maanantai 29. elokuun 2016

Tukiverkoston tärkeys

HEI HELLUREI

ja kerrankin toivotan pirteiden maanantaitoivotusten sijaan semisti väsynyttä maanantaita 😀 Ei aina voi jaksaa olla pirteä. Ainakaan maanantaisin. Sanotaanko nyt niin, että tie on vain ylöspäin ja mikäs sen parempi tapa ponnistaa tähän viikkoon kuin suurin odotuksin. Työrintamalla elellään viimeisiä kiireisiä päiviä. Ensi maanantaina olen viimeistä päivää töissä pitkään pitkään aikaan. Se hyppy tuntemattomaan tuli nopeampaa kuin osasin kuvitellakaan. Kotiin jääminen tuntuu kuitenkin ihanalta. Ja vaikken silloin viime keväänä päätöksen tehdessäni tiennyt, että se ei olekaan äidin etenevä sairaus, jonka takia kotiin jään, niin silti kotiin jääminen ja hetken hengähtäminen tulee tarpeeseen. Mökki20Mökki16
Tässä viime aikoina on realisoitunut se, että sen lisäksi että menetimme juhannuksen alla erittäin rakkaan ja tärkeän ihmisen äitini myötä, menetimme myös ihan äärettömän ison osan sitä tukiverkkoa. Vahvan silmukan, joka ei ikinä pettänyt. Meillä äiti jäi työelämästä aikoinaan pois 57-vuotiaana, kun esikoisemme oli vuoden ikäinen. Halusi olla mukana lastenlastensa elämässä ja apuna meille. Näin jälkikäteen vasta olen tajunnut sen, kuinka hieno juttu oli muuttaa vanhempiani vastapäätä silloin reilu 10 vuotta sitten. Ei vain meille tukiverkon myötä, vaan myös heille. Olivat niin paljon läsnä päivittäin lastenlastensa elämässä. Miehen tehdessä tuolloin reissutyötä lähelläni oli aina auttavat kädet. Niinä aamuina, kun unta oli koliikkivauvan myötä tullut maksimissaan pari tuntia. Niinä aamuina, kun se esikoinen kuitenkin vaati puistoon pääsyä.

Mökki17Mökki19

Ei sitä silloin ehkä osannut arvostaa, että meidän ei tarvinnut viedä lapsia päiväkotiin, kun aloin äitiysloman loputtua tekemään paria päivää viikossa töitä. Molemmat mummut hoitivat tasapuolisesti lapsia. Tulivat aamulla meille, satoi tai paistoi. Tekivät ruoan ja huolehtivat rakkauspakkauksista kuin omistaan. Ja sitten kun veimme lapset osa-aikaisesti päiväkotiin esikoisen ollessa 3,5 vuotiaita, hoitivat lapsia niinä päivinä, kun päiväkotia ei ollut. Hakivat päiväkodista kesken päivän, jos tuli sairastapaus ja ottivat yökylään, jotta me miehen kanssa pääsimme silloin tällöin haukkaamaan happea. En pysty edes sanoiksi pukemaan sitä, kuinka suunnattoman kiitollinen olen. Jos jokin, niin se harmittaa, että en tainnut ääneen usein kiittää niitä, joita ei enää ole. Nyt kun lapset ovat isoja, niin tukiverkostoa ei niin usein tarvitse. Mutta joskus sattuu päällekkäisiä menoja. Silloin meillä on onneksi tukiverkosto lähellä. Tukiverkosto, joka tarjoaa apuaan vapaaehtoisesti.

Eilen reissusta kotiin tullessani meillä tuoksui käristetty nakkikastike ja perunamuusi. Lapset olivat saaneet ruokaa ja koira oli käytetty ulkona. Astianpesukone oli tyhjätty ja jääkaappi kiilsi puhtauttaan. Kultaakin kalliimpi anoppi ja appiukko olivat pitäneet huolta, että lapsilla on hyvä olla. Onko teillä tukiverkosto lähellä? Meillähän on kyllä sen verran hyvin asiat, että toisten isovanhempien lisäksi lapsilla on myös tukena ja turvana veljeni perhe, joka asuu kivenheiton päässä. Tiedän kyllä tapauksia, että tukiverkkoa ei ole. Kun on menty viisikin vuotta ilman ulkopuolista hoitoapua. Kun sitä apua on joutunut tiukan paikan tullen ostamaan. Tiedän myös niitä, kenellä se tukiverkosto olisi lähellä, mutta tukiverkosto ei syystä tai toisesta halua olla tukena. Enkä nyt tarkoita todellakaan sitä, että se olisi isovanhempien velvollisuus hoitaa lapsenlapsiaan. Vaan sitä, että kuinka siunattu sitä saa olla, kun on ollut apu lähellä.

Taidetaan olla aika onnekkaita 

IHANAA ALKANUTTA VIIKKOA,

alle


20 Responses to “Tukiverkoston tärkeys”

  1. Mulla ei ole ikinä ollut tuollaista tukiverkostoa mitä sinulla ja ihanaa, että osaat arvostaa sitä noin kauniisti <3 <3 Itse olen hoitanut koko pakan alusta lähtien ja pärjännyt yksin. Onneksi on ystävät, jotka silloin tällöin auttaa ja ilman heitä olisinkin varmasti ... no en edes tiedä missä!! Huh!

  2. Riina sanoo:

    Sama täällä: ei mahdollisuutta tukiverkoston ”käyttämiseen” lasten ollessa pieniä. Se oli iso harmi ja aiheutti pikkulapsiarkeen PALJON (lisä)painoa. Mutta kuten sanonta kuuluu ”Sillä mennään, mitä on”. Kaikkea ei pääse itse valitsemaan ja päättämään. Ehdottomasti toimiva tukiverkosto on asia, josta kuuluu olla kiitollinen; se ei todellakaan ole mikään itsestäänselvyys.

    • Maria sanoo:

      Moi Riina,

      nostan hattua sinullekin <3 Se on tuo tukiverkosto kyllä sellainen kultaakin kalliimpi asia <3

  3. Sade sanoo:

    Auttavat isovanhemmat ovat ihania, kunhan eivät puutu liikaa… 😉

  4. JonnaG sanoo:

    Kauniita sanoja ❤❤
    Meillä on lähellä mummo joka on kullankallis ja ihana. Aina valmis antamaan aikaa pojille, pyytämättäkin. Näin muusikon muijana arki olis monesti ihan epätoivoista ilman mummoa!

    Joten I hear you.
    Ollaan todella onnekkaita!

    • Maria sanoo:

      Kiitos Jonna ja ihana kuulla, että siellä on mummo <3

      Se on muuten totta, että kun toinen osapuoli tekee reissutyötä tai muuten "epänormaaleihin" aikoihin töitä, niin sitä apua tarvitsee.

      Onnekkaita ollaan <3

  5. Tuija sanoo:

    Ihana tuollainen tukiverkosto. Meillä ei moista ole ollut koskaan. Appiukko ottaa kyllä satunnaisesti neidin yökylään, jotta saadaan vähän omaa aikaa. Mutta hyvin on pärjätty. Onneksi molemmat teimme normi-päivätyötä neidin pikkulapsiaikaan, muuten olisi voinut väsy iskeä.

    • Maria sanoo:

      Moikka Tuija

      ja sanos muuta <3

      Hyvä että teillä on appiukko, jonka puoleen välillä kääntyä. On se äidin ja isän jaksaminen niin kullanarvoista <3

  6. Ruut sanoo:

    Itse koen olevani onnekas saadessani olla osa tukiverkostoa. Tänään siskoni makasi kuumeessa kotona ja pystyin itse hakemaan lapset hoidosta. Tiedän, että siitä oli suuri apu siskolleni ja silti kumminkin minulle yksi ihana hetki pienten poikien kanssa lisää..

    • Maria sanoo:

      Heippa Ruut

      ja hei ihana olet <3 En ajatellutkaan asiaa tuolta kannalta, mutta nyt kun sanoit, niin kiitollinen ja onnellinen saa olla, kun on osa tukiverkostoa itsekin <3

  7. Eea sanoo:

    Me ollaan aina asuttu toisessa kaupungissa kuin meidän tukiverkkomme, joten meilläkään ei ole sellaista ollut. Olen aina ollut kade niille joilla sellainen on ollut. Sitä on kuitenkin oppinut asennoitumaan ja pärjäämään ilman sitä. Onneksi lapset ovat nyt vähän isompia ja voivat hetken aikaa olla keskenään, että voidaan vaikka käydä kaupassa treffeillä kaksistaan. Luksusta 😉

    • Maria sanoo:

      Moimoi Eea

      ja teillekin hatunnosto <3

      Hei tuon lasten kasvamisen parasta antia on juurikin se, että käydään treffeillä Prisman hyllyjen välissä 😀

  8. Anu sanoo:

    Meilläkin mummu asuu naapurissa ja nyt tarvitaan vähempi enään lastenhoitoapua,kun lapset on kasvanut.hoitosuhde on ehkä enempi toisinpäin:)

    Mullahan on ollut se onni,että ”kotona” oli myös työpaikka melkein kymmenen vuoden ajan ja nuoremmat lapset ei koskaan ole ollut päivähoidossa.(ehkä joskus olis ollut hyvä olla..)
    Kun mä alotin työt äitiysloman jälkeen niin kuopus oli 9kk ja joka(oikeasti joka aamu myös vkonloppuna) aamu klo.5.30 anoppi tuli meille hoitamaan lapsia ja samoin illasta.yli vuoden ajan.silloin se toisaalta oli raskasta törmätä anoppiin joka aamu ekana;),mut sekin aika meni nopeasti loppuviimeksi.mutta
    aikamoinen uhraus juuri eläköityneeltä ihmiseltä.

    Mutta nyt tänä syksynä tulee eteen ekaa kertaa tilanne,että lapset joutuu lähteä ominensa kouluun ja palata kotiin,että mä en oo kotona.vanhin on jo siis ysillä ja nuorin kolmosella:)
    Tästä oon niin onnellinen,että oli mahdollisuus tähän vaikka toisinaan kaipasin erilaista työtä,mutta lapsille se oli hyvä.

    Tukiverkko on niin tärkeä,toivottavasti oon osannut kiittää tarpeeksi!
    Vielä ei onneks oo myöhäistä.
    Mutta kyllä mä uskon,että isovanhemmatkin sai paljon hyviä muistoja siltä ajalta ja mä ite ainakin ajattelen,että haluan olla osa omien lastenlasten elämää sitten joskus.en automaattina,mutta saatavilla:)

    • Maria sanoo:

      Hellurei Anu

      ja hei ihanaa, että teilläkin on ollut tukiverkko lähellä <3 Ja ihana tuo anoppi...hehee, vaikka törmäsitkin häneen aika aikaisin aamulla 😀

      Meillä kanssa harjoitellaan tuota yksin kouluun lähtöä. Pienempi ei vain jotenkin sitä nyt hanskaa. Onneksi jään pian töistä pian pois (enää kaksi päivää :)! Tosin täytyy silti välillä tulla töihin, että toinen oppii lähtemään kouluun!

      Just näin, muistoja molempiin suuntiin <3

  9. Pioni sanoo:

    Minulle tuli kyyneleet silmiin tätä postausta ja näitä kommentteja lukiessa. Olen päälle nelikymppinen kolmen lapsen äiti. Menetin oman äitini kolmekymppisenä ja isäni muutama vuosi sitten. Appivanhemmat asuvat muutaman sadan kilometrin päässä, samoin oma/miehen sisarus, muitakaan sukulaisia ei lähiseudulta löydy. Olemme aina hoitaneet lapset itse ja sumplineet menomme sen mukaan – tinkineet yhteisestä ajasta (mikä ei varmaan ole viisasta). Ystävillä on vastaavantyyppisiä tilanteita tai muuten ollut esim. yhtä pienet lapset tms., joten olemme olleet liian arkoja kysymään apua heiltä. Muutaman kerran olemme ostaneet lastenhoitopalveluita niitä tarjoavilta yrityksiltä.

    Olemme pärjänneet lopulta hyvin, kaikkeen tottuu, mutta monesti olen ollut surullinen lasten puolesta, kun isovanhemmat eivät ole voineet olla heidän elämässään kovin paljon (tosin minun äitini kuoli jo ennen lasten syntymää); välit eivät ole heillä muodostuneet niin läheisiksi. En oikein osaa edes kuvitella, miltä sellainen voisi oikeasti tuntua, kun esim. mummo voisi katsoa lasten perään vaikka parin tunnin ajan tai hakea pienimmän päiväkodista, jos töissä menisi myöhempään. Se olisi varmasti hienoa ja osaisin todella sitä arvostaa. Ymmärrän toki, että aina eivät systeemit toimi esim. isovanhempien kanssa niin hyvin, kuin toivoisi. Mutta toivottavasti kaikki, joilla näitä tukiverkostoja on, osaisivat niitä arvostaa, sillä monella niitä ei kertakaikkiaan ole, ja se on omalla tavallaan haikeaa – näin ainakin omalla kohdallani. Ajattelen itse niin, että mitä useampi turvallinen aikuinen lapsen lähipiirissä on, sen parempi, ja eri sukupolvien välinen kanssakäyminen tuo ymmärrystä elämään.

    Ihanaa syksyn jatkoa sinulle, Maria!

    • Maria sanoo:

      Voi Pioni <3

      Hienosti olette pärjänneet <3

      Se on totta, että aina hommat eivät toimi isovanhempien kanssa, mutta itse en muista yhtäkään tällaista tilannetta meidän isovanhempien kohdalla. Hienosti sanottu tuo ajatus useammasta turvallisesta vanhemmasta... <3

      Kiitos ja samoin sinne, aurinkoisia syyspäiviä! 🙂

  10. Anu sanoo:

    Ihania kuvia sinulla, niin rauhallisia ja seesteisiä 🙂

    Kyllä verkkoja on hyvä olla, meillä on ollut aina anoppi ja appiukko apuna, enemmän tai vähemmän, mutta aina on tiennyt, että heidän apuunsa voi luottaa jos apua tarvitaan. Olen aina muistanut olla tästä kiitollinen ja toivottavasti myös muistanut riittävästi kertoa sen heille. Olemme muutaman kerran isännän kanssa jopa risteilleet kahden kesken, jota ei olisi tehty ilman mummua ja pappaa, tosin siitä on jo vuosia aikaa…

    Mummu ja pappa aina kesäisin haluaa kuljettaa meidän lapsia johonkin, tänä kesänä ovat käyneet Heurekassa ja Kiviniityn kotieläintilalla, talvisin käyvät teatterissa jne. Näistä jää ihania muistoja etenkin tietysti lapsille 🙂

    • Maria sanoo:

      Hei kiitos Anu <3

      Ihana tilanne teilläkin, on isovanhemmista kyllä niin suuri apu ja niin kuin Anu tuolla aiemmassa kommentissa sanoi, niin se on ilo (toivottavasti ainakin useimmiten) myös isovanhemmille, että saavat olla mukana lastenlastensa elämässä <3

Kommentoi