torstai 13. lokakuun 2016

Koti kuntoon jouluksi -arvonta

MOIMOI,

täällä ollaan lähtökuopissa, joten pikaisesti tulin laittamaan teille ajankulua siksi aikaa, kun me lentelemme pilvien yläpuolella. Pidempään mukana olleet lukijat jo muistavatkin Koti kuntoon jouluksi -arvonnan. Tämä on jälleen toteutettu yhteistyönä tuon perheyrityksemme, Coloria Oy:n kanssa. Eli on kaupallinen yhteistyö. Mikäli siellä kotona halutaan uutta ilmettä helposti, niin maalaaminen on suht helppo ja edullinen vaihtoehto. Ihan ensinnäkin suosittelisin pesemään ne pinttyneet maaliseinät. Voipi olla, että silläkin jo ilme raikastuu. Puolihimmeät remonttimaalit ovat usein pesunkestäviä ja tätä nykyä myös himmeät ja täyshimmeätkin kestävät puhdistusta kostealla liinalla. Suutarin lapsella ei ole kenkiä, joten itse bruukkaan pyyhkäistä tarpeen niin vaatiessa maalipinnan kyllä ihan jytkyllä pesuaineellakin. greenline_pohja_ja_kattomaali

Tapanani on ollut kertoa suosikkituotteistamme, joten teen sen nytkin. Hyvänä ykkösenä on on tuo rakas lemmikkilapsemme, Coloria GreenlineColoria Greenline on vesiohenteinen, uuden sukupolven hajuton, muoviton, hengittävä ja ympäristöystävällinen sisämaali, joka omaa lisäksi antimikrobisen vaikutuksen. Uutena tuohon sarjaan lanseerasimme tänä syksynä Coloria Greenline Katto- ja Pohjamaalin. Sitä en ole itse vielä kokeillut, mutta hyviä tuloksia markkinoilta on tullut. Toinen suosikkini on edelleen PaneeliPro -sarja. Suomi on kellastuneiden mäntypaneleiden luvattu maa, joten työnsarkaa riittää. PaneeliPro Kattomaali sopii myös niille kiiltäville, alkydilakalla käsitellyille pinnoille. Ilman hiomisia tai pohjamaaleja. Kolmantena suosikkina toinen uutuutemme Akva Deco -sarja, josta löytyy hyytelömäinen Deco Akva 20 puolihimmeä ja Deco Akva 40 puolikiiltävä kalustemaali. Molemmat sopivat sekä ulos että sisälle.

Colorialla on ilo jakaa jälleen kolmelle onnekkaalle maalia. Jaossa on siis kolme 20 litran maalivoittoa. Tuttuun tapaan tuohon 20 litraan saa sekoittaa eri maalilaatuja (valitsemissanne sävyissä) ja ne toimitetaan kotiovelle rahtivapaasti 🙂 Arvontaan osallistuminen on tapansa mukaan helppoa, kertomalla kommenttiboksin puolella, millaisia maalaustarpeita sinulla on olet mukana arvonnassa. Arvonta-aika alkaa nyt ja loppuu 31.10.2016 klo 23.59. Onnea tasapuolisesti arvontaan!

Mutta nyt kohti lentokenttää! Nähdään pian 

alle

PS. yritän ehtiä ottaa kommentit haltuun ajomatkan aikana, kiitos niistä ihanat 🙂


230 Responses to “Koti kuntoon jouluksi -arvonta”

  1. JM sanoo:

    Asumme 1800-luvulla rakennetussa talossa ja olen muutamassa vuodessa maalannut sisätiloissa melkein kaiken mihin maali tarttuu 😀
    Nyt projektina on pihasauna, joka on tarkoituksena maalata mustaksi! Saunan vieressä oleva isovanhempieni rakentama huvimaja on jo saanut mustaa väriä pintaan ja näin päivitetty 2000-luvulle 🙂

  2. Saana sanoo:

    Kiva arvonta! Kymmenen vuotta vanhan omakotitalon sisäseinissä näkyy jo elämisen jälki ja kaipaavat uutta maalipintaa.

  3. Laura V sanoo:

    Oi miten osuva arvonta! Meillä on juuri vanhan omakotitalon kokonaisvaltainen remontti valmistumassa. Olemme siis purkaneet kaikki seinät ja lattiat sekä katon auki, ulkovuorausta lukuun ottamatta. Tietysti myös kaataneet seiniä ja vaihtaneet huoneiden paikkoja 😉 Nyt jäljelle vielä ennen joulua olisi vanhan keittiöhuoneen (nykyinen aulatila)paklaus, hiominen ja maalaaminen. Toiveena olisi joko kuulas valkoinen tai kitin värinen seinäpinta.

  4. Anu sanoo:

    Maalaisin meidän sisärappujen seinät, olivat joskus aikanaan valkoiset, mutta jostain syystä nyt neljän lapsen ja lasten kavereiden lääpittyä niitä, ovat ikävän harmaat ja pesukaan ei enää pelasta niitä… Sitten maalaisin makkarin seinät ja yläkerran aulan seinän ja jos maalia vielä olisi niin kellarin takkahuoneen seinä saisi uuden värin kanssa 🙂

  5. Katja sanoo:

    Ollaan asuttu kodissamme nyt viisi vuotta,alkaa olla jo päivityksen paikka monessa huoneessa!

  6. Mari V sanoo:

    Keittiön ja olohuoneen seinät kaipaisivat uutta maalia 🙂

  7. Elina sanoo:

    Leikkimökin kalusteet kaipaisi kivaa maalia ja siäsllä tytön nukensänky!

  8. Rähjäinen keittiö sanoo:

    Avokeittiö on parhaat päivänsä nähnyt ja olisi ihan saada siitä siistimpi maalaamalla kaappien ovet. Vetimienkään päivitys ei enää pelasta tilannetta.. 😀

  9. Nkl80 sanoo:

    Oi, olisipa ihanaa saada jouluksi maalattua jo kauan haaveissa olleet olohuoneen ja makuuhuoneen seinät. Alkaa nuo tapetit jo vähän tympiä 😉

  10. Laura S. sanoo:

    Mahtava arvonta – kiitos! Omakotitalomme olohuoneen seinät kaipaisivat kipeästi uuden maalipinnan. Nyt seinät ovat liian kylmän valkoiset ja pikkulapsi vaiheen jälkeen kaikenlaisia kulumia täynnä. Jos maalia vielä jäisi, niin myöskin eteinen ja tuulikaappi kaipaisivat uutta lämpimämpää värisävyä.

  11. Remppavimma sanoo:

    Meillä on aika monenlaisia maalaustarpeita! Saamme avaimet meille uuteen asuntoon marraskuussa ja ehdottomasti ostoslistalla maaleja, maaleja, maaleja. Katto, seiniä, kaakelia, you name it. Oi että, kun maalit tulisivat tarpeeseen!

  12. Laura sanoo:

    Kolmen pikkupoikamme leikkihuone on ollut jo pitkään remppalistalla. Hempeän kukkatapetin ja vaaleanlilojen maalipintojen tilalle pitäisi saada jotain pojillemme mieluisampaa pirteää ja reipasta värimaailmaa.

  13. Hanna sanoo:

    Eteinen ja wc kaipaavat jo pikaista päivitystä. 🙂

  14. Kristiina sanoo:

    Keittiö ja lasten huoneet kaipaisivat uutta raikasta maalipintaa 🙂 Toivottavasti kerrankin olisi arpa-onnea 🙂

  15. Pia sanoo:

    Eteinen on murheenkryyni nykyisine beigeine seinineen. Ikkunaton tila on tosi pimeä, joten haluaisin uudistaa sen hohtavan valkeaksi! Antimikrobi -jutska on suurta plussaa! Hauskaa matkaa! I love New York <3

  16. ilona sanoo:

    Mökin kellastuneet seinät kaipais kovasti maalia pintaan 😉

  17. Maria sanoo:

    Mukana ehdottomasti. Makuuhuone kaipaa uutta pintaa sekä eteinen. Viime maalauksesta on jo yli viisi vuotta niin aika uudistaa.

  18. salli sanoo:

    Mukaan maalien arvontaan ja kohteita kyllä riittäisi. Mökillä riittäisi paljon maalattavaa ja kotona keittiön ja eteisen seinät kaipaisivat uutta maalia.

  19. Annamaija sanoo:

    Keittiön ja olohuoneen seinät huutavat maalia yllensä. Jo muutosta (kolme vuotta sitten) lähtien olen katsellut huonosti maalattuja seiniä. Nyt jos maalit tulis kotiovelle asti, niin homma ei enää lykkäntyisi.

  20. Hansu sanoo:

    Ollaan rakennettu taloomme yläkertaa ja nyt ollaan siinä vaiheessa, että seiniä voisi alkaa vähitellen maalaamaan. Voitto tulisi siis täydelliseen saumaan! Peukut pystyyn, että arpaonni suosisi 🙂

  21. Heidi sanoo:

    Mukana arvonnassa, työhuone tarvitsisi uutta pintaa samoin rapattu takan- ja horminpinta. Hyvää reissua teille, varokaa luteita, tuttava sai nykin reissulta tuliaiseksi melkoisen operaation kun matkatavaroista löityi lude…

  22. elena sanoo:

    Olemme kesän lopussa muuttaneet omakotitalon yläkertaan jossa seinät ovat maalattu niinkin kivoilla väreillä kuin sinisellä ja keltaisella. Uudet värit seiniin olisi todella tarpeen……

  23. Hannah sanoo:

    Voi miten tämä tulisikin tarpeeseen! 7 vuotta lapsiperhe-eloa takana tässä talossa ja seinissä sen näkee Pikkupoikia on talossa ja seinät on toiminut hurjina autoratoina. Ei olisi enää tekosyitä maalilastin saapuessa kotiovelle

  24. Katja sanoo:

    Voi meillä pitäisi vaihtaa makuuhuoneita päittäin lasten kanssa ja se vaatii kyllä seinien värin päivittämistä. Olisipa ihanaa voittaa ☺️

  25. nanna sanoo:

    Just puntaroidaan miehen kanssa, että maalatakko keittiö vai tapetoida.. Tämä ratkasis sen kerta heitolla 🙂 Oli tosiaan keittiön tummuneet seinät, joissa elämisen ja vasaran jälkiä. Valkoinen seinä veke ja joku ihanan pastellinen tilalle! 🙂

  26. Reetta sanoo:

    Tulipas sopivaan saumaan! Ollaan juuri ostettu uus koti, jossa useampikin seinä kaipaa huoltomaalausta. Maalille siis on tarvetta joka tapauksessa ja olis tosi kiva (rakennusalan ammattilaisenakin) päästä testaamaan teidän tuotteita tyypillisesti valitun Tikkurilan sijaan :).

    Mukavaa matkaa!

  27. Mirella sanoo:

    Ihana joulu-arvonta!
    Kyllä ne kaikki tämän kodin seinät kaipaavat jo uutta maalia.
    Valkoinen väri seinissä alkaa jo vähän kyllästyttämään. =)

  28. Tonttu Toljanterrri sanoo:

    Olohuoneen seinät ovat aivan järkyttävässä kunnossa lapsiperheen arjen jäljiltä. Uusi maalikerros pelastaisi tilanteen. 🙂

  29. tintti sanoo:

    Suutarin lapsella ei ole kenkiä täälläkään (arkkitehti, jolla omat remontit vähän vaiheessa). Rintamamiestalomme olohuoneen katossa on joku puujäljiltelmä-levypinta. Tarttuisikohan siihen tuo PaneeliPro -kattomaali? Esikoinen oli vauva muuttaessamme taloon ja ensi kesänä on jo hänen rippijuhlansa! Joko vihdoin saisin tuon ongelmakaton juhlakuntoon…

  30. Jenni sanoo:

    Uutta maalia huutais olkkari, eteinen ja keittiö :-)mistään vanhasta talosta ei ole kyse, mutta vaihtelu virkistää 😉

  31. Riiti sanoo:

    Hauskaa reissua 🙂
    Täältä huushollista ei maalaaminen hetkeen lopu. Ainakin aluksi tupakeittiö kaipaisi uutta ehjää seinäpintaa. Vanha tapetti on kissan repimä sieltä täältä, samaan kohtaan on joku lapsista piirrellyt vähän uutta tapettikuosia ja jokunen rasvatahrakin on ilmestynyt koirankupin kohdalle seinään. Ei enää kiitos uutta tapettia, vaan maalipinta, joka on armollisempi pikkulapsi- ja eläintaloudessa. Lasten lipasto ja käytettynä ostettu kerrossänky odottelee uutta maalipintaa myös, kuultomaalatussa männyssä ne oksakohdat ovat ajan myötä alkaneet näkymään ”hienoina” keltaisina yksityiskohtina läpi.

  32. Tuija sanoo:

    Hei. Meidän kissat repivät makkarin tapetit joten maali voi toimia paremmin.

  33. Johanna sanoo:

    Aina on tarvetta kirkastaa kodin seiniä. Mukana arvonnassa.

  34. Marjo sanoo:

    Aina on maalattavaa, eli tarvetta olisi!

  35. Marja sanoo:

    Hieno arvonta! Meillä on kaksi huuutavaa maalauskohdetta. Kohde yksi: meidän wc, se on kuvittele keltainen enempää ei tarvinne kai kertoa:) huoh..ja kohde kaksi: meillä kymmenen vuotta sitten oli yläkerran laajennus makuuhuoneemme molemmat seinät ovat säilytystilaa joissa liukuovet tehty sormipanelista. No ekas ne oli pitkään puunväriset ja sitte mies sai idiksen valtataan ne ja eikä mitä aine loppui kesken ja nyt ne ovat monta vuotta olle siinä tilassa puunväriset/valtatut huoh.. siis kylläpä olisi maaleille meidän kohteissa käyttöä luulen että molempien kohteiden käyttömukavuus lisääntyisi;)Näillä ruuhkavuosilla joita olemme eläneet on oma syynsä myös tilanteeseen nyt alkaa helpottaa.. Mukavaa syksyä!
    -Marja

  36. Katimiia sanoo:

    Oi ehdottomasti mukana, muuten niin ihanan kotimme sisäkatot huutavat maalia pintaansa. Ne on maalattu n. 10 vuotta sitten ”likaisen” valkoisiksi ja nyt on alkanut tökkimään ;D

  37. SoileKoo sanoo:

    Voi, mistä aloitan… lapset ovat kasvaneet niin että ehkä uskaltaisi jo maalata poikien huoneiden seinät. Lisäksi lähes kaikki listat ja karmit talossamme huutavat uuta maalia. Myös jokusen vanhan huonekalunkin voisi uudistaa maalaamalla.

  38. Miikku sanoo:

    Rintamamiestalomme remontti on edelleen vaiheessa. Sinne siis maalit tulis tarpeeseen

  39. Merja sanoo:

    Tuulikaappi ja keittiön seinät kaipaavat eniten uutta maalikerrosta. Makuuhuoneenkin voisi päivittää, jos maalaamisesta oikein innostuu.. Niinpä tämän voitto tulisi tarpeeseen.

  40. Sanna sanoo:

    Kodari olisi vielä talosta maalaamatta, joten arvonnassa mukana 🙂

  41. Ansku sanoo:

    Muutimme juuri avopuolisoni kanssa kerrostaloon, jossa pitäisi tehdä pientä pintaremonttia, eli maalata seinät ja päivittää asunto tähän päivään.
    Olemme asettaneet takarajaksi vuoden vaihteen, sillä silloin olisi tarkoitus juhlia tupareita, joten asunto olisi hyvä olla tuolloin kunnossa. 🙂

  42. Almie sanoo:

    Hei! Osallistun arvontaan koska meillä olisi iso olohuoneen seinä vailla maalia. Tai no, maali on mutta väri väärä. Sohva vaihtui ja kas kummaa seinän väri ei ole hyvä lainkaan! Maalaisin oitis uusiksi niin lakkaisi sisustussilmää häiritsemästä 😀

  43. Retsi sanoo:

    Meillä on uudehko omakotitalo, jossa valtaosa huoneista ovat vielä kalsean valkoiset. Maalauslistalla vuoroaan seuraavana odottavat ainakin pian syntyvän esikoisen tuleva huone, työhuone ja wc. Joten maali tulisi erittäin tarpeeseen 🙂

  44. Heini sanoo:

    Makuuhuone ja lastenhuone on odotelleet uutta ilmettä muutosta asti ja siitä on jo yli 3 vuotta

  45. Päivi sanoo:

    Muutettiin juuri uuteen kotiin ja kaksi huonetta ja eteinen odottaa uutta väriä seiniin.

  46. Johanna sanoo:

    Hei,ihana arvonta:)

    Meillä riittää katoissa kellastunutta mäntypaneelia huone tolkulla…olisipa ihana saada katot kirkastettua 2000-luvulle…
    Arvonnassa siis mukana!

  47. Sari sanoo:

    Kyllä tulisi maalit tarpeeseen! Remppaa tehty jo keittiön ja olohuoneen osalta ja seuraava kohteena olisi eteisen ja vessan päivitys

  48. NiinaR sanoo:

    Mahtava arvonta 🙂 Meillä olisi tarkoitus laittaa yläkerran lastenhuone koululaiselle sopivampaan kuntoon, ja nykyinen värimaailma ei tätä pientä tyylilyyliä innosta lainkaan.. Mukana arvonnassa siis!

  49. Ritva sanoo:

    Kesällä maalasimme jo osan, mutta pojan huone vielä kaipaa maalia. Lisäksi mökillä vanhassa koulussa löytyy paljon maalattavaa.

  50. Joanna sanoo:

    Minä haluaisin saada makuuhuoneeseen uutta ilmettä, joten maali olisi tervetullut! Tuosta määrästä riittäisi kyllä eteisenkin freesaaukseen.

  51. MaaritN sanoo:

    Keittiön seinät kaipaisivat maalia. Ja makuuhuonekin jotain remontteerausta. Siellä on tapettia seinillä jota ei kai voi maalilla peittää? Osallistun arvontaan.

  52. Tanja sanoo:

    Kiva arvonta.
    Meidän nuoret kaipaisi maalia huoneidensa seinään (valkoiset seinät ja yksi seinä väriin).
    Peukut pystyyn :))

  53. Tiina sanoo:

    Vanhin lapsi muutti juuri omilleen ja hänen huoneensa pitäisi maalata ja sisustaa työhuoneeksi, joten lasikuitutapetin päälle uutta puhdasta maalia kaivataan.

  54. Aila sanoo:

    Talo on rakennettu -81 eli kyllä joku pinta aina kaipaa kohennusta. Nyt olisi vuorossa kaksi makuuhuonetta ja eteinen.

  55. Helle sanoo:

    Eteisen seinät tarvitsevat pikaista huoltoa ennen Joulua ! Mukavaa matkaa teille!

  56. Heli sanoo:

    Kylläpä sattui sopivasti! Meillä on aivan valtavat määrät seinäpinta-alaa maalattavana! Toiveena olisi saada jouluksi koti rempattua. 🙂

  57. Piia sanoo:

    Sekä keittiön paneelit, että olkkarin tapetit tarvitsevat uutta maalia.Ihana arvonta 🙂

  58. Bea sanoo:

    Eteiseen ja kypyhuoneen kattoon olisi kiva saada uutta maalia. Ihanaa New Yorkin matkaa! 🙂

  59. Inka sanoo:

    Meillä keittiön ja makuuhuoneiden seinät kaipaisivat uutta lämpimämpää väri nykyisen maalarinvalkoisen tilalle.

  60. Kati sanoo:

    Omakotitalomme täyttää pian 10 vuotta ja pientä liftaustarvetta olisi jo monessa huoneessa. Ihanaa Nycin matkaa, oma reissumme heinäkuussa oli unohtumaton!

  61. Sanna P sanoo:

    Olohuoneen haluisin maalata kokonaan uusiksi. Osin seinät ovat tylsän valkoisia ja aksettiseinänä entisen omistajan maalaama kulta, joka ei minua varsinaisesti enää viehätä. Kokonaan uusiki siis. Myös lastenhuonetta voisi maalailla ja muutamia pienprojekteja esim. lipasto ja jakkara.

  62. PirjoS sanoo:

    Kodin seinät ovat maalin tarpeessa. Mukana arvonnassa.

  63. Juhannusruusu sanoo:

    Yläkerran raput. Joku on aloittanut joskus maalaamisen ja maali on loppunut kesken. Olisi varmaan aika saada homma loppuun. =)

  64. PP sanoo:

    Alakerran seinät ovat tylsän beiget ja haluaisin kovasti maalata ne.

  65. MARJA-LIISA sanoo:

    Eteistä voisi maalilla päivittää.

  66. Airiina sanoo:

    Makuuhuoneessa on seinä jossa on maali, muualla on tapetointi ja sen seinän haluaisin maalata jollain värillä koska se on nyt valkoinen.

  67. Henna28 sanoo:

    Meidän vanhempien makuuhuoneen seinät kaipaisivat uutta sävyä.

  68. Peppi sanoo:

    Meillä on tehty hieman remppaa mutta maalattavaa olisi vielä esimerkkinä eteisen seinät.

  69. annina sanoo:

    Muutimme hetki sitten lapsuudenkotiini, aivan ihanaan puutaloon keskustassa.<3 Talo on remontoitu -97, joten nyt olisi oikea hetki repiä siniset tapetit pois ja uutta maalia pintaan!

  70. Sanna sanoo:

    Sellainen maalausprojekti olisi, kuin portaiden maalaaminen!! Tuntuu jotenkin haastavalta, jospa voitto maalit helpottaisivat projektiin ryhtymistä!

  71. Johanna sanoo:

    Seuraavana remonttikohteena meillä on pukuhuone ja työhuone. Ja ne mäntypaneelit todellakin olohuoneesta pitäisi saada uuteen sävyyn!

  72. Sanna P sanoo:

    Kiitos arvonnasta. Kerrankin sellainen, josta olisi todella hyötyä. Meillä riittää kotona paljon remontoitavaa. Seuraavaksi olisi vuorossa isännän työhuone. Olisi mukava päästä koittamaan suosittelemiasi maaleja. Toivottavasti minua onnistaa.

  73. MariaK sanoo:

    Talon kolme makuuhuonetta kaipaisivat uutta raikasts pintaa!
    Mukavaa matkaa teille! 🙂

  74. Jaana sanoo:

    Rakennusliikkeen jäljiltä kaikki seinät valkoisia. Väriä ja puhdasta pintaa kaivataan ja uusi maali tulisi tarpeeseen.

  75. Marjut sanoo:

    Keittiön voisi maalata, siitä on jo aikaa, kun viimeksi maalattiin se.

  76. Sanna sanoo:

    Keittiön maalaus suunnitteilla parasta aikaa 🙂

  77. marika sanoo:

    Olipas kiva ja tarpeellinen arvonta! Meillä maalia kaipailisi vajaa 2v pojanviikarimme sänky, hoitopöytä/vaatekaappi sekä muutamat seinät kodissamme 🙂

  78. Jenny sanoo:

    Puiset ovet, vaaleanruskeat muovi tasot, ruskeat kaakelit, kukallinen kirjava kukkatapetti ja ruskea korkkilattia…. Tässä meidän ”valoisan” keittiöiden kauhun kuvaus… Se siis on seuraavana remontti urakassa ja maalia, sitä kuluu 😀
    Eli mukana!

  79. Laura sanoo:

    Oih, meillä raksalla kaivataan maaleja vielä vanhan puolen alakertaan pukeutumistilaan sekä askartelutilaan, seinissä vaan vanhasta pöntöstä jäänyttä talon ex-omistajan maalia, jotain kivaa uutta vois seiniin vetäistä 🙂

  80. Maalia kaipais kaikki valkoiset seinät ja lasten kerrossänky ostettiin puunvärisenä, se pitäisi myös maalata. Maalikohteet ei loppuis tässä talossa kesken 😉

    Mukavaa lomaa!

  81. Jenni sanoo:

    Ostimme vuosi sitten vanhemman omakotitalon ja seiniä olisi tarkoitus maalata enemmän omannäköisiksi. Tällä hetkellä yksi makuuhuone maalattu, seuraavaksi vuorossa olisi päämakuuhuoneen seinät, joten tarpeeseen kyllä tulisi!

  82. Susanna sanoo:

    Ostimme minun vanhan lapsuudenkotini. Jota ollaan remontoitu hitaasti mutta varmasti! Kohta rupeaa loppu häämöttämään ja päästään pintoihin käsiksi. Ei ihan päästä jouluksi kotiin !

  83. Ella sanoo:

    Keittiö ja makuuhuoneet odottavat maalaamista.

  84. Nina Jokinen sanoo:

    Mökin ranta-sauna rakenteilla ja tuvan puolen paneelit tarkoitus maalata kuultovalkoisella
    Hyvää lomaa teille!

  85. Anniina sanoo:

    Lattian maalaus suunnitteilla – samalla olisi kiva maalata siihen sopivin sävyin olohuoneen seinät.

  86. Hannnna sanoo:

    Mukana ollaan! Tärkeintä kohdetta pitäisi ehkä vielä vähän funtsia, ehkä terassi tai portaikko. Tai makuuhuoneet. 😀

  87. Hanna sanoo:

    Käytävä ja portaikko kaipaa kipeästi uutta maalia. Saunakin olisi mukava päivittää seinistä.

  88. mimmi sanoo:

    Haluaisin yllättää äitini maalipurkilla, asuu vanhassa omakotitalossa jota aina välillä uusii varojen mukaan ja nyt on innostunut maalaamaan huonekaluja. Ilahtuisi varmasti jos saisi vaikka olohuoneen maalattua ja vanhan tv-tason uuteen uskoon! happy wife, happy life – eli koko perhe olis iloinen

  89. Avsa sanoo:

    Kylpyhuoneen kellastunut mäntykatto kaipaisi freesausta ja samalla kertaa voisi valkaista myös saunan seinäpaneelit.

  90. Eema sanoo:

    Kodinhoitohuoneen ja pesutilojen remppa on käynnistynyt juuri. Laattojen lisäksi olisi maalattavaa pintaa. Kyllä kelpaisi arvontavoitto.

  91. Suvi S. sanoo:

    Meillä on meneillään Talonrakentaminen ja pintahommissa ollaan. Meillä on hirsitalo ja olemme maalanneet hirsiseiniä teidän Colorline green maalilla. Valitsimme niihin matan maalin. Seinistä tuli TOSI hienot ja tarvitsisimmekin lisää maalia!

  92. Eea sanoo:

    Eh, epätoivoinen yritys mutta koitetaan 😀
    Olen siitä asti kun koulut ovat alkaneet yrittänyt repiä tapettia esikoisemme huoneesta. Tapettia on lähtenyt suurimmaksi osaksi kynnenkokoisina paloina, ja voin sanoa että tapettia sinne ei enää laiteta! Maali siis kelpaisi oikein mielellään 🙂

  93. Katja sanoo:

    Äidin omakotitalon mäntypaneelikatot kaipaavat raikastusta.

  94. Eva sanoo:

    Ihana arvonta!Olemme asuneet nyt 11vuotta tässä samassa rivitalossa ja yläkerta etenkin jossa kolme huonetta on todellakin uusien pintojen tarpeessa!Toivottavasti onni suosii!

  95. Päivi sanoo:

    Uuden kotimme tunnelmallisen takkahuoneen tunnelmaa hieman koettelee 90-luvun tapetti boordeineen..! Tämä olisi meidän uudistuskohde ilman muuta!

  96. sannak sanoo:

    Meillä olisi ajankohtaista päivittää lähestulkoon kaikki seinäpinnat, joten todelliseen tarpeeseen tulisi. Toivotaan että onni olisi myötä 🙂

  97. Meillä onkin kaikki kodin seinät kylppäriä lukuun ottamatta maalattu Colorialla. 🙂 Oikein hyvät maalit on olleet!

    Olohuoneen yhden seinän uudelleenmaalausta ollaan harkittu jo tovin. Myös kalustemaaleille on tuunajapariskunnalla aina kysyntää.

  98. SatuK84 sanoo:

    Onpas osuva arvonta! Meillä olisikin muutamia eri pintoja mitkä pitäisi maalata; keittiö saisi pitää valkoisen maalipintansa, mutta lastenhuoneeseen sekä makuuhuoneeseen kaipaisin jotain muutosta 🙂

  99. Sanza sanoo:

    Rakennamme uutta taloa joten maalille olisi käyttöä ; )

  100. Susanna sanoo:

    Mukana arvonnassa! Olohuone, vierashuone , keittiö, pukuhuone, kaikki huoneet 😀 kaipaisivat ehostusta!

  101. Elsa sanoo:

    Ostimme juuri rakenteilla olevan kerrostaloasunnon, jonka kaikki seinät ovat valkoisia, joten mielelläni toisin väriä yksittäisiin seiniin (ehkäpä lämmintä savunharmaata ja pehmeää beigeä).

  102. Karkku sanoo:

    Lähes 10 vuotta vanhan talomme sisäseinät kaipailevat uusintamaalausta.

  103. Hannastiina sanoo:

    Yhdeksän vuotta sitten valmistuneessa omakotitalossa alkaa seinissä näkyä lapsiperheen elämisen jäljet. Maalausurakka alkaisi varmasti kuitenkin tehosteväriseinien sävyjen päivittämisestä nykyaikaan.

  104. Jenna sanoo:

    Ihana arvonta ja tuoreena omakotaloasujana vasta suunnitellaan maalausta ja siksi innolla mukana. Haluaisin vielä tarkennuksen, että sisältääkö maali antimikrobisuutensa vuoksi biosidejä?

  105. Riikka sanoo:

    Onpas kiva arvonta! Seitsemän vuotta vanhan omakotitalomme keskikerros kaipaa uutta maalipintaa seiniin, eli kohde olisi kyllä valmiina 🙂

  106. Maria M sanoo:

    Olisi kovasti remontti talossa tarpeen ja lähellä jopa toteutumista. Ja voitto nopeuttaisi kummasti suunnitelmia:-)

  107. Päivi sanoo:

    Oi miten kiva arvonta – ja omalla kohdalla tarpeellinen. Kuten kirjoitit tuossa Suomi on kellastuneiden mäntypaneeleiden luvattu maa ja sitä meidänkin vanhassa talossa vielä piisaa… Eli katto odottaa valkaisua ja nää teidän maalit kuulostaa hyvältä hengittävyyttä kaipaavaan vanhaan taloon.

  108. Kaisa sanoo:

    Muutettiin 12 vuotta sitten nykyiseen kotiimme ja talo oli aika uusi ja hyvin pidetty, niin ei tehty mitään. Kuvioihin tuli pieni poika, joka nyt on jo 10v. Keittiö, ruokatila ja aula pitäisi saada maalattua, sillä ne paljastavat ruokalistan ja eletyn elämän.

  109. Anne sanoo:

    Pikkulapsivaiheen jälkeen muutamat seinät kaipaavat uutta maalia pintaan 🙂

  110. Eeva sanoo:

    Suunnitelmissa on kotimme sisäkattojen maalaus.Eroon rumista tummista pinnoista-projekti! Coloria Greenline Katto- ja Pohjamaali olisi juuri oikeanlainen meille, ihana eko-vaihtoehto! Mukana arvonnassa.

  111. Miia sanoo:

    Maalaisin eteisen ja keittiön seinät. Talo on valmistunut 2008 ja miehen mielestä kaikki on uutta eikä millekään remontoimiselle ole edes tarvetta. No, naisen silmään kyllä näkyy tarvetta vähän joka puolella.

  112. mallukka sanoo:

    Ensimmäisenä makuuhuoneen tapettien korvaaminen kauniilla maalipintaseinällä.

  113. Kristiina H. sanoo:

    Nuorimman lapsemme muutettua pois kotoa, olisi tarkoitus päivittää huoneen sisustus ja uudistaa seinäpinnat. Saadaan näin huoneesta viihtyisä vierashuone.

  114. Tuija sanoo:

    Muutto uuteen kotiin edessä joulukuussa ja uuden kodin seinät kaipaavat freesinpää ilmettä.

  115. Anne Nurminen sanoo:

    Meillä takkahuoneen valk.seinät alkaa olla maalin tarpeessa 🙂

    T. Anne

  116. MaaritH sanoo:

    Kiva arvonta. Meillä olohuone ja makuuhuoneet kaipaisivat uutta raikasta maalipintaa. Mukavaa matkaa teille! 🙂

  117. Elise H. sanoo:

    Meidän keittiön ja pikkuvessan seinät kaipaisivat uutta maalipintaa 🙂

  118. Tiina sanoo:

    Ens kesänä ekat rippijuhlat meidän perheessä.
    Sitten vuoden välein. Lapsi aika ohitse seinät huutaa apua kolhuja jäi muistoksi
    hauskoista leikeistä.

  119. Anne sanoo:

    Olen haaveillut varmaan 10 vuotta, että saisimme olohuoneen, keittiön sekä eteisen sisäkaton maalattua valkoiseksi, nykyinen kellastunut puu on ihan järkyttävä!
    Valitettavasti rahatilanne ei anna periksi ostaa maaleja joten toivottavasti arpaonni suosisi kerran elämässä 🙂

  120. Maarit sanoo:

    Vanhassa talossamme kyllä riittäisi kohteita, mutta ensimmäisenä to do-listalla on keittiön puolipaneleiden ja seinien maalaaminen 🙂

  121. Nonnuska sanoo:

    Olemme juuri etsimässä omaa kotia, jossa ihan varmasti haluan maalata ainakin tehosteseiniä. Tulisi siis tarpeeseen 🙂

  122. Samba83 sanoo:

    Maalia meillä kaipaa puinen vauvan syöttötuoli (toinen lapsi syntyy ensi keväänä) ja makuuhuoneen seinäpinnat, joten maalit tulisivat kyllä käyttöön ja tarpeeseenkin:)

  123. Virva sanoo:

    Maalaisin koko kodin, jokikisen seinän ja katon!!
    Rappuset ja kaiteet…
    Maalivoiton innoittamana remppa varmaan saisi vauhtia!

  124. Jospa sillä saisi maalattua myös nuo kellastuneet mäntyiset väliovet ja ikkunan puitteet. Jos maalin saisi arvontavoittona, niin mieskään ei voisi sitten vastustella 😉

  125. Miia sanoo:

    Moikka moi! Meidän talo on 2002 rakennettu ja ostamisen jälkeen olemme päivittäneet seinät uudella maalilla ja tapetilla. Katto on edelleen puun värinen ja se vaikuttaa koko asunnon valoisuuteen ja tunnelmaan. Joten olisi niiiin ihanaa saada kattoon valkoinen väri!

  126. Heini sanoo:

    Hyvä arvonta!

    Juuri nyt maalailen yläkerran väliovia ja seuraavaksi siirryn maalaamaan makuuhuoneen kattoa ja seiniä, joten maalia tarvitaan

    Hyvää matkaa!

  127. Suvisini sanoo:

    Puoli taloa vielä remontissa sisältä ja maalaamatta, että kyllä tänne vielä maalia mahtuisi litrakaupalla 😀 Puoli taloa on pelkkää valkoista, joten ehkä jotain sävyäkin olisi kiva saada johonkin, on muuten aika tylsää 🙂

  128. Taina sanoo:

    Tarkoituksena olisi maalata keväällä etukuisti muuhun talon väreihin sopivaksi.

  129. Sisäkatot kaipaisivat kipeästi maalia. Myös pihalla autokatos ja leikkimökki odottavat maalaajaa. 🙂

  130. Aila sanoo:

    Oi mukana ollaan! Koko kellarin verran kellastunutta mäntypaneelia suoraan 50-luvulta (?), uutta raikkautta odotellessa…! 🙂 Oikein ihanaa matkaa!

  131. Päivi J sanoo:

    Olohuoneemme ja makuuhuone kaipaisivat uutta sävyä.

  132. Sarppa sanoo:

    Kalustemaalille olisi tarvetta 🙂

  133. Minna P. sanoo:

    Arvonta on osuva ja mieluisa. Menemme tänään tekemään tarjousta unelmien talosta. Jos kaikki menee kuin Strömsössä, niin eipä ole pintaa, joka ei kaipaisi uutta maalia. Unelmamme on näet aikamoinen ”fixupperi”! Peukut siis pystyyn!

  134. Sari sanoo:

    Eteisen paneelikatto kaipaisi vähän väriä pintaan ja myös työ/vierashuonetta pitäisi hieman raikastaa.

  135. Nippe sanoo:

    Meillä myös asuttu rakentamassamme talossa pian päivälleen 10v ja neljän lapsen, koiran ja kahden kissan kanssa asumisen jälkiä on näkyvissä jo vaikka ja kuinka. Lastenhuoneet ovat vaihtaneet maalia jo moneen kertaan mutta meidän makuuhuone ja työhuone olisivat piristystä vailla.
    Äitiyslomalla ollessa rahaa ei ylimääräiseen ole joten tulisipa tarpeeseen! 🙂

  136. Tarja sanoo:

    Täällä 10v vanhan ok-talon seinät alkaisivat kaivata jo päivitystä, sisällä siis. Lasten jäljiltä on kolhua ja roisketta jotka eivät enää lähde. Myös syvänruskea makkari saisi laittaa uuteen uskoon!

  137. Suvi Koo sanoo:

    Ihana arvonta, josko onni suosisi tällä kertaa 🙂
    Olohuoneen pistäisin uuteen uskoon uudella maalilla.

  138. Gustavå sanoo:

    Meidän kodissa riittää maalattavaa. Asutamme vanhaa maalaistaloa, jota on ollut ilo remontoida vanhaa kunnioittaen. Seuraavana projektina on vuorossa tuvan lattioiden maalaus ja myös makuuhuoneidemme seinät kaipaavat uutta maalipintaa. Master bedroomin seinien maalipinta on kultaiselta 90-luvulta ja tunkkaisen pastellin tilalle olisi mukava saada jotain vähän viihtyisämpää ja kotoisampaa sävyä. Toivottavasti osuu onni kohdalle!

  139. Camilla sanoo:

    Loistava arvonta! Meillä on uusi talo ja muutama seinä tosiaan kaipaisi vielä maalausta.. 🙂

  140. Maire sanoo:

    Makuuhuoneen remppa olis tarkoitus polkaista käyntiin marraskuun aikana, 80-luvun tapetit vaihtuu vihdoin maalipintaan 🙂

  141. Pia sanoo:

    Meidän valkoinen takka tarvisi jonkun tehostevärin taakse. Nykyinen valkoinen seinä takana on ihan tylsä 🙂
    -Pia-

  142. Johanna sanoo:

    Kesämökillä remonttia tehdään ja ne vanhat paneelikatot tarttis uuden, valkoisen maalipinnan.

  143. Sari sanoo:

    No meillä on sitä mäntypanelia jokapaikassa. Ihastuttava takkahuonefiilis ympäröi mua likimain joka huoneessa ja kuisti on oikein mäntypanelikliimaksi!!! Toki seinät kaipaa muutenkin maalia, mutta kyllä se karsee paneli olis se mihin tuon maalin uhraisin. Täällä on viimeksi rempattu isännän yo-juhlien alla 1988, joten päivittämistä piisais!

  144. A.M sanoo:

    Valkoiset, kuluneet lasikuitutapetit ja kiireinen ja paljon harrastava perhe. Apua tarvitaan!

  145. Merja sanoo:

    Maalattavia kohteita meillä riittää! Kellastunutta paneelikattoa,kaksi eteistä, kiviseinää sisällä ja listoja. Koko kivitalon ulkoseinät pitäisi uusia, mutta se onkin jo isompi juttu. Upeita tuotteita teillä ja olen innolla mukana arvonnassa.

  146. Pauliina sanoo:

    Mukana arvonnassa! Lastenhuone olisi tila, jolle ensimmäisenä näyttäisin maalipensseliä ja kyllä lopuillekin seiniä löytyis. 😉

  147. Eeva sanoo:

    Kiva arvonta! Lasten huoneiden seinät kaipaisivat uutta maalia pintaan. Samoin olkkarissa olen miettinyt seinän maalaamista.

  148. Eve sanoo:

    Valmistumassa olevassa yläkerrassa alkaa olla maalaushetket juuri ajankohtaiset.

  149. arja sanoo:

    Ihana arvonta! Kotimme kaipaisi päivitystä ,näin 12 vuoden asumisen jälkeen!=)
    Mukana arvonnassa!!!

  150. Minna sanoo:

    Kaikki huoneet hieman jo kulahtaneet,kiitos lapsien:) ja kyllä minä tosi puheessa tarvisin terapiatuokion maalaus sessioissa,sitä on kuin uusi ihminen kun on muutaman seinän maalannut.Ollut niin kiireinen syksy että tarpeeseen tulisi;)

  151. Miina sanoo:

    Ostettiin talo ja ajateltiin, että tutustutaan ensin taloon ja rempataan sitten. Nyt on 11 vuotta tutustuttu, ehkä voisi jotain pintoja jo vaikka laittaakin! 😀

  152. Hanna sanoo:

    Kolme vuotta on tässä asuttu ja paljon maalia on kulunut. Asumisen kannalta hankalin vielä tekemättä eli olohuone kaipaa kipeästi tapettien repijää, maalia seiniin ja uutta kattoa.

  153. Seija sanoo:

    Moi!Kyllä se olisi mökin sisäseinien sutimiseen maali tarpeen. Raikastaiain valkoisella seiniä ja tutkailisin myös mielellään lattian maalaus mahdollisuutta.

  154. tytti sanoo:

    Vanhassa talossa riittäisi noita pintoja jotka kaipaisivat uutta freshiä väriä 🙂 Urakka aloitettaisiin varmaan yläkerrasta, lasten valtakunnasta 🙂

  155. Lotta sanoo:

    Olipa sopiva arvonta! Ostettiin tässä syksyllä vanha omakotitalo, jota ollaan nyt pikkuhiljaa alettu remontoimaan. Maalia siis tarvitaan

  156. Sanna T sanoo:

    Koti kuntoon jouluksi- kyllä kiitos!
    Edelleen 10-vuoden kotoilun jälkeenkin osa seinäpinnoista edelleen maalipintaa vailla, pohjamaalilla eli kyllä – arvonnassa mukana. 🙂

  157. Jenni sanoo:

    Meillä lastenhuoneet (2 kpl) on odottaneet maalausta jo useamman kuukauden, ehkä paremmin tulisi ryhdyttyä hommaan jos maalipurkit ilmestyisi kotiovelle 😉

  158. Sari sanoo:

    Meillä on ihana kivitalo mutta juurikin nuo pinttyneet kellastuneet mäntypaneelit katossa niihin haluaisin valo tuoda

  159. tiiu sanoo:

    Useampikin sisäseinä kaipaisi uutta maalia!

  160. John Å sanoo:

    Makuuhuoneemme seinät kaipaavat uutta väriä. Voisi olla mukavampi nukkua viihtyisässä huoneessa joka on sisustettu pehmeillä väreillä. Nykyiset valkoiset seinät ovat vähän turhan kylmät sävyltään.

  161. Hanna sanoo:

    Meidän kodin seinät kaipaa freesausta vähän joka puolella. Vanhat tapetit alkaa olla kulahtaneet ja aikomuksissa on jo pitkän aikaa ollut maalata seinät ja saada kotiin uutta ilmettä. Sävyjen päättäminen tuottaa suurimman päänvaivan!! Maali tulisi siis enemmän kuin tarpeeseen! 🙂

  162. Riina sanoo:

    Ihana arvonta! Vanhempani muuttivat keväällä uuteen asuntoon ja siellä on kovin nätisti sanottuna kovin ruskea tunnelma. Heille joululahjaksi menisivät maalit, jotta saataisiin koti vaaleaksi ja enemmän heidän näköiseksi 😉

  163. Sini sanoo:

    Olohuoneen seinät kaipaisivat kovasti uutta maalipintaa! 🙂

  164. MariS sanoo:

    Heh, molempien poikien huoneet kaipaisi valkaisua, sekä pienen että vähän isomman 🙂 Uusia tuttavuuksia onkin nämä maalit <3

  165. Satu sanoo:

    Heippa,
    Meillä lastenhuoneet seinät sekä keittiön seinät menisivät mielellään uuden maalipinnan alle,joka samalla peittäisi seinään singonneet pikkuautojen jättämät viirut, salaa piirretyt piirustukset ja samalla freesaisi kotimme ilmettä. Nyt vain toivon että onni olisi myötä 🙂

  166. Jenna sanoo:

    Olohuoneen seinät olisi kiva maalailla. Tai yllättää vanhemmat, kattopinnat kaipaisivat päivitystä 🙂

  167. KatjaV sanoo:

    Aulan ja eteisen maalaus on nyt muhinut mielessä jokusen aikaa. Aikanaan, kun talomme rakennettiin, jostain syystä valitsimme eri värejä joka huoneeseen O_o nyt tahtoisin pientä harmonisointia läpi talon…aula&eteinen olisi helpoin toteuttaa 🙂

  168. Mini sanoo:

    Jo kaksi vuotta olen miettinyt makkarin päätyseinän maalausta, mutta en ole saanut aikaiseksi ensin vauvakiireiden ja nyt työ- sellaisten vuoksi. Tästä voitosta voisin ehkä saada sysäyksen

  169. Meri sanoo:

    Muutimme juuri poikaystäväni kanssa uuteen kotiin, joten maalattavaa löytyisi

  170. Satu H sanoo:

    Moi! Sauna pitäisi saada maalattua jossain vaiheessa, mutta myös tulevan eskarilaisen seinä kaipaisi uutta väriä.

  171. Maria sanoo:

    Yläkerran aula on päivittämättä kodin nykyiseen värimaailmaan ja alakerran wc:n kaakelit toimisivat vielä, jos saisivat valkoisen maalin pintaan.

  172. Sari sanoo:

    Täällä seinät kyllä kaipaisivat jo päivitystä! 12 vuotta ollaan asuttu tässä talossa ja seinät todellakin ansaitsevat uutta ilmettä pintaansa 🙂

  173. Henna sanoo:

    Kiva arvonta. Olohuoneen seinä kaipaisi hieman väriä.

  174. Xeveliina sanoo:

    Meidän makkarin seinät kaipaisivat täydellistä muodonmuutosta. Tällä hetkellä niissä on lokinpaska-tapetit jostain 80-luvulta. Ei vaan ole ollut varaa päästä niistä eroon, vaikka ollaan asuttu nykyisessä kodissamme jo yli 5 vuotta.

  175. Tiina sanoo:

    PaneeliProlla maalaisin mökin paneelit valkoisiksi

  176. Riikka sanoo:

    Tummunut mäntykatto kaipaa maalia

  177. Pikku. sanoo:

    Meillä on kokovalkoinen uudehko asunto, ja pariin huoneeseen kaipaisin vähän jotain kotoisaa sävyä seiniin. Rahareikiä on vaan monenlaisia ja maalaustarvikkeet eivät valitettavasti keiku listan kärjessä. Mukavaa olisi päästä maalaamaan.

  178. Annika sanoo:

    Meillä olisi nyt alkuun uudistuksen alla eteinen, olen pikkuhiljaa hankkinut eteiseen uusia kalusteita ja nyt uuden alla seinät näyttävät todella kulahtaneilta. Värimalleja olen jo kovasti katsellut sillä silmällä.

  179. Anu sanoo:

    Eteisen ja wc:n seinät kaipaisivat uutta maalia pintaansa.

  180. Lena sanoo:

    Jouluksi koti kuntoon, makuuhuonetta olen suunnitellut maalaavani

  181. SAMP sanoo:

    Lastenhuoneet maalaisin, ja ehkä myös makuuhuoneen!

  182. Henna sanoo:

    Olisipa ihana laittaa lastenhuoneet uusiksi!

  183. Lisli sanoo:

    Hurja into maalata ”maalarinvalkoiset” seinät sopivammilla sävyillä sekä muutama seinä joillain ihanilla greigeillä 🙂

  184. Tuula sanoo:

    Keittiö tarvisidi uuden maalipinnan!

  185. Riikka sanoo:

    Pieni, uusi takkahuoneemme kaipaa maalia seiniin. Meillä on siellä seinässä lasten kasvukäyrät lyijykynällä merkattuna seiniin. Eiköhän olisi jo korkea aika saada nämä samalla maalattua.

  186. Miina sanoo:

    Meillä pian 10 vuotta vanha omakotitalo ja lapsiperheen elämän jäljet näkyvät pinnoilla. Maalisudille olis hommia vähän jokaisessa huoneessa! 🙂

  187. Tanja sanoo:

    Nämä koti kuntoon -arvonnat ovat aina ihan mahtavia! Tällä kertaa tämän postauksen tuote-esittelyt olivat kuin suoraan meidän kotiin kirjoitettuja! 80-luvun keltaisia mäntypaneleita kun pitäisi maalata piiloon neliökaupalla. Myös monet muut pinnat kaipaavat päivitystä tälle vuosituhannelle ja tälläisen wannabe-ituhipin sydäntä lämmittää eco-maalit.

  188. OutiH sanoo:

    Makuuhuoneen kaipaa uutta pintaa. Eteisenkin voisi kans maalata jos oikee väri löytyy.

  189. Heli sanoo:

    Mökin mäntyseinät ja katot kaipaisivat valkoista raikkautta pintaansa.

  190. KatiElisa sanoo:

    Minulla itselläni ei ole maalaustarvetta, mutta jos arpa osuu kohdalleni niin maalit saa siskoni perhe tai äiti ja isäni <3

  191. Liisu sanoo:

    Vierashuone on muuttumassa tyttäremme huoneeksi ja siihen tarvitaan mm maalia. Vanhat Lundiat pitäisi myös maalata!

  192. Inni sanoo:

    ostimme kesällä vannhan tavan, jota remppaillaan pikkuhiljaa. nyt keittiö odottaa uusia seinämaaleja ja lattialaudat maalia suojapaperin alla. (onko teillä muuten mitään hyvää vaihtoehtoa hirsitalon keittiön lautalattiaan?)

  193. Ripi sanoo:

    Viime vuodet on laitettu mökkiä, ja sillä välin koti on päässyt rapistumaan. Pienen pintaremontin tarvetta olisi vähän joka nurkassa…

  194. Tiksulainen sanoo:

    Keittiö, yläaula ja kodinhoitotila olisivat to do -listalla.. PaneeliPro -maalillekin löytyisi käyttökohde 🙂

  195. Sari H. L. sanoo:

    Hei ihana Maria! Vanhempieni 60-luvulla rakentama pieni hirsimökki pitäisi maalata sisältä kauttaaltaan – saunan seinät mustaksi, kaikki muu valkoiseksi. En ole ikinä ennen seiniä maalannut, hirvittää, ja toisaalta odotan malttamattomana kevättä ja kesää :o). Vielä hiukkasen pitää odotella että pääsee aloittamaan… Talven aikana pitää selvittää mitä ihmeen maalia ja millä tavalla niihin seiniin tulee läästiä.

  196. Kaura sanoo:

    Meillä mökkiprojekti edelleen kesken. Maalit tulisivat tarpeen 🙂 Hyväksi todettuja nimittäin 😉 Erittäin hyviä sutia, kaunis jälki ja sävy.

  197. Paula sanoo:

    Eteisen seinät ja ovet kaipaisivat maalia pintaansa. Enää ei auta pelkkä seinien pesu; lapset ovat jälkensä jättäneet 🙂 Myös olohuonetta voisi uusi maali ja sävy virkistää..

  198. Sofia sanoo:

    Anopille toivoisin maalia. Hän on jo 80v reipas ja hyväkuntoinen sisukas nainen. Toiveena hänellä olisi maalata olohuone. Olisi mahtavaa päästä toteuttamaan hänen haaveitaan 🙂

  199. Miilu sanoo:

    Osallistuin samaiseen arvontaan jo viimeksi. Silloin ei onni osunut kohdalleen, mutta tilanne kotona on pysynyt samana, UPS!

    Olohuoneemme on tapetoitu kolme vuotta sitten ja kun tapetointiurakkaa seuraavana aamuna katsoin olohuoneemme seiniä oli itkukohtaus lähellä; lähes joka toisessa tapettivuoassa oli käsittelyvirhe. Eli noin joka toinen vuota on kiiltäväpintainen, joka toinen himmeä, tyylikästä! Edelleen haluaisin tapetit repiä irti ja maalia tilalle, mies ei vaan jostain syystä innostu. Jos maalit olisi niin eihän niitä voi käyttämättäkään jättää 😉

    Lisäksi kodinhoitohuone/pesuhuone/sauna-akselilla olisi ongelma nimeltä paneelikatto, jonka kellertävää puunsävyä inhoan (enkä edes yhtään liioittele!).

    Arpaonnea siis itselleni toivoisin.

  200. Merja sanoo:

    Tulisi niin tarpeeseen, kahdeksan vuotta sitten valitut värit ei enää teinejä säväytä ja lähes päivittäin kuulen toiveen saada tyylikkäämmät huoneet, näillä maaleilla se onnistuisi paremmin kuin hyvin 🙂

  201. Kaarin sanoo:

    Lapsuuden kodin parvekeseinä. Lakattu puuseinä minkä maalaamista hidastanut hiomisen ja muun pohjatyön välttely 🙂 Koti kuntoon jouluksi!

  202. Anne Tuomikoski sanoo:

    Hei. Upea arvonta. Kokeilen onneani jospa voittaisin. Edelleen nuo seinät kaipais maalia. Anne

  203. Marjorie sanoo:

    Oi, tarvetta olisi. Ihan ensiksi maalaisin meidän laventelinsinisen kodarin jollain aivan muulla värillä… 😀

  204. Niina sanoo:

    No hitto soikoon, se ylin kerros on e d e l l e e n maalaamatta! Mukana ollaan!

  205. Hlj sanoo:

    Meillä on maaaustarpeita aika paljonkin, kun asumme vanhassa omakotitalossa, johon emme ole vielä tehneet juurikana pintaremonttia. Nyt maalausta kipeimmin odottaa pukuhuone ja komero (jonka teimme vanhasta kylmiöstä). Pukuhuone olisi hyvä saada maalattua ennen komeron oven asentamista.

  206. Juhtimus sanoo:

    Maalausta odottaa pari makuuhuoneen seinää, jossa on paljon jälkiä edellisten asukkaiden jäljiltä. Myös vanha keltainen takkapinta olisi tarkoitus maalata valkoiseksi, jos vain löytäisin siihen sopivan maalin. 🙂 Koitanpa onneani siis tässä arvonnassa!

  207. Maikki sanoo:

    Keittiö ja eteinen kaipaisi uutta maalipintaa.

  208. piitu sanoo:

    Eteinen ainakin ja makuuhuoneisiinkin olisi tarkoitus uusia pintoja. Mietin myös paneloinnin maalaamista valkoiseksi.

  209. Soili sanoo:

    11 v. Asuttu tässä asunnossa ja seinä jos toinenkin kaipaa uutta maalia. Olisi ihana voittaa noin laadukkaita tuotteita!

  210. Johanna sanoo:

    Nyt olis maalille todellakin tarvetta. Kaikki kelpaa!!!! Pitäisi vielä ennen joulua saada uusi asunto asuttavaan kuntoon, tällä hetkellä alkuperäisessä ihastuttavassa 50-luvun kunnossa, joten freesausta riittää.

  211. katja sanoo:

    Äidilleni antaisin, vielä on makuuhuoneet remontoimatta joten maalia tarvittaisiin 🙂

  212. Lilli sanoo:

    Olisi ihana yllättää omat vanhemmat. Heillä iso osa seinistä on samanlaiset kuin lapsuudessani, ja he ovat usein puhuneet kuinka haluaisivat uutta pintaa entisen tilalle. 🙂

  213. ansu88 sanoo:

    Minä myös antaisin nämä äidilleni jolla parikin seinää kaipaisi uutta maalia. Ehkä pääsisin sitten itse maalaamaan 😉

  214. klaara sanoo:

    Muutamme vuoden vaihteessa toiseen asuntoon ja siellä pitäisi maalata ainakin kaikki seinät, ilmeisesti myös ovenpielet ja ovet. Vielä kaikkea remonttijuttuja ei olla oikein edes nähtykään.
    Mukana arvonnassa

  215. Mikko sanoo:

    Kiva arvonta! Meillä 80-luvulla rakennettu omakotitalo, johon ajateltiin pintaremppa tehdä jouluksi. Seinät ja katto kohteena nyt ensin. Alkuperäiset tapetit lienee jo syytä poistaa, tummunut mäntykatto maalata, samoin puolipanelointi.

  216. tytti sanoo:

    Arvontaan mukaan jos vaikka sais maalattua yhen makkarin jouluksi.

  217. Nuoremman pojan huone on alkuperäisillä maalipinnoilla, ja se olisi seuraavana päivitysvuorossa.Siellä täällä on kyllä pienempiä seinänpätkiä, joita voisi myös paikkailla.:)

    Ihana on ollut lukea teidän Amerikan matkasta!<3 Yhtenä yönä näin jopa unta, että olit tyttöjesi kanssa eläintarhassa siellä reissussa, ja yhtäkkiä sä olitkin jossain kissa-aitauksessa! Oli aika jännittävä uni, mutta ajattelin, että sä olet niin kova sissi, ettei sulla oikeasti ole hätää.:DD Monesti unet ei jää mieleen, mutta tämä jäi!;D

  218. Jenni sanoo:

    Muutimme kesän kynnyksellä uuteen taloon. Uusi koti on ihana, mutta vessan seinäkaakelit ovat väärää sävyä minun makuun, joten haluaisin kovasti kokeilla maalata ne oikean sävyiseksi.

  219. Sannamarianna sanoo:

    Meidän 40 vuotta vanhassa omakotitalossa tarvis maalata kaikki seinät niin sisältä kuin ulkoa ja siinä onkin urakkaa, kun makuuhuoneita on viisi, olkkareita ja keittiöitä kaksi + muut huoneet päälle. =)

  220. Teija Kokko sanoo:

    Onpa kiva arvonta! Maalaustarpeita olisi ainakin keittiön seinissä, maalattujen portaiden pinnoissa ja eikä vähempää kuin koko talon ulkopinnassa! Niin ja kodinhoitohuoneen kaakeleitakin olen ajatellut maalata 🙂

  221. sarita sanoo:

    Pojan huoneeseen ainakin tarvitsisi uutta maalia.

  222. ese sanoo:

    Kalusteita voisi maalata uuteen uskoon ja makkarin seinän myös.

  223. heidil sanoo:

    Olohuoneen seinää ja makuuhuonetta olisi tarkoitus uusia. Eteisenkin seinien väri olisi kiva vaihtaa.

  224. Jenni sanoo:

    Voi apua, tämä tulisi tarpeeseen! Olen jo pitkään haaveillut poikien huoneen vihreän seinän maalaamisesta huomattavasti vaaleammaksi, mutta en vain ole saanut aikaiseksi. Olen suunnitellut sävyksi jotain hyvin haaleanvaaleaa turkoosia tai vedenväriä. Keittiön ja olohuoneen yhteisen seinän valkoisen värin tilalle taas olen kaavaillut vaaleaa harmaata. Coloria Greenline kuulostaa kivalta tuotteelta!

  225. mikkot sanoo:

    Katon haluaisin maalata vaaleammaksi

  226. nikol sanoo:

    Makuuhuoneita ja olohuonetta maalaisin.

  227. SatuV sanoo:

    Nyt vasta coloriaan törmäsin kun etsin hengittävää maalia huokolevyn maalaukseen. Aiemmin käytin muuta valmistajaa ja nyt ilahduin kun löysin kotimaista tarkoitukseen sopivaa. Keskikerrokseni paneelikatot kaipaavat vielä maalia ja yläkerrassa riittää laitettavaa/maalattavaa. Varhaisteini tyttäreni odottaa huoneensa valmistumista, että pääsisi omaan rauhaansa.

  228. maria johansson sanoo:

    Eteisen seinä kaipaisi vaaleampaa sävyä. Maalasin sen joskus yli 10 vuotta sitten liian tummalla harmaalla.

  229. klaara sanoo:

    Keittiön lattia pitäisi maalata ja ovenpieliä ja seiniäkin pitäisi päivittää. Mökilläkin olisi paljon maalattavaa.

    Mukavaa syksynjatkoa!

    • Maria sanoo:

      Hei Klaara,

      tämä postaus ja arvonta on vuodelta 2016 eli ei ole enää ajankohtainen 🙂

      Mukavaa syksyn jatkoa sinnekin!

Kommentoi