tiistai 15. marraskuun 2016

Kausikukkaistutus

joulukukka-13-of-16joulukukka-15-of-16 joulukukka-14-of-16joulukukka-16-of-16

HEIPPAHEI,

hihii, kausi sitä ja kausi tätä. Kai ne jo tässä vaiheessa voi olla rehellisesti joulu sitä ja joulu tätä. Pikaisesti tulin esittelemään teille, että meillä on jouluaskartelut alkaneet. Noh, kuvissa tämän vuoden ensimmäinen joulukukkaistutukseni, jonka miehelle kausikukkaistutuksena möin 🙂 Kukkakaupassa käydessäni valtasi ihan ääretön käsillä tekemisen halu. Ainoa miinuspuoli on vain se, että minä ja askartelu tai minkäänsortin näpertely ei tulla toimeen. Tai tullaan, mutta monien ärräpäiden saattelemana. Ei sillä, parina aiempana vuonna askartelemani massatähdet ja -sydämet ovat olleet varsinaista aivot narikkaan puuhaa. Tarpeeksi helppoja, ettei tarvitse tuskailla.

Eipä tämä kukkaistutuskaan paljoa vaatinut; yksi tuollainen minisypressi ja kaksi muuta pikkukasvia (joiden nimen jo autuaallisesti unohdin) pois istutuspurkeistaan, multapaakut rikki ja vähän multaa istutusastiaan. Päälle parit kävyt. Jäkälät unohtuivat tänä vuonna lumen alle, ne olisivat ehkä tuohon myös sopineet. Yleensä on tullut lähempänä joulua tehtyä istutukset hyasinteista ja amarylliksesta. Jälleen tänä jouluna päänvaivaa tuottaa se, että kuinka ajoittaa amaryllisten kukinta juuri h-hetkeen. Ensimmäisen amarylliksen ostin eilen, mutta se kukkinee jo hyvissä ajoin ennen joulua.

En tiedä mikä tämä elämänvaihe on, mitä tällä hetkellä eletään, mutta ne aiemmin mainostamani ruuhkavuodet olivat kuulkaas vielä aika simppeli ja rauhallinen käsite. Tänään pikaisesti töissä käydessäni (siis töissätöissä) sanoinkin veljen vaimolle, että mitenköhän tästä syksystä olisi selvitty, jos en tekisi töitä kotoota käsin ja pääosin joustavalla aikataululla. Elämä on aikamoista sinkoilua sinne ja tänne. Papereiden skannaamista ja kopiointia. Vastapainona ruumiillista työtä sitten myös. Tänä iltana täytyy tyhjätä mummulan vintit, jotta remppamiehet saavat siirtyä myös sinne töihin. Jaksaajaksaa… Ja hei vaikkei täällä blogin puolella olekaan remppajuttuja ollut, niin snäpissä niitä aina silloin tällöin vilauttelen. Tännekin toki remppakuulumisia tulee, jahka se hiivatin bobcat saadaan kellarista pois kuvien tieltä 😀

Mutta tähän väliin pikkuisemman kanssa espanjankokeisiin lukemaan. Haasteensa tähän tuo se, että allekirjoittaneen omatoimisesta Este Pais -kurssista on jo tovi aikaa.

IHANAISTA TIISTAITA,

alle

PS. kotimme on nyt myynnissä täällä 🙂


14 Responses to “Kausikukkaistutus”

  1. Laura sanoo:

    Hei!

    Olen lukenut blogiasi päivittäin nyt muutaman kuukauden ajan, kun mammalomalla tätä aikaa on. 🙂 Tykkään positiivisesta elämänasenteestasi myös vaikeiden aikojen aikana. Katselin uteliaana kotisi myyntikuvat ja onpas ihana koti teillä! Itse en varmaan noin upeaa kotia raskisi myydä, mutta ymmärrän kyllä lapsuudenkodin tunnearvon. Itsekin hulluttelen välillä ajatuksella, että jos ja kun oma kotini joskus myyntiin tulee,niin tekisi mieleni se vaikka loma-asunnoksi ostaa. 🙂 Tsemppiä talonmyyntiin ja tulevan kodin remppaan. Niitä kuvia tulevista sisustusratkaisuista odotellessa toivotan sinulle hyvää joulun odotusta!

    t. Laura

    • Maria sanoo:

      Moikka Laura

      ja hei ihanaa, kiva kun jätit kommenttia <3

      Kiitos, tämä koti on kyllä rakas, mutta uskon, että saamme tuosta mummulastakin yhtä rakkaan. En pystyisi asumaan nykyisessä kodissamme, jos tien toiselle puolelle lapsuudenkotiini muuttaisi vieras perhe 🙂

      Kiitos tsempeistä ja hei ihanaa joulunodotusta & mammalomaa <3

  2. Anne sanoo:

    Upea koti teillä! 🙂

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis Anne,

      tämä koti on kyllä niin kovin rakas ja kaunis <3 Mutta varmasti saamme mummulasta yhtä rakkaan ja kauniin 🙂

      Iloista keskiviikkoa! <3

  3. Sari Riekkola sanoo:

    Mieki kattelin kuvat tuolta ja on teillä kyllä niin kaunis koti, että varmaan on tietynlainen haikeus tuota myydä ja uskon kyllä, että äkkiä mennee kaupan myös.
    Lapsuudenkodilla on myös niin paljon sitä tunnearvoa yms. niin, ja siehän Maria teet ihanan kodin sinnekin 🙂
    Tsemppejä myynnin ja rempan kanssa <3

    Onpa sielläkin muuten paljon lunta!

    • Maria sanoo:

      Heissulivei Sari

      ja voi kiitos <3 On olo vähän haikea, mutta toisaalta tiedämme, että saamme mummulasta loppuelämän kodin 🙂

      Kiitos ja ihanaista keskiviikkoa <3

      Oli lunta...nyt se sulaa, kun sataa vettä 😀

  4. Minttu sanoo:

    Oih, ihana kukkaistutus! Nyt vaan niitä Amarylliksiä hankkimaan joka viikko, eiköhän joku kuki jouluna! 😉

    Tsemppiä kiireiseen elämänvaiheeseen! Muutama vuosi sitten meillä oli muutaman kuukauden sisään vanhan asunnon myynti, uuden kodin remontti, väliaikaisasuntoon muutto kuukaudeksi, häät, häämatka ja alkuraskauden jäätävä väsymys ja pahoinvointi! Huhhuh, ihan hengästyttää ajatellakin noita aikoja.

    • Maria sanoo:

      Kiitos Minttu <3

      Hih, toi oliskin hyvä strategia; ihan pomminvarmasti kukkii edes yksi amaryllis jouluna 😀

      Apua, teillä ollut myös pikkuisen härdelliä! Kiitos, onhan tää vähän kaoottinen elämänvaihe, mutta eiköhän tämä tästä 🙂

      Iloista keskiviikkoa<3

  5. Maria sanoo:

    Clas Ohlsonista löytyy jäkälää pussitavarana, luonnossa jäkälä on rauhoitettujen listalla. 🙂 Kaunis asetelma!

    • Maria sanoo:

      Oih, Maria – kiitos vinkistä <3

      Pakko suunnata Clasulle, heti tänään 🙂

      Kiitos kaunis ja ihanaa keskiviikkoa <3

  6. Marjah sanoo:

    Kaunis istutus, olet taitava ja sinulla on silmää kauneudelle!

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Marjah <3

      Toivotaan, että tuo nyt kestäisi jouluun asti. Aina tuppaan kastelemaan joko liikaa tai liian vähän 😀

      Ihanaista keskiviikkoa <3

  7. Ulla sanoo:

    Hei
    Minä jäin kaipaamaan kuvaa pukuhuoneestanne ja kodinhoitohuoneestanne. Olenkohan niitä koskaan nähnyt kuvissasi?

    • Maria sanoo:

      Moikka Ulla,

      pukuhuonetta meillä ei ole, tarkoitatko pesuhuonetta? Pesuhuone ja khh ovat alkuperäiskunnossa, mutta siistejä. Kuvauspäivänä ne olivat täynnä tavaraa (stailauksesta sinne vietyä roinaa), joten en päästänyt kuvaajaa sinne 🙂

Kommentoi