keskiviikko 21. syyskuun 2016

Sohvahaaveiluja

HEIPSANKEIPSAN,

heti aamusta treffasimme veljen vaimon kanssa mummulassa ja liki koko päivä touhutettiin menemään. Vaikkei se tuossa äidin vaatteita läpikäydessä kovin pahalta tuntunutkaan, niin nyt on henkisesti aivan kaputt. Tai siis joku ylitsepääsemätön väsymys iski päälle yllättäen. Sitä ei varmastikaan aivot pysy mukana koko touhussa, mutta syvällä sisimmässään prosessoi asioita. Jännä tunne. Mummula alkaa pikkuhiljaa tyhjenemään, vaikka paljon on vielä tyhjennettävää. Ennen remonttia. Joka sekin nyt tuntuu ylitsepääsemättömän vaikealta. Kunpa joku vain tulisi ja sanoisi, että näin tehdään, tässä rahat remppaa varten ja tässä suunnitelmat – soitamme kun voitte muuttaa sisään 😀

No mutta hei, jotain positiivista; olohuone tulee olemaan yksi niistä harvoista huoneista, joka jää pohjaltaan ja käyttötarkoitukseltaan entisenlaisekseen. Se onkin ainoa huone, johon olen jo mallannut meidän huonekalut. Ja varsin hyvin pärjäisimme olemassa olevilla huonekaluilla, mutta jotenkin uuteen muutettaessa tekisi mieli uusia sohvat. Eihän kuusi vuotta sitten ostetuissa Ikean Kivikeissä mitään vikaa ole, mutta jos mies huolisi ne telkkarihuoneeseensa ja mä saisin olkkariin uudet… Olen pyöritellyt muutamaa vaihtoehtoa:

GERVASONI GHOST (kuva täältä)

ghost_12_1

Valkoisena ja kahtena kappaleena kiitos. Ainoa pieni este on hinta. Joten hyvänä kakkoshaaveena toimii:

LE GRAND AIR (kuvat täältä)

legrandair2_9 legrandair3_10

Onko teillä kokemuksia jommasta kummasta sohvasta? Olen alkanut olemaan avoin jollekin muulle sohvan värille kuin valkoiselle. Esimerkiksi hiekka tai harmaa sohvan värinä toimisi tuolla vanhassa talossa aivan loistavasti! Sohvan lisäksi olen haaveillut sohvapöydästä. Näinköhän se on, että hitaana hämäläisenä alan ”jo tässä vaiheessa” syttymään marmoripöydälle? 😉 Ruokatilan paikka muuttuu siitä, mitä alunperin suunnittelimme. Se tietää pienemmän ruokapöydän ostamista. Tosin se ei ole ongelma, sillä ongelma on ollut nykyinen ruokapöytä. Tai sen liian iso koko. Kattaminen on perin hankalaa ja pienempi pöytä mahdollistaa kodikkaammat kattailut. Muutenkin sitä on alkanut ajattelemaan koko rempan suhteen sitä, että mikä on järkevintä ja kotoisinta. Kuinka paljon lisää tilaa sitä ihminen tarvitsee? Käyttääkö kaikki sallitut neliöt vai yrittääkö pärjätä niillä mitä on?

Nyt hetkeksi tuulettumaan ulos, ehkä sen jälkeen remppakaaoskin näyttää taas selkeämmältä! 🙂

KESKIVIIKKOTERKUIN,

alle


16 Responses to “Sohvahaaveiluja”

  1. Viivi sanoo:

    Älä ihmeessä luovu isosta ruokapöydästä. Innokkaana ruoanlaittajana kutsut varmaan vieraita viihtymään ruokapöydän ympärille. Ja mikäs sen kurjempaa kuin tilanahtaus ruokapöydässä. Itselläni on 180 cm pitkä ja 100 cm leveyttä, mutta mielelläni ottaisin siihen 60 cm lisää pituutta. Olen huomannut, että ruokapöydän ääressä vieraat viihtyvät paremmin kuin sohvaryhmässä.

    • Maria sanoo:

      Moi Viivi,

      se on totta, että vieraat viihtyvät ruokapöydän äärellä 🙂 Oman perheen tarpeisiin tosin tuo meidän nykyinen on auttamattomasti liian suuri.

      Lisäksi tuo uusi ruokahuone on sen verran nafti, että tuo meidän 250 cm pitkä pöytä ei mahdu sinne. Joku 200 cm olisi juuri hyvä 🙂 Sellainen, että sivuille mahtuu kolme tuolia/puoli ja tarvittaessa päihin yhdet!

  2. Maarit sanoo:

    Hei, oletko miettinyt kotimaista, Hakolan sohvat ovat ihania, kankaat irrotettavia ja vesipestäviä nyt kun teillä tuo pieni pallerokin. Itsellä Hakolan sohva vaalean harmaana ja pidän tosi paljon.kangas on itseasiassa valko-musta mutta yleisilmeeltään vaalean harmaa. Filippa muistuttaa paljon omia suosikkejasi.

    • Maria sanoo:

      Oi kiitos Maarit,

      en ole aiemmin törmännyt suomalaisten valmistajien tämänkaltaisiin sohviin! Tuo Filippa on täy-del-li-nen. Kiitos vinkistä vielä, nyt menen googlettamaan kuvahakua tarkemmin hinta- yms. tietoja 🙂

      • Ulla sanoo:

        Komppaan Maaritia!

        Hakolan sohvat ovat ihania ja palvelu siellä on ihan täydellistä. Sen lisäksi yrityksellä on ihana tarina! Olen ostanut parin viime vuoden aikana sieltä kolme sohvaa; yhden mökille ja kaksi kotiin. Olen tosi tyytyväinen!

        • Maria sanoo:

          Kiitos Ulla komppauksesta
          ja vinkistä! 🙂

          Nuo Hakolan sohvat ovat kertakaikkisen kauniita <3

    • Sanna sanoo:

      Samoin ostin Hakolan Fokuksen valkosilla kankailla ja tykkään hirveästi. Peruskankaiden lisäksi niitä saa siis muilla kankailla.

      • Maria sanoo:

        Moikka Sanna
        ja hei kiitos sinullekin – Hakola on nyt ihan pop! Onneksi te vinkkasitte siitä, sillä olin unohtanut koko Hakolan olemassaolon 🙂

  3. Lovisa sanoo:

    Hakolaa minäkin suosittelisin. Itselleni on todella tärkeää tukea suomalaista työtä. Lisäksi heillä on aivan loistava asiakaspalvelu! Itse tilasin sohvan toisen sohvamallin kankaalla ja selkänojatyynyihin lisätäytettä, kaikki tämä onnistui hyvin kohtuullisella lisämaksulla ja todella joustavasti.

    • Maria sanoo:

      Moikka Lovisa,
      kyllä sitä suomalaisena yrittäjänä itsekin suosii suomalaista, mikäli vain mahdollista. Onneksi vinkkasitte tuosta Hakolasta, niin paljon olen nettaillut suomalaisten huonekaluvalmistajien sivuilla, mutta en ymmärrä, kuinka en tajunnut Hakolan valikoimaa katsoa.

      Iloista torstaita 🙂

  4. Sanna sanoo:

    Tuo toinen harmaa sohva on kiva!Tosin helma kinnaa ikävästi.Omissa haaveissani on Hakolan Lazy sohva.Ryhdikäs ja mukava:)

    • Maria sanoo:

      Heippa Sanna!

      Se on kyllä kaunis, mutta hihii, mä en huomannut koko helman kinnausta 😀

      Hakolan Lazy on kaunokainen <3

  5. Anne sanoo:

    Ääneni annan Filipalle, itselläni ollut vuosia ja useita myynyt:)

    • Maria sanoo:

      Kiitos sinullekin Anne äänestä 🙂

      Tuo Filippa on niin äärettömän kaunis ja plussaa kotimaisuudesta <3

  6. essi sanoo:

    Onko teidän koira tuhonnut edellistä sohvaa miten? 🙂 Meidän pieni pallero tykkää ainakin meidän sohvaa pureksia ja näykkiä kovasti aina kun ei ole vahtimassa tai kieltämässä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Essi!

      Ei onneksi ole tuhonnut muuta kuin ihan inasen yhtä kulmassa olevaa jalkalistaa 😀 Toivotaan, ettei saa päähänsä alkaa tuhoamaan sohvia, mikäli uusiin päädytään 😉

Kommentoi