tiistai 20. syyskuun 2016

Syypää mun hymyyn

HEIPPA IHANAT! 

Täällä ruudun takana istuu jälleen se Maria, joka katsoo elämää läpi ruusunpunaisten lasien. Jonka sormet tulevat tuota pikaa näppäilemään jonkun mielestä ehkä hieman liian siirappista tekstiä, mutta siitäkin huolimatta ajattelin antaa sormilleni vallan näpytellä sen, mitä pääni sisällä tällä hetkellä ajattelen. Usein sitä haaveillaan siitä omasta ajasta, kun päästään vähän tuulettumaan. Eikä siinä mitään, pienet reissut ja ihan yhden illan tuulettumistauotkin tekevät poikaa, mutta kyllä se on tuo rakas perhe, joka on syypää mun hymyyn. Mietin reissun päällä, että kuinka ihana tunne on kaivata jotain. Ikävöidä. Juosta junasta taksiin, jotta pääsisi nopeammin kotiin. Rutistaa kotijoukot isoon halaukseen ja päästää pieni onnenkyynel. Yksillä drinksuilla käydessämme mietin, että olisiko musta vielä tähän. Jos olisi sinkku ja pitäisi olla sillä silmällä liikkeellä. Ei musta kuulkaa olisi. Tunsin ihan suunnatonta onnentunnetta tuolla keskellä hälyistä baaria, kun mietin, että saan rauhassa juoda sen caipiroskani, jutella rakkaiden ystävien kanssa ja samalla kaivata kotiin rakkaiden luokse. Enkä sano sitä, että kaikki sinkut juoksisivat tuolla etsimässä sitä oikeaa. Myös yksin voi olla onnellinen.familyfirst-1-of-7 familyfirst-4-of-7 familyfirst-5-of-7

Itse olen perheihminen henkeen ja vereen. Tämä tappavan turvallinen kotiarki on se, joka on unelmieni täyttymys. Henkilökohtainen lottovoitto. Se kun saan käristää nakkisoosit hellalla lasten tehdessä keittiön saarekkeen päällä läksyjä. Kun saan tulla lenkiltä kotiin ja löytää takkahuoneen sohvalta isoimman rakkauspakkauksen röhnöttämästä ja pelaamasta Lara Croftia. Ylipäätään jo se, että kotiin tullessa täällä on valot, tutut tuoksut ja tutut ihmiset sekä karvanaama vastassa. En mä oikeasti tiedä, onko mitään arvokkaampaa? Eihän sitä rahassa voi toki mitata, mutta sydän sanoo, että olen osunut kultasuoneen. Edelleen tunnen itseni ihan käsittämättömän naiiviksi ajatellessani, että miksi joku haluaisi rikkoa perheensä. Ja satuttaa sitä myötä rakkaimpansa. Hajottaa siinä samalla myös itsensä. Tai miksi joku ei tekisi työtä sen eteen, että niillä maailman tärkeimmillä olisi hyvä olla?

Enkä todellakaan halua syyllistää niitä, ketkä valitsevat toisin. Kaikki kunnia heille valitsemalleen tielle, mutta kuten todettu aiemminkin, niin meillä aikuisilla on joskus hieman itsekkäät intressit. Ennen kuin se menojalka alkaa kunnolla vipattamaan, niin olisi kyllä syytä miettiä pidemmän päälle tulevaisuutta. Ei hetken huumaa vaan sitä, että mikä on tiettyjen tekojen vaikutus rakkaimpaansa tai lapsiin. Vaikka lapset eivät saa olla syy jatkaa liittoa, niin kyllä se on niin, että lapset ovat mielestäni yksi painavin syy, minkä takia sitä aikuisten parisuhdetta tulee vaalia niin, että se liitto ei joudu koetukselle. Ja hoitaa asiat niin, että lasten on hyvä ja turvallinen olla. Sanokaa mitä sanotte, mutta kyllä meillä mennään lapset edellä. Enkä edes hetkeäkään häpeä sitä myöntää. Olkoon jonkun mielestä ihan väärä suhtautumistapa asioihin, mutta näin on. Rakastan tuota aviomiestäni juuri senkin takia, että tiedän hänen olevan kanssani aivan samaa mieltä. Meitä yhdistää yhteiset arvot. Sitoutuminen perheeseen ja usko siihen, että 40 vuoden päästä voimme kiikkustuolissa käsi kädessä keinuessamme olla hyvillä mielin ja ajatella, että we made it!

familyfirst-2-of-7familyfirst-6-of-7

Hups, meinasi lähteä vähän laukalle alkuperäisestä aiheesta 🙂 Olen tämän(kin) suhteen kukkahattutäti. Summa summarum, olen ollut yhtä hymyä nyt monta päivää putkeen; ensin ihanien ystävien seurassa ja nyt kotiin tullessa kiitos noiden maailman kultaisimpien. Vaikka elämässä onkin viime vuosina ollut takapakkeja ja aivan liian paljon menetyksiä, niin silti olen elämälle niin suunnattoman paljosta kiitollinen. Kiitollinen siitä, että se on antanut mahdollisuuden oppia arvostamaan tiettyjä asioita vielä korkeammalle. Kiitollinen siitä, että mulla on lähellä ihmisiä, jotka ovat syypäitä mun hymyyn. Joiden seurassa on myös ihan ookoo, vaikkei se hymy koko ajan suupieliä koristakaan. En oikeastaan edes tiedä, kuinka olisin viime vuosista selvinnyt ilman tuota rakasta perhettäni.

Mutta nyt jatkan tämä ärsyttävä hymy huulillani töitä. Taidan laittaa taustalle vielä pyykinpesukoneen hurraamaan. Äänistä ehkä rauhoittavimman lasten kikatuksen jälkeen 🙂 Toivottavasti sullakin on siellä joku, joka on syypää sun hymyyn 

AURINKOISIN TIISTAITERKUIN,

alle


21 Responses to “Syypää mun hymyyn”

  1. Jenni sanoo:

    Osuipas taas ja upposi 🙂 Mulla tuli tunne kun lukisin omia ajatuksia, paljon viime vuosina menettäneenä, mutta NIIN paljon myös saaneena, kiitollinen siitä ♡ Huikea teksti, kiitos ♡ Ihanaa syksyä!

    • Maria sanoo:

      Hyvä kirjoitus ja ihana juuri tähän päivään. Tänään kahdeksan vuotta naimisissa❤

    • Maria sanoo:

      Moikka Jenni

      ja hei ihanaa, että sielläkin ollaan kiitollisia…elämä ♥ Kaikessa kauneudessaan ja surussaan elämä osaa olla opettavainen 🙂

      Kiitos ja samoin sinne, kaunista syksyä!

  2. Sanna sanoo:

    Sama täällä.Mies,pojat ja koti.Oma pyhä kolminaisuuteni.Muuta en tarvitse,olen kiitollinen ja täydellisen onnellinen.Parin kuukauden päästä muutettiin yhteen,vuoden päästä naimisiin ja joulukussa tulee 18v uotta naimisissa täyteen.Saatiin kaksi ihanaa poikaa.olen 45- vuotias ja päivääkään en pois vaihtaisi.Olen hyvin onnekas.

    • Maria sanoo:

      Moi Sanna,

      onnekkaita olemme ♥

      Hei ja onnea jo etukäteen – 18 vuotishääpäivä on upea saavutus! Näiden nykytilastojen valossa sitä saa olla jokaisesta yhteisestä päivästä kiitollinen 🙂

  3. Marita sanoo:

    Pakko kommentoida piiitkästä aikaa. Olen kyllä ollut täällä ja lueskellut suurimman osan postauksistasi, mutta tämä viimeisin veti kyllä pisimmän korren! Olen niin täysillä samoilla linjoilla kanssasi – äärettömän kiitollinen, että on se rakas perhe ja kunnollinen aviopuoliso. Liitto, jota kannattaa vaalia. Minun ei tarvitse hoitaa kuin oma osuuteni, olla niin hyvä aviovaimo ja äiti kuin pystyn, enempää ei vaadita. Ja kas, kun tekee parhaansa, alkaa myös saamaan samalla mitalla takaisin. Ero on viimeisin vaihtoehto, mutta valitettavan muodikasta tänä päivänä. Siinä kyllä usein ajatellaan omaa itseä ja kuvitellaan että onni löytyy jostakin muualta.

    • Maria sanoo:

      Heippa Marita

      ja kiitos ♥

      Samoilla linjoilla olemme! Juuri näin, ei sitä tarvitse olla kuin oma itsensä ja hoitaa oma osuutensa – se riittää 🙂

  4. Hertta sanoo:

    Juuri näin, joka kohta! Niisk… <3

  5. Sari Riekkola sanoo:

    Ihana kirjoitus Maria, täälläkin ollaan koti ihmisiä 🙂
    Ja ompa karvanaama kasvanut! <3

  6. Anu sanoo:

    Ihana Maria ja ihana kirjoitus! Olen kanssasi niin samaa mieltä!

    Me ollaan isännän kanssa oltu naimisissa nyt 15 vuotta, yhdessä yli 20 vuotta ja en voisi kuvitella elämääni ilman häntä ja lapsia, ei se sitä tarkoita, ettenkö välillä toki olisi valmis passittamaan koko porukkaa markkinoille eniten tarjoavalle :D, mutta en minä osaisi ilman heitä elää ja olla. En osaa kuvitella, että me erottais (eihän elämästä toki koskaan tiedä), mutta ei ole kovin realistinen vaihtoehto, välillä riidellään ja sitten sovitaan, kuten elämässä kuuluu mennäkin.

    Monien vuosien aikana sitä on vain oppinut entistä enemmän arvostamaan tätä perhettä ja sitä yhteenkuuluvuutta miehen kanssa ja nauttimaan siitä. Eli ymmärrän täysin, mistä kirjoitat 🙂

    • Maria sanoo:

      Voi kiitos Anu ♥

      Näinhän se on, että tottakai siihen liittoon kuuluu ne riidatkin ja musta tuntuu, että enää ei osata riidellä, vaan erotaan heti kun tulee kapuloita rattaisiin. Ehkä se on yleisesti tämä maailmanmeno, kun kaikki on tehty niin paljon helpommaksi. Sietokyky vastoinkäymisiin on madaltunut. Vaikka itse koen, että ne vastoinkäymiset vaan vahvistaa liittoa 🙂

  7. LPP sanoo:

    Aaww.. ihana postaus <3
    Ja ihankuin mun näppikseltä!

  8. Teija sanoo:

    Minullakin oli näin – onnellinen avioliitto ja rakkaat lapset. Kohtalon koura päätti toisin. Puolisoni sairastui aggressiiviseen syöpään ja kuoli muutamassa kuukaudessa. Kaikki luhistui ja minusta tuli leski. Jaksan silti lukea ihanaa blogiasi.

    • Sanna sanoo:

      Olen niin pahoillaniKoskaan ei tiedä,milloin kaikki muuttuu.Voimia elämääsi teija!

    • Maria sanoo:

      Hei Teija

      ja voi, suunnattomasti osanottoja sinne ♥♥♥

      Tuo syöpä pirulainen on katala kaveri. Itsekin puolessa vuodessa sille äitini juuri menettäneenä koen vielä tietynlaisia pelkotiloja siitä, että aikooko se viedä muitakin läheisiäni pois. Mutta sitten taas järki sanoo, että ei saa pelätä vaan pitää nauttia joka hetkestä. Niin kauan kuin meille niitä suodaan.

      Ihana kuulla ja oikein kauniita syyspäiviä sinne. Elämä jatkuu ♥

  9. Marika sanoo:

    Ihana postaus, tuli ihan kylmät väreet. Helppohan mun on huudella kun mulla on ihana mies ja hänen kanssaan kaksi täydellistä poikaa mutta en voisi kuvitellakaan ottavani eroa itsekkäistä syistä. Perheen ehjänä pitäminen on tärkeintä mulle ja lupaan pitää parisuhteesta huolta vaikka pelkästään lasten takia ❤

    • Maria sanoo:

      Kiitos Marika <3
      Aivan tyystin samoilla linjoilla ollaan, pelkästään jo lastenkin takia on pidettävä siitä suhteesta huolta <3

Kommentoi