MOIKKULI!

Ei kuulkaas irtoa sisustusjuttuja vieläkään, syystä että meillä sisustetaan tällä hetkellä pisualustoilla ja koiran leluilla 🙂 Täällä on tämä ihanan kamala vauva-arki vienyt ihan mennessään. Jälleen kerran olen oppinut nauttimaan kahvini kylmänä, haahuilemaan hiukset sojottaen puolille päivin, kaatumaan illalla sänkyyn ja nukkumaan yön heräämättä, uppoutuen tuohon hauvavauvaan niin täysillä, että muu elämä on pausella. Vaikka vauveli on kaikkea muuta kuin vaativa, niin kyllähän tämä ihan vauva-arjesta menee. Nukkuu vielä paljon ja usein niinä hetkinä, kun mulla olisi sitä omaa aikaa tehdä blogi- tai kotihommia niin huomaan vain tuijottavani suloisuutta. Toisen hereillä ollessa taas unohtuu tietokone ja kännykkä täysin. Niin paljon hyvää tuo pikkuinen on tuonut elämäämme jo nyt.

Toisaalta tuonut myös sen, että ajatus katkeilee ja välillä sitä huomaa puhuvansa puuta heinää. Jotenkin sitä toimii vähän puolilla valoilla eikä ole ihan skarppina. Omenapiirakka maistui taivaalliselle, vaikka siitä unohtui leivinjauhe 😀 Onneksi mulla on nyt mahdollisuus olla kotipäivillä. Yksinoloon on pakko pian alkaa totuttelemaan. Veikkaanpa, että tuo yksinolo ei tule olemaan Tobylle niin suuri juttu, mutta allekirjoittaneelle – huh. Hätsynpikaa olen tehnyt lasten kotona ollessa kauppareissuja, mutta aina kiiruhtanut kotiin kiireen vilkkaa. Huomaan, että samoin kuin noiden rakkauspakkausvauvojen kera, niin koiran kanssa on tullut otettua rytmitys. Helpottaa päiviä ihan hirmuisesti, kun tietää, milloin on ruoka-aika ja siitä osaa päätellä myös unirytmin. Nyt mennään parin tunnin sykleissä. Reilun pari tuntia jaksaa olla hereillä ja nukkuu parit vajaan parin tunnin päikkärit. Iltaisin ysin maissa tulee sellainen hepuli, että oksat pois. Siitä sitten kaatuu suorilta jaloilta petiinsä puoli kympin maissa.

Välillä sitä miettii, että miten tuosta saa kasvatettua kunnon kansalaisen. Touhohetkiä tulee usein ja silloin juostaan ympäri olkkarin arkkupöytää kuin päätön kana. Pienet hampaat tarttuvat usein käteen kiinni ja vastaavasti antaa suukkoja heti herättyään kasvot täyteen. Vastuu toisesta on niin kovin suuri. Jotenkin maalaisjärjellä ajateltuna näen tuon haukun kuin puhtaana maalauskankaana. Puhdas pohja, jolle alkaa luomaan raameja elämälle. Opettaa mitä saa tehdä ja mitä ei. Nopeahan tuo on oppimaan, istumaan menee jo käskystä ja talutushihnassakin osaa olla suurimman osan aikaa vetämättä. Koko ajan ei viitsi kieltää, joten Kaimion kirjasta on ammennettu oppeja, kuinka toimia.

Vauva-arki on saanut aikana myös sen, että huono omatunto kalvaa tekemättömien töiden osalta. Koti on vähän retuperällä ja blogi on vähän retuperällä. Onneksi huomen aamulle olen tilannut siivoojat tekemään suursiivouksen. Ja mitä blogiin tulee, te kyllä ymmärrätte, että kommentteihin vastaamiset laahaa ja sen, että ihan joka päivä ei välttämättä tule postauksia, eiks niin? Tämä on taas sitä aikaa, kun priorisoidaan. Joku toinen tarvitsee aikaani enemmän kuin blogi ♥ Olisi kiva kuulla sieltä teiltä, miten vauva-aika koiran kanssa sujui? Muisteletteko sitä kaiholla vai kauhulla? 😀 Itse huomaan ajattelevani usein, että voi kun aika pysähtyisi tähän. Vaikka kädessä on pikkuisen nirsmin jäljet ja olkkarin lattialla pisuvahinko.

IHANAA TORSTAITA,

PS. huomenna päästään mökille koirulin kanssa…saas nähdä malttaako sitä tehdä fredagsmys-postausta. Pitänee kysyä veljeltä resepti niihin kreikkalaistyylisiin patonkeihin, josta viime perjantaina vinkkasi. Josko sellaisia sitten 🙂