torstai 27. lokakuun 2016

Muutamia vinkkejä NYCiin

MOIMOI!

Ei mene iltaakaan, etteikö miehen kanssa vielä juuri ennen nukahtamistamme palata tuohon ihanasta ihanimpaan reissuun. Muistellaan Salemin katuja, Bostonin North Endin edessä olevia markkinoita, tajutonta mäihää kelien suhteen, Stonehamin jääkiekkohallin tuoksua ja sitä mielettömän kaunista ruskaa, joka oli värjännyt puut punaisellaan. Muistellaan myös New Yorkia ja siellä viettämiämme ikimuistoisia hetkiä. Joista ehkä eniten kaikkien mieleen jäi tuo NHL-ottelu. Muun muassa siihen liittyen listasin muutaman pienen vinkin. Osalle nämä voivat olla ihan selvää kauraa, mutta joillekin ehkä tulevat tarpeeseen 🙂

NHL-PELIIN?

Jos et ole ehdoton sen suhteen, että pitäisi päästä Madison Square Gardenille, niin kannattaa ehdottomasti lähteä Brooklyniin ja säästää rahaa. New York Islanderin uusi hieno kotihalli Barclays on metron päässä. Metroasema sijaitsee hallin pääsisäänkäynnin edessä. Taksilla tuolta takaisin Times Squarelle maksoi 25 dollaria ja aikaa kului noin 20 minuuttia. Jääkiekkoliput kannattaa ehdottomasti ostaa www.ticketmonster.com:in kautta. Suomen päässä ehdimme jo luopua toivosta päästä peliin, sillä meidän perheeltä liput New York Rangersien peliin olisivat maksaneet noin 800 euroa. Miettikää, ihan järjetön summa! Onneksi mies bongasi tuolta Ticketmonsterilta neljä vierekkäistä paikkaa. Siellä siis ihan mattimeikäläiset myy lippujaan, mitä ei käytä. Meillä ei ollut niin väliä mistä päin paikat ovat, mutta ne olivatkin sitten ihan parhaimmilta paikoilta. Kotijoukkueen hyökkäyspään puolella ja tarpeeksi alhaalla, jotta kiekonkin näki. Maksoimme noista á 125 dollarin arvoisista paikoista 36 dollaria kipale. Pelin jälkeen katsoimme lippuja tarkemmin ja huomasimme, että olisimme olleet oikeutettuja niillä myös VIP-sisäänkäyntiin. Mutta eipä tuolla silti jonoja ollut.

Tunnelma hallissa oli sitä luokkaa, että jopa lapset intoutuivat kannustamaan kotijoukkuetta. Ollakin, että vierasjoukkueessa ”haijoukkueessa” pelasi suomalainen Donskoi 😉 Kuten jo mainitsin aiemmin niin hallissa syömäni hodari oli parasta ikinä syömääni hodaria ja Brooklyn olut maistui taivaalliselle. Katsomossa kiersi myyjät myymässä ”tall boys” eli isoja oluttölkkejä ja virvoitusjuomia. Muutenkin tuo Brooklyn näytti iltahämärässä taksista käsin sellaiselta, että sinne pitää päästä vielä uudelleenkin. Jalkautua kaduille dallaamaan.nyc-7-of-24 nyc-8-of-24 nyc-9-of-24

NÄKÖALOJA KATSOMAAN?

New Yorkin kattojen yllähän sitä näkee itsensä, kun ajattelee kaupunkia. Sitä, kun silmän kantamattomiin näkyy pilvenpiirtäjiä ja merta. Kiitos teidän vinkkien, suuntasimme tätä näkymää todistamaan The top of the Rockiin, joka olikin meidän hotellistamme kivenheiton päässä. Netistä olisi saanut ostaa ennakkoon voucherit, jolla olisi päässyt lipputiskille ohitusjonoa pitkin. Emme ostaneet, mutta eipä lippujono ollut viittä minuuttia pidempi. Mikä jälleen kerran sai silmäni kiepsahtamaan ympäri oli lippujen hinnat. 132 dollaria koko perheeltä näköaloista tuntui suurelta, mutta kun päästiin tuonne ylös niin haukoimme henkeämme. Eikä pelkästään korkeanpaikan kammon takia 😀 Empire State Building on kaunis ja se näkyi tuolta TOTR:istä aivan täydellisesti. Kuuleman mukaan Empire State Buildingin näköalamestoille on paljon pidemmät jonot, joten suosittelen TOTR:ia. Myös WTC:n tilalle rakennetussa One World Trade Centerissä on mahdollisuus hurauttaa hissillä ylös näköaloja katsomaan, mutta se olisi ollut vielä kalliimpaa lystiä kuin TOTR. Tuo WTC-rakennusten tilalle tullut 1WTC (alin kuva seuraavista kuvista) on muuten USA:n korkein rakennus. Näköalojen lisäksi The Rock hurmasi ympäristöllään. Seuraavalla kerralla pitää vuokrata luistimet tuosta TOTR edestä ja päästä luistelemaan!nyc-19-of-24 nyc-1-of-1 nyc-20-of-24 IDnyc-18-of-24nyc-6-of-24 nyc-22-of-24

NYC MERELTÄ KÄSIN?

Oh, yes sir! Kerroinkin teille, että me otettiin pariksi päiväksi turistibussiliput. Big Bus -yhtiötä suosittelen. Tuohon kahden päivän lippuun sisältyi tunnin risteily. Ellei olisi sisältynyt olisimme todennäköisesti menneet lounasristeilylle tai illallisristeilylle. Tosin nekin olisivat maksaneet aivan sikamaisesti (päälle 400 dollaria…huh). Ystävät vinkkasivat meille, että parhaiten Vapaudenpatsaan näkee Staten Islandille menevästä laivasta. Tätä suositteli myös yksi paikallinen. Ei sen kummempia terminaaliruuhkia ja mikä parasta, laiva on ilmainen ja siellä on baari. Meillä oli tarkoitus mennä sillä vielä yksi ilta ikuistamaan skyline ja Vapaudenpatsas auringonlaskussa, mutta se jäi kiireen alla tekemättä. Useimmat risteilylaivat kiertävät myös Brooklyn Bridgen alta. Jos silta voi olla kaunis, niin tuo on juurikin sitä.nyc-16-of-24 nyc-13-of-24 nyc-12-of-24 nyc-11-of-24 nyc-14-of-24 nyc-15-of-24 nyc-2-of-24

EDULLISEMMIN MUSIKAALEIHIN?

Niin, meillä oli tarkoitus mennä musikaaleihin, mutta koska Suomessa katsoimme lippujen olevan 500 dollarin luokkaa meidän perheeltä, niin päätimme ottaa liput vasta paikan päällä. Times Squaren TKTS:ssä saa hyviä diilejä päivän näytöksistä. Hinnatkin ovat ihan minimaaliset noihin ennalta ostettuihin. Halvimmillaan 25 dollaria / lippu. Times Squaren TKTS-lippupisteelle on vain aivan järkyt jonot, joten suosittelen käymään Etelä-Manhattanilla, Wall Streetin lähellä olevalla South Street Seaportin TKTS:llä. Ei jonoja lainkaan. Ainakaan niinä kertoina, kun siitä ohi tallustelimme 🙂 Musikaalit jäivät meidän osaltamme seuraavaan kertaan. Jostain kuulin, että Leijonakuninkaaseen ei saa lippuja TKTS:stä, joten ehkä sitten pitää laittaa nyörit kiinni hyvissä ajoin ennen reissua.

MERKKIVAATTEITA EDULLISEMMIN?

Jos ei ennätä lähteä New Yorkin ulkopuolelle outlet ostoskeskuksiin, niin voihan aina suunnata Marshallsiin tai T.J.Maxxiin. Bostonin päässä teimme kivoja löytöjä Marshallsista, Sohon Marshallissa emme käyneet, mutta uskoisin, että sielläkin on samanlainen vaatevalikoima. Miehelle löytyi pari Ralph Laurenin neuletta 30 dollariin, itse ostin Philosophyn mekon 20 dollarilla (lähtöhinta 100 dollaria). Tytsyille farkut kuudella dollarilla. Ja hei, alusvaatteet ovat tuolla ihan älyttömän edullisia. Laukut myös. Michael Korsia sai 50-60 dollariin. New Yorkissa kävimme T.J.Maxxissa Hell’s Kitchenin alueella. Sieltä emme vaatteita ostaneet, mutta hullaannuin kosmetiikkaosastolla. Esittelen nuo kosmetiikkaostokset myöhemmin 🙂nyc-3-of-24 nyc-23-of-24 nyc-4-of-24 nyc-24-of-24 nyc-5-of-24

Jotain vielä oli, mitä piti vinkkaamani…ai niin, joka yö klo 23:57 Times Squaren isot valomainokset korvataan yhtenäisellä taideinstallaatiolla. Kolmeksi minuutiksi vain tosin. Meillä oli hotellihuoneesta Times Square näkymä ja piti jaksaa joku ilta valvoa tuonne asti. Haaveeksi jäi 😀 Hotellistakin piti mainita vielä sen verran, että ehkä toista kertaa en menisi Times Squarella sijaitsevaan hotelliin. Hustle & bustle on sitä luokkaa, että ei montaa päivää jaksa. Lisäksi tuo meidän Crowne Plaza oli aivan ylihinnoiteltu siihen nähden, että oli jo melko kulahtanut eikä lämmintä vettä tullut ihan koko suihkuttelun ajan. How nice is that, eh? 😉 Mutta mikäli haluaa keskeistä sijaintia, niin sitten tuo hotelli toimii! Meillä oli alunperin varattu huone The New York Edition -hotellista, joka sijaitsee Madison Square puiston reunalla. Diili oli ihan älyttömän edullinen ja sitten menimme säätämään matkustuspäivien kanssa ja peruin tuon hotellin. Argh. No, ensi kerralla sitten sinne!

Voipi kuulkaas olla, että meidän perheen Aasia-rakkaus vaihtuu Amerikka-rakkaudeksi. Siitä on liian monta vuotta kun olen käynyt viimeksi Floridassa tai Kaliforniassa, joten ehkä matkustusbucketlistiin pitää lisätä ne seuraavaksi. Haaveissa on käydä katsomassa vieläkö siellä San Diegon yhdellä pienellä sivukujalla on liike joka myy Turkinpippureita (karkkeja). Ah, vaihtarivuoteni pelajastakauppa. Hamstrasin niitä Kanadan puolelle sen verran, että tullimies on varmaan naureskellut partaansa laukkuani skannatessaan. Hei, toivottavasti siellä sisäinen aurinko möllöttää – ulkona kun on sen verran kökkö keli. Päätin muuten tänään, että uuteen kotiin on pakko saada kuraeteinen. Koiraherra alkaa olemaan sen verran iso, ettei mahdu enää lavuaariin jalka- ja masupesulle 🙂

TORSTAITERKUIN,

alle


7 Responses to “Muutamia vinkkejä NYCiin”

  1. Soile sanoo:

    Musta kans tuli heti ekan jenkkireissun jälkeen täydellinen ”jenkki-fani”…tuntuu, että ei enää muualle haluakaan. Tosin se toinen Los Angeles -reissu oli jo vähän liikaa, kun oli koko ajan se tunne, että nämähän on jo nähty… San Fransisco olis tietty ollu sielläpäin ollessa kans mukava nähdä, mutta se jäi. Nykissä en oo vielä käyny ja suunnitelmissa olis ens syksynä sinne tyttären kanssa lähteä, joten pitääpä silloin kaivaa nää sun hyvät vinkit esiin uudelleen 🙂 Kiitti näistä <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Soile!

      Mä olin silloin Kanadassa asuessani ja sen jälkeen Jenkki-fani, kunnes musta tuli Aasia-fani…nyt taas jenkkifanius nostaa päätään. Miksei vaan voisi olla Tampere-fani, niin tulisi halvemmaksi? 😀

      San Fransisco oli pitkään yksi mun suosikkikaupungeista, aivan ihana paikka!

      Olehan hyvä ja hei ihanaa viikonloppua sinne pohjoiseen <3

  2. Kaura sanoo:

    Oi, tuli niin ikävä tonne. 😮 Upeita kuvia.

  3. Susanmarjaana sanoo:

    Voih, kyllä Nykki-kuume kasvaa tätä lukiessa! Kiitos hyvistä vinkeistä, niistä on varmasti todella paljon apua, jos sinne joku päivä pääsisi! Ja tuo NHL-peli on ehdoton juttu, kun jääkiekko on lähellä sydäntä meidän perheessä.

    • Maria sanoo:

      Heipsan,

      ja olehan hyvä! 🙂 Meillä sama juttu, tosin tytsyillä tämä oli elämänsä ihka eka jääkiekkomatsi. Pitää viedä Tapparan peliinkin – sen verran tykkäsivät!

      Ihanaa viikonloppua <3

  4. Niina sanoo:

    Kiva postaus! 🙂 kauhea kiire töissä ja tässä ruokkiksella istuessani oli kiva sukeltaa New York:n kaduille ja kattojen ylle 🙂 Kyllä tällaisesta reissusta riittää muisteltavaa.

Kommentoi