma kahdelle näissä mielettömän hienoissa puitteissa? Hei, Crowne Plaza Helsingin FB-sivuilta löytyy kilpailu, jossa voi voittaa miniloman kahdelle. Käykäähän osallistumassa ennen 24.11.2016! Myös Crowne Plaza Helsingin kotisivuilta löytyy kivoja pikkujoulutarjouksia, jotka kannattaa tsekata.

ILOISIN KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle

YHTEISTYÖSSÄ: RESTELlifie


2 Responses to “Täydellinen hotelliviikonloppu!”

  1. Kristiina H. sanoo:

    Vuosi sitten olimme oopperassa ja valitsimme yöpymispaikaksi Crowne Plazan ystävien suosituksesta. Samanlaiset oli tuntemuksest itsellänikin, kun menimme sisään hotelliin ja meillä oli myös huoneena samanlainen juniorisviitti. Samiksia, 😉 myös minä käyn mielelläni vaahtokylvyssä hotellissa, koska meilläkään ei kotona ole ammetta.

    Tykkäsimme kovasti hotellista, no ei kai siitä voinut olla tykkäämättä. 🙂

    • Maria sanoo:

      Moikka Kristiina,

      hei ihana kuulla, että samoilla linjoilla ollaan 🙂
      Ja juu, kylpy- ja sviittisamiksia <3

      Ihanaa keskiviikkoiltaa!

Kommentoi