torstai 10. marraskuu 2016

Terveellinen & herkullinen brunssi á la New York (sis.lukijakilpailu)

GOOD MORNING LOVELIES!

Voi että kuinka onnellinen olinkaan päästessäni mukaan Santa Marian & Risentan yhteistyökampanjaan, sillä homman nimi oli valmistaa minulle toimitetun paketin sisällöstä brunssi. Eikä mikä tahansa brunssi vaan brunssi, jonka teemana on New York. Terveellisyys ja herkullisuus edellä lähdin rakentamaan brunssia tietäen, että Amerikassa on kaikki suurempaa. Ennen menun suunnittelua matkasin mielessäni vielä tallaamaan tuonne New Yorkin kaduille. Niihin lempeän lämpimiin lokakuun aamuihin, kun Broadway oli vielä vailla vilinää. Niihin, kun etsimme kortteli kerrallaan houkuttelevaa aamiaispaikkaa. Annoimme nälän kasvaa ja lopulta istuimme alas hymyilevän tarjoilijan saattelemina ja perehdyimme ruokalistaan.

New Yorkista löytyi perinteistä munakas- ja pekonilinjaa, mutta sitäkin enemmän ihania kahviloita, joissa tarjottiin laajempaa ja terveellisempää valikoimaa. Vihermehuja ja -smoothieita huomasin monen kiireisen businessnaisen ja -miehen nappaavan lennosta mukaan pienistä kojuista. Kyllähän nekin kiireessä aamiaisesta menevät, mutta me yleensä yhdistimme aamupalan ja lounaan (brunsseilimme :), joten kaipasimme pöydän täydeltä ruokaa. Usein otimme listalta monta pientä ruokaa ja jaoimme ne perheen kesken. Siltä pohjalta lähdin rakentamaan tämänkin brunssin.ny-brunssi

Minulle toimitetusta tuotepaketista paljastui Risentalta riisijauhoja, mantelijauhoja, mustapapuja, granolaa, paahdettuja auringonkukansiemeniä ja kuorittuja seesaminsiemeniä. Santa Marialta mukaan oli pakattu kookosmaitoa, luomukardemummaa, vaniljatanko, maustepippuria, laakerinlehtiä, luomu chili flakesejä, pehmeitä minitortilloja, guacamole-mausteseos sekä taco tubs-kuoria. Heti paketin avattuani tiesin, että tästä tulee niin hyvä juttu! Ja täytyy sanoa, että tämä yhteistyö on ollut pelkkää ilotulitusta. Eikä vähiten onnistuneiden brunssiherkkujen takia. Se hyvä fiilis, joka paketin avattuani alkoi jatkui myös koko keittiössä viettämäni ajan. Kun ruokaa tekee hyvillä mielin, siihen saa ihan uudenlaista potkua. Kannattaa kokeilla! :)

santa-maria-risenta-valmistus-8-of-17risenta-kollaasisanta-maria-kollaasisanta-maria-risenta-valmistus-1-of-3 santa-maria-risenta-valmistus-3-of-3 santa-maria-kollaasi1santa-maria-risenta-valmistus-2-of-3 risenta-kollaasi1

Keittiössä hääräily sujui mutkattomasti ja monta rautaa oli tulessa samaan aikaan. Välillä keittiö näytti hävityksen kauhistukselta, mutta aina siinä vaiheessa otin siivoustauon. Siisti keittiö on osa ruoanlaittoa. Vaikka keittiön puolella välillä kaaosta olikin, niin ruokatilan puolella päästiin varsin silmää hivelevään ja seesteiseen lopputulemaan vai mitä mieltä olette? Värikästä, herkullista ja terveellistä!

brunssi-santa-maria-risenta-33-of-41brunssi-santa-maria-risenta-2-of-41brunssi-santa-maria-risenta-26-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-22-of-41 IDbrunssi-santa-maria-risenta-40-of-41Tykkään valmistella tarjottavia jo hieman etukäteen ja tässäkin tapauksessa olin tehnyt taivaallisen Vaniljaisen N.Y. Cheesecaken jo jääkaappiin tekeytymään edellisenä iltana. Juustoahan tuo melkein raakakakuksi luokiteltava kakku ei ole nähnytkään, mutta pehmeän samettisella cashew-vaahdolla ja kermaisella kookosmaidolla siihen sai ihanasti kuohkeutta. Teille, ketkä olette yhtä huonoja liottelemaan cashewpähkinöitä kuin allekirjoittanut, vinkkaan puolta helpomman tavan. Kiireessä ne saa liotettua vartissa kuumaksi keitetyssä vedessä. Huom! Raakakakkuihin tämä ei sovi.

VANILJAINEN N.Y. CHEESECAKE

Pohja
1 dl Risenta Vadelma & Kookos Granolaa
1 dl Risenta Paahdettuja auringonkukansiemeniä
2 rkl kookosöljyä sulatettuna
1 tl Santa Maria luomukardemummaa
0,5 Santa Marian vaniljatangon siemenet
ripaus suolaa
-surrauta sekaisin tehosekoittimessa ja säätele kookosöljyllä massan koostumus
-painele irtopohja vuoan pohjalle

Täyte
1 dl Santa Maria Extra Creamy kookosmaitoa
2 dl cashewpähkinöitä liotettuna
1 sitruunanmehu
0,5 dl kookosöljyä sulatettuna
0,5 dl hunajaa
-sekoita sekaisin blenderissä ja kaada pohjan päälle
-anna tekeytyä jääkaapissa vähintään kolme tuntia, mieluiten seuraavaan päivään

Koristeluun
pistaasipähkinöitä
vadelmia

brunssi-santa-maria-risenta-12-of-41brunssi-santa-maria-risenta-25-of-41brunssi-santa-maria-risenta-38-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-13-of-41Lisäksi mustapaputortillojen rouheaa mustapaputahnaa varten olin liottanut papuja yön yli runsaassa vedessä. En olekaan aiemmin mitään valmistanut mustapavuista, mutta sen verran maukkaita olivat, että pääsevät uudelleenkin meidän ruokapöytään :)

ROUHEA MUSTAPAPUTAHNA

3 dl Risenta mustapapuja yön yli liotettuna
vettä
-valuta mustapavut ja huuhtele kylmän veden alla
-lisää kattilaan mustapavut sekä vettä niin, että pavut peittyvät
-kiehuta noin 45 minuuttia tai kunnes mustapavut ovat kypsiä
-anna jäähtyä
-soseuta hieman haarukalla

loraus vettä
suolaa
2 Santa Maria laakerinlehteä
-lisää murskatut mustapavut kattilaan
-lisää pari ruokalusikallista vettä, vähän suolaa ja 2 laakerinlehteä
-anna porista 20 minuuttia, jäähdytä ja poista laakerinlehdet ennen tarjoilua

Tarjoile Santa Marian Minitortillojen, guacamolen ja raejuuston kanssa. Santa Marian Guacamole -mausteseospussi sekoitetaan yhden avokadon kanssa ja  meillä meinasi kokki syödä tuon seoksen parempiin suihin ennen tarjolle laittoa. Kiedoin tortillat yhteen cocktail-tikun kanssa ja kohtasin ongelman, jonka kikherneet ratkaisivat. Näin tikku ei lähtenyt valumaan tortilloista.

brunssi-santa-maria-risenta-41-of-41brunssi-santa-maria-risenta-20-of-41brunssi-santa-maria-risenta-16-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-28-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-9-of-41
Tuorepuuro
on vanha rakas aamupalasuosikkini. Sitä ei vain ole pitkään aikaan tullut tehtyä. Mutta nyt tuli. Tämänkin tein jo edellisenä iltana jääkaappiin odottelemaan. Risentan valkoiset Chiansiemenet olivat uusi tuttavuus. Tähän mennessä olen käyttänyt vaihtelevissa määrin niitä perinteisiä chiansiemeniä. Tuorepuuroon on aina kiva keksiä joku juju. Tällä kertaa se oli korvapuustimainen vivahde mausteiden ansiosta.

KORVAPUUSTITUOREPUURO

2 rkl Risenta valkoisia chiansiemeniä
1 dl kaurahiutaleita
1,5 dl mantelimaitoa
1 taateli pienisteltynä
1 tl Santa Maria kardemummaa
1 tl kanelia
-sekoita aineet keskenään ja anna tekeytyä yön yli jääkaapissa
-nauti mustikoiden kera

brunssi-santa-maria-risenta-31-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-5-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-8-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-21-of-41 New Yorkissa aamiais/brunssipöydästämme taisi löytyä joka aamu muffinssia. Joten olihan sitä pakko löytyä myös omasta NYC-henkisestä brunssistanikin. Granola-banaanimuffinssit olivat niin herkullisia, että eivät edes pikkuiset syöjät arvanneet niiden olevan astetta terveellisempiä. Tuo Risentan Vadelma & Kookos Granola toi muffinsseille varsin ihanan ja rapsakkaan pinnan, kun taas muusattu banaani sulostutti muffinssin sisällä.

GRANOLA-BANAANIMUFFINSSIT

3 munaa
2 kypsää banaania haarukalla muusattuna
0,5 Santa Marian vaniljatangon siemenet
1 tl Santa Maria luomukardemummaa
1 dl Risenta Riisijauhoja
1 dl Risenta Mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
3 rkl hunajaa
0,5 dl mantelimaitoa
päälle
Vadelma & Kookos Granolaa

-sekoita kuivat aineet keskenään (ei granolaa)
-sekoita banaani ja nestemäiset aineet keskenään
-yhdistä em. aineet ja sekoita
-säätele mantelimaidolla taikinan koostumus sopivaksi
-kaada muffinssivuokiin
-ripottele päälle granolaa
-paista 175 asteessa noin 30 minuuttia

Huom! Mikäli haluat muffinsseista gluteenittomia, niin korvaa granola esimerkiksi pähkinöillä ja siemenillä.

brunssi-santa-maria-risenta-39-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-37-of-41brunssi-santa-maria-risenta-24-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-36-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-27-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-6-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-1-of-41brunssi-santa-maria-risenta-7-of-41

Edellä esiteltyjen herkkujen lisäksi pöydästä löytyi seesamimarjakulhot, granolajogurttimaljatmangokookossmoothiet ja tuliset scrambled eggsit. Sekä tietysti tarjolla oli myös pannukakkuja. Eihän New York -tyylinen brunssi ole mitään ilman niitä. Tällä kertaa pannarit olivat vain hieman terveellisempiä kuin yleensä ne paikan päällä syödyt. Kardemumma-mustikkapannukakut katosivat lautaselta ensimmäisenä!

KARDEMUMMA-MUSTIKKAPANNUKAKUT

2 dl Risenta Mantelijauhoja
0,5 dl Santa Maria Extra Creamy kookosmaitoa
1 rkl hunajaa
0,5 tl omenaviinietikkaa
3 kananmunaa
ripaus suolaa
2 tl Santa Maria luomukardemummaa
1 tl leivinjauhetta

paistamiseen
kookosöljyä
-sekoita nesteet blenderissä
-lisää kuivat aineet
-anna taikinan tekeytyä noin vartti
-paista pikkulettupannulla kuohkeita pannukakkuja
-tarjoile mustikoiden ja hunajan kera

brunssi-santa-maria-risenta-3-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-30-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-29-of-41 brunssi-santa-maria-risenta-19-of-41brunssi-santa-maria-risenta-34-of-41

Koska Amerikassa on kaikkia isosti ja runsaasti, niin oli myös kuvia tässä postauksessa teeman mukaisesti ;) Hei, nyt siihen lukijakilpailuun; kertomalla tämän postauksen kommenttiboksissa, millaisia brunssiherkkuja sinä valmistaisit Santa Marian ja Risentan tuotteista, olet mukana 30 euron arvoisen Santa Marian ja Risentan tuotepaketin arvonnassa. Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu torstaina 24.11.2016 klo 08.00. Arvonnan säännöt löydätte täältä.

HERKULLISIN TORSTAITERKUIN,

alle

YHTEISTYÖSSÄ: SANTA MARIA & RISENTA

lifie


55 Responses to “Terveellinen & herkullinen brunssi á la New York (sis.lukijakilpailu)”

  1. Pia sanoo:

    Amazing! Voi kunpa saisin itsestänikin kaivettua sen kätevän emännän joka loihtii perheelleen näin ihanan brunssin <3 Todella, todella herkullisen näköinen kattaus!!! Jos onni potkaisisi arvonnassa, apinoisin varmaan hyvin pitkälle näitä sinun ideoitasi :)

  2. Katja sanoo:

    Voi apua,miten herkullisen näköistä!! Jos itse kokkailisin vastaavaa,niin ruokalistalla olisi ainakin pannukakkuja,tuorepuuroa, hedelmiä,smoothieita ja jotain tosi makeaa

  3. Katariina M sanoo:

    Leipoisin makeita muffinseja ja suolaisia piirakoita. Ne menee meidän perheessä parhaiten kaupaksi :) sundvkata@gmail.com

    • Riikka salmi sanoo:

      Smoothieita,pannaria,muffinseja,hedelmiä,marjojs,luonnonjugurttia,itsetehtyä leipää,tuoremehua js tuoretta kahviaTerv,Riikka

  4. jaana sanoo:

    oh my mikä brunssi!! oon niin onneton kokki että jotain helppoa, puuroa, piirakoita, hedelmiä

  5. Ingrid sanoo:

    Näillä sinun resepteillä ehdottomasti liikkeelle! Ihanat kuvat :)

  6. piitu sanoo:

    Ainakin pannukakkuja ja siihen päälle jotain erikoisempaa täytettä.

  7. Maria sanoo:

    Ehdottomasti suolaisia muffineja ja amerikkaiset pannarit.Ja monet sinun reseptit menisi käyttöön. Näyttää niin herkulliselta.

  8. Donja sanoo:

    Tekisin varmaankin muffineita, lettuja, smoothieja ja jotain ”taco-viritystä”.

  9. Hannah sanoo:

    Oih miten herkullisen näköisiä kaikki !
    Ja vieläpä terveellisiä, Nam! Tästä ehkä jotain vinkkiä isänpäiväbrunssiin. Kokeilisin ehdottomasti suolaisia muffineja! Smoothieta tekisin myös. Tortilloja kasvistäytteellä tekisi myös mieli kokeilla

  10. Herkkullista settiä totta tosiaan ja kauniita kuvia :)

  11. ride sanoo:

    Ihanan innovatiivisia herkkuja ja makujen ilotulitusta! Tiedän mitä kokkaan viikonloppuaamiaisilleni seuraavina viikkoina ;) Brunssille valmistaisin itse ainakin mehevän lämmittävää granola-päällysteistä uunipäärynäpaistosta hyödyntämällä Risentan siemeniä, mantelijauhoja ja granolaa sekä Santa Marian mausteita, ja tarjoilisin koko komeuden SM:n kookosmaidolla höystettynä.

  12. NinaM sanoo:

    Näin pienen vilkkaan poikataaperon äitinä valmistaisin brunsin koko perheelle Sinun ohjeiden mukaan, tässä ei liiemmälti ole aikaa alkaa itse suunnittelemaan mutta olisi ihana valmistaa herkullinen brunssi perheelle ja ystäville.

  13. Mirva sanoo:

    Ai, että näyttää herkulliselta. Ja kuvat on upeita.
    Ihanaa viikonloppua:)

  14. Riikka sanoo:

    No jo on nainen häärännyt keittiössä! Hyviä kuvia ja tunnustan että suu mätsäsi niitä katsellessani. Well, keskittyisin ehkä tekemään juustokakkua New Yorkin tyyliin sekä muffinsseja.

  15. maisamiisa sanoo:

    Oh nam, olisipa kyllä täydellinen aamiaisbrunssi tuo :) Itsellä lähtisi kokeiluun ainakin nuo pannarit. Ja juustokakku. Ja mustapaputahna. jajaja… :D

  16. Johanna sanoo:

    Aivan ihania ruokia olet taikonut. Lähtisin ja aionkin lähteä kokeilemaan näitä sinun reseptejä. Ainakin tuorepuuroa, muffinsseja ja pannareita.

  17. Kati sanoo:

    Letut ja muffinssit täytyisi testata, mutta kaikkein mieluiten tulisin tuollaiseen valmiiseen brunssipöytään . Niin ihanan herkullisen näköistä!

  18. Aila sanoo:

    Suolaisia ja makeita sekä paljon kasviksia ja marjoja mukaan. Ruoat sesongin mukaan maustettuna hyvillä mausteilla ja mieluummin lähiruokaa. Siitä se brunssi syntyy.

  19. Hanna sanoo:

    Minun herkkubrunssiin kuuluu muffinssit, tuoreet marjat, granola ja jogurtti, tuorepuristettu mehu ja iso kupillinen hyvää kahvia. Näin isänpäivään aikaan olisi kiva toteuttaa.

  20. Camilla sanoo:

    Oijoi, mitä herkkuja!! :P Lähtisin kokeilemaan ehdottomasti ainakin
    pannukakkuja ja muffinseja……maiskis!

  21. Kaura sanoo:

    Oi, ihana brunssi, ja huippu teemakin ;) Itse valmistaisin vinkeilläsi tarjottavia, ja haluisin jotain pataleivän tyyppistä tehdä lisäksi, salaatteja voisi kanssa olla mukana.

  22. Tiina S. sanoo:

    Onpas herkullista, vesi herahti kielelle! Omassa brunssissani olisi suolaista ja makeaa, paljon hedelmiä ja smoothieita. Muffinit näyttävät herkullisilta ja nuo pannukakut kopioisin ehdottomasti.

  23. H sanoo:

    Slurp. Kuolasin etyisesti noita muffinsseja, tortilloja sekä scrambled eggejä. Itse en ole kovin makean ystävä aamuisin. Kaikki raikas ja suolainen menee. Vinkkinä, että Pirkalta löytyy valmiita mustapapupurkkeja, voi vähän oikaista eikä tarvitse keitellä. Mustapaputortillat menevät meillä kokeiluun.

  24. Miilu sanoo:

    Valmistaisin brunssille ainakin uunipuuroa; kaurahiutaleiden kaveriksi siemeniä, granolaa, marjoja tai omenaa sekä päälle kookosmaidosta eroteltu kerma vispattuna, hunajalla makeutettuna.
    Suolainen vaihtoehto voisi olla tortillalevyistä valmistetut quesadillat; avokadoa, linssejä ja papuja väliin.
    Lisäksi kokeilisin kyllä ohjeitasi, mukavaa vaihtelua!

  25. Sari sanoo:

    Wau, wau, wau mikä ihana brunssi. Tähän pöytään istahtaisin mielelläni nauttimaan herkkuja.

  26. Sarkku sanoo:

    Kookospannareita ja pieniä suolaisia. Mahtava menu ja upeet kuvat sulla!

  27. Mini sanoo:

    Näyttää niin herkulliselta! Pannarit ja jugurtti-granolamaljat tuoreilla marjoilla kuuluisivat omaan brunssipöytääni :)

  28. Meri sanoo:

    Mustikkaiset amerikkalaiset pannukakut ovat ehdoton brunssiherkkuni!

  29. Lena sanoo:

    Luonnonjugurtti tai mustikkainen kardemummainen chiavanukas olisi hyvää ja terveellistä!

  30. Henna sanoo:

    Pannarit ja pekoni kuuluvat brunssiini, sopivasti suolaista ja makeaa

  31. SAMP sanoo:

    Granolakulhot kreikkalaisella jugurtilla ovat ehdoton aamupala- ja brunssiherkkuni!

  32. Päivi sanoo:

    Tuorepuuro chiasiemenillä, päälle esim banaania ja hunajaa makeutta tuomaan.

  33. Briksu sanoo:

    Ainakin erilaisia suolaisia muffinsseja.

  34. moonangel sanoo:

    Voi mitä herkkuja! Itse tekisin lettuja ja muffineita ainakin! Sekä tuoreita hedelmiä tarjolle :)

  35. Kati sanoo:

    Onpa ihanan näköisiä herkkuja! Näistä aineista voisin sekoitella lettuja ja mudcake:iä.

    -Kati

  36. Sara sanoo:

    En tiiä, mutta tuo juustokakku on hemmetin hyvän näköinen!

  37. Sari sanoo:

    Oletpa loihtinut herkullisen näköisen brunssin! Minä taitaisin turvautua näihin sinun ohjeisiin ja testailisin niitä!

  38. Eeva sanoo:

    Ei oo todellista miten ihana brunssi! Itse tekisin suolaisia piirakoita ja jotain pieniä taco-suupaloja sekä pannukakkuja.

  39. sarita sanoo:

    Pannukakkuja! Ainakin!

  40. Lottta sanoo:

    Wau mitä herkkuja ja mitkä upeat kuvat!
    Mä tekisin ainakin pannukakkuja ja haluaisin kokeilla myös tuorepuuroa.

  41. Matilde sanoo:

    En oikein tiedä vielä, mutta varmasti keksisin jotain!

  42. Sannamarianna sanoo:

    Tollaseen brunssipöytään kun joskus pääsiskin, ihan mieletön setti! Tekisin Risentan tuotteista varmaan jotain makeita kakkusia/muffinsseja ja Santa Marian pieniä suolapaloja, tapaksen tyylisiä.

  43. Vikke sanoo:

    Ensimmäisenä tulee mieleen pannukakut jollain suolaisella täytteellä ja paistetulla kananmunalla. Sain vastaavia joskus ulkomailla ja olivat todella herkkua :) Kylkeen joku smoothie ja noita ihania muffinsseja.

  44. Teija sanoo:

    Suolaisia piirakoita ja pannukakkuja.

  45. Salla sanoo:

    Todella herkullisen näköistä! Tekisin pannareita ja muffinsseja – keliaakikko kiittää gluteenittomista ohjeista!

  46. Ellla sanoo:

    Haluaisin kokeilla tuorepuuroa ja granolamuffineja!!:) Olisipa ihana voittaa..

  47. tiiu sanoo:

    Tuota vaniljaista Cheesecakea ainakin!

  48. Miia sanoo:

    Heips ;)

    No kokeilisin ehdottomasti ainakin noita kardemumma-mustikkapannukakkuja! Kuulostavat niin hyviltä!! Namskis
    T. Mansen mimmi

  49. ansu88 sanoo:

    Cheesecakea ja muffinsseja!

  50. mikkot sanoo:

    kardemumma-mustikkapannukakkuja pitäisi ainakin kokeilla

  51. Eeva sanoo:

    Tarjoaisin perheelle varmaankin pannukakkuja, smoothien, jogurttia ja granolaa ja jonkun kivan kakun. Ja siemennäkkäriä tietty. :)

  52. Krista sanoo:

    Pannukakkua ja hedelmiä. On kyllä taas niin houkuttelevia kuvia ja hyviä reseptejä!

  53. ese sanoo:

    Erilaisia pannukakkuja

  54. Fredagsmys sanoo:

    […] kolottaa kyllä kovin ;). Näihin muuten sopisi väliin kuin nenä päähän tuo aiemmin tekemäni mustapaputahna. Namskis! Miehen leiville en vielä lisännyt ranskankermaa lisukkeineen. Saa sitten illalla […]

Kommentoi