perjantai 07. lokakuun 2016

Perjantai ♡

perjantai-1-of-1perjantai-4-of-10perjantai-6-of-10perjantai-1-of-10 perjantai-3-of-10perjantai-10-of-10 perjantai-5-of-10 perjantai-7-of-10 perjantai-8-of-10 HELLUREI

ja hellät tunteet! Tänä perjantaina on monta syytä heittää kannat kattoon. Syitä, jotka saattavat jonkun korvaan kuulostaa ihan ylimalkaisen tavallisille. Pikkujuttuja monelle, mutta mulle just tällä hetkellä tosi tärkeitä. Ihan ensinnäkin tämä perjantai tuo miehen takaisin kotiin työreissusta. Onkin ollut ikävä! Tämä perjantai oli pitkästä aikaa ensimmäinen kokonainen työpäiväni. Teki hyvää käydä välillä töissä vaihtamassa kuulumisia ja saada tiedot miten maalikauppa makaa ajan tasalle. Tuli hoidettua siinä sivussa yksi tuikitärkeä palaverikin. Maanantaina vielä toinen kokonainen työpäivä. Heh, älkäähän käsittäkö väärin; kyllä mä töitä teen kotonakin, mutta puhun tuosta töissäkäymisestä, kun lähden töihin sinne maalitehtaaseen paikan päälle. Perjantai tiesi myös älyttömän hyvää lounaspitsaa hyvässä seurassa. Pitsaa, jonka jälkeen on turha haaveilla sen kummemmin mistään ruokaan liittyvästä fredagsmysistä 😉 Ähky on aikamoinen. Perjantain viimeiset minuutit töissä oli tulipalokiireisiä, sitä sai venyttää itsensä taas vähän tehokkaammaksi. Sekin oli kivaa pitkästä aikaa!

Perjantain kunniaksi kotiin tullessani sain tuplamäärän määrän suukkoja karvaiselta kaverilta verrattuna normikotiinpaluuseen. Myös kaksi kullannuppua ovat olleet kaulassa kiinni tämän tästä. Jännä juttu muuten, että niin kauan kuin oli työvaatteet päällä, kukaan noista kolmesta ei rauhoittunut. Nyt kun on työvaatteet vaihtuneet risoihin farkkuihin ja college-paitaan uskalsi koirakin ummistaa silmänsä jalkojeni juureen. Tytsytkin puuhailevat rauhassa omiaan. Tähän väliin ajattelin ottaa puolen tunnin tehosiivouksen. Tää on se kohta ”kannat kattoon” by me 😉 Kuvissa näkyvä näkymä onkin ainoa, jossa ei vallitse kaaos. Sitten voisi käydä kaupassa ja tehdä raksulle ruokaa. Suunnata kohti lentokenttää ja aloittaa viikonloppu koko perheen voimin. Ja hei, kommentteihinkin kyllä ajattelin tässä tämän illan aikana palata.

Huomen aamulla suuntamme pitkästä aikaa mökille! Vähiin alkavat mökkiviikonloput käymään ennen talven tuloa, joten pitää nauttia näistä viimeisistä. Muistutan jälleen teitä tuosta Instasta ja Snäpistä (atmarias), johon päivittyy fiiliksiä reaaliajassa…blogiin sitten seuraavan kerran ehkä sunnuntaina tai huomenna, mikäli jaksan avata mökillä tietokoneen 🙂

SUPERIHANAA PERJANTAI-ILTAA,

alle

PS. missä vaiheessa tuon karvaisen kaverin karvoja voi vähän itse leikata? Eihän tuo reppana näe mitään tuolta karvakasan alta 😀


15 Responses to “Perjantai ♡”

  1. mari sanoo:

    Hei! Meillä on 2-vuotias cotton (uros), ihana sellainen. Pidämme omallamme turkin aina suhteellisen lyhyenä. Itse lyhennän karvat silmien ympäriltä heti, kun näyttää siltä ettei koiraressu karvojensa alta voi kunnolla nähdä☺. Lyhennän turkin muutenkin aina itse. Andiksen trimmeri ohjauskampoineen on siihen varsin oiva väline. Maksoi n. 1oo €. Oma cottonimme tuntuu nauttivan trimmaushetkistä, onneksi. Mukavia hetkiä teille suloisen Tobynne kanssa.

    • Maria sanoo:

      Moikka Mari

      ja hei kiitos kaunis vinkistä! Mä trimmasin hiustenleikkuusaksilla vähän karvoja tuosta silmien ympäriltä. Nyt näkeekin sieltä jotain 😀

      Tuollaista trimmeriä täytyy alkaa etsimään, mikäli aiomme pitää turkin lyhyenä 🙂

      Kiitos ja ihanaa sunnuntaita <3

  2. Hennu sanoo:

    Kannattaa mahdollisimman aikaisessa vaiheessa alkaa leikata noita naamakarvoja, että koira tottuu käsittelyyn. Jotkuthan tykkää pitää myös ponnaria tuossa otsalla, sekin kummasti kirkastaa katsetta, mutta riippunee koirasta että tykkääkö sellaisesta 🙂 Ja tietty tarkkana pitää olla, ettei vaan kiristä se ponnari.
    Toby on kyllä niin hellyyttävän suloinen karvapallero! <3 Onko paljon kohdannut muita koiria, miten tulee toimeen? 🙂 Onko saanut koirakavereita vielä?

    Ihanaa viikonloppua ja auringonpaistetta mökille <3

    • Maria sanoo:

      Moi Hennu!

      Joo, nyt leikkasimme niitä vähän ja toinen oli ihan ihmeissään, että mitä täällä tapahtuu 😀 Ponnarille ne yltää just ja just, mutta lapset olivat sitä mieltä, että Tobysta tuli liian tyttömäinen 😉

      Ollaan tavattu muutamia koiria, mutta koska saadaan tehosterokotus vasta tiistaina, niin ei hirmuisen paljoa olla ängetty koirien seuraan. Hyvin tulee toimeen muiden koirien kanssa…välillä on vähän yli-innokas, mutta isompia koiria saattaa aristella!

      Kiitos ja ihanaa sunnuntaita sinne <3

  3. Marianne sanoo:

    Moikka, tykkään tosi paljon sisustustyylistäsi ja blogistasi muutenkin. Olisi kiva etsiä uutta saman tyylistä luettavaa sun suosikkiblogeista. Olisiko siis mahdollista, että voisit vaikka päivittää niitä tuohon sivussa olevaan kirjanmerkkien listaan. Lista taitaa nykyisessä muodossaan olla aika vanha, kun se johtaa osoitteisiin, jotka eivät jopa pariin vuoteen ole olleet käytössä. Olisi siis ihana löytää uutta luettavaa vaikka sitä kautta ja kuulla mitkä on sun nykyiset lempparit, koska sulla on niin hyvä maku! 🙂 Ihanaa ja rentouttavaa mökkiviikonloppua! <3

    • Maria sanoo:

      Moikkamoi Marianne

      ja hei juu, tuo listan päivitys on käynyt monesti mielessäni – kiitos kun muistutit siitä! 🙂 Voisin ottaa sen työn alle ihan oikeasti tulevalla viikolla…

      Kiitos ja suloista sunnuntaita <3

  4. himmeli sanoo:

    Kiitos ihanasta blogista!

    Miten muuten Tobyn kanssa sujuu, joko on sisäsiisti, mitä ruokaa syö ja minkä verran Toby jaksaa lenkkeillä nyt tässä iässä?

    Onko teillä käytössä Tobylla lisäravinteita tai vitamiineja?

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos himmeli <3

      Ja kiitos kysymästä, meillähän menee vallan kivasti karvakuonon kanssa 🙂 Sisäsiisti on öisin ja päivisinkin suurimmaksi osaksi. Jos pisu tulee, niin se tulee alustalle ja silloin, kun on esimerkiksi pidemmän aikaa (4 tuntia...) yksin kotona. Toby syö nappuloina Brit Care Puppya, mutta rakastaa lohta, kanaa ja bataattiakin 🙂 Lenkkeillä ei saa ennen kuin on 7 kk liian pitkiä lenkkejä, mutta ihan tosi hienosti menee nyt noin kilometrin matka. Odotan, että päästään ihan kunnon lenkeille!

      Ei ole lisäravinteita tai vitamiineja käytössä, mutta ajattelin niistä torstaina kysyä kasvattajalta, kun treffataan 🙂

      Suloista sunnuntaita <3

  5. Sus-anna sanoo:

    Meillä myös Cotton, lyhyehköllä turkilla mennään. Silloin taisin eka leikata kun näkyvyys häiriintyi ;). Ihan hiustenleikkuu saksilla otan tuosta kasvojen läheltä, ja vaikka rauhallinen ja tottunut klipsimiseen koira onkin, otan aina niin, että omat sormeni suojaavat silmän puolta. Ponnareita ja pinnejä näkee niitäkin paljon. Olitteko muutenkin ajatelleet leikata turkkia lyhyemmäksi? Me päädyimme siihen oman ja koiran helpotuksen vuoksi, ja meillä ei näyttelykoira, joten omalla tyylillä mennään. Onnittelut rotuvalinnasta, huipputyyppejä!

    • Maria sanoo:

      Moikka,

      ja kiitos vinkeistä! Nyt meilläkin napsittiin silmänympäryskarvoja himpun verran lyhyemmäksi ja jo näkee hyvin 🙂

      Me ei olla vielä päätetty mitä tuon turkin kanssa tehdään. Ehkä pidetään sitten jatkossa lyhyenä. Meilläkään ei ole näyttelykoira, vaikka kasvattajan mielestä siihen olisi kyllä kaikki edellytykset 🙂

      Kiitos, Cottonit ovat aivan hurmaavia <3

      Suloista sunnuntaita <3

  6. pilvi sanoo:

    Hei
    Meidän cottoni on pari vuotias, tassukarvoja on siistitty lähinnä. Cotton on turkkikoira, joka nauttii pesuista ja turkinhoidosta. Se pitää siihen vain totuttaa. Turkin saa pidettyä pitkänä ja siistinä pesemällä koiran viikoittain ja harjaamalla päivittäin. Hyvät pesuaineet ym. tietenkin helpottavat työtä samoin kuin hoidon säännöllisyys. Em. konsteilla olen saanut oman koiran turkin pidettyä pitkänä ja takuttomana. Koiran paijaaminen on kaikenlisäksi oiva keino lievittää stressiä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Pilvi!

      Hei noita tassukarvoja mäkin mietin, nehän vain likastuu turhaan…josko niitä vähän napsisi. Me harjaillaan Tobya myös päivittäin (joskus kaksi kertaa) ja varsinkin iltaharjaukseen on kiva lopettaa päivä. Makoilee raukeana ja tietää, että kohta mennään yöunille 🙂

      Mitä pesuaineita teillä käytetään?

      Suloista sunnuntai-iltaa <3

  7. Iinu sanoo:

    Maria! Minkä merkkinen tuo ihana mekko on?

  8. pilvi sanoo:

    Hei vaan
    Kokeilin pentuaikana lukuisia eri pesu- ja hoitoaineita. Sopivan löytyminen helpotti huomattavasti turkin harjaustarvetta, tietysti turkki myös muuttuu kun, koiralle tulee ikää. Pentukarvan vaihtumisen aikana olin vähällä luovuttaa ja olin jo vähällä ajella karvat lyhyeksi. Sain kasvattajalta vinkin tällä hetkellä parhaaseen kokeilemaani turkinhoitosarjaan. Käytän Requalin tuotteita. Sarja on laaja ja kokeilemalla löysin koiramme turkille parhaat tuotteet. Tälle tuotesarjalle voin antaa 100% tuotesuosituksen oman käyttökokemuksen perusteella. Tietenkään mikään aine yksistään ei ihmeitä tee, säännöllisyys varmaan yhdessä minkä tahansa sopivan tuotteen kanssa on avainasemassa. Aluksi tuntui että turkki on yhtä takkua, mutta nykyisin pesujen jälkeen kuivattaessa takkuja saattaa löytää enää 1-2 isompaa ja pari pikkuista. Toivottavasti päätät pitää Tobyn turkin pitkänä. Mikään ei ole niin kiva näky, kuin tyytyväinen pikkukoira haistelemassa tuulta turkki liehuen ❤ olette valinneet suloisen koiran❤ toivon lisää koirapostauksia

Kommentoi