HEIPPAHEI & HELLUREI!

Niin äklösöpöltä kuin tämä saattaa kuulostaakin, niin sanon sen silti; elämä on niin kamalan ihanaa just nyt! Partioleirin uuvuttama pikkuinen pötköttelee takkahuoneen sohvalla kera karvakorvan, esikoinen puuhailee huoneessaan omiaan, isoin kullannuppu on hyvässä tallessa golfkentällä, kodin on täyttänyt uunista tuleva banaanileivän tuoksu ja pian hellalle pääsee porisemaan riisipuuro iltaruoaksi. Elämän pieniä iloja, mutta sitäkin arvokkaampia. Vaikka viikonloppu on sujunut erittäin mallikkaasti, niin ei se silti tuntunut ihan täydelliseltä. Tuntui kuin yksi palanen oli puuttunut pienemmän ollessa partioleirillä. Parin viikon päästä pääsemme taas mökille koko perheen voimin, sitä odotellessa! Kuten eilen totesin, niin aika kylmiä mökkikelejä on pidellyt tämä viikonloppu. Tosin eilen illalla jo tuntui, että mökki alkoi pikkuhiljaa lämpiämään 😉 Tänä aamuna Tobyn vedellessä vielä sikeitä sängyn jalkopäässä (jep, sängyllä :D) aloin miettimään, että kuinka kiitollinen sitä saa olla tuosta paljon iloa ja rakkautta tuovasta karvakorvastakin. Seurakoiraa etsimme ja seurakoiran saimme. Oikeastaan vielä enemmän. Hän on osa perhettämme. Yksi meistä. Tykkää olla kaikissa touhuissa mukana. Kun saunotaan, pikkujäbä haluaa saunoa mukana. Kun katsotaan telkkaria, tuo välillä lelua ja pyytää leikkimään. Usein tosin makoilee silloinkin vieressä ja nauttii vain olostaan. Kun pelataan korttia, niin hakeutuu syliin ollakseen mukana geimeissä. Tai sitten pötköttelee jalkojen juurella. Kun lähdetään mökille on sekunnissa valmis tulemaan autoon. Mökkimatkat menevät sujuvasti ilman pysähdyksiä, sillä tuon tunnin ajan Toby nukkuu autossa. Venematkan istuu kiltisti sylissä ja kun pääsee laiturille menee ihan sekaisin vapaudesta. Mökillä saa mennä ja tulla miten haluaa, kaivaa hiekkaa ja nukkua päikkäreitä. Ruoka-ajatkin ovat vähän niin ja näin, mutta hienosti selvitään. Tosin poikkeuksetta aina näin sunnuntaisin on edessä koiran pesu; mökillä kun tulee tungettua kuonoa joka paikkaan, niin se on ihan musta. Samoin tassut ja masu. Hih, edelleen jaksan hihitellä niille, jotka taivastelee valkoista koiran väriä. ”Kun se likastuu niin paljon helpommin…” Eiköhän se likastu yhtäpaljon kuin muunkin väriset koirat. Lika vaan tuppaa näkymään himpun verran paremmin. Toistaalta, eipä sekään haittaa – meillä tykätään suihkutella ja nautitaan shampoon vaahdottamisesta.

Joten juu, rotuvalinta meni ihan nappiin. Yksilönäkin taidettiin hit the jackpot. Toki Toby on vielä välillä vähän rasavilli varsinkin iltaisin, mutta niin  ne pentuna vissiin tuppaa kaikki olemaankin. Rauhoittuu kyllä kiltisti syliin. Omaa tahtoakin tuntuu löytyvän, mutta niinhän meiltä kaikilta. Ihan hassu ajatella, että vielä vähän aika sitten meitä oli neljä. Nyt meitä on viisi. Kauhulla ajattelen jo reissuun lähtemistä ja Tobyn hoitoon viemistä. Varattiin reissu syyslomalle jo hyvissä ajoin ennen tietoa koiran saamisesta. En ymmärrä, miten tuosta rakkaasta karvaturrista voi olla viikon erossa ♥

Nyt sitä riisipuuroa keittelemään, olisikohan vähän liian aikaista keitellä sen kaveriksi luumusoppaa? Facebook muuten muistutti menneistä tänä aamuna ja kolme vuotta sitten tänään olin paistanut ekat joulutortut sinä vuonna. Huh, ehkä ei ihan vielä… 😉

SULOISTA SUNNUNTAITA IHANAT,