tiistai 27. syyskuun 2016

Viikunasuklaapiiras

MOIKKULIMOI!

Saako huutaa taas hoosiannaa selĂ€n ja jalkojen puolesta? Ai ei vai, no huudan silti 😀 Ei tarvitse kĂ€ydĂ€ salilla, kun kantelee jĂ€tesĂ€killisiĂ€ tavaraa ylĂ€kerrasta alas ja suoraan ulos perĂ€kĂ€rryyn. TĂ€mĂ€n pĂ€ivĂ€n löytöjĂ€ olivat laatikollinen muistoja Kanadasta. Vaihtarivuoden aikana saamani kirjeet Suomesta kavereilta ja perheeltĂ€. Hei oikeasti, miksei enÀÀ kirjoiteta kirjeitĂ€? Ei silloin ollut mitÀÀn sĂ€hköposteja sun muita. Noita kirjeitĂ€ tĂ€ytyy ajan kanssa lukea jahka saadaan remppa valmiiksi. LisĂ€ksi löysimme veljen ja minun kastelahjaksi saamamme valokuvakehykset. Veikalla tuossa omassaan oli hĂ€nen vauvakuvansa. Allekirjoittaneen kastekehyksestĂ€ löytyi Axl Smithin kuva 😉 LisĂ€ksi löysin kaikki rakkaat lp-levyni aina New Kids on the Blockista Dingon Autiotaloon. Juu, raskasta mutta myös palkitsevaa hommaa tuo mummulan tyhjentĂ€minen. Hirmuisesti löytyy vinttien kĂ€tköistĂ€ myös kaikenmaailman astioita, vateja ja vaaseja. Ajateltiin kutsua kuolinpesĂ€n ostajat paikalle, kunhan ollaan otettu ns. omamme pois, sillĂ€ vaikka kuinka ihania juttuja löytyykin, niin ei ne vain mahdu ihan kaikki omiinkaan kaappeihin. Huonekalujakin menee myyntiin jonkun verran, mm. yksi uudenveroinen BillnĂ€sin kirjoituspöytĂ€ ja -tuoli.suklaapiirakka-6-of-10suklaapiirakka-4-of-10suklaapiirakka-8-of-10 suklaapiirakka-2-of-10
TÀnÀÀn palkitsin itseni pitkÀstÀ aikaa suklaisella herkulla. Tai oikeammin viikunasuklaapiirakalla. Selailin Virpi Mikkosen Kiitos HyvÀÀ kirjaa tuossa taannoin ja sieltÀ alkuperÀisen reseptin otin tÀhÀn piirakkaan. Koska mantelit laittavat vÀlillÀ kurkun kutisemaan, niin korvasin ne cashewpÀhkinöillÀ. LisÀsin myös hieman pohjan kaurahiutaleiden ja viikunoiden mÀÀrÀÀ.

VIIKUNASUKLAAPIIRAS

pohja
2 dl cashewpÀhkinöitÀ
1 dl gluteenittomia kaurahiutaleita
6-7 kuivattua pehmeÀÀ viikunaa

tÀyte
2 dl raakasuklaata sulana (kÀytin valmispatukoita)
0,5 dl mantelimaitoa

pinnalle
tuoreita viikunoita

-surauta pÀhkinÀt ja kaurahiutaleet blenderissÀ sekaisin
-lisÀÀ pilkotut viikunat ja aja massaksi
-painele vuoan (30 cm x 10 cm) pohjalle
-laita tekeytymÀÀn pakastimeen suklaatÀytteen valmistamisen ajaksi
-sulata suklaat vesihauteessa
-kaada sekaan mantelimaito ja sekoita tasaiseksi
-ota piirasvuoka pakastimesta ja kaada suklaatÀyte pohjan pÀÀlle
-koristele viipaloiduilla tuoreilla viikunoilla
-anna tekeytÀ pakkasessa noin tunnin ajan

*******

Omnomnom, kyllÀ oli hyvÀÀ! MikÀli siellÀ ruudun toisella puolella kÀrsitÀÀn pÀhkinÀallergiasta, niin voisin kuvitella, ettÀ pohja onnistuu myös gluteenittomista kaurahiutaleista ja viikunoista. En olekaan muuten pitkÀÀn aikaan tehnyt mitÀÀn raakaleivonnaisia. PitÀisi taas ottaa niidenkin suhteen itseÀÀn niskasta kiinni. Tosin nyt kun on tÀtÀ muuta proggista, niin ei juuri ehdi keittiössÀ kÀydÀ kuin pyörÀhtÀmÀssÀ.suklaapiirakka-1-of-10suklaapiirakka-9-of-10suklaapiirakka-3-of-10suklaapiirakka-10-of-10

Nytkin taidan olla pyörĂ€hdellyt keittiössĂ€ ja koneen ÀÀrellĂ€ tarpeeksi, joten ei muuta kuin tuumasta toimeen ja kohti kaatopaikkaa. Hih, huomasin muuten tĂ€nÀÀn Prisman kauppakasseja hakiessani, ettĂ€ taidan olla aika nĂ€ky; tukka pystyssĂ€, reikĂ€iset housut jalassa ja meikittĂ€. Jep, se on vain meikĂ€lĂ€inen, jos sellaiseen nĂ€kyyn törmÀÀtte 🙂

IHANAN PIRTSAKKAA SYYSTIISTAITA,

alle

PS. lÀmmin kiitos NY-vinkeistÀnne, palaan niihin ja muihin vastaamattomiin kommentteihin, jahka ollaan saatu illan puhteet kaatopaikkoineen sun muineen heitettyÀ!


6 Responses to “Viikunasuklaapiiras”

  1. Annika sanoo:

    Regarding your trip to Boston, DEFINITELY would recommend a day trip to Martha’s Vineyard. Martha’s vineyard is an island in Massachussetts. You can take a 1 1/2 hour bus ride from Boston to Falmouth where you take a boat across to the island. Beautiful beaches, delicious seafood, fun shops. The whole family will love it. October is a great time to go as it is less busy but you still get the beautiful weather.

    https://www.viator.com/tours/Boston/Day-Trip-to-Marthas-Vineyard/d678-5491MARTHA?pref=02

    Quincy Market in Boston of course is a must-see. It is a ”diner’s delight” which is perfect for you : )

    They have vendors selling every kind of food you can think of. The area also has lots of street performers and fun shops.

    I haven’t been but I have heard that Boston has a great aquarium which the girls would probably enjoy.

    Have a great trip! No matter what you end up doing/seeing, you will enjoy it all. New England is beautiful!

    Terkkuja Kanadasta! Annika

    • Maria sanoo:

      Hei Annika

      ja kiitos 🙂

      Thank you so much for the tips! Martha’s Vineyard is something I really want to see, but since we only have two full days in Boston (filled w/ visiting my hubby’s friends) I don’t think we have the time to go there this time. But next time, for sure 🙂

      Quincy Market sounds perfect!

      Thanks and terkkuja takaisin Kanadaan <3

  2. Hennu sanoo:

    Ihanan nĂ€köinen herkku 🙂 EnpĂ€ ole viikunaa syönyt pitkÀÀn, pitkÀÀn aikaan, en edes muista miltĂ€ se maistuu! Olisiko korkea aika maistaa? 😀

    Mieleeni tuli, ettÀ onpa hyvÀ, ettet juuri nyt ole kokopÀivÀtöissÀ, miten muuten ehtisit ja jaksaisit tehdÀ kaiken tuon, mitÀ nyt puuhaatte? Jaksamista ja tsemppiÀ <3

    • Maria sanoo:

      Heippa Hennu

      ja kiitos <3 Juuu, nyt viikunaostoksille 😉

      Sanos muuta, olisi kyllĂ€ iltahommina suoritettava tuo mummulan tyhjĂ€ys. Nyt tuli tĂ€nÀÀn vĂ€lipĂ€ivĂ€ - flunssa kaatoi petiin koko pĂ€ivĂ€ksi. Onneksi talkoot on vasta huomenna, niin ehtii parantumaan 🙂

      Kiitos ja ihanaa viikonloppua <3

  3. Iiris sanoo:

    TÀÀ kummittelee mun mielessĂ€… Pakko saada kokeiltua.

    • Maria sanoo:

      Moikka Iiris,

      no hei kokeiluun vaan 🙂 MĂ€ leikkasin loppu piiraan pieniksi suupaloiksi ja niitĂ€ napostelen jÀÀkaapista 😀

Kommentoi