keskiviikko 26. lokakuun 2016

Kiitos ♥

ILTAA IHANAT!

Aina silloin tällöin törmään kysymykseen, että kun sä olet aina noin positiivinen, iloinen ja sosiaalinen, niin onko sulla mitään huonoja puolia? No onhan niitä, mutta nyt ajattelin paljastaa teille yhden. Sellaisen puolen, jonka takia ehkä olen joskus joutunut kärsimäänkin. Huono puoli, joka pomminvarmasti on myös jonkun teistä kompastuskivi. Vaatimattomuus, perisuomalainen vaatimattomuus on yksi mun huonoista puolista. Ei itsensä vähättelemisen mielessä vaan siinä mielessä, että ei halua nostaa itseään jalustalle. Heh, ehkä tuo on myös peritamperelainen ominaisuus. Ei tehrä tästä ny numeroo, nääs -mentaliteetti. Itselläni se liittyy myös kunnianhimoon. Ei ole tarvetta saavuttaa mitään suurta. Riittää, että on hyvä olo just tällaisena kuin on ja näillä eväillä mitä on annettu. Aikoinani kärsin tuosta paljon. Se, missä opiskelukaverini tavoittelivat kuuta taivaalta saadakseen gradun ällänä takaisin tarkoitti omalla kohdallani sitä, että pääasia, että saan paperit ulos 🙂 Se, missä opiskelukaverini hakivat johtajan assarin tai johtotason paikkoja niitä kuitenkaan saamatta tarkoitti omalla kohdallani sitä, että valmistumisen jälkeen hypin riemusta saadessani työpaikan. H&M:n kassalta. Sain osakseni kummastuneita kyselyitä siitä, että mitä vastavalmistunut kauppatieteiden maisteri tekee H&M:n kassalla. Vastasin kaikille, että se on yhtä arvokas työ kuin mikä tahansa muu työ ja että mieluummin teen töitä kuin kulutan kotisohvaa päivät pitkät.my-home-3-of-5my-home-1-of-5
Kunnianhimoa pitäisi olla myös blogin suhteen. Pitäisi asettaa tavoitteita ja promota itseään ja blogiaan. Mutta kuten tiedätte, niin mä olen siinä ihan armottoman huono. Siitäkin huolimatta jotain aivan käsittämätöntä on tapahtunut;  huomasin tänään blogini olevan top 10 joukossa Inspiration Blog Awardsien Lifie -sarjassa. Aivan utopistista. Kiitos ihan mielettömän paljon ♥ Tässä jälleen esimerkki tästä mun esittelemästäni huonosta puolesta. Sain sähköpostiin aikoinani hienon bannerin, jota klikkaamalla olisi päässyt äänestämään ehdokastaan. En ladannut sitä blogini sivupalkkiin, sillä tunsin (tiedän, tää on aivan hölmöä) tuputtavani blogiani 😀 Mutta hei, te ihanaiset olette sieltä minut löytäneet ja se tuntuu ihan äärettömän hienolta. Top 10 joukkoon kuuluminen tuossa porukassa on kuin eurojackpot -voitto. Sai tämän hieman harmaan ja alavireisen päivän kirkastumaan kertaheitolla.

my-home-5-of-5my-home-4-of-5Kuluva vuosi on ollut ylivoimaisesti raskain vuosi elämässäni ja tottakai sen myötä bloggaamisenkin suhteen. Kun on huolta, murhetta ja surua, niin sitä ei välttämättä ole ollut energiaa panostaa blogiin niin paljon kuin olisi halunnut. Siitäkin huolimatta blogi on ollut se paikka, jonne olen paennut niitä harmaita päiviä. Te siellä ruudun toisella puolella olette syy siihen, miksi meikäläisen ”päiväni zombiena” -päivät ovat yhden käden sormilla laskettavissa 😉 Mä niin tykkään teistä ja tästä blogistani ♥ Ja ehkä nyt päästän pienet tuuletukset tuon top 10 kuulumisen johdosta. Taputan itseäni olalle ja totean, että ihanaa että se oma perin rehellinen, tavallinen ja kaunistelematon tyylini on tuonut mut tähän, missä nyt ollaan. Ei kepulikonstein vaan kovalla työllä ja intohimolla.

Näillä jatketaan. Kiitos vielä hurjan paljon!

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


21 Responses to “Kiitos ♥”

  1. Marjah sanoo:

    Sinulla ON upea ja ihan blogi, kiitos siitä! <3

  2. Liisa sanoo:

    Olen lukenut blogiasi useamman vuoden, enkä ole koskaan kommentoinut. Nyt on sen aika. Blogisi on Aito isolla Aa:lla, juuri siitä syystä tykkään lukea sitä. Uskon, että juuri sen vuoksi se myös on noteerattu ja arvostettu blogien maailmassa. Kävin välittömästi äänestämässä sinua.

    Vaatimattomuus lienee meidän suomalaisten ”luonteenpiirre”. Enkä nyt tiedä onko se kovin iso ongelma. Jos syvällä sisimmässään osaa ja ymmärtää kuitenkinarvostaa itseään niin miksei voisi olla vaatimaton? Kyllä hyvät saavutukset aina huomataan, vaikkei niitä itse olisikaan nostamassa esille. Sinä Maria olet siitä erinomainen esimerkki. Keep it going! <3

    • Maria sanoo:

      Moikka Liisa

      ja kiitos tuhannesti ♥ Ja kiva, että jätit kommenttia! 🙂

      Mä olen vähän samoilla linjoilla, se riittää että arvostaa itseään. Itse asiassa se + vaatimattomuus on oikein hyvä yhdistelmä!

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua ♥

  3. Sipriina sanoo:

    Onnea !!!!
    Ihana,aito ja liian vaatimaton Maria !!!!
    Nyt häntä pystyyn ja bannerit esiin,olen niin iloinen puolestasi !!!
    <3

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Sirpiina ♥

      Hihii, häntä viuhuu pystyssä, mutta banneri loistaa poissaolollaan 😀

      Ihanaa viikkistä! ♥

  4. Eeva-Maria sanoo:

    Onnea Maria!!!
    You just rock,girl!!
    t.Eeva-Maria

  5. Kaisa sanoo:

    Onnea, olet ansainnut paikkasi!

  6. Susa sanoo:

    Voi onnea!!! Niin kuin olen aiemminkin sanonut, on blogisi ehdoton lempparini ja olet paikkasi ansainnut. Tänne päädyn joka päivä ja aina olo on kuin kotiin tulisi. Ehkä nykymaailman tilanteessa vaan kaipaa jotain kodikasta, konstailematonta ja rehellisen aitoa. Aikani luin minäkin niitä päälleliimatun oloisia täydellisen elämän-blogeja, mutta kyllästyin. Sinun blogiisi en kyllästy koskaan, se on niin elämänmakuinen. Kiitos siitä <3

    • Maria sanoo:

      Kiitsa Susa ♥

      Hei ihana kuulla, että tuntuu kuin kotiin tulisi, kun tulee tänne! Ja niin huikean onnellinen olen, että tuo kodikkuus on se tunne, minkä koet täällä 🙂

      Ihanaista viikonloppua! ♥

  7. Arjuli sanoo:

    Onnea paljon! Kävin itsekin jo heti alkuvaiheessa äänestämässä sinun blogiasi, koska se on yksinkertaisesti vaan niin hyvää mieltä tuottava; ihan huippu! Osaat kirjoittaa asioista tosi aidosti ja värikkäästi. Olen seurannut kirjoituksiasi jo pitempään ja aina tuntuu kuin lukisi hyvän ystävän viestiä, kun lukee kertomuksia iloistasi, suruistasi, matkoistasi ja sisusteluista unohtamatta tuota pientä valkoista, nelijalkaista uutta perheenjäsentänne ja sen edesottamuksia.
    Nyt jo odotan innolla teidän rempan etenemistä ja tarinoita tulevasta uudesta kodistanne. Kommentteja en ole juuri jättänyt, vaikka monta kertaa olisi pitänyt; niin paljon on positiivista mieltä tullut joka kerta juttujesi lukemisesta.
    Blogisi parissa todella viihtyy vuodesta toiseen.
    Hyvää syksyn jatkoa!

    • Maria sanoo:

      Kiitos kaunis ♥

      Ja hei ihanaa, että jätit kommenttia 🙂

      Juu, ihan kohta päästään remppapostauksiin; viikonloppuna täytyy ottaa ”ennen”-kuvat!

      Ihanaa viikonloppua ♥

  8. Anna sanoo:

    Onnittelut! Kommentoin nyt ekaa kertaa, mutta pakko sanoa, että nimenomaan tykkään siitä, että et ole ”tyrkky”. Tavallinen aikuinen nainen, joka kirjoittaa fiksua ja kaunista lifestyleblogia. Kävipä kisassa kuinka hyvänsä, jatka samaan malliin!

    • Maria sanoo:

      Moikka Anna
      ja kiitos ja hei kiitos myös, että jätit kommenttia ♥

      Samaan malliin jatketaan 🙂

      Iloista viikonloppua ♥

  9. Tuulikki sanoo:

    Menin äänestyssivulle yhden toisen blogin kautta ja eksyin sitten kurkkailemaan siellä olevia blogeja. Sinun blogisi ja juuri sopivasti Bostonin reissun kuvat kolahti ( olen asunut siellä ). Olen katsellut vähän vanhoja postauksiasi ja aivan ihana blogi sinulla Maria on. Uusi suosikkiblogini löytyi.

    • Maria sanoo:

      Heippa Tuulikki ja kiitos ♥

      Oih, olen kade – mäkin haluaisin asua Bostonissa. Aivan mielettömän ihana kaupunki 🙂

      Voi kiitos kauniista sanoistasi ♥

  10. Aino sanoo:

    Blogisi on kivaa luettavaa juuri siksi, että kirjoitat aidosti ja vaatimattomuuskin sopii minulle (Tampereelta nääs).
    Onnea!

    • Maria sanoo:

      Moikka Aino

      ja kiitos ♥ Me tamperealaiset tairetaan olla vähän tällaisia vaatimattomia ja kainoja, nääs 😀

      Hih, ihanaa viikonloppua sinne ♥

  11. Niina sanoo:

    Minä kävin heti klikkailemassa ääneni sinulle, kun ehdokkaat jukaistiin!

    Täällä päässä pitää aika kiirettä ja kommentointi on jäänyt vähälle (again), mutta mukana ollaan! <3

Kommentoi